Käytännönläheiset roomalaiset olivat tunnettuja vesi- ja viemäriteknologian alalla saavuttamistaan ansioista. Erityisesti vesitekniikka saavutti ajanlaskun alun tienoilla huippunsa, jota ei käytännössä ohitettu ennen 1700-luvun loppua. Akveduktien rauniot ympäri Italiaa, Ranskaa ja Espanjaa ovat siitä näyttäviä todistuskappaleita, mutta tällä kertaa haluaisin puhua hieman arkisemmasta ja meitä kaikkia päivittäin koskettavasta asiasta: vessassa käymisestä.
Roomalaisten julkiset käymälät ovat kiehtoneet sekä tutkijoita että matkailijoita löytymisestään lähtien. Vesivessan yllättävä nykyaikaisuus, yhteiskäymälöiden banaali sosiaalisuus ja käytännön vessakulttuuriin arvoituksellisuus tekevät latriineista kutkuttavan tutkimuskohteen. Julkisia käymälöitä on säilynyt lukuisia ympäri valtakuntaa ja ne noudattavat kaikkialla samanlaista arkkitehtuuria: istuimet, joissa on reikä sekä päällä että sivussa, jatkuvasti vedellä huuhtoutuva viemäri ja lattialla juokseva erillinen pieni vesikouru. Jos käymälän aineelliset puitteet ovatkin vesiselvät, monet aineettomat kysymykset ovat edelleen vailla vastausta. Miten kaukaa käymälässä käytiin? Oliko käymälät yhteisiä miehille ja naisille? Miten niissä käyttäydyttiin? Pestiinkö vai pyyhittiinkö? Ja miten kuuluisaa vessasientä käytettiin?
Käymälöiden skatologisen puolen lisäksi on puhuttava myös ulostamisen metafyysisistä ulottuvuuksista. Kuvan piirtokirjoitus Cacator, cave malum! eli ”kakkaaja, varo harmia” on löytynyt Pompejista, jossa se komeilee vessaan johtavassa käytävässä kotialttarin vieressä. Isis Fortuna -jumalatar peräsinairoineen, runsaudensarvineen ja käärmeineen näyttää suojelevan kakkaamaan kyykistyvää mieshahmoa, mutta miltä vaaralta hän varsinaisesti suojelee? Ensimmäinen mieleentuleva selitys liittyy pahaan silmään ja pahantahtoisiin henkiin, jotka asuttivat antiikin ajan ihmisen mielenmaisemaa. Intiimitoimituksen parissa askarteleva ihminen on haavoittuvassa tilassa, altis kaikenlaisille pahoille voimille. Ulosteita itsessään pidettiin saastuttavina, jolloin jumalattaren apua epäilemättä tarvittiin. Sitä paitsi viemärissä itsessään saattoi vaania hirmuja: Claudius Aelianus (175–235) kertoo urbaanin legendan jättiläismustekalasta, joka suolakalan himossaan oli uinut sisään viemäriin ja tunkeutunut ihmisten asuntoihin pöntön kautta.
Toisaalta Cacator, cave malum -teksti toistuu myös useissa Pompejin hautapiirtokirjoituksissa. Niillä ehkä uhattiin haudanhäpäisijää yliluonnollisella rangaistuksella. Roomalaisten kaupunkien ulkopuolella leviävät nekropolikset olivat vainajien lisäksi monien köyhien ja kodittomien asuinsijoja. Jos ajatellaan että ihmisten arkikäyttäytyminen paljastuu parhaiten yrityksistä kieltää se, tarpeiden tekemisen hautojen suojassa on täytynyt olla tuikitavallista. Esimerkeiksi roomalaisiin hautoihin lisätyistä varoituksista käyvät nämä:
”Joka tähän paskoo tai kusee, saakoon sekä ylisen että alisen jumalten vihat päälleen”
(Corpus Inscriptionum Latinarum 6.13740)”Painu pois, kakkaaja! Et voi turvassa paljastaa persettäsi täällä”
(Corpus Inscriptionum Latinarum 4.8899)
Petronius Arbiterin veijariromaanissa Satyricon uusrikas öykkäri Trimalchio mahtailee määräämällä testamentissaan vapautetun orjan valvomaan hänen hautaansa ajasta iäisyyteen, jottei kukaan matkalainen vain tule tekemään tarpeitaan sen taakse (Satyricon, 71). Ulostamisen vaaroista kertoo myös tarina kerettiläisestä Ariuksesta, joka sai ankaran ripulin rangaistukseksi vastustettuaan pyhää kolminaisuusoppia. Hermias Sozomenoksen Kirkkohistorian mukaan Arius meni julkiseen käymälään ja kuoli sinne, eikä kukaan enää uskaltanut käyttää samaa vessanistuinta (Sozomenos, 2.29–30).
