Albanovuorilla, kolmekymmentä kilometriä Rooman eteläpuolella, sijaitsee Nemi, pyhä kraaterijärvi, Dianan peili. Sitä ympäröivät kerran tiheät vihreät lehdot; pohjoisrannan korkean kallion alla oli temppeli, järven kaikkein pyhin. Sen jumalatar oli Diana Nemorensis, kuutar, ikuinen neitsyt, villieläinten, kesyttömän luonnon, synnytyksen ja lasten suojelija. Muinainen pyhäkkö kuului Arician kaupungille ja oli yhteinen kaikille latinalaisille kansoille. Ajanlaskun alun tienoilla sinne tehtiin pyhiinvaellusmatkoja kaikkialta Italiasta, miksei kauempaakin.
Roomalaiset kunnioittivat Dianan lehtoa suunnattomasti. Muuten viivasuoraan kulkeva Via Appia tekee sen kohdalla toisen kahdesta kuuluisasta mutkastaan. Vuoret tai laaksot eivät saaneet insinöörejä luopumaan linjauksestaan, mutta Arician pyhä Diana sai.
Anatomisia terrakottavotiiveja
Jumalattarelta haettiin apua monenlaisiin ongelmiin. Sillä uskottiin olevan parantavia voimia, päätellen lukuisista Arician Dianalle uhratuista anatomisista votiivilahjoista. Näitä merkillisiä terrakottauhreja joko annettiin parannusjumalille huomion kiinnittämiseksi sairaaseen ruumiinosaan tai sitten omistettiin jumalalle vaivan parannuttua. Enemmistö anatomisista votiivilahjoista on raajoja ja silmiä, mutta joukossa on myös sukupuolielimiä ja jopa sisäelimiä (kohtuja, maksoja, mahalaukkuja).
Kenties Dianaa palvottiin auringon laskettua, jolloin täysikuu saattoi hopeoida Nemi-järven peilityynen pinnan? Nemin yliluonnollisen kauniilla lehdolla oli kuitenkin synkempi puolensa. Dianan pyhäköillä oli perinteisesti asyylioikeus, eli niistä turvaa etsineet rikolliset ja karanneet orjat saivat turvapaikan. Mutta Nemi-järven temppeliä oli hallinnut ikimuistoisista ajoista lähtien pappi ja uhrikuningas, Rex Nemorensis, joka odotti miekka kädessä omaa murhaajansa, ja josta Macaulay runoili 1800-luvulla seuraavasti:
The still glassy lake that sleeps
Beneath Arica’s trees –
Those trees in whose dim shadow
The ghastly priest doth reign
The priest who slew the slayer
And shall himself be slain
Nemin kuningas oli karannut orja, joka oli tappanut edeltäjänsä kaksintaistelussa onnistuttuaan ensin poimimaan Dianan pyhäköstä kultaisen oksan. Uusi pappi omisti elämänsä jumalattarelle ja eli lehdossa kunnes joku uusista yrittäjistä onnistui surmaamaan hänet. Roomalaiset kirjailijat pitivät muinaista perinnettä barbaarisena, mutta se pysyi käytössä ainakin ensimmäisen vuosisadan loppuun asti. Kristuksen kuoleman aikoihin Nemi-järven pyhäkön merkitys ulottui jo latinalaisia piirejä laajemmalle, kun sinne perustettiin Isiksen ja Bubastiksen temppelit. Kenties Diana Nemorensiksen piirteet siirtyivät tuhatnimiselle Isikselle, joka oli jokainen nainen ja jokainen jumalatar.
Roomassa Isiksen palvojia vainottiin aluksi ja jopa ristiinnaulittiin, mutta lopullisen hyväksyntänsä tämä jumalatar sai nuoren keisari Caligulan aikana. Caligula oli ensimmäinen Rooman hallitsija, joka vihittiin Isiksen mysteereihin. Eräänä oudoista päähänpistoistaan hän rakennutti pienelle Nemi-järvelle kaksi suunnattoman yleellistä laivaa: Ensimmäinen oli kelluva palatsi, toinen Isikselle omistettu temppelilaiva. Nemi-laivojen kronologia on puutteellinen, mutta ilmeisesti ne ryöstettiin ja upotettiin keisari Neron murhaa seuranneessa sekasorrossa.
