Sininen epistola

”Thou waitest late, and com’st alone
When woods are bare and birds have flown,
And frosts and shortening days portend
The aged year is near his end.
”Then doth thy sweet and quiet eye
Look through its fringes to the sky,
Blue–blue–as if that sky let fall
A flower from its cerulean wall.”

William Cullen Bryant (1794-1878)

Kuulin aikanaan taidehistoriassa väitteen, jonka mukaan muinaiset kreikkalaiset eivät nähneet sinistä. Aigeianmeren kirkasta vettä airojen teriltä valuttaneet Homeroksen mielevät miehetkö eivät olisi tunteneet sanaa siniselle?

Mutta Homeros ei todellakaan mainitse sinistä sanallakaan. Hän kutsuu merta vihreäksi tai viinintummaksi. Aristoteles ”Meteorologiassaan” kertoo sateenkaaressa olevan kolme väriä: punainen, vihreä ja keltainen. Näkivätkö muinaiset ihmiset sinisen ja vihreän samana värinä, vai eikö siniselle vain tarvittu omaa sanaa? Esisokraattinen filosofi Demokritos opetti, että on olemassa neljä perusväriä: musta, valkoinen, punainen ja keltainen. Sinisokeus ei jää edes kreikkalaisten synniksi, sillä Max Müllerin mukaan sinistä väriä ei mainita myöskään Rigvedassa tai Vanhassa testamentissa.

Ilmeisesti sinisen sävy rinnastettiin harmaaseen, mustaan tai vihreään; pitkään aikaan sitä ei pidetty omana värinään. Plinius vanhempi, joka kokosi luonnonhistoriaansa Napolinlahdella neljä sataa vuotta myöhemmin, mainitsee että vanhaan aikaan taidemaalarit käyttivät ainoastaan Demokritoksen perusvärejä. Kirkasta ja puhdasta sinistä oli hyvin vaikea valmistaa. Murrettu sininen ja vihreä ilmestyvät kreikkalaiseen maalaustaiteeseen vasta joskus 400-luvulla eKr., siis samoihin aikoihin kuin Agatharkhos Samoslainen keksi perspektiivin ja Apollodoros Ateenalainen varjostuksen. Tai jos tarkkoja olleen, niin ilmestyi takaisin – Aigeianmeren pronssikautisessa kulttuurissa sinistä käytettiin mielellään seinämaalauksissa.

Tasavallan ajan Roomassa seinät ja pylväät maalattiin aina punaisella maavärillä. Kirkkaat, puhtaammat punaiset olivat vaurauden merkki. Erilaiset harmahtavat siniset tunnettiin ainakin etruskien hautamaalauksista, kuten Tarquinian kuulusta ”sinisten demonien haudasta”. Sininen väri yhdistyi antiikin ajan ihmisten mielessä pyhään ja tuonpuoleiseen. Se oli Juppiterin ja Marsin väri, egyptiläisen taivaanjumala Amûnin pyhä sävy, pahalta suojaava. Egyptistä kantautui Roomaan myös kallis ja haluttu sininen lapis lazuli -kivi, jonka uskottiin pitkittävän elämää ja suojelevan pahalta. Mutta yhtä lailla myös mustaihoisia afrikkalaisia kutsuttiin sini-ihoisiksi, ja ihonsa värimorsingolla siniseksi maalaavissa pikteissä ruumiillistui sinisyys barbaarisen Toiseuden värinä.

Värien sekoittaminen

Antiikin maalareiden käytössä olleet väriaineet olivat niin kallisarvoisia, että värijauheita tuotiin toisinaan lahjaksi temppeleihinkin. Maalien sekoitepohjana oli liitujauhe, jota saatiin mm. Melokselta, Aleksandrian Paretoniumista ja Euboian saarelta. Sinisiä väriaineita oli oikeastaan vain kolme: egyptinsininen, kyproksensininen ja skyyttalainen sininen. Ne olivat kaikki kalliita ja yleistyivät oikestaan vasta nk. toisen tai kolmannen Pompejilaisen tyylin aikana hieman ennen ajanlaskun alkua.

Egyptinsininen oli väreistä yleisin. Se tunnettiin myös aleksandriansinisenä, koska Italiaan sitä laivattiin tuon Egyptin tärkeimmän satamakaupungin kautta. Väri oli kuparisilikaattia, jota valmistettiin yhdistämällä rauta- ja kuparioksideja silikaatteihin ja kalsiumiin yleensä kuumentamalla kvartsia kuparin ja kalsiumin kanssa erittäin korkeassa lämpötilassa.

Kyproksensininen oli atsuriittia, kuparimalmien rapautumistuotetta. Se oli yleensä hieman vihertävää. Väriaine saatiin jauhamalla suoraan mineraalista; roomalaiset käyttivät sitä myös luomivärinä. Atsuriitti tunnettiin ”armenialaisena kivenä” ja se saapui Roomaan juuri Kyproksen kautta. Se oli silti hivenen halvempaa kuin kivien kuningas lapis lazuli, jota saatiin pelkästään Afganistanista.

Plinius ja Theofrastos kutsuivat lapis lazulista saatavaa sinistä nimellä coeruleum scythium, skyyttalainen (taivaan)sininen. Itse lapis lazuli taas tulee persialaisesta sinistä tarkoittavasta sanasta lazhward. Keskiajalla väri oli yhtä kallista kuin kulta, ja sitä alettiin kutsua ultramariiniksi – koska se tuli Euroopaan ristiretkeläisten välityksellä, ”meren tuolta puolen”.

