Kansalaiset, Romani cives

Vuonna 212 jälkeen ajanlaskun alun keisari Marcus Aurelius Severus Antoninus Augustus – paremmin tunnettu lempinimellä “Caracalla” muodikkaaksi tekemänsä gallialaisen huppuviitan mukaan – julkaisi merkittävän ja vallankumouksellisen ediktin. Uusi laki, jota nykyään kutsutaan Constitutio Antoninianaksi, lahjoitti kaikille valtakunnan vapaille asukkaille Rooman kansalaisoikeudet.

Aikaisemmin valtakuntaa olisi voinut luonnehtia vaikkapa kansainyhteisöksi. Siihen kuului lukemattomia erilaisia juridisia kokonaisuuksia, joita yhdisti lähinnä Roomalle annettu uskollisuudenvala. Monilla Rooman imperiumin eli käskyvallan piiriin kuuluvilla mailla oli omat perinteiset lakinsa. Eri kokonaisuuksien välillä sovellettiin silloista kansainvälistä lakia (ius gentium), joka oli alunperin kehittynyt kreikkalaisten kaupunkivaltioiden välistä kanssakäymistä varten. Kreikankielisessä idässä monilla kaupungeilla oli oikeus lyödä omaa rahaa, joka tosin oli kiinteällä vaihtokurssilla sidottu Rooman valuuttaan.

Ennen vuotta 212 vain harvoilla ja valituilla oli täydet Rooman kansalaisoikeudet, joskin joukko oli kasvanut tasaisesti tasavallan ajoista lähtien. Roomalaisuuden eduista saivat nauttia Italian asukkaat, siirtokunnat, tiettyjen kaupunkien kansalaiset, provinsseissa asuvien roomalaiset ja heidän jälkeläisensä, sekä jotkut paikalliset merkkimiehet jotka olivat tehneet palveluksia Roomalle.

Caracallan edikti vaikutti suoraan miljoonien ihmisten elämään ja muutti valtakunnan oikeudellisia suhteita. Näin merkittäväksi tapahtumaksi laki ja sen seuraamukset ovat huonosti tunnettuja. Ketkä siitä hyötyivät, miksi se annettiin ja mitä me ylipäätään voimme tietää Caracallan lahjoituksesta?

Marcus Aurelius Severus Antoninus Augustus
Marcus Aurelius Severus Antoninus Augustus (188–217)

Historioitsija ja papyrus

Koko Constitutio Antoniniana tunnetaan oikeastaan vain kahdesta aikalaislähteestä. Caracallaan vihamielisesti suhtautuva historioitsija Dion Kassios (150 – 235) kertoo, että laki vain näennäisesti kunnioitti valtakunnan asukkaita. Tosiasiassa ahneen Caracallan tarkoituksena oli lisätä veronalaisten määrää. Selitys on hämmentävä, sillä kansalaisilla oli aikaisemmin ollut enemmän verovapauksia kuin alamaisilla.

Todennäköisesti Dion viittaa kansalaisten maksamaan viiden prosentin perintöveroon. Perintöveron tuotot tilitettiin sotakassaan (aerarium militare),  josta maksettiin legioonalaisten eläkkeet. Koska Caracalla oli korottanut huomattavasti sotilaiden palkkoja (mutta katso myös aikaisempi kirjoitus inflaatiosta), koko Constitutio Antoniniana saattoi olla keisarin yritys huolehtia siitä, että valtiolla oli varoja eläkkeiden maksamiseksi menoerän aktualisoituessa.

Toinen lähde on vuonna 1902 Egyptistä löytynyt pahoin vaurioitunut papyrus, joka julkaistiin huomattavasti restauroituna vuonna 1910 (Papyrus P. Giessen 40). Vaikka tekstin varsinainen sanamuoto onkin yhä kiistanalainen, P. Giessen 40 näyttäisi nykyisen tieteellisen konsensuksen mukaan sisältävän Caracallan ediktin alkuperäistekstin.