Caligulan laivat saatiin nostettua järvestä Mussolinin toimeksiannosta vuosina 1929-1932. Kansanperinne oli säilyttänyt tietoa ihmeellisten laivojen olemassaolosta läpi keskiajan. Jo vuonna 1447 kardinaali Colonna ja arkkitehti Alberti olivat aloittaneet laivojen etsimisen, mutta ne olivat sukeltajille liian syvällä. Epäonnistuneet yritykset 1535, 1827 ja 1895 lähinnä vain vaurioittivat hylkyjä. Myös paikalliset asukkaat yrittivät kalastella aarteita hylyistä. Lopullisen suurtyön suoritti Guido Ucelli Italian kulttuuri- ja laivastoministeriöiden ja teollisuuspamppujen tuella. Nemi-järvi valutettiin tyhjäksi muinaista etruskien rakentamaa ylijuoksutustunnelia käyttäen, ja laivat saatiin nostettua kuivalle maalle jossa niiden ympärille rakennettiin museo.
Laivat olivat suunnattoman kokoisia. Enimmäinen alus oli pituudeltaan 71,2 metriä (67,3 m vesirajassa) ja leveydeltään 20 metriä. Sen perä kaartui kalanpyrstömäisesti ylöspäin. Muodoltaan alus vastasi täysin sitä mitä kuvallisten lähteiden perusteella tiedämme keisariajan laivoista. Toinen laiva oli pituudeltaan 73 metriä (68,9 m vesirajassa) ja 14,4 metriä leveä. Kumpaakaan ei oltu tarkoitettu purjehdittavaksi tai soudettavaksi avovesillä sillä ne olivat rakenteeltaan keveitä; kuitenkin niiden varustelu merikelpoiseksi oli huippuluokkaa. Alusten tasasaumaiset rungot oli päällystetty pietyllä villalla ja 3 mm paksulla lyijykerroksella rungon suojaamiseksi laivamadoilta, merirokolta ja muilta meriveden aiheuttamilta ongelmilta. Guido Ucelli testasi yhteistyössä Italian laivaston kanssa alusten malleja vesillä ja havaitsi, että rungoilla oli hyvin alhainen kitkakerroin.
Kummassakin laivassa oli ollut useita rautaisia ja lyijyisiä ankkureita, jotka olivat kehittynyttä kokoontaitettavaa mallia. Iso-Britannian amiraliteetti otti tämän ankkurityypin käyttöönsä ensimmäisenä vasta 1830-1850, jonka vuoksi sitä on kutsuttu ”amiraliteettiankkuriksi”.
Yllätykset eivät jääneet tähän. Lyijypinnoitteen kiinnitykseen käytetyt naulat olivat lähes puhdasta elektrolyyttistä kuparia, mikä kertoo roomalais-helleenisen metallurgian todellisesta tasosta. Toisesta aluksesta löytyi myös useita pronssisia kuulalaakereita. Ucellin mukaan laivassa on ollut jonkinlaisia suuria pyöriviä koneistoja, mutta minkälaisia?
Valitettavasti Nemi-järven jättiläislaivat ehtivät levätä kuivalla maalla museossaan vain kahdenkymmenen vuoden ajan. 1944 Albano-vuoret joutuivat taistelutantereeksi vetäytyvien saksalaisten ja liittoutuneiden joukkojen välillä, ja museo laivoineen paloi poroksi. Suunnattomista hylyistä ei jäänyt jäljelle kuin hiiltä ja tuhkaa. Vuonna 1999 perustettu Dianae Lacus -säätiö on ottanut tehtäväkseen replikoida toisen Caligulan aluksista, mutta ainakin projektin nettisivut ovat jämähtäneet vuoteen 2002. Toivottavasti tahtoa ja rahaa riittää jumalattaren nimeä kantavan kunnianhimoisen työn viemiseksi loppuun. Kenties riittävä votiivilahja auttaisi…?
Kiitoksia, hain suomenkielistä tietoa Rex Nemorensiksestä ja blogistasi löysin sitä. Olisi ollut hieno kuulla enemmän sen synnyintarinasta, mutta tämäkin riittää paremmin kuin hyvin 🙂