{"id":984,"date":"2025-10-08T15:01:36","date_gmt":"2025-10-08T13:01:36","guid":{"rendered":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/?p=984"},"modified":"2025-10-09T13:15:58","modified_gmt":"2025-10-09T11:15:58","slug":"vaarinkasityksia","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/?p=984","title":{"rendered":"V\u00e4\u00e4rink\u00e4sityksi\u00e4"},"content":{"rendered":"\n
\"\"<\/a><\/figure>\n\n\n\n

Teko\u00e4lyn yleistymisen my\u00f6t\u00e4 kaikenlaisen pseudohistoriallisen roskan m\u00e4\u