Edellinen kuvallinen esimerkiksi kertoo katolisen kirkon kyvystä sulauttaa itseensä edeltävien Välimeren uskontojen sisältö ikonografiaa myöten. Rooman keisariajalla useimmat uskonnot alkoivat enemmän tai vähemmän sulautua toisiinsa. Valtakunnan ylijumala ja Capitoliumin triadin pääjehu Juppiter oli samaan aikaan Zeus-Helios-Serapis ja myöhemmin itämaisen auringonpalvonnan lopulta valloittaessa Rooman vielä abstraktimpi Sol Invictus, voittamaton aurinko.
Myös mithralaiset samastivat pelastaja-jumalansa, maailmaa hallitsevan Mithras-Kosmokratorinsa Apollon aurinkovaunuilla matkustavaan, sädekehän ympäröimään Sol Invictukseen. Kristityt rukoilivat tuohon aikaan omaa jumalaansa vielä samalla tavalla kuin auringonpalvojat, kädet ojennettuna kämmenet ulospäin. Varhaisissa kristillisissä seinämaalauksissa Kristus on kuvattu Osiris-Dionysoksen ja Apollon hahmoissa ja matkustavan taivaalla aurinkovaunuilla. Ehkä siksi 300-luvulla vallan kaapanneelle oppimattomalle sotapäällikölle Konstantinukselle ei tuottanut ongelmia yhdistää Mithras, Sol Invictus ja Kristus mielessään yhdeksi ainoaksi jumalaksi, jonka nimissä hän lyötätti vielä rahojakin (Christus Sol Invictus).
Mithras oli muiden aikansa suosikkijumalien tapaan pelastaja (soter) ja voideltu, hyvä (khrestus). Gnostilaisetkin kutsuivat itseään yksinkertaisesti vain kristityiksi tai puhtaiksi, kuten kataarit tuhat vuotta myöhemmin. Mitä suositummaksi erilaiset kristinuskot tulivat, sitä suuremmassa määrin ne imivät itseensä hellenistis-roomalaiset sivilisaation ytimet ja erkanivat juutalaisesta alkuperästään.
Dionysos-kuvaa on sanottu väärennökseksi. Muistan maininnan Wikipedian artikkelista, jossa esiteltiin Freken et alin kirja The Jesus Mysteries.
Hyvä tietää, niinpä onkin.
Vaihdoin kuvan toiseksi, kyllähän näitä riittää.