Kalleutensa ja vaikean saatavuutensa tähden sininen ei ollut suosittu pohjaväri, mutta niinpä vain Pompejilainen kaupunginvaltuutettu ja Marsin pappi Marcus Lucretius maalautti talonsa sisäänkäynnin siniseksi. Korostiko se hänen pyhää tehtäväänsä (virkamies)pappina, vai pikemminkin hänen rahamassinsa kokoa, jää arvoitukseksi. Jos joku kyseisiä seiniä analysoinut sattuu lukemaan tätä, kertokoon kommenttiosastossa tarkemmin mitä väriä oli käytetty.

Sininen tila

Isiksen temppelin sinertäväsävyiset seinämaalaukset edustavat hyvin toista tai kolmatta pompejilaista seinämaalaustyyliä. Ne esittävät hämyisiä, unenomaisia satumaisemia, jotka aikalaisille ovat kenties tuoneet mieleen mystisen Egyptin. Sakraali-idyllit ja Egypti olivat suurta muotia Aktiumin meritaistelun ja Kleopatran kukistumisen jälkeen. Taannoin värin & sommittelun kurssilla kokeilin harjoitusmielessä maalata erään mallintamani tilan käyttämällä vain Isiksen temppelin seinämaalauksissa käytettyjä sävyjä. Kun kerran väreistä on puhe, päättyköön horinani kuvaan.

Domus Pompeiana

Jos ette ole vielä käyneet Amos Anderssonin taidemuseossa, kipin kapin sinne.

Näyttely Domus Pompeiana – Roomalainen talo on auki 25.5. asti. Tarjolla on poikkeuksellinen mahdollisuus nähdä rikkaan roomalaisen patriisin Marcus Lucretiuksen talon alkuperäisiä freskomaalauksia ja esineistöä sekä talosta tehtyjä ennallistuksia, sekä digitaalisia että konkreettisia. EVTEK -Muotoiluinstituutin opettajat ja opiskelijat ja ovat olleet mukana näyttelyn rakentamisessa ja kehittäneet Helsingin yliopiston Pompejin-tutkimusryhmän (EPUH) avuksi konservointimenetelmiä ja uusinta laserskannausta hyödyntäviä 3D-mallinnoksia.

Kun Pompejin kaupunkia kaivettiin 1800-lvulla esiin, maan alla ehjinä säilyneet seinämaalaukset altistuivat säälle ja ilmansaasteille. Suuri osa on rapistunut ja haalistunut kuluneiden parin vuosisadan aikana lähes näkymättömiin. Onneksi kolmannes kaupungista on edelleen kaivamatta esiin. Se saa odottaa tulevia sukupolvia ja teknologian kehittymistä.

Marcus Lucretiuksenkin talon seinien värit ovat haalistuneet ja muuttuneet myös tulivuorenpurkauksen kuumuudessa. Vesuviuksesta vyöryneen pyroklastisen purkauksen 300-400 -asteinen kaasupilvi reagoi maalipigmenttien kanssa niin, että esimerkiksi keltainen okra muuttui tiilenpunaiseksi. Evtekissä on tutkittu Marcus Lucretiuksen talon seinämaalausten värejä uusin kemiallisin menetelmin. Alkuperäisten, ennallistettujen värien kirkkaus ja räikeys saattaa shokeerata katsojaa joka on tottunut vanhojen maalausten haaleisiin murrettuihin sävyihin.

Kirkkaita ja kylläisiä värejä oli rautakaudella vaikeaa ja hyvin kallista valmistaa. Niiden käyttö oli tapa esitellä omaa varallisuuttaan. Fuksiaksi paljastunutta pompeijinpunaista näyttelyn halogeenien loisteessa ihmetellessään on kävijän tosin muistettava, että Marcus Lucretiuksen illallisvieraat näkivät huoneen ja sen maalaukset ainoastaan Campanian pehmentävässä iltahämärässä ja öljylamppujen valossa.

Domus Pompeiana -näyttely on komea jalokivi Suomen Pompejin-tutkimuksen varsinaisen primus motorin ja sielun, eläkkeelle jäävän professori Paavo Castrénin diadeemiin.

Yleisöopastukset tiistaisin ja torstaisin. Itse olen myös lupautunut oppaaksi kaikille tutuille.

Lupanar – Sudenpesän salaisuuksia

Päivitetty 5.3.2007
The Times raportoi viime lokakuussa Italiasta, että Pompejin kuuluisin bordelli eli Lupanar, kirjaimellisesti Sudenpesä, on avattu uudelleen restauroituna turisteille. Sen kuuluisat eroottiset freskot vetävät väkeä, mutta Sudenpesässä on muutakin mielenkiintoista.

Lupanar on erikoinen kaksikerroksinen rakennus Vico del Lupanaren ja Vico del Balcone Pensilen teräväkulmaisessa risteyksessä. Alakerroksissa on viisi pientä koppia, joista jokaisessa on kivinen sänky. Yläkerroksessa on viisi erikokoista huonetta, joihin on päässyt parvekkeen kautta. Kaikesta päätellen yläkerta on ollut yksityistä tilaa, kenties työntekijöiden nukkumatiloja tai bordellin ylläpitäjän asunto.

Lupanarissa tutkijoita ovat kiinnostaneet erityisesti sen freskot. Jokaisen bordellin kopin yläpuolelle on maalattu erilainen seksuaaliakti. Kuvat hämmensivät Pompejin varhaisia tutkijoita niin että ne päätyivät pitkäksi aikaa kiellettyihin erityiskokoelmiin. Napolin kuninkaan Francisco I:n “salainen huone”, johon Pompejin eroticaa koottiin vuodesta 1815, avattiin yleisölle vasta vuosituhanteen vaihteessa. Asenneilmapiirin vapautuminen ja kiinnostus arjen historiaan on tehnyt Pompejin pornografiastakin salonkikelpoisen tutkimusaiheen. Freskot ovat innostaneet niin monenlaisiin tulkintoihin että Lupanarin graffitit ovat jääneet niiden jalkoihin; kuitenkin juuri graffitit kertovat bordellin toiminnasta enemmän kuin seinien aistikas kuvitus.

Paikka ei ollut mikään yläluokan hurvittelupaikka. Kopit, joissa prostituoidut ottivat vastaan asiakkaitaan, olivat ahtaita, hinnat kohtuullisia. Useiden Lupanarissa työskennelleiden ilotyttöjen nimet tunnetaan graffitien perusteella: Beronice, Cressa, Drauca, Fabia, Faustilla, Felicia, Fortunata, Mola, Marca, kreetalainen Nika, kauniskasvoinen Restituta. Sanoin tyttöjen, sillä nimet kuuluvat naisille, mutta jotkut kirjoitukset tuntuvat vihjaavan myös miehiin rakkauden ammattilaisina.

On esitetty, että ovien yläpuolella näkyvät maalaukset kuvasivat kunkin prostituoidun erikoiskykyä. Sitä on vaikea uskoa. Prostituoitujen vaihtuvuuden on täytynyt olla kuolleisuus, taudit jne. huomioon ottaen suurta. Myös kuvissa esiintyvät suuret ihanat vuoteet, pehmeät tyynyt ja hopeiset viinikannut tuntuvat olevan räikeässä ristiriidassa Sudenpesän tunkkaisen todellisuuden kanssa.

On myös esitetty, että Lupanarin ovien yläpuolella olevilla seksiakteilla olisi ollut toiminnallinen, asiakkaita palveleva funktio: Kielitaidoton turisti tai merimies olisi saattanut osoittaa toivomuksensa suoraan maalauksesta, tarvitsematta turvautua epämääräiseen elekieleen. Maalaukset olisivat siis olleet eräänlainen ”ruokalista”. Lupanarin sadat latinan- ja kreikankieliset seinätöhryt eivät kyllä tunnu todistavan asiakkaiden kielitaidon puutteesta. Todennäköisempää on että puutteellinen kielitaito koski prostituoituja, jotka usein olivat muualta tuotuja orjia.

Ehkä tuttuuden tunne johtaa nyt katsojaa harhaan. Assosiaatiot, joita kuvat herättävät nykyihmisessä, eivät välttämättä olleet samoja aikalaisilla. Lupanarin freskojen kaltaisia eroottisia kuvia löytyy monista viattomistakin paikoista, kuten kylpylöistä. Eräs Stabiaen kylpylästä löytynyt muraali on herättänyt tutkijoiden keskuudessa erityistä huomiota, koska siinä roomalaisittain ”normaali” sukupuolijärjestys (aktiivinen mies, passiivinen nainen) on käännetty päälaelleen. Kun ottaa huomioon roomalaisten mutkattoman suhtautumisen ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen, tulee mieleen että kuvien ensisijainen tarkoitus oli vain viihdyttää.

Eroottinen muraali. Stabiaen kylpylä, 1. vuosisata

Marilyn B. Skinner arvelee kirjassaan Sexuality in Greek and Roman culture, että koska kylpylöiden eroottiset freskot oli sijoitettu pukuhuoneisiin, eli paikkoihin, joissa kylpylävieras joutui riisuutumaan ja näin alttiiksi pahalle silmälle sekä muiden arvioiville katseille, niiden tarkoitus oli hilpeästi rentouttaa ujommatkin vieraat. Tämä kuulostaa minusta paljon uskottavammalta kuin ajatus siitä, että eroottis-hassuja kuvia olisi käytetty esimerkiksi muistuttamaan kylpylävieraita siitä, mihin lokeroon he ovat jättäneet vaatteensa.

Ei välttämättä kannata etsiä pitkälle meneviä yhteyksiä eroottisten kuvien ja bordellin käytäntöjen välillä. Uskon että kuvat olivat virittämässä tunnelmaa ja asiakkaiden mielikuvitusta. Freskojen aiheet tyynyineen, viuhkoineen ja viiniastioineen heijastelivat yläluokkaista luksusta, johon porttolan keskivertoasiakkaalla ei ollut varaa. Omalla tavallaan ne siis heijastivat hivenen glamouria muuten niin karuun ympäristöön.

Seinäkirjoitukset ovat oikeastaan kuviakin mielenkiintoisempia. Toisin kuin voisi olettaa, vain alle kolmasosa graffiteista käsittelee suoraan seksiä. Suurin osa niistä on nimiä ja terveisiä, mutta myös mielipiteitä, kommentteja, välihuomautuksia ja keskusteluita. Raapustukset risteilevät huoneissa ja käytävän seinillä eri suuntiin, tuoden mieleen internetin keskustelupalstat.

Kirjoitukset jakaantuvat epätasaisesti bordellin alueelle. Suurin osa on itäpuolen huoneissa ja lähellä uloskäyntiä. Käytettiinkö joitain huoneita enemmän kuin toisia? Voi myös panna merkille, että tiettyjä seksuaaliakteja kuvaavat sanat löytyvät yleensä samasta huoneesta. Lisäksi on huomattava, että prostituoidut ovat itse kirjoittaneet osan graffiteista.

Seinäkirjoitukset oli tarkoitettu ääneen luettavaksi, ja sellaisina ne saattavat sisältää vitsejä. On esimerkiksi mahdotonta tietää, halusiko joku Phoebus kuuluttaa kaikille harjoittavansa pedicatiota, vai kirjoittiko joku muu sen piloillaan. Samoin viittaukset irrumatioon voivat olla yhtä lailla rivoja vitsejä kuin asiakkaiden toiveitakin. Kirjoitusten joukossa on yksi, jossa mies tunnustaa pitävänsä cunnilinguksesta. Ajan tapojen mukaan tämä olisi ollut miehelle alentavaa ja jopa häpeällistä.

Kaiken kaikkiaan kirjoituksista saa sellaisen kuvan, että bordellissa käyminen oli Pompejin miehille sosiaalista toimintaa. Samalla tavalla kuin julkisissa käymälöissä voitiin esteettä käydä porukalla seurustelemassa, myös bordelleihin mentiin kavereiden kanssa jopa vuoteeseen asti. Siinä yhteydessä asiakkaat ovat voineet kerskailla toisilleen mieskunnollaan, lähettää terveisiä isännilleen ja klienteilleen, seurustella ja luoda siteitä toisiinsa. Lupanar ei siis ollut pelkästään paikka, jossa harjoitettiin seksiä.

Prostituutiolla oli antiikin maailmassa oma vanha ja vakiintunut asemansa. Ilotytöillä ja rattopojilla oli festivaalinsa huhti-toukuun vaihteessa Floralian yhteydessä. Ilotytöt saivat kukkaseppeleitä, papuja heiteltiin ihmisten päälle, Circus Maximukselle laskettiin juoksentelemaan jäniksiä ja teattereissa kansalle tarjottiin eroottista ohjelmaa, kaikki kansan hedelmällisyyden takaamiseksi.

Lupanarien lisäksi prostituoidut parveilivat kievareissa (tabernae), motelleissa (casuaria) ja majataloissa (stabulae, diversorium), kuten nykyäänkin. Forariae olivat maaseudun tyttöjä, jotka kaupittelivat itseään kuuluisten roomalaisten teiden varrella. Halvimmat katutytöt tarjosivat nopeita lihallisia iloja amfiteattereiden ja sirkusten holvikaarten (fornix) varjossa. Holvikaarista johdettiin huorinteolle eufemismi fornicatio, joka periytyi lainasanana myös englantiin.

Meretrix oli nimikkeeltään nainen, joka harjoitti prostituutiota virallisena palkkatyönään. Ero kevytkenkäisyyden ja kaupallisen toiminnan välillä ei ollut kuitenkaan ihan selvä. Prostituutiota ei pidetty niinkään ammattina kuin myös moraalisena tilana. Näyttelijöiden, tanssijoiden, katusoittajien ja tarjoilijattarien uskottiin olevan samalla tavalla löyhämoraalisia ihmisiä – ja prostituoituja. Myöhemmin kristillisessä kirjallisuudessa meretrix-nimitystä voitiin soveltaa kehen tahansa seksuaalisesti aktiiviseen naiseen, ei vain kaupallista seksiä harjoittaviin naisiin. Aktiivisuudellaan nainen osoitti olevansa luonnostaan syntinen.

Muutamat aktiiviset naiset pääsivät kuitenkin pitkälle. Keisari Konstantinuksen kunnioitettu äiti ja myöhempi pyhimys oli hutsuksi haukuttu Helena, alun perin bitynialainen baarityttö ja kapakoitsijan tytär. Keisari Justinianuksen vaimo Theodora oli teatteriperheestä. Hän oli entinen burleskinäyttelijä joka oli kohonnut hovikurtisaaniksi. Keisarinnana hän sittemmin puolusti aborttia ja naisten oikeuksia, suojeli prostituoituja ja sai peräti aikaan lain, joka teki raiskauksen rangaistavaksi kuolemalla.

Ameana puella defututa
tota milia me decem poposcit,
ista turpiculo puella naso,
decoctoris amica Formiani.

Pitkänenäinen formialaisten huora,
puhkipantu Ameana,
väittää olevansa saamassa minulta
kymppitonnin ”palveluksista”!

(Catullus LXI)

Arkea ja alhaista tyyliä

eli Pompejin seinäkirjoituksia, osa II.

  • (Keskustelua Priman baarin seinässä)
    [Severus] Successus, se kutoja, rakastaa Iris-nimistä kievarinpitäjän orjatyttöä, mutta Iris ei rakasta häntä. Silti hän anoo tyttöä heltymään edes säälistä… Hänen kilpakosijansa kirjoitti tämän. Moi!
    [Successus] Sinä kateellinen, miksi sekaannut tähän. Tunnusta tappiosi paljon komeammalle miehelle, jota näin kaltoin kohdellaan.
    [Severus] Minulla ei ole muuta sanottavaa. Usko hyvällä: Iris ei rakasta sinua.

  • (Baarissa, oven vasemmalla puolella) Me kaksi miestä, ikuiset ystävykset, kävimme täällä. Jos nimemme kiinnostavat, ne ovat Gaius ja Aulus.
  • (Menanderin talon ulkoseinässä) Satura kävi täällä kolmas syyskuuta
  • (Astyluksen ja Pardaluksen kievarissa) Rakastavaiset ovat kuin mehiläiset: Elävät hunajaista elämää.
  • (Athictuksen baari, oven oikealla puolella) Panin tarjoilijatarta
  • (Gladiaattorien parakissa) Antiochus oli täällä tyttöystävänsä Citheran kanssa
  • (Verecunduksen baarin peristyylissä) Restitutus sanoo: ”Restituta, heitä pois tunikasi ja paljasta meille karvainen häpysi!”
  • (Pascius Hermeksen talo, oven vasemmalla puolella) Sille, joka ulosti tähän: Kirous päällesi! Ja jos tätä kirousta halveksut, pitäköön Jupiter sinua vihamiehenään.
  • (Ulkoseinässä) Gaius Sabinus tervehtii Statiusta. Pompejiin tullaan syömään mutta Nuceriaan mennään juomaan. Nuceriassa viini on parempaa.
  • (Caecilius Iucunduksen talo) Joka rakastaa, kukoistakoon. Joka ei tunne rakkautta, olkoon kirottu. Joka kieltää rakkauden, olkoon kahdesti kirottu.
  • (Vesuviuksen portissa) Marcus rakastaa Spendusaa
  • (Via Consolarella) Gnaeus Alleius Nigidius Maiuksen omistama Arrii Polliin kortteli annetaan vuokrattavaksi 1. kesäkuuta lähtien. Kortteliin kuuluu kauppapuoteja 1. kerroksessa, tasokkaita vuokrahuoneistoja ja laadukas kaupunkitalo. Kiinnostuneita kehotetaan ottamaan yhteyttä Primukseen, Gnaeus Alleius Nigidius Maiuksen orjaan.
  • (Salviuksen baari) Omien juomien nauttiminen kielletty
  • (Potituksen puusepänverstas) Kievarinpitäjä huijaa. Myy vettä viininä ja juo itse sekoittamatonta.
  • (Pinariuksen talon atrium) Jos joku ei usko Venukseen, vilkaiskoon vain minun tyttöäni!
  • (Vibiusten talon seinä, vicolo del Panattiere) Atimetus pani minut paksuksi
  • (Sama seinä) Figulus rakastaa Idaiaa
  • (Hedonen baarin mainos Augustaalien kadulla, porttolan vieressä)
    ”Nyt kolikolla juotavaa,
    kahdella saat parempaa,
    neljällä juot jo falernumilaista!”
  • (Vico d’Eumachia, makuuhuone) Vibius Restitutus makasi täällä yksin ja kaipasi rakastaan Urbanaa
  • (Teatterin ulkoseinässä) Methe, Cominian orjatar Atellasta, rakastaa Chrestusta. Suokoon Venus Pompeiana heille rakkautta, onnea ja harmoniaa!
  • (Meriportin viereisessä penkissä): Atticea antaa 4 sestertiuksella.
  • (Basilika eli oikeustalo) Phileros on eunukki!
  • (sama) Gaius Pumidius Dipilus oli täällä 3.10. (vuonna 78 eKr.)
  • (sama) Pyrrhos kollegalleen Khiokselle: Suren poismenoasi. Jää hyvästi.
  • (sama) Samius Corneliukselle: Painu hirteen!
  • (sama) Lucius Istacidius: Jokainen joka ei kutsu minua syömään on minulle muukalainen
  • (sama) Epaphra on surkea pelimies
  • (sama) Rakkaus hallitsee elämääni ja Eros näyttää minulle tietä, mutta kuolo minut korjatkoon jos jumalat tahtovat että jatkaisin elämääni ilman sinua!
  • (Julkinen käymälä) Secundus kävi täällä paskalla (x 3)
  • (Kylpylä, baaritiskiin raaputettu lasku)
    […] Pähkinät x rahaa,
    Juomat 14
    Leivät 3
    Silava 2
    kolmet leikkeleet 12
    neljä makkaraa 8
    yhteensä 51 rahaa

  • (Vesitornin veinässä) Ulostaminen kadulle kielletty […] denaarin sakon uhalla. Orjat piestään takamukselle.

Pompeji tulee Helsinkiin

Pompeji, miljoonien turistien vuosittain vainoama antiikin tunnetuin maaseutukaupunki, on tulossa kyläilemään Helsinkiin. Amos Anderssonin taidemuseoon rakennetaan keväällä 2008 rekonstruktio pompejilaisen Marcus Lucretiuksen talosta alkuperäisessä loistossaan, freskoineen ja huonekaluineen. Kunnianhimoisen näyttelyn suunnitelmiin kuuluu, että oppaat pukeutuvat roomalaisiin vaatteisiin ja tarjoilevat myös Apiciuksen reseptien mukaan laitettua aikakautista ruokaa.

Mukana ovat Helsingin yliopisto, Evtek, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ja Vantaan ammattioppilaitos, mutta lisää oppilaitoksia on kutsuttu mukaan. Hankkeessa tarvitaan monenlaisia osaajia näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa, rekonstruktioiden tekemisessä ja konservoinnissa. Näyttely tarvitsee käsikirjoituksen, tiedotusta ja markkinointia, graafisia suunnittelijoita sekä ääni- ja valotekniikkaa.

Pompejissa tehdään turismista huolimatta yhä kansainvälistä arkeologista tutkimusta. Suomalaiset ovat emeritusprofessori Paavo Castrénin johdolla tutkineet vuodesta 2002 lähtien yhtä Via Stabianan varrella sijaitsevaa kaupunkikorttelia, jonka suurin kohde Marcus Lucretiuksen patriisitalo on. Korttelissa on sijainnut myös taverna, leipomo ja pesula. Marcus Lucretius oli oppinut mies, Marsin pappi ja kaupunginvaltuuston jäsen. Kolmenkymmenen huoneen komea talo viesti omistajansa varakkuutta ja poliittista arvovaltaa.

Tutkimustuloksista Castrén on julkaissut syyskuussa 2006 myös kansantajuisen teoksen Pompejilaisia kohtaloita, jonka päähenkilöt ovat Marcus Lucretiuksen lisäksi kaupunginjohtaja Marcus Holconius Priscus ja Pompejin graffiteista tunnettu julkkisnäyttelijätär ja prostituoitu Novellia Primigenia.

Pompejin seinäkirjoituksia

Politiikkaa:

  • Alas nucerialaiset!
  • Gaius Iulius Polybius kaupungin—; valonnäyttäjä, pidä tikapuita pystyssä!
  • Holconius Priscusta kannattavat kaupunginjohtajaksi (duumvir) kaikki amfiteatterinäytäntöjen katselijat.
  • Iulius Trebiusta kannattavat kaikki parturit.
  • Kaikki yöjuopot kannattavat Marcus Cerrinius Vatiaa kaupunginsihteeriksi (aedile).
  • Kultasepät kannattavat Gaius Cuspius Pansaa kaupunginsihteeriksi.
  • Lucius Popilius Ampliatusta kannattaa kaupunginsihteeriksi hänen suojattinsa Montanus ja tammipelikerho.
  • Olen sitä mieltä, että yhteiset varat pitäisi jakaa, sillä kaupunkimme kassassa on paljon rahaa.
  • Valitkaa Gaius Iulius Polybius kaupunginsihteeriksi. Hän tuottaa hyvää leipää. (”panem bonum fert” voidaan mahdollisesti ymmärtää myös kuvainnollisesti, ts. takaa hyvinvoinnin)

Ilmoituksia:

  • Kaupunginsihteeri Aulus Suettius Certuksen gladiaattorijoukkue pitää näytännön Pompejissa 31.5. Ohjelmassa on eläintaistelu, ja katsomoon on varattu aurinkokatos.
  • Huhtikuun 30. päivänä panin kanan haudottavaksi munia.
  • Käyttäydy siivosti ja lykkää vastenmieliset riidat tuonnemmaksi tai lähde kotiin!
  • Majatalo. Täällä vuokrataan ruokasali, jossa on kolme ruokailusohvaa ja kaikki mukavuudet.
  • Pronssivaasi on varastettu tästä majatalosta. 65 sestertiuksen palkinto sille joka palauttaa sen. 20 sestertiusta varkaan kiinniottamiseen ja vaasin löytymiseen johtavista tiedoista.
  • Tammikuun 14. päivänä taloomme tuli kokki.
  • Toukokuun 22. päivänä Lamius pitää huutokaupan.
  • Asiaton oleskelu kielletty. Hus pois, vetelehtijät!

Elämää:

  • Cestilia, Pompejin kuningatar, voi hyvin, suloinen sielu!
  • Crispinuksen morsian on täysin kelvoton naikkonen!
  • Glyco ja Martialis olivat täällä. Aurinko porotti hehkuvan kuumana, ja heidän oli jano.
  • Eulalus, voi hyvin vaimosi Veran kanssa!
  • Jokainen, joka rakastaa, olkoon kirottu!
  • Krouvari Seius, teit kunnon työn lainatessasi minulle tuolin.
  • Kusin sänkyyn. Isännöitsijä, myönnän että tein väärin. Jos kysyt miksi, huoneessa ei ollut yöastiaa.
  • Marcellus rakastaa praenesteläistä tyttöä, mutta tämä ei hänestä välitä.
  • Marcus rakastaa Spendusaa.
  • Mitä minä oikein tekisin teille, te säkenöivät silmät!
  • Nimeni on Montanus, ja olen voittanut kymmenen gladiaattoritaistelua.
  • Perarius, sinä olet varas!
  • Pieni paha kasvaa hyvin suureksi onnettomuudeksi, jos siihen suhtautuu välinpitämättömästi.
  • Pitäkää te hauskaa, minä laulelen! Näin on. Voi hyvin!
  • Primigenius lähettää Successalle terveisiä: voi hyvin, kalaseni!
  • Restitutus on pettänyt useasti monta tyttöä.
  • Saakoon jumalilta kaiken pyytämänsä se, joka maksaa minulle opetustyöstäni palkan!
  • Samius lähettää Corneliukselle terveisiä: painu hirteen!
  • Sarra, et tee kauniisti jättäessäsi minut yksin.
  • Serena inhoaa Isidorusta.
  • Stronnius ei tiedä mitään.
  • Terve, olemme täynnä viiniä kuin leilit!
  • Tyttöjen unelma: traakialainen Celadus.
  • Täällä meitä oli kaksi kaverusta, jotka emme eroa koskaan.
  • Vielä malja setinolaista!
  • Voi minua onnen poikaa!
  • Voikoon hyvin jokainen, joka kutsuu minut syömään!
  • Seinä, ihmettelen ettet ole jo tyystin hajonnut kaikesta siitä paskasta mitä sinuun on raapustettu.

Jälkikirjoitus edelliseen

Pompejista löytyi vielä jotakin, jota ei ihan heti olisi odottanut löytävänsä. Tämä intialainen norsunluinen patsas esittää Lakshmia (लक्ष्मी), onnen ja menestyksen jumalatarta. Olen aikaisemmin nähnyt roomalais-hellenististen kauppatavaroiden ja taide-esineiden kulkeutuvan kaupan mukana niin itään kuin pohjoiseenkin, mutta tämä on ensimmäinen intialainen veistos, johon olen törmännyt näin lännessä. Patsaan on arveltu olevan peräisin Kushānasta, Mathurān kaupungista, mutta tämä ei ole millään muotoa varmaa.

Kuka pompejilainen on sen ostanut tai hankkinut, ja mitä kautta? Kuinka monen välikäden kautta patsas on tullut Italiaan? Intialaiset kauppiaat olivat pysyvässä yhteydessä Roomaan, ja paikallisten kuninkaiden lähetystöt hoitivat diplomaattisuhteita Rooman ja Intian välillä ainakin Konstantinus I:n aikaan asti.

Lisää patsaasta:

Mutinus Tutinus


Lemmekäs satyyri ja kiimainen kuttu

Kun tuhkaan ja laavaan hautautunutta Pompejin kaupunkia alettiin ensimmäisen kerran kaivaa auki 1700-luvun lopulla, ensimmäisenä esiin tuli aineistoa joka nykyään luokiteltaisiin pornografiseksi. Koska suorasukainen seksuaalisuus oli ajalle suoranainen mahdottomuus eikä se muutenkaan sopinut ihannoituun Winckelmannilaiseen kuvaan antiikista (”Edle Einfalt und stille Größe” – jalo yksinkertaisuus ja hiljainen suuruus), eroottiset freskot peitettiin uudelleen ja pornografiset esineet lukittiin huolellisesti piiloon. Itse asiassa näin tehtiin ilmeisesti jo toiseen kertaan, sillä jo Pompeijin vuonna 1599 löytäneen arkkitehti Fontanan epäillään saaneen käsiinsä vahingossa eroottisaiheisia muinaisjäänteitä ja haudanneen ne kaikessa hiljaisuudessa takaisin maan poveen.

Napolin kuningas Francisco I tuohtui löydöksistä vuonna 1815 niin, että määräsi esineet suljettavaksi salaiseen huoneeseen, johon saattoi päästä käymään poikkeusluvalla ainoastaan ”moraaliltaan luja ja äärimmäisen hurskas mies”. Myöhemmät Napolin kuninkaat kuitenkin keräsivät Pompejin eroticaa omiin yksityiskokoelmiinsa. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta Pompejin pornografinen esineistö on pysynyt lukkojen takana tähän päivään asti, sillä säilyneet kokoelmat avattiin yleisölle vasta vuonna 2000. Sekin aiheutti katolisen kirkon parissa pahennusta.

Pompejin erotiikka on aiheuttanut päänvaivaa myös meidän aikamme tutkijoille. Arkeologit antoivat esiin kaivamilleen rakennuksille nimen ja funktion säilyneen esineistön tai maalausten perusteella; näin sai nimensä esimerkiksi salaisia vihkimysmenoja kuvaavista seinämaalauksistaan tunnettu Villa de Misteri, Mysteerien huvila. Seiniin raaputettujen rivousten ja eroottisten seinämaalausten perusteella pienessä Pompejin maaseutukaupungissa oli kuitenkin enemmän porttoloita kuin leipomoita: peräti 25 kappaletta.

Kirjallisten lähteiden perusteella Pompeji ei ollut minkään Napolinlahden hurvittelukeskus. Pikemminkin se oli vanha, hieman unelias etruskien perustama 20 000 asukkaan kauppapaikka, ei edes lomakeskus siinä missä naapurinsa Herculaneum. Ehkä se tuttuuden tunne johon törmää Pompejin, Herculaneumin tai Stabiaen kaupungeissa johtaa katsojaa harhaan. Akateemisessa mielessä on vaarallista olettaa, että mielikuvat ja assosiaatiot joita tietyt kuvat ja esineet herättävät nykyihmisessä pätivät myös aikalaisiin. Myös ne perusteet joilla talojen oletetaan olleen porttoloita ovat toisinaan kyseenalaisia. Ajatusleikkinä: Kuinka monesta nykytaloudesta voisi tulevaisuuden arkeologi löytää eroottista taidetta ja välineistöä?

Ilmeisesti kyse onkin siitä, että seksuaalisuuden julkinen esittäminen ei ollut roomalaisille tabu, vaan luonnollinen osa elämää. Muitakaan luonnollisia ruumiintoimintoja ei pahemmin peitelty, vaan ne jaettiin. Kerrostaloissa ei asuntoihin kuulunut yleensä omaa keittiötä ja käymälää. Syötiin joko ulkona tai sitten ruoka ostettiin torilta ja valmistettiin yhteiskeittiössä. Julkisissa käymälöissä käytiin yhdessä, niissä seurusteltiin ja puhuttiin politiikkaa. Sama koskee peseytymistä. Isommissa kylpylöissä oli tosin nykyisten uimahallien tapaan naisten ja miesten puku- ja saunaosastot erikseen, tai sitten erilliset vuorot. Pompejin kylpylä oli yhteiskylpylä, joten sukupuolten erottelukaan ei voi olla syynä siihen, että se on kuuluisa ainoista säilyneistä lesboseksimosaiikeistaan.


Hic habeat felicitas

Roomalaisten kylpylöiden pukuhuoneiden lattioita ja kattoja koristavat usein eroottiset mosaiikit. Miksi? Varmastikaan tarkoitus ei ollut asiakkaiden kiihottaminen. Erään teorian mukaan panokuvien alastomilla vartaloilla haluttiin kertoa, että kyseessä oli riisuutumistila. Selitys ei tunnu kauhean vakuuttavalta. Kuvat eivät myöskään olennaisesti eroa monien porttoloiksi merkittyjen asuntojen kuvituksesta. Ehkä kuvien tarkoitus oli vain viihdyttää? Kenties erilaiset seksiaktit kertoivat roomalaisille vain hauskanpidosta ja onnesta. Yksityisasunnotkin suojattiin ”pahalta silmältä” ja onnettomuuksilta tomerasti jöpöttävillä falloksen kuvilla. Varmemmaksi vakuudeksi esimerkkikuvassa on falloksen viereen kirjoitettu: Hic habeat felicitas, ts. tämä talo on onnellinen talo.

Uudempi kriittinen arviointi on pudottanut Pompejin porttoloiden määrän yhdeksään. Näissä paikoissa myös rakennusten arkkitehtuuri ja muut löydökset tukevat käyttötarkoitusta: Tyttöjen pikkuruiset huoneet tai kopit, joissa he ovat ottaneet vastaan asiakkaitaan; tyydytettyjen asiakkaiden arviot akteista ulkoseiniin raaputettuina. Hic ego nunc futui formosam forma puellam, laudatam a multis, sed lutus intus erat. ”Nain täällä äsken hyvännäköistä tyttöä, muotovaliota ja monien ylistämää, mutta sisällä tyttö olikin ihan paska.” Piirtokirjoitus keskustan basilican, roomalaisten oikeusistuimen ja ostoskeskuksen, seinässä mainostaa seuranpuutteesta kärsiville matkalaisille, että kaupungin tytöt ovat auliita ja ystävällisiä, ja antaa ohjeita mistä heitä voi löytää. Porttoloiden seiniin oli mainosmielessä maalattu myös tyttöjen taksat selvästi esille. Kenties moraali ei ollut yhtään löyhempi kuin nykyään, mutta suhtautuminen seksuaalisuuteen paljon avoimempaa ja suorasukaisempaa.


Siivekäs Mutinus

Roomalaisten alkuperäinen hedelmällisyyden- jumala oli etruskilaista alkuperää oleva Mutinus Tutinus, jolla oli oma pyhäkkönsä Rooman kaupungissa. Sanotaan, että vastanaineet naiset kävivät ennen hääyötään lahjoittamassa neitsyytensä pyhäkössä pönöttävän Mutinus (tai Mutenus)-jumalankuvan kiviselle erektiolle. Teko takasi avio-onnen ja varmaankin myös hedelmällisyyden. Yleensä Mutinus, jonka nimi juontuu miehistä elintä tarkoittavasta latinan sanasta, esiintyy siivekkään falloksen muodossa. Näitä onnenkaluja naiset kantoivat kaulassaan suojana demoneita vastaan.

Varsinainen Mutinus Tutinuksen palvonta näyttää sekoittuneen jo varhaisessa vaiheessa Priapukseen, jonka koti oli kreikkalaisessa Lampsakoksessa Vähässä-Aasiassa. Hänestä Gaius Valerius Catullus on sepittänyt nämä säkeet:

Omistan, pyhitän tämän lehdon sinulle, Siittimen jumala,
jonka koto ja metsämaat ovat Lampsacuksessa;
siellä, Hellespontoksen rannikkokaupungeissa
sinua palvotaan suurimmin.
Siellä rannat ovat ostereista rikkaat!
(Catullus XVIII, käännös Jukka Kemppisen)

Onnea tuova Mutinus Tutinus esiintyy myös muissa muodoissa, joista kummallisimpia on oikealla kuvattu siivekäs ratsu. Pompejista niitä on löytynyt sekä tavallisina pienoisveistoksina että tuulikelloina. Falloksia ei selvästi pidetty uhkaavina tai pelottavina, sillä eräässä tuulikellossa Mutinuksen kulliruumiin päällä ratsastaa pieni amoriini, rakkaudenjumala.

Roomalaisten harjoittamalle sukupuolimagialle oli useimpien eurooppalaisten kansanuskojen tapaan ominaista se, että ”voimapaikan” näyttäminen karkotti pahan. Roomalaisilla ”voimaelin” kuului miehelle. Itämerensuomalaisten maagisissa tavoissa miehinen elin on sen sijaan onneton ja heikko. Sen suojaamisvoima on olematon verrattuna naisen väkeen, joka löytyi hameen alta. Tällä voimalla suojattiin karja, torjuttiin kirouksia ja kateita, ja saatettiinpa sitä käyttää vahingoittamiseenkin. Miehet nimittäin pelkäsivät, että naiset saattaisivat äksylle päälle sattuessaan lähettää heillekin vitun vihat, kuukautiset. Tältä vaaralta suojasivat ainoastaan tietäjän loitsu, joka sisälsi voimapaikan syntysanat.

Mutinus on antanut nimensä uudella ajalla kokonaiselle sienien suvulle, joista esimerkiksi kelpaa mutinus caninus, kansanomaiselta nimeltään koirankyrpäsieni.