Kategoria: luokittelemattomat

Joskus vuonna 47 jaa. Egyptissä, noin 75 kilometriä nykyisestä Kairosta koilliseen, leskirouva Tapapeis, Pasiksen tytär, jätti viranomaisille kuolinilmoituksen miehestään.

”Sihteeri Hermaiokselle. Minä Tapapeis, Pasiksen tytär, yhdessä holhoajani Adrastoksen, Diogeneen pojan, kanssa ilmoitan: Aviomieheni Abeis, Horoksen poika, joka on kirjattu verolle pantavaksi Filadelfian pitäjässä, menehtyi heinäkuussa keisari Tiberius Claudius Caesar Augustus Germanicuksen seitsemäntenä hallitusvuonna. Täten pyydän että hänet kirjataan poismenneeksi.

Todistavat
Tapapeis, noin 45 vuotta, arpi oikeassa jalassa.
Adrastos, noin 50 vuotta, arpi oikean käden keskisormessa.

Minä, edellämainittu Tapapeis, yhdessä holhoajani Adrastoksen kanssa vannomme keisari Tiberius Claudius Caesar Augustus Germanicuksen nimeen että yllä oleva on totta.”

Käännös on itse asiassa yhdistelmä kahdesta papyruksesta. Kirjeestä on olemassa sekä originaali, joka lähetettiin sihteeri Hermaiokselle (SB CIB 11586) että kopio siitä (SB XIV 11587) – kumpikaan ei ole säilynyt täydellisenä. Mutta miksi leskirouva Tapapeiksen piti jättää virallinen kuolinilmoitus kahtena kappaleena?

Avain on maininta siitä, että edesmennyt Abeis oli verovelvollinen. Roomalaisessa Egyptissä verollepano ja väestönlaskenta tehtiin 14 vuoden välein (indiktio). Verovelvollisten nimet ja suoritukset kirjattiin erilliseen rullaan. Armottomalta veronkarhulta ei säästänyt kuin virallinen kuolinilmoitus. Ilman sitä Abeisin perhe olisi joutunut maksamaan verot kuolleenkin puolesta.

Byrokratia edellytti, että viranomaiset ottivat vastaan ilmoituksen kahtena kappaleena jotka olivat molemmat ilmoittajan valalla vahvistamia. Samalla mainittiin henkilöiden mahdolliset tuntomerkit.

Köyhänä leskenä Egyptin maaseudulla Tapapeisin elämä ei varmasti ollut helppoa. Sattumalta tiedämme että yhdeksän vuotta myöhemmin hänen poikansa Horos, Abeisin poika, mainitaan verorästien luettelossa. Seuraavana vuonna Horos onkin jo julkisessa trattalistassa maksamattomien verovelkojen vuoksi ja ilmoitetaan kadonneeksi.

Näidenkään ihmisten elämästä emme tiedä juuri mitään. Mutta kohtalo ja roomalaisen byrokratian tehokkuus on sattumalta ikuistaneet heidät historian lehdille. Elämässä on varmaa vain kuolema ja verot, kuten Benjamin Franklin totesi vuonna 1789.

”Ennen oli asiat hyvin, nykyään mikään ei ole kunnollista” on yksi muuttumattomista inhimillisistä käsityksistä. Sen takana on kenties ihmisen luontainen aversio kaikkia muutoksia kohtaan. Ei siis ihme, että teknologista kehitystä ja sen seurauksia arvosteltiin jo 2 500 vuotta sitten. Vaikka Hesiodoksen, Sofokleen tai Aiskhyloksen kaltaiset runoilijat ja näytelmäkirjailijat saattoivatkin ihmetellä ja ylistää ihmisen neuvokkuutta ja kehitystä, Platonin ja Aristoteleen kaltaiset raskaan sarjan filosofit halveksuivat tekniikkaa avoimesti. Platon piti maaseudun ”luonnollista ja yksinkertaista” elämää mieluisampana kuin ”sairaan” kaupunkielämän kompleksisuutta (Valtio, 368e-374e).

