Eilen alkoi Nelosella HBO:n ja BBC:n yhteistyötä oleva Rooma –televisiosarja. Sarja pyöri keväällä Yhdysvalloissa ja sai suitsutusta sekä kriitikoilta että yleisöltä, mutta arvattavaa arvostelua akateemikoilta ja asianharrastajilta. Sen kiitettävimmät pyrkimykset ovat oikean ajankuvan välittäminen ja pesäero Hollywoodin sandaalieeposten visuaaliseen ilmeeseen.
Desinfioidun valkoisen marmorin, winckelmannilaisen jalon ja hiljaisen suuruuden sijaan sarja tarjoilee toisenlaisen Rooman, jonka hajuihin, makuihin ja väreihin on haettu oppia Kalkutasta asti. Kaupunki on monikansallinen metropoli, ihanan värikylläinen, täynnä graffitteja ja hyörinää. Kankaita pestään ja värjätään, vuohet ja lampaat seikkailevat ihmisten keskellä, paikat näyttävät asutuilta ja kuluneilta.
Temppelien portaat ovat täynnä sulaneiden kynttilöiden vahaa ja pieniä votiivilahjoja. Pylväät ja kulttikuvat esiintyvät kaikessa väriloistossaan. Cinecittan studioille Italiaan on rakennettu kokonainen Forum Romanum ja roomalaisten kujien verkko insuloineen ja domuksineen. Siihen on epäilemättä mennyt leijonanosa sadan miljoonan dollarin budjetista.
Antiikin ihmisten seksuaalisia tapoja on kuvattu oivasti. Avoin seksuaalisuus on aiheuttanut moraalista närkästystä etenkin rapakon takana; toiset ovat loukkaantuneet sarjan toistamista klisheistä ”irstaista ja turmeltuneista roomalaisista”. Minusta meno olisi voinut olla rankempaakin. Esimerkiksi Caesarin biseksuaaleista taipumuksista ei kuin vähän vihjailla.
Klisheistä puhuen: Niitä on myös tietoisesti vältelty. Rubicon ylitetään täydessä hiljaisuudessa. Caesarin murhaa ei edellä ennustuksia, eikä kukaan lausahda Shakespeaeren sanoin ”et tu, Brute!” tai parahda ”tämähän on väkivaltaa”, kuten jotkut muistavat asian olleen. Mikäli Juliuksella viimeisiä sanoja oli, ainakin Suetoniuksen mukaan hän sanoi ne kreikaksi.
Onnistuneesti sarjassa esitetään antiikin ihmisten suhdetta jumaliinsa. Jo avausjaksossa Titus Pullo käy kauppaa ovien jumalan Forculuksen kanssa ja hieman myöhemmin omistaa tappamansa viholliset Marsille. Magna Materille annettu taurobolium-uhri oli mukana ilmeisesti esimerkkinä itämaisten kulttien suosiosta myöhäistasavallan aikana (mutta katso mitä Maijastina Kahlos asiasta kirjoittaa). Kotijumalien eli penaattien patsaitakaan ei ole unohdettu.
Lavastus on Roomassa useimmiten erinomaista. Tehosteita on käytetty hillitysti ja hyvällä maulla. Alun animoidut seinäpiirrokset ovat nerokas idea, niissä riittää bongailemista pidemmäksikin aikaa (huomasitteko pompejilaisen Holoconiuksen mainoksen?). Hieman yllättäen heikoimman vaikutelman antavat roomalaiset sotilaat. Sarjan ”historiallisena asiantuntijana” on toiminut eräs Jonathan Stamp, joka ei itse asiassa ole historioitsija vaan BBC:n dokumenttien tuottaja. Sotilaiden osalta sarjan tuottajat ovat tukeutuneet italialaiseen historianelävöittäjäryhmä Ars Dimicandiin, joka on muualla maailmalla hieman huonossa huudossa epäilyttävien rekonstruktioidensa vuoksi.
Ars Dimicandia ei kuitenkaan voi syyttää legioonalaisten kauheista kypäristä mallia Asterix. Syypää on pahamaineiset Windlass Steelcrafts ja Museum Replicas, joiden tuotteita en voi suositella pahimmille vihamiehillenikään. Ja mikä on tuo kotka Caesarin nahkapanssarissa, Titus Pullon painokuvallisesta wifebeaterista puhumattakaan?
Lavasteiden yksityiskohdat ovat usein suurinpiirtein oikeaan suuntaan. Minua ei televisiosarjassa häiritse sellaiset anakronismit, että esimerkiksi seinämaalaukset näyttivät minusta olevan lähinnä keisariaikaista IV eikä tasavaltalaista II tyyliä.
Rooma-sarjassa senaatti kokoontuu 1800-luvun prerafaeliittien maalauksissa ensi kerran esiintyneessä (ja myös Asterixista tutussa) pyöreässä rakennuksessa. Todellisuudessa senaatin istuntosali Curia Hostilia oli suorakaiteen muotoinen; todennäköisesti senaattorit istuivat samassa tasossa siirrettävillä istuimilla. Valaistus- ja kuvausteknisistä syistä on kuitenkin helpompi kuvata poliittisten puolueiden riitoja pyöreässä kuin suorakaiteen muotoisessa tilassa.
