Fortuna huiusce diein temppeli Largo Argentinan alueella Roomassa. Kuva: Kalervo Koskimies
Juuri päättyvä heinäkuu on Euroopassa saanut nimensä Julius Caesarista, juliaanisen kalenteriuudistuksen alullepanijasta.
Alun perin roomalainen kalenteri alkoi maaliskuusta kuten useimmat muutkin maatalousvuoteen perustuvat kalenterit. Ensimmäiset neljä kuukautta olivat nimetty muinaisten jumaluuksien mukaan (Martius, Aprilis, Maius, Iunius), niitä seurasivat pelkät järjestysnumerot: Quinctilis, Sextilis, September, October, November, December). Vuodenvaihde siirtyi jo 100-luvulla ennen ajanlaskun alkua tammikuuhun, mutta järjestysnumerot jäivät ennalleen.
Caesar uudisti vanhan kuukalenterin joka oli mennyt jo perin pohjin sekaisin. Sen ansiosta hän sai myös nimensä kalenteriin, jossa Quinctilis sai uuden nimen Iulius. Caesarin seuraaja ja keisarinvallan perustaja Augustus ei halunnut jäädä huonommaksi, vaan nimesi Sextilis-kuun eli elokuun uudestaan Augustukseksi. Hänen seuraajalleen Tiberiukselle senaatti ehdotti syyskuun uudelleen nimeämistä Tiberiuksen mukaan, johon hän vastasi: ”Mitä te teette sitten kun tulee kolmastoista keisari?” Tämän jälkeen ajanlaskuun ei tehty mitään oleellisia muutoksia; paavi Gregorius XIII tosin lisäsi juliaaniseen vuoteen elintärkeät puuttuvat 11 minuuttia 14 sekuntia, joiden ansiosta Caesarin ajanlasku jätätti vuonna 1582 jo 11 päivää.
Tämä päivä on myös vuonna 101 eKr. käydyn Vercellaen taistelun vuosipäivä. Kun Tanskanmaassa alkoi olla jotain mätää, päättivät siellä asuvat kimbrit lähteä etsimään itselleen uusia asuinsijoja. Lapset ja eläimet mukanaan he heittivät jäähyväiset kotiseudulleen Himmerlandille ja kulkivat etelään Elbeä pitkin, kunnes Tonavan ylitettyään olivatkin jo Rooman valtakunnan alueella. Koska ihmisoikeustuomioistuinta ei ollut vielä keksitty, Rooma eväsi tylysti noilta turvapaikanhakijoilta oleskeluluvan ja päätti poistaa kimbrit voimakeinoin. Germaanit panivat kuitenkin hanttiin, ja sotahan siitä syttyi.
Vercellaessa roomalaiset vihdoin tuhosivat kimbrit. Kenraali Quintus Lutatius Catullus oli tullut luvanneeksi onnenkantamoisten jumalattarelle rouva Fortunalle oman temppelin mikäli Rooman aseet olisivat voitollisia, ja siitähän täytyi pitää kiinni. Niin ’tämän päivän onnetar’ Fortuna huiusce diei sai pyöreän pyhäkkönsä Roomaan Largo Argentinan temppelialueelle, missä se 1500 vuotta myöhemmin osoittautui onnenkantamoiseksi Rooman renessanssipaaveille, jotka repivät sen käyttökelpoiset marmorit palatsiensa ja kirkkojensa koristeiksi.