Vanha kasku kertoo, että vaaleaveriköillä on hauskempaa. Välimeren tummassa kreikkalais-roomalaisessa maailmassa vaaleahiuksisuus yhdistyi toiseuteen, jopa jumalaisuuteen. Rakkauden jumalatar Afrodite, roomalaisittain Venus, kuvattiin usein kultatukkaisena, muodokkaana, vaaleana impenä. Säilyneiden kuvien määrän perusteella voi sanoa Afroditen olleen jumalista suosituimpia. Häntä palvottiin lukemattomissa kulttipaikoissa, joista eräät kuuluisimmat olivat Knidoksella, Kyproksella ja Sisilian Eryxissä, josta tarinan mukaan Venus tuotiin Roomaan puunilaissotien aikana.
Rooma oli juuri kärsinyt tuhoisan tappion Trasimenusjärven taistelussa. Kaupungissa syntyi paniikki; senaatti teki mitä senaatti yleensäkin teki noihin aikoihin, eli konsultoi pappeja ja Sibyllan oraakkelikirjoja. Oraakkeli ennusti, että Karthago saattaisi olla voitettavissa, mikäli Eryxin jumalatar – Karthagon sisilialaisten liittolaisten suojelusjumala – käännytettäisiin Rooman puolelle. Roomalaiset hyökkäsivät oitis Eryxiin, lupasivat jumalattarelle suunnattoman suuren temppelin ja valloittivat kaupungin. Kulttikuva kannettiin takaisin Roomaan, jossa itämaisesta huikentelevaisuudesta ja temppeliprostituutiosta(1) puhtaaksi pestynä siitä tuli Rooman kantaäiti, Venus Genetrix.
Yhteys seksiin kuitenkin säilyi. Rooman ilotytöt uhrasivat 23. huhtikuuta Venus Erycinan alttarille (rattopojille oli oma juhlansa). Kreikkalaiset kurtisaanit olivat jo pitkään esiintyneet jumalattarensa asussa vaalennetuin hiuksin. Keisari Caligulan aikana vuonna 40 kaikki prostituoidut määrättiin blondaamaan tukkansa tai käyttämään vaaleita peruukkeja. Ehkä siksi että heidät voisi paremmin erottaa kunniallisista, tummatukkaisista matroonista? Toisaalta vaaleasta tukasta oli tullut muotivillitys. Antiikin ajalta tunnetaan yli sata erilaista hiusvärireseptiä. Päänahkaan hierottiin muun muassa kullankallista sahramia, öljyä, värijauheita ja keltaista savea.
Vaikka jumalattaren jäljittelystä oli tullut naisille tavallinen kaunistautumistoimenpide, vaaratonta se ei ollut. Ovidius runoilee:
Sanoinhan: ”lopeta hiustesi värjääminen”
ja nyt sinulla ei enää ole mitään mitä värjätä.
Sinua eivät vahingoittaneet porton yrtit,
eikä eukonilkimys pessyt päätäsi Thessalian myrkkyvedellä,
eikä sairaus – pysyköönkin poissa – sinuun iskenyt,
hiustesi tuuheutta eivät vähentäneet kateellisten puheetkaan.
Sinä tiedät itse aiheuttaneesi tuhon omin käsin,
itse sekoitit päähäsi laitetun myrkyn.
Nyt Germania lähettää sinulle vankien hiuksia,
turvanasi on kukistetun kansan antama lahja.
Voi miten usein punastutkaan jonkun ihastellessa hiuksiasi ja sanot:
”Saan tunnustusta ostetusta kauneudesta,
en tiedä ketä saksalaisneitoa nyt ylistetään minun sijastani.”
Ovidius, Amores 1.14 (suom. Mika Rissanen)
Hiusvärien ja vaalennusaineiden tehosta ei ollut mitään takeita. Niiden vaikutus hiuksiin saattoi olla suorastaan tuhoisa. Martialis neuvoi käyttämään sapo-nimistä väriainetta, joka pyöriteltiin vuohenrasvasta ja pyökin tuhkasta, tai spuma batavaa, Reinin suulta saatavaa värjäyssaippuaa. Plinius neuvoi Luonnonhistoriassaan käyttämään vaalennukseen viinietikan valmistuksessa syntyvää syövyttävää pohjasakkaa ja ammoniakkipitoista kyyhkysen ulostetta. Voi vain kuvitella, millainen haju tököteistä syntyi.
Ehkä juuri siksi peruukkiteollisuus elikin Roomassa paksusti. Peruukin avulla sai luonnollisen näköiset kutrit turvautumatta epäilyttäviin rohtoihin. Sanotaan, että tuhansia germaaneja, slaaveja ja kenties meidänkin esiäitejämme myytiin orjiksi pelkästään vaaleiden hiustensa takia. Arkeologi Elizabeth Bartman kuitenkin muistuttaa, että hyvää peruukkimateriaalia tuotettiin muualtakin, kuten intiasta, eikä peruukkien pitäminen kenties ollut niin tavallista kuin yleensä ajatellaan. Monimutkaiset kampaukset syntyivät taidolla myös oikeasta tukasta.
Venus ei aina ollut blondi: vaahtosyntyistä valtiatarta (Venus Anadyomene) esittävässä pompejilaisessa muraalissa Venus kuvataan aivan selvästi brunettina. Seinämaalaus on mahdollisesti kopio antiikin kuuluisimman taidemaalarin, 400-luvulla eaa. eläneen joonialaisen Apelleen samannimisestä mestariteoksesta. Originaali päätyi Augustuksen aikana galleriaan Roomaan, rapistui ja tuhoutui, joten alkuperäisestä hiusväristä ei voi sanoa mitään (Botticellin ja Titianin versioissa Venus on vaaleahko punapää).
.jpg){kind=link}
Vaaleahiuksisuus ei ilmeisesti ollut tavatonta syntyperäistenkään roomalaisten kesken. Useiden varhaisten keisareiden kerrotaan olleen vaaleita: Suetoniuksen mukaan Augustuksella oli oljenväriset hiukset, Caligulalla kullankarvainen parta, Nero oli vaalea ja sinisilmäinen, Vitellius punapää. Vaaleuden määritelmä saattoi tosin olla silloin löyhempi kuin näin vetyperoksidin aikakautena.
Keisari Caracalla, joka oli sekä tummakutrinen että -hipiäinen, käytti blondia peruukkia kalastellessaan germaanipalkkasotilaidensa ja henkivartioidensa suosiota. Miesten peruukkienkäytöstä huolimatta satiirikot jaksoivat arvostella vain naisia heidän ”turhamaisuudestaan”. Martialis vinoili: ”Vaikka itse olet kotona, sinua kaunistetaan keskellä Suburaa, Galla, ja hiuksesikin ovat poissa luotasi.” Ovidius opasti Rakastamisen taidossa lukijoitaan:
”Nainen värjää harmaantuvat hiuksensa germanialaisilla yrteillä ja tavoittelee keinojensa avulla oikeata parempaa vivahdetta. Nainen saattaa hiukset ostettuaan kulkea pää tuuheana ja muuttaa rahalla toisen tukan omakseen. Ja mikäpä ostaessa – niitähän on julkisesti kaupan Herkuleen silmien ja runottarien parven edessä – –.”
Ovidius, Ars amatoria (suom. Seppo Heikinheimo)
Lisää aiheesta:
- Haluatko olla kuin roomalainen ornatrix? Arkeologi Janet Stephens näyttää, miten roomalaiset kampaukset syntyivät.
- Elizabeth Bartman: Hair and the Artifice of the Roman Female Adornment (2012)
(1) Temppeliprostituutio on nykyään kiistanalainen aihe, mutta ainakin antiikin ajan ihmiset itse uskoivat sitä olleen.