Vuonna 1520 Wittenbergissä Martin Luther julkaisi nimettömän pamfletin, jossa tehtiin räävitöntä pilaa Mainzin arkkipiispan pyhäinjäännöskokoelmasta. Pilakirjoituksen mukaan kokoelmiin kuului ”palanen Mooseksen vasemmasta sarvesta, kolme liekkiä Siinain vuoren palavasta pensaasta sekä kaksi höyhentä ja muna Pyhältä Hengeltä”. Arkkipiispan oma reliikkiluettelo tosin oli ainakin yhtä hauska. Kokoelmiin kuului lusikallinen maata, jonka päällä Jeesus seisoi opettaessaan Isä medän -rukouksen, yksi Juudaksen kolmestakymmenestä hopearahasta, kaksi viinitynnyriä Kaanaan häistä sekä mannaa, jota israelilaiset söivät autiomaassa.
Keskiajan kulttuurille ominainen taipumus keräilyyn, inventaarioihin ja menneisyyden kulttuurin jäännöksillä käytyyn kollaasityöhön tulee parhaiten ilmi juuri kirkkoruhtinaiden aarrekammioissa, joihin erottelematta päätyneistä kokoelmista saattoi löytää mitä tahansa, kuten Jeesuksen orjantappurakruunun okaan, toisen munan sisältä löytyneen munan, basiliskin, yksisarvisen sarven, pullollisen Marian maitoa, Pyhän Joosefin kihlasormuksen, kookospähkinän ja Johannes Kastajan pääkallon 12-vuotiaana (koska Jumala oli ihmeellinen ja järjellä mittaamaton). Umberto Eco rinnasti esseessään Kohti uutta keskiaikaa (1972) luostarien inventaariot pop-taiteen näyttelykuvauksiin, kuin riemukkaana ivana nykytaiteen alati jatkuvalle uusprimitivismille.
Aarrekammioiden kokoelmilla oli muutakin kuin kuriositeettiarvoa: Se, joka omisti pyhäinjäännöksiä, pystyi käyttämään niiden antamaa hengellistä valtaa ja suojelusta oman poliittisen valtansa pönkittämiseksi. Kruunupäät olivat valmiita maksamaan reliikkien tuomasta prestiisistä huimia summia. Ranskan Ludvig IX Pyhä (1215-70) uskoi onnistuneensa ostamaan vuonna 1238 Konstantinopolin latinalaiselta kuninkaalta Baudoinilta Jeesuksen koko orjantappurakruunun 135 000 kultapunnan maksua vastaan. Ludvigin muihin harvinaisiin hankintoihin kuului mm. tippa Jeesuksen verta (sic!).
1300-luvun innokkain reliikkien kerääjä oli Böömin kuningas ja Saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari Kaarle IV (1348-78), joka määräsi kokoelmansa kunniaksi Prahassa järjestettäväksi vuosittaiset pyhäinjäännösjuhlat ja -markkinat. Kaarlen aarrekammio sisälsi mm. seuraavat esineet: Pyhän Adalbertin pääkallo, Pyhän Stefanuksen miekka, Jeesuksen ristin palasia, Viimeisen ehtoollisen pöytäliina, Pyhän Margareetan hammas, Pyhän Vitaliksen luunpalanen, Pyhän Sofian kylkiluu, Pyhän Eobanuksen leukaluu, valaan kylkiluu, elefantin torahammas, Mooseksen sauva, Pyhän Neitsyen vaatteet.
Pyhäinjäännöksillä uskottiin olevan voimaa suojella sitä aluetta tai kaupunkia, jossa ne sijaitsivat. Paradoksaalisesti reliikki ei kuitenkaan kyennyt suojaamaan itseään ryöstetyksi tulemiselta. Reliikin pyhän voiman siirto, translaatio, uuteen paikkaan tapahtui pyhimyksen itsensä suostumuksella; jos reliikin ryöstö onnistui, oli Jumalan tahto että pyhäinjäännös vaihtoi majaa. Venetsialaiset toteuttivat historian suurimman organisoidun reliikkien ryöstön vuonna 1204, kun Jerusalemin sijasta Konstantinopoliin ohjattu ristiretkeläisarmeija puhdisti Itä-Rooman pääkaupungin järjestelmällisesti sinne kerätyistä, kristikunnan suurimmista reliikkikokoelmista, joita oli kartutettu jo 300-luvulta lähtien jolloin keisari Konstantinuksen äiti Helena oli ”löytänyt” Golgatan ja Pyhän Ristin. Ristiretkeläisten mukana liikkuneet papit ja munkit tiesivät mitä etsivät: heillä oli mukanaan jopa täydellisiä ”ostoslistoja”.
Samanlaisella järjestelmällisyydellä oli tosin toiminut jo tuhat vuotta aikaisemmin keisari Konstantinus poikineen. Byzantiumiin rakennettuun hautakappeliinsa Apostoleioniin Konstantinus pyrki keräämään kaikkien apostolien luut ja heidän elämäänsä liittyvät jäännökset. Apostoleionin keskelle pystytetyssä sarkofagissa ensimmäisen kristityn keisarin oli määrä uinua ikiuntaan Rooman valtakunnan mahtavimpien pyhäinjäännösten keskellä, niitten suojeluksessa. Kuten myöhempi Kaarle IV, myös Konstantinus ei ollut pelkästään kiinnostunut kristillisistä pyhäinjäännöksistä. Hän antoi myös ryöstää kulttikuvat Kreikan tärkeimmistä helleenisistä kulttipaikoista, mm. Feidiaan veistämän kultaisen Zeun patsaan Olympiasta. Kristuksen ristin ja apostolien luiden joukkoon päätyi ilmeisesti myös Rooman pyhistä pyhin eli Palladion, pieni puinen patsas jonka Aeneas oli tuonut mukanaan Troijasta ja jota oli vuosisatojen ajan säilytetty Vestan temppelissä.
Onko blogisi kokonaan loppunut? – Uusi lukija.