Papyruksessa keisari kiittää kuolemattomia jumalia ja toivoo kaikkien valtakunnan asukkaiden nauttivan hänen voitostaan. Rooman kansalaisuus ulotetaan koskemaan kaikkia keisarin alamaisia, lukuunottamatta erikseen mainittua ryhmää, jota kutsutaan nimellä deditici. Ilmeisesti kyseessä olivat sotavangit, joista oli tullut Rooman alamaisia muodollisen rauhansopimuksen seurauksena.

Keisari ja juristit

Severusten dynastiaa, johon Caracallakin kuului, pidetään roomalaisen oikeustieteen kulta-aikana. Keisariperheen lähipiiri täyttyi lahjakkaista lainoppineista jotka kohosivat myös korkeisiin virka-asemiin. Rooman provinssien asukkaat olivat yhä laajemmassa määrin tulleet tietoisiksi omista oikeuksistaan ja keisarille osoitettujen valitusten ja anomuskirjeiden määrä kasvoi niin nopeasti, että niitä varten piti perustaa oma virastonsa.

Severusten aikana tuli tavaksi nimittää valtakunnan korkeimpaan hallinnolliseen virkaan eli pretoriaaniprefektiksi miehiä, joilla oli vankka lainopillinen tausta. Koska emme voi mitenkään tietää, minkälaisen pohdinnan tuloksena Caracallan edikti syntyi keisarillisessa curiassa, ei voi pitää poissuljettuna vaihtoehtoa, että kansalaisoikeuksien radikaali laajentaminen olisi ollut imperiumin korkeasti koulutettujen juristien ajatus.

Toisaalta emme voi sivuuttaa keisarin omia vaikuttimia. Papyrustekstin mukaan Caracalla tahtoi ediktillään lepyttää kuolemattomia jumalia, jotka olivat varjelleet hänen henkeään “salaliitolta”. Caracallalla oli verta käsissään; hän oli juuri murhannut hallituskumppaninsa ja pikkuveljensä Getan, jonka kanssa hänellä oli ollut riitaa lapsesta saakka. Kansalaisoikeuksien lahjoittamisella keisari ylisti Rooman jumalia ja sitoi valtakunnan asukkaat tiukemmin itseensä.

Kansalaisoikeuksien laajentaminen saattoi olla tapa lujittaa roomalaista identiteettiä. Kaikki provinssien alamaiset olivat nyt roomalaisia ja siten tasa-arvoisia italialaisten kanssa. Lahjoitus lisäsi määrättömästi Caracallan kunniaa, sillä lain mukaan uudet kansalaiset saivat sukunimensä siltä, jolta he olivat kansalaisuutensa saaneet. Yhdessä yössä miljoonista ihmisistä ympäri Välimerta tuli keisarin kaimoja, Aureliuksia.

Tilastollinen esimerkki valottaa tilannetta hyvin. Vuonna 210 Rooman pretoriaanikaartin jäsenistä vain viidellä prosentilla oli sukunimenä Aurelius. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin Aureliuksia oli 95 % pretoriaaneista (CIL 6.1058, CIL 6.2799). Loogisena seuraamuksena koko muinainen roomalainen nimeämiskäytäntö, jonka mukaan kansalaisella oli kolme nimeä – praenomen, nomen gentile ja cognomen – menetti vähitellen merkityksensä. Ihmiset alkoivat käyttää toisistaan pelkästään erilaisia lisänimiä.

Seuraamukset

Mikäli hautakivet ja piirtokirjoitukset mitään kertovat, voi sanoa että Caracallan ediktiä tervehdittiin provinsseissa  suurella innolla. Sen merkitystä myöhäisantiikin roomalaisen identiteetin muotoutumiselle ei voi vähätellä. Sen seurauksena kaukaisessa Palmyran kauppakaupungissa nykyisen Irakin rajalla vastikään kansalaisuuden saanut varakas arabikin halusi kuvata itsensä togaan pukeutuneena.

Syyriassa ihmiset alkoivat palvoa omia jumaliaan roomalaisten riittien mukaisesti. Egyptiläinen Ptolemais Euergetiksen kaupunki (joka aiemmin oli tunnettu Krokodilopoliksena, kaupunkina johon turistit vaelsivat katsomaan pyhien krokotiilien ruokkimista) rakennutti kiitokseksi temppelin Rooman ylijumalalle, Capitoliumin Juppiterille. Aikaisemmin roomalaisia jumalia ei Egyptissä oltu nähty.