Roomalaiset kutsuivat yksityisvessoja latriineiksi (latrinae). Köyhimmässä Pompejilaisessa yksityiskäymälässä oli ainoastaan potta pytyn alla. Potat tyhjennettiin joko viemäriin tai avoviemäriin. Keskiluokan talojen käymälät oli yhdistetty kaupungin viemäriverkostoon ja huuhdeltiin talousvedellä – tästä syystä käymälä sijaitsi yleensä keittiön välittömässä yhteydessä. Julkisista vesikäymälöistä käytettiin nimeä foricae. Niiden läpi kiersi koko ajan puhdas vesi, joka huuhteli viemärikouruun tulevat tuotokset mennessään pääviemäriin. Ajan vaatemuoti suojeli vessassa kävijöitä noloilta tilaneilta. Nykyihminen joutuu vessassa laskemaan housut nilkkoihin, mutta antiikin aikana virkamiehen tooga, rouvan mekko ja miehen tunika pitivät intiimialueet piilossa.
Rooman parhaimmissa julkisissa käymälöissä, kuten Pompeiuksen teatterin portiikissa, oli marmoriset istuimet, tuoksuvia yrttejä ja jopa taustamusiikkia. Martialis väittää, että epätoivoisimmat pyrkyrit tulivat näihin paskataiteen palatseihin kuluttamaan aikaa siinä toivossa, että sattuisivat törmäämään julkisuuden henkilöön tai muuhun tärkeään mieheen, mutta tämä voi olla myös puhdasta satiiria. Käymälät tyhjentyivät Venus Puhdistajan eli Venus Cloacinan mukaan nimettyyn Rooman pääviemäriin, Cloaca Maximaan, joka on osittain edelleen käytössä. Viemäri on roomalaisen insinööritaidon suunnaton voimannäyte, sillä miljoonakaupungin asukkaat tuottivat yhteensä 500 tonnia ulostetta vuorokaudessa.
Ostiassa oleva forica on yksi parhaiten säilyneistä. Kuvassa näkyvät vieri vieressä olevat istuimet (roomalaiset eivät selvästi tarvinneet yksityisyyttä helpottaakseen itseään) ja kävijöiden edessä kulkenut vesikouru, jonka tarkoitus on jäänyt epävarmaksi. Kylpylöissä vessakäynti kuului pääsymaksun hintaan, mutta kaupungilla pikkulassa käymisestä maksettiin lantti käymäläorjalle, jonka tehtävä oli myös huolehtia vessan siisteydestä. Ostian käymälässä on kaksi sisäänkäyntiä, joiden välissä on käsien pesemiseen tarkoitettu allas. Oviaukkojen tarkoitusta on myös pohdittu – mahdollisesti niiden kamanaan oli maalattu ”sisään” ja ”ulos”. Miehiä varten oli julkisia pisuaareja, eli elintarvikekäytöstä poistettuja amforoita, joihin sai lorottaa vapaasti. Kankaanvalkaisijat ja nahkatehtaat käyttivät näin kertyvää ureaa teollisuuden raaka-aineena. Keisari Vespasianus määräsi sen verolle, mistä syntyi Suetoniuksen mukaan lentävä lause ”raha ei haise” (pecunia non olet).
Tähän asti jokainen aikamatkaajakin selviäisi vessakäynnistään kunnialla, mutta entäs sitten kun on pyyhimisen aika? Vessapaperia ei vielä ollut – eikä edes François Rabelais’n (1483–1494) kuuluisassa satiirissa Gargantua ja Pantagruel uskottu sen tehokkuuteen.
Ei, pyyhkimiseen ei mitä todennäköisemmin käytetty yhteistä pesusientä kepin nokassa, jota välillä dipattiin etikkaan sen desinfioimiseksi. Kyseessä on vanha myytti, joka ei vaan ota kuollakseen. Koska ihmiset eivät kuvailleet arkisen jokapäiväisiä toimiaan saatika vessakäyttäytymistään, emme voi satavarmasti sanoa, miten roomalaista vessasientä käytettiin. Sen sijaan funktionaalisesti sudin muoto on jokaiselle länsimaalaiselle vessankuluttajalle tuttu. Vessasieniin liitetyn teorian ohuus ilmenee nopeasti, kun käy läpi kaikki vessasieniä käsittelevät antiikin ajan kirjalliset lähteet.
Vessasieni, latinaksi xylospongium (”sieni kepin nokassa”) tai tersorium, esiintyy kaiken kaikkiaan vain neljässä latinankielisessä kirjoituksessa. Seneca nuorempi reflektoi (Epistulae morales) miten gladiaattoriksi tuomittu germaaniorja teki itsemurhan julkisessa vessassa työntämällä vessasienen terävän puuvarren kurkkuunsa. Seneca sanoo häveliäästi kapineen käyttötarkoituksesta, että ”sillä putsattiin säädyttömyydet” (ad emundanda obscena), mikä voi tietysti tarkoittaa peräaukkoa, mutta myös vessaa itseään.
Claudius Terentianus, Rooman laivastossa palvellut egyptiläinen, valittaa eräässä säilyneessä kirjeessään, ettei hänestä välitetä ”paskasudin vertaa” (Non magis quravit me pro xylesphongium). Martialis vertaa epigrammeissaan kaiken maallisen katoavaisuutta siihen, miten hienostuneinkin illallinen on aamulla asia joka kuuluu ”tunkkaiselle vessasienelle” ([…] sed cras nil erit, immo hodie, protinus immo nihil, quod sciat infelix damnatae spongea virgae). Lopuksi Ostiassa sijaitsevasta julkisen käymälän seinästä löytyy kehotus ”käytä sientä” (utaris xylosphongio). Siinä kaikki.
Kirjoitukset ovat yksi asia ja aineellinen jäämistö toinen. Arkeologit ovat kaivelleet vuosikausia Pompejin naapurikaupungin Herculaneumin viemäriä, joka on paljastunut varsinaiseksi aarreaitaksi antiikin ajan ruokavalioon ja elämään liittyvissä kysymyksissä. Viemäristä on löytynyt yhtä sun toista mielenkiintoista, kuten pinjankäpyjä, joiden merkitys ei ole täysin valjennut. Ehkä niistä oli syöty siemenet ensin? Tai sitten käpyjä käytettiin vessassa ilmanraikastimina?
Viemäriin on pudonnut myös kampoja, kolikoita, sormuksia, noppia, hiusneuloja ja
yöllisten vessakäyntien seurauksena myös keraamisia öljylamppuja. Viemäriin kipatuista kivettyneistä ruoantähteistä on löytynyt oliivinsiemeniä, kalanperkeitä (anjoviksia, lahnoja, neitokaloja, makrilleja, ankeriaita, meriahvenia ja nokkakaloja), ostereita, äyriäisiä, seepioita ja merisiilejä, jäänteitä viikunoista, taateleista, pähkinöistä ynnä mausteista kuten korianterista, tillistä, brassicasta ja selleristä. Ja luonnollisesti myös erilaisia pyllynpyyhkimiä, kuten pellavatukkoja, lehtiä ja jopa pieniä sileitä kiviä.
Kreikkalaisen kirjallisuuden mukaan sileitä kiviä (πεσσοι, pessoi) käytettiin silloin, kun käsillä ei ollut vettä pyllyn pesemiseen. Pyyhkiminen tehtiin ikiaikaisen tavan mukaan vasemmalla kädellä. Takamuksen kaapimiseen käytetyt kolme kiveä mainitaan jo Aristofaneen sodanvastaisessa näytelmässä Rauha (421 eaa.). Perinne vaikuttaa erittäin pitkäikäiseltä, sillä myös Muhammadin nimiin pantu hādīth mainitsee kolme kiveä ideaalina peräaukon puhdistamiseen ennen sen pesemistä. Aiemminkin takaliston putsaamisessa suosittiin puhdasta vettä. Oletukseni on, että roomalaisen käymälän vesikouru ja istuimen alempi aukko oli olemassa juuri tätä varten. Herculaneumin viemäristä ei ole löytynyt yhtään ainutta vessasientä, joten oletettavasti sientä ei käytetty pyllyrenkinä, vaan juuri sinä miltä se näyttääkin, eli vessaharjana. Pestyään ja pyyhittyään itsensä tunikan alta roomalainen tarttui etikkakupissa lionneeseen vessaharjaan, ja pyyhki istuimen puhtaaksi roiskeista seuraavaa käyttäjää varten.
Mytologisesti nimettyjä ravihevosia: Diomedes ja Alcides. Mosaiikki on peräisin Tunisiasta, josta monet parhaimmat hevosetkin tulivat.
.jpg){kind=link}