Aristoteles halusi erottaa vapaat taidot ”rahvaanomaisista” (banausios). Rahvaanomaisena ja halpamaisena pidettiin niitä taitoja, joiden harjoittaminen piti miehen poissa ”hyveen ja miehekkyyden” tieltä. Tällaisiksi laskettiin kaikki työnteko pajoissa ja kaupoissa, joissa maksettiin palkkaa – Aristoteleen mukaan palkkatyö tyhmensi ja täytti ihmisten mielet epäolennaisuuksilla (Politiikka, 8.2.1). Rahvaanomaista tarkoittanut banausios on johdettu sanasta baunos, työmiehen ahjo. Ksenofon toistaa tämän käsityksen teoksessaan Oeconomicus:

”Niin sanottuja rahvaanomaisia taitoja halveksitaan meidän valtioissamme syystä. Palkkatyö pilaa tekijänsä. Se pakottaa pysymään pitkiä aikoja sisätiloissa ja liikkumatta, jopa tulen ääressä. Sen tekijöiden ruumiit pehmenevät ja aivot rappeutuvat. Palkkatyö ei jätä tekijälleen vapaata aikaa huolehtia ystävistä ja yhteiskunnallisista asioista. Niinpä sen tekjöillä on maine epäluotettavina kumppaneina ja kehnoina maanpuolustajina.” (Oeconomicus 4.2-3, vapaasti suomentaen)

Lisäsin seuraamieni sivustojen joukkoon seuraavat oppineet blogit:

Blogging Pompeii: Yhteinen verkkopäiväkirja kaikille Pompejissa työskenteleville tutkijoille.

New at LacusCurtius & Livius: Bill Thayerin ja Jona Lenderingin blogi uusista päivityksistä kummallakin historiasivustolla. Lenderingin uusi kirjoitussarja käsittelee erästä suosikkiaihettani, historiallisia myyttejä ja väärinkäsityksiä.

Iconoclasm: Troels Myrup Kristensen (Aarhusin yliopisto) historiablogi, jonne päädyin Baalbekin temppelistä otettujen  valokuvien kautta. Kiinnostuksenkohteet samanlaiset kuin allekirjoittaneella.

Roger Pearse: Antiikkia ja patristiikkaa.

Lopuksi hollantilaiset historianelävöittäjät näyttävät, miten roomalainen hirsivarustus syntyy.

Taannoin minutkin haastettiin kuvittelemaan, ketkä kuusi vastakkaista sukupuolta olevaa historiallista hahmoa valitsisin pöytäseurakseni. Kotvan tuumailtuani olen päätynyt seuraavanlaiseen järjestelyyn:

Pitäisin symposionin jossain elegantissa ja lämpimässä paikassa. Hetken harkitsin Knidosta, Delfoita tai kenties jopa eksoottista Aleksandriaa, mutta lapsuuteni kokemuksien lumoamana valitsisin kuitenkin hyvin varustetun villan viinitarhoineen Baiaesta, Napolinlahdelta, josta avautuisi henkeäsalpaava näkymä vehreällä Vesuviukselle. Ja sitten

”tule kyproslainen seppelöidyin päin, kaada nektari joka on kultaisissa maljoissa sekoitettuna…”

Vieraikseni haalisin ensinnäkin Sapfon, tuon Lesboksen kymmenennen muusan, jonka runoutta ja aiolilaista ääntä äänittäisin. Myöhäisantiikista haluaisin seurustelu-kumppaneiksini kaksi hyvin erilaista naista: Hypatia Aleksandrialaisen, tuon kuulun matemaatikon ja uuplatonilaisen filosofin joka joutui keisari Theodosiuksen aloittamien pakanavainojen uhriksi, sekä kristityn prinsessan Aelia Galla Placidian. Hellenistiseltä ajalta pyytäisin vieraakseni Kleopatra VII Filopatorin, joka tunnettiin älykkäänä viettelijättärenä. Ja se nenä! Viidenneksi valitsisin nykyajasta Geli Raubalin, Hitlerin vähän tunnetun tyttöystävän (ja sisarentytärpuolen!) valtaannousun vuosilta, joka saisi hieman valottaa kaikkien tunteman viiksiniekan luonteen intiimiä puolta. Pronssikauden naisia en tunne nimeltä, mutta jos nyt vaikka jompi kumpi noista kreetalaisista tulisi sulostuttamaan lepovuodettani ja jäisi yöksi, en panisi pahitteeksi.

Jokainen lukija tarttukoon halutessaan haasteeseen.

Lin Jutangin teoksesta Maallinen Onni.