Pyhiä krokotiilejä ei kuitenkaan unohdettu. Vanhat kulttuuriset muodot sulautuivat saumattomasti uusiin. Aikaisemmin Rooman valtakunta oli perustunut latinalaisten ylivaltaan, mutta Caracallan edikti teki siitä todella monikulttuurisen imperiumin. Miljoonat ihmiset, joilla ei aiemmin ollut poliittisia oikeuksia, saattoivat nyt pyrkiä Rooman korkeimpiin virkoihin.

Italian taantuessa senaattori-aristokratian käsissä provinssien merkitys oli kasvanut ja valta siirtyi vääjäämättä kohti valtakunnan viriilejä reuna-alueita. Koko Constitutio Antoniniana oli koko tämän hitaan kehityksen oire, väistämätön looginen seuraus. Sen myötä provinssien asukkaat kokivat itsensä entistä vahvemmin nimenomaan roomalaisiksi, ei kreikkalaisiksi, syyrialaisiksi tai galleiksi. Keskiajan loppuun asti kreikkalaiset tulisivat nimittämään itseään nimellä rhomaioi (Ρωμαίοι). ”Helleeni” muuttui ajan myötä kirosanaksi, jonka kristityt kreikkalaiset sinkosivat polyteistien niskaan: he eivät olleet ”hyviä roomalaisia”.

Juridisessa mielessä Constitutio Antoniniana merkitsi valtakunnan lainopillisten käytäntöjen yhtenäistymistä. Kun kaikki olivat Rooman kansalaisia, ei tarvittu enää paikallisia lakeja. Yksi ainoa ius civile – siviililaki – tulisi ajan myötä korvaamaan ius gentilen.  Caracallan lahjoitusta seurasi pitkähkö siirtymäaika jolloin sekä Rooman laki että paikallinen laki olivat yhtä aikaa voimassa. Pikku hiljaa roomalainen yksityisoikeus kuitenkin syrjäytti muut oikeudenkäytön muodot. Parhaimmat esimerkit tulevat Egyptistä, jossa kansalaisoikeuksien myöntäminen koitui etenkin naisten eduksi.

Egyptin naisilta oli tähän asti puuttunut lähes kaikki oikeudet. Constitutio Antoniniana teki heistä kertaheitolla roomalaisia, joilla oli oikeus omistaa omaisuutta, periä, käydä oikeutta ja solmia sopimuksia omissa nimissään.  Egyptin Oksyrhynkhoksestaon löytynyt useita papyruksia, jossa naiset vaativat lakituvan kautta heille kuuluvia oikeuksia Rooman kansalaisina:

Arvoisa prefekti, viitaten voimassaolevaan lakiin – – pyydän teidän korkeuttanne vahvistamaan laillisen oikeuteni hoitaa itse omaa talouttani ja raha-asioitani ilman holhoojaa; kiittäen jo etukäteen, Aurelia Thaisious. 21. päivänä Epiphi-kuuta vuonna [263 jaa.]. [Kirjurin käsialalla:] Anomus vastaanotettu ja kirjattu ylös. (Oxyrhynchus papyri 12.1467)

Toisaalta naisten uusia oikeuksia käytettiin myös veronkiertoon ja yhteiskunnallisten velvollisuuksien laistamiseen. Rooman valtakunnassa tietyn veroluokan kansalaisilla oli velvollisuus ryhtyä kunnanvaltuutetuiksi ja osallistua julkisiin menoihin; koska naisilla ei ollut poliittisia velvollisuuksia, uuden lain myötä miehet saattoivat siirtää merkittävän osan omaisuudestaan vaimonsa nimiin. Viranomaiset pyrkivät puuttumaan kerkeästi tällaiseen suhmurointiin, mistä on todisteena yhtä hieno nippu papyruksia, joissa uudet roomalaisnaiset todistavat valaehtoisesti että kaikki heille merkitty omaisuus on todella heidän, eikä heidän aviomiestensä käytössä.

Aiheesta lisää:

  • Rome and its Empire, AD 193–284. Debates and documents in ancient history. Olivier Hekster, 2008.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>