Curia Hostilia oli pitkään remontissa, jonka aikana senaatti kokoontui milloin missäkin, kuten temppeleissä ja Pompeiuksen teatterissa, jossa Caesar lopulta murhattiin. Sarjassa murhan suuri ironia jää huomaamatta, sillä todellisuudessa Caesar lyyhistyi Pompeiuksen patsaan juureen. Murha oli todennäköisesti suunniteltu tapahtuvan Pompeiuksen teatterissa sen vuoksi, että se sijaitsi Mars-kentällä Rooman pyhän alueen pomeriumin ulkopuolella. Aseiden kantaminen pomeriumin sisäpuolella oli pyhäinhäväistykseen verrattava rikos. Lakiin oli vain yksi poikkeus, ja se oli diktaattoreita seuranneiden 24 liktorin vitsakimput ja kirveet.
Sarjan käsikirjoittaja on John Milius, häpeilemätön tarinankertoja jonka kynästä ovat peräisin Apocalypse Now, Conan Barbaari ja Red Dawn. Pääosanesittäjät ovat suurelta osin klassisen koulutuksen saaneita brittinäyttelijöitä. Ciarán Hindsillä on Caesariksi aivan liian paljon hiuksia ja Tobias Menzieksellä ei ole Brutuksen aknea, mutta nämä ovat merkityksettömiä yksityiskohtia. Intialainen Indira Varma on ihana Niobena ja oma henkilökohtainen suosikkini Max Pirkis (Lord Blakeney Master and Commanderissa) huippuälykkäänä mutta traumatisoituneena Gaius Octaviuksena.
Neloskanava on mainostanut Roomaa suorastaan yltiöpäisen massiivisesti. Helsingissä Rautatientorilla on parin viikon ajan killunut talonkokoinen juliste ja videoseinä, jossa sarjan traileri pyörii jatkuvalla soitolla. Jostain syystä sarjaan on liitetty harvinaisen tyhjänpäiväinen mainoslause ”Jokaisella valtakunnalla on salaisuutensa”. Miten se liittyy Roomaan, ei ole selvinnyt ainakaan minulle.
Kiinnostava kirjoitus. Tihrustin eilen itsekin sarjaa ja ainakin ensivaikutelma oli sangen positiivinen. Ennen itse spektaakkelia esitetyt dokkarit olivat huvittavia: kaikki oli koko ajan ”shocking”, turmeltunutta ja pornografista. Yhdynnän kuvaaminen ja kaikenlainen sexi on toki perin järkyttävää. Ei enää tissejä ja alastomuutta!
Tuosta edeltävästä ”shokumentista” pitikin vuodattaa, mutta onneksi armeliaasti unohdin. Se oli karmea! Juuri sitä tuubaa mitä History Channel ulostaa.
Mäkin istuin eilen töllöttimen ääressä. Surffailtiin kanavalta toiselle, kun juuri nuo mainitut shokumentit aiheuttivat ahdistusta. Hetkeksi iski ahdistus, ettei vaan suurella rahalla tehty ja mainostettu massiivinen eepossarja mene tuohon halpaan.
Onneksi itse sarja vaikutti kelvolliselta. Aion katsoa seuraavankin osan 🙂
t. vilya
Suosittelen ehdottomasti! Valitettavasti loppua kohti draaman kaari vähän väsähtää, mutta on se silti kaunis.
Hieno kirjoitus, kiitos!
History Channel taitaa olla jaossa vain satelliitin kautta. Kaupunkimmme kaapeliverkosta saa tilattua vain kilpailijan tuotteen (Discovery Civilization). Harmillisesti silloin pitää maksaa myös paristakymmenestä ”turhasta” kanavasta (reality tv etc.). Dokumenttien taso on aika vaihteleva, joskus tulee ihan hyviäkin juttuja… Monet ovat tyyliin: ”dark secrets of 3th. reich”.
Rooman riemastuttavin ominaisuus on taidolla luotu mahti ja ponti, joka ei edes naurata. Se erään loppupuolen jakson gladiaattorikohtaus, jumankauta!
Pidin sarjasta, vaikka aivan aluksi sain allergiakohtauksen siitä millainen suhde legioonalaisella ja centuriolla oli. Olen aina ajatellut centurion kuitenkin melko suureksi herraksi jolle luultavasti legioonalainen ei paljoa suutaan aukonut.
Toinen kausi oli mielestäni ehjempi kokonaisuus. Pidin sarjassa Caesarin sekä Augustuksen esittäjistä, samoin Brutuksesta ja alkuvaikeuksien jälkeen myös Marcus Antoniuksesta. Kleopatra oli huomatavasti uskottavampi kuin vanhoissa Hollywoodin tuotoksissa.
Onneksi kääntäjätkin olivat asiallisia. Minulla on DVD:llä sellainen sarja kuin ”Minä Claudius” jossa kääntäjät loistavat mm. muuttamalla Jovin Jahveksi ja Augustuskin on sotimisen sijasta kampanjoinnut yhdessä sotapäällikkönsä kanssa.
Dokumenteista: Nykypäivänä televisiosta tulevat dokumentit ovat ikävä kyllä suurimmaksi osaksi pelkkää soopaa. En tiedä olenko vain niuhottaja, mutta minua häiritsee kun dokumentissa dramatisoidaan historiaa ja kuvataan gallien hyökkäystä Roomaan tasavallan ajalla ja jokaisella roomalaisella on levyhaarniskat, taikka että samassa yhteydessä tekstissä kerrotaan kuinka roomalaisilla oli ammattimainen ja huippuunsa koulutettu armeija (vaikka yhä puhutaan siitä varhaisesta tasavallasta).