En ota kantaa Edward Luttwakin ja muiden vanhempien tutkijoiden käymään väittelyyn siitä, harrastiko Rooman valtakunnan poliittinen johto strategista suunnittelua vai ei. Ainakin kaikki keinot siihen oli olemassa. Olen laatinut ylläolevan kartan kuvaamaan maailmaa vuonna 281 (keisari Probuksen viidentenä hallitusvuonna) sellaisena kuin se tuon ajan parhaan tietämyksen mukaan ymmärrettiin.
Käsitys maapallon pyöreydestä ja suhteellisesta koosta oli tiedetty jo pitkään. Kolmannella esikristillisellä vuosisadalla elänyt matemaatikko Erastothenes, Aleksandrian kirjaston esimies, oli määrittänyt Maapallon koon varsin tarkasti tunnetulla menetelmällään. Ensimmäinen karttapallo valmistettiin Vähän-Aasian Pergamonissa noin vuonna 180 eKr. Tärkeimmäksi maantieteelliseksi auktoriteetiksi muodostui kuitenkin noin vuonna 100 jKr. syntynyt aleksandrialainen Klaudios Ptolemaios, jonka kuuluisaan projektioon yllä oleva kartta on piirretty.
Klaudios Ptolemaios järjesti siihen asti kertyneen maantieteellisen aineiston tulevien karttureiden ja geografien käytettäväksi. Hän myös ilmoitti yli 8000 paikkakunnan leveyspiirit ja 180 paikkakunnan pituuspiirit. Ptolemaios tunsi Khrysen (Malakan niemimaan) tuolla puolen olevan meren ja merenkulkijoiden käyttämän reitin Zabaeen (Bangkokiin) ja Kattigaraan (Mekong-virralle). Hän näyttää jopa tunteneen Afrikan suuret järvet, samoin kuin Kilimandzaron ja Kenian vuoret, sillä hän kirjoittaa Etiopian ihmissyöjien mailta länteen kohoavista Kuuvuorista joiden lumimassat ovat Niilin järvien lähteenä… Yhden virheen Ptolemaios kuitenkin teki: Hän ei uskonut Herodotoksen välittämää tietoa foinikialaisten afrikanympäri- purjehduksesta.
Rooman valtakunnalle ja erityisesti sen pääkaupungin suuruudelle elintärkeät kauppareitit yhdistivät antiikin maailmaa oman aikansa globaaliksi järjestelmäksi. Juutalaiset, egyptiläiset ja kreikkalaiset kauppiaat liikuttivat Intian valtameren ja Aasian karavaaniteiden poikki pippuria, jalokiviä, pellavaa, kilpikonnanluta, nardusta ja kiinalaista silkkiä. Rooman pyrkiessä itään Kiina laajentui samaan aikaan kohti länttä. Kahden valtakunnan välissä asuvat parthialaiset ja myöhemmin persialaiset pyrkivät kaikin keinoin estämään suoran yhteyden syntymisen. He ostivat kaiken kiinalaisen silkin myydäkseen sen suurella hinnalla Rooman markkinoille, ja levittivät kauppiaille tarkoituksella harhaanjohtavaa tietoa. Kiinan keisari lähetti vuonna 98 jKr. kenraali Kan Jingin solmimaan diplomaattiset suhteet Rooman kanssa, mutta lähetystö pysäytettiin Parthiassa.
Yksittäiset kauppiaat onnistuivat kuitenkin silloin tällöin pääsemään persialaisten asettamien sulkujen ja kauppasaarron läpi. Makedonialaisen Titianuksen lähettämä retkikunta vältti Kan Jingin kohtalon ja pääsi perille Kiinan pääkaupunkiin kahta vuotta myöhemmin. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin joukko kiinalaisia ilveilijöitä esiintyi puolestaan keisari Hadrianuksen hovissa. Nuoremman Han-dynastian aikakirja Hòuhànšu tietää kertoa Roomasta seuraavaa:
[…] siellä asukkaat ovat erittäin rikkaita, erityisesti intialaisten ja parthialaisten kanssa käymänsä kaupan ansiosta. Tästä valtakunnasta tulee kaikki se kallisarvoinen ja merkittävä, mitä tavataan muissa maissa. Asukkaiden luonne on avoin ja oikeudenmukainen. Viljan hinta pidetään huokeana.
Mutta sen sijaan että kauppa olisi koko ajan kasvanut ja tietämys maailmasta lisääntynyt, 200-luvulla sekä Kiina että Rooma ajautuivat sisäisiin levottomuuksiin. Sekä Han-dynastia että Antoninusten aika päättyivät molemmat noin vuonna 220 jKr. ja valta päätyi sotaherroille. Rooman kauppa-asemat etelä-Arabiassa ja Punaisella merellä joutuivat arabien käsiin. Voimistuva Persia otti haltuunsa Silkkitien ja asetti niin korkeat tariffit, että Rooman ulkomaankauppa tyrehtyi tyystin.
Kukistettuaan vaivoin ulkoiset ja sisäiset viholliset Rooman keisarit joutuivat tekemään rajoillaan vähäiseltä näyttäviä myönnytyksiä, joilla oli kuitenkin kauaskantoisia seurauksia. Gallienus evakuoi Tonavan ja Reinin välillä sijainneen Kymmenysmaan (Agri Decumates) ja luovutti sen alemanneille sillä ehdolla, että he puolustaisivat maata vastaavasti muita germaaniheimoja vastaan. Vuonna 280 keisari Probus luovutti samoilla ehdoilla ylä-Egyptin aina Niilin ensimmäiseen kataraktiin asti Aksumin valtakunnalle. Samalla katkesi Rooman viimeinen suora kauppayhteys Intiaan.
Probus oli alunperin onnistunut neuvottelemaan Persian kanssa menestyksellisen rauhan, joka takasi kaupan jatkuvuuden. Mutta Persia petti sopimuksen varsin pian shaahi Bahram II:n jouduttua kamppailemaan vallasta veljensä Hormisdasin kanssa. Persian ja Rooman vuosina 282-293 käymille ennennäkemättömän tuhoisille sodille ei välttämättä tarvitse nähdä rationaalista syytä, mutta minusta on houkuttelevaa ajatella, että elintärkeiden kauppayhteyksien katkeaminen ja taloudellinen taantuma ajoivat Rooman yrittämään ottaa haltuunsa nykyisen Irakin strategisesti tärkeä alue tai ainakin asettamaan sille itselleen uskollisia nukkehallitsijoita.
Se tosin kuulostaa hieman liian tutulta. Jokainen historiantutkija tulkitsee mennyttä oman aikansa lähtökohdista käsin. Emme vain yritä selittäää nykyaikaa menneisyydellä, vaan selitämme nykyajalla menneisyyttä. Mutta se on selvää, että vaikka Irak vallattiin ei sitä kyetty pitämään. Persia nousi nopeasti jaloilleen. Samaan aikaan läntinen maailma joutui kristinopiksi kutsutun kiihkomielisen monoteismin valtaan. Punaisen meren takana olevat maat katosivat eurooppalaisten horisontista ja muuttuivat tarunomaisiksi niin nopeasti että se tuntuu melkeinpä tietoiselta reaktiolta helleenis-pakanallista täsmällisyyttä vastaan.
Aleksandrian patriarkka Theofilos tuhosi Aleksandrian akatemian sivukirjaston vuonna 391 saatuaan luvan siihen keisari Theodosiukselta. Pääkirjaston hävitti Theofiloksen veljenpoika patriarkka Kyrillos vuonna 415. Samaa vääjäämätöntä logiikkaa noudattivat muslimit, jotka alistivat 600-luvulla Roomalle kuuluneet alueet Egyptissä, Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa. Anekdootin mukaan kalifi Omar vastasi vuonna 642 tiedusteluun Aleksandrian jäljelle jääneiden kirjastojen kohtalosta seuraavasti:
Jos kirjat kertovat samoja asioita kuin Koraani, ne voidaan tuhota tarpeettomina. Jos kirjat sisältävät Koraanin vastaista tietoa, ne pitää hävittää vääräoppisina.
Maailma pieneni ja hämärtyi vuosisatojen ajaksi. Jerusalem-keskeinen Isidorus Sevillalaisen maailmankartta vuodelta 633 kertoo siitä, miten paljon maallista maailmaa tärkeämpi oli hengellisen valtakunnan tuntemus. Kristityt ja arabit aloittivat löytöretket aikanaan uudelleen, mutta Klaudios Ptolemaiosta tarkempia karttoja alkoi ilmestyä vasta tuhat vuotta Aleksandrian akatemian hävityksen jälkeen.
Neljä kuvaa Antinousta. Järjestyksessä ylhäältä vasemmalla: Antinous uudelleensyntyvänä Attis-jumalana (Ostia, Magna Materin temppeli), Antinous Dionysoksena (Rooma), neo-egyptiläinen Antinous-Osiris (Villa Hadriana) ja Antinoun rintakuva Mondragonen villasta Frascatista.
