…eli ”jokainen elollinen on yhdynnän jälkeen surullinen, paitsi nainen ja kukko”. Sanonta on keskiajalta, mutta ajatus itse antiikin filosofeilta. Itse Aristoteles oli vakuuttunut siemennesteen menetyksen uuvuttavasta vaikutuksesta. Ja kuten me kaikki tiedämme, lapsihan saa alkunsa siemennesteen ja kuukautisveren sekoituksesta: ”Siemenestä lapsi saa muodon, verestä ruumiin. Mikäli lapsi on tyttö, se tarkoittaa että siemenen ylempi muoto ei ole onnistunut hallitsemaan alempaa ruumista.” Jatkan tässä kirjoituksessa antiikin seksuaalisuuden repostelua selvittämällä hieman tarkemmin keisariajan Rooman seksitapoja.
Vaan miten lähestyä näin kutkuttavaa aihetta? Riippuen siitä käytämmekö kirjallista vai kuvallista lähdeaineistoa, silmiemme eteen piirtyvä kuva muodostuu aivan erilaiseksi.
Kirjallisen lähdeaineiston ovat tuottaneet lähinnä yläluokkaan kuuluvat miehet. Naisten ääni ja kokemukset – orjista puhumattakaan – puuttuvat siitä käytännössä kokonaan. Yläluokan miesten ylläpitämiin ihanteisiin kuului käsitys naisten siveyden puolustamisen ehdottomasta välttämättömyydestä ja coituksesta miehen ja vaimon välillä pelkkänä lisääntymistoimenpiteenä johon ei liity minkäänlaista nautinnonhakuisuutta. Nautinnonhakuinen mies on heikko ja naismainen; naisethan eivät Aristoteleen mukaan pysty heikompina ja alempina olentoina hillitsemään eläimellisiä viettejään. Keisari Augustus, joka propagandaohjelmassaan esiintyi Rooman muinaisen kulta-ajan palauttajana ja valtakunnan ylimpänä moraalinvartijana, esitti julkisesti edustavansa juuri näitä vanhoja periroomalaisia hyveitä. Hän ei kuitenkaan itse näyttänyt kovin hyvää esimerkkiä, vaan harjoitti – niin sanotaan – yksityiselämässään kaikkia paheita joista hänen ottoisänsä Julius Caesarkin oli kuuluisa. Caesarhan oli ”jokaisen naisen mies ja jokaisen miehen nainen”, huorintekijöiden ja hurvittelijoiden kruunaamaton kuningas.
Vaikka naisten siveydestä haluttiinkin pitää huolta, miehille avioliiton ulkopuoliset suhteet erityisesti prostituoitujen ja orjatarten kanssa olivat sallittuja ja luonnollisia, vaikka moniavioisuutta toisaalta paheksuttiin itämaisena rappiona. Ihanteellinen nainen oli monen miehen mielestä varmasti Scipio Africanuksen vaimo, joka aviomiehensä kuoltua elätti myös tämän lempiorjattaren ja aviottomat lapset. Aviorikokseksi laskettiin ainoastaan naituun naiseen sekaantuminen. Myöhäiskeisariajalla aviorikoslainsäädäntö tiukkeni niin että myös avioon astunut mies saattoi tulla tuomituksi aviorikoksesta; tämä liittyy yleiseen kehitykseen jossa lasten heitteillejättö kriminalisoitiin ja orjien oikeudellinen asema parani pikku hiljaa kunnes vähenevä orjaväestö sekoittui kurjistuvaan vapaaseen rahvaaseen muodostaen uuden alaluokan.
Vallitsiko Roomassa siis seksuaalinen kaksinaismoralismi? Antiikin moralistit paheksuvat hekumoiden myöhäistasavallan ja varhaiskeisariajan seksuaaliorgioita, mutta ovatko nämä tarinat lähteinä yhtään sen luotettavampia? Moralistien kuvauksia hallitsee myös aristotelinen naiskuva. Erityisesti keisarillinen juorukirjailija Suetonius (omansa aikansa ”Alibi” ja ”Seitsemän päivää” -lehdet yhdessä persoonassa) ei näytä uskoneen ylhäisten roomatarten pystyvän muuhun kuin myrkyttämään aviomiehiään ja harrastamaan kaikenlaista riettautta vieraiden miesten, jopa orjienkin kanssa. Mysteeri on myös miksi Ceasarin ja Augustuksen irstailut painettiin villaisella tai toivat kovan jätkän maineen, mutta Tiberiuksen kunnian ne veivät etenkin jälkipolvien silmissä täydellisesti? Claudiuksesta mainitaan pikanttina yksityiskohtana, että hän oli edeltäjistään poiketen kiinnostunut ainoastaan naisista. Kirjallisuudesta ei loppujen lopuksi ole kauheasti apua arjen seksuaalisuuden selvittämisessä. Lähteiden hiljaisuutta selittää sekin seikka, että aviopuolisojen keskinäisten hellyydenosoitusten julkista näyttämistä pidettiin epäsopivana. Niinpä kirjallisessa aineistossa tuntuvat korostuvan vain eri ääripäät.
Iloinen ja luonnollinen arjen seksuaalisuus näkyy parhaiten arkeologisessa materiaalissa, erityisesti Pompejin kaupungin lukuisissa eroottisissa maalauksissa, veistoksissa, mosaiikeissa ja käyttöesineissä. Seksuaalisuutta ei hävetty, vaan sitä pidettiin ihmisen luonnollisena tarpeena. Koska roomalaisessa talossa ei ollut yksityisyyttä nimeksikään, ihmiset lienevät tottuneet harrastamaan seksiä muiden nähden. Paikalla saattoi olla orja tai parikin, mutta orjiin ei yleensä suhtauduttu ihmisinä vaan omaisuutena. Kuvissa naiset ja miehet nauttivat seksistä yhtä lailla; nainen päällä näyttää olevan yksi yleisimmistä asennoista. Yksiselitteisiä hetero-, homo- ja biseksuaalisuuden kategorioita ei ollut vielä olemassa. Roomalaisille tärkeämpi kysymys oli kumppanin sosiaalinen status. Perinteisen käsityksen mukaan seksissä ylempiarvoinen mies penetroituu alempiarvoiseen partneriin, naiseen tai mieheen. Ilman penetraatiota ei ole seksiäkään, joten tytöt saattoivat pelehtiä keskenään seuraamuksitta. Toisaalta lesboseksikuvauksissa on toiselle naiselle kuvattu usein apuvälineeksi penis. Joko mielikuva penetraation välttämättömyydestä seksissä eli vahvana kuvittajien mielikuvituksessa tai sitten kuva esittää sitä itseään. Uskottiin, että lesbolaisilla naisilla oli ylikehittynyt, peniksen kaltainen klitoris.
Roomalainen mies saattoi siis vapaasti harjoittaa seksiä niin naisten kuin miestenkin kanssa, mielitekojensa mukaan, kunhan ei tehnyt mitään sellaista joka olisi tuottanut häpeää hänen sosiaalisen asemansa vuoksi. Aikuiselle, asemansa saavuttaneelle miehelle oli äärimmäisen nöyryyttävää olla antavana osapuolena niin fellaatiossa kuin homoseksuaalisessa yhdynnässä. Kun runoilija Catullus haluaa todella rienata jotakuta, hän vihjailee tähän sävyyn:
Mistä muuten, Gellius, johtuu, että rusohuulesi
ovat lumenvalkoiset,
kun kahdeksas hetki on tullut
ja nouset päivälevolta?
Mikä mahtaa olla?
Huhu tietää kertoa,
että imet miestä.
Huulesi ovat vaikeat.
Mies näyttää nääntyneeltä.
Mikä mahtaa olla?
(Catullus LXXX, käännös Jukka Kemppisen)
Naisen asema oli ambivalentti: Toisaalta hänen siveyttään vahdattiin tiukemmin, toisaalta alempana olentona minkäänlaiset seksuaaliset leikit eivät olleet naiselle lähtökohtaisesti nöyryyttäviä tai häpeällisiä. Kun immenkalvon olemassaoloa ei tunnettu, neitsyys oli yhtä paljon sosiaalinen kuin fysiologinen ilmiö. Neitsyt oli sukukypsyyden saavuttanut, mutta vielä naimaton tyttö.
Tämän jutun aloittaneessa marmorikuvassa on naisen karvaton häpy selvästi nähtävissä. Ihokarvojen poisto oli osa roomalaista hygieniaa; tätä tekivät toisinaan myös miehet. Augustuksen kerrotaan pehmentäneen ihokarvansa kuumennetuilla pähkinänkuorilla. Depilaatiossa käytettiin joko öljyä ja vahausta tai sitten tarkoitukseen valmistettuja pronssisia pinsettejä. Kylpylöissä on ollut jopa tähän toimenpiteeseen erikoistuneita orjia. Edellisessä kirjoituksessa oli jo puhetta erilaisista lääketieteellisistä ja mekaanisista ehkäisykeinoista. Kondomin olemassaolo tiedetään, mutta niiden yleisyydestä ja luotettavuudesta ei ole tietoja. Suojaa ei tarvittu pelkästään ei-toivotuilta raskauksilta: Herpes, klamydia ja kondylooma kiusasivat myös roomalaisten elämää. Sen sijaan kuppaa ei tunnettu antiikin luuaneiston perusteella lainkaan. Kenties se tuli Eurooppaan vasta ”intiaanien kostona” Kolumbuksen ja konkistadorien mukana, vaikka taudin alkuperästä kiistellään yhä kiivaasti.
Haa! Tämä oli oiva ja kiintoisa kirjoitus. (Ei sillä, että olisin jotenkin kiinnostunut alapääjutuista.) Catullus on ihQ.
Tiesin kyllä, kuinka erilaista Antiikin ajan seksuaalisuus oli hallitsijoiden ja alamaisten keskuudessa.
Nykykäsityksen mukaan käytännössä kaikki olivat biseksuaaleja.
Kuinka tämän jälkeen voidaan enään koskaan uskoa kaikenlaisiin arvovaltaisiin puoskareihin, jotka väittävät, että heteroseksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus ja homoseksuaalisuus poikkeama luonnollisuudesta.
Nehän ovat yhdessä ja samassa ihmisessä luonnollinen osa ihmisten ehjää seksuaalisuutta, kaikissa keisareissakin, yhtä lukuunottamatta.
Ja väestökään ei ollut nykymalliin heteroseksuaalisuuteen pitäytyviä.
Kulttuuri todellakin muuttaa ihmisten seksuaalisuutta.
Homoseksuaalien vaino ja viha on ollut todellakin yksi suurimpia vääryksistä, ja homofobia on totisesti itsevihaa.
Nyt ymmärrän, minkälaista on viattoman, synnintunnon tuskasta vapaan ihmisen luonnollinen seksuaalisuus.
Kuka on aito ihminen ja ketkä kantaa naamiota.
Ylivoimainen enemmistö luonnollisesti pariutui niinkuin nykyäänkin, mutta halujen tyydyttämistä haluamallaan tavalla ei nähtävästi katsottu yhtä kieroon kuin myöhemmin kristillisellä ajalla. Synnin teologia on melkoinen taakka.
Kuinka huvittavaa onkaan, että Claudius ainoastaan naisista kiinnostuneena oli mainitsemisen arvoinen vähemmistön edustaja!