Vel Saties ja hänen poikansa Arntha. Tomba Francois, Vulci (350-330 eKr.)
Mika Waltari: Turms, Kuolematon.
Eikä minulla enää ole muuta kertomista. Kivi kiveltä olen pidellyt kädessäni mennyttä elämääni ja pudottanut kivet takaisin yksinkertaisimpaan mustaan maljaan jumalattaren kuvan eteen. Niistä olen tunteva itseni, niistä olen muistava itseni, kun kerran palaan, kun kerran muukalaisena laskeudun haudan kiviportaat ja poimin kivet käteeni. Kenties halpa ruukku on särkynyt. Kenties vuosisatain pöly on peittänyt hautani lattian. Kenties kiviarkku kauniisti veistettyine kuvineen on poissa ja ruumiini hävinnyt tomuksi tomun joukkoon. Mutta halvat kivet ovat jäljellä.Lahjat ja kalleudet häviävät. Kiviarkut murretaan auki. Rosvot ja saalistajat tulevat. Kansojen elämällä on mittansa. Kansan kerran kuoltua, sen kielenkin unohduttua, kukaan ei enää varjele hautoja. Kauniit kreikkalaiset maljakot kuvineen, taiteilijani veistokset häviävät. Mutta kiviseiniin maalatut kuvat säilyvät. Niitä ei voi varastaa. Halvat kivet säilyvät. Kuka niitä osaisi lukea.
Siksi tiedän tuntevani itseni kumartuessani poimimaan sileät kivet vuosisatojen tomusta. Olen nouseva ahtaat portaat takaisin maan valoon. Elävin silmin olen näkevä jumalattaren vuoren suloisen kartion laakson tuolla puolen hautaani vastapäätä. Olen tunteva itseni, olen muistava itseni. Ja silloin, silloin myrsky puhaltaa.