Tukholman matkalla oli Juran kanssa juttua solmioista. Nykyisen miesten solmion esi-isä oli focale, antiikin Roomassa kaulan suojaamiseen käytetty liina. Legioonalaiset käyttivät focalea estääkseen panssarin aiheuttamia hiertymiä. Helteellä focalen saattoi kastaa veteen ja kietoa kaulaan viilentämään oloa. Italiassa focalen käyttö jatkui keskiajalla ja muuttui lopulta uudella ajalla plastroniksi, tuuheaksi silkkisolmukkeeksi joka on osa juhla-asua vielä nykyäänkin. Italian ulkopuolella plastronin suosio on ollut vähäisempi. Sitä on käytetty perinteisesti saketin kanssa.
Rooman armeijan tärkeimmällä värväysalueella Balkanilla focalen käyttö jatkui myös läpi vuosisatojen. Itävallan armeijassa palvelleet kroatialaiset palkkasoturit toivat omat koristeelliset pellava- tai musliinifocalensa mukanaan Ranskaan 1660-luvulla. Ranskalaiset aatelismiehet halusivat matkia sotaisten kroaattien uljasta ulkonäköä ja antoivat räätäleilleen tehtäväksi valmistaa samanlaisia. Ranskalaiset kutsuivat niitä nimellä croates, josta kehittyi pian muoto cravate. Tosin italialainen kuparipiirtäjä Cesare Vecellio käytti jo vuonna 1590 focalesta nimeä cravata, joten sanan etymologia voi olla kyseenalainen. Joka tapauksessa kravatti yleistyi Ludvig XIV:n hovissa joko tavallisena tai monimutkaisesti sidottuna pitsikoristeisena liinana.
Ranskan vallankumous vapautti miehen kaulaa kuristavasta solmiosta. Samalla kiellettiin toinen yläluokan tunnusmerkki, polvihousut – josta nimi sanskulotit, ”polvihousuttomat”. Kravatin kulttuurihistoria jatkui Englannissa. Vuoden 1800 paikkeilla muotiguru ja dandyjen isä Beau Brummel teki kravatin tunnetuksi Lontoossa. Hän jäykisti solmionsa tärkkäämällä. Lukemattomat englantilaismiehet alkoivat jäljitellä Brummelin tyyliä. Nykyisen muotonsa kravatti alkoi saada 1800-luvun puolivälissä, jolloin kauluksen kääntäminen kravatin päälle yleistyi ja löyhän solmukkeen tilalle tuli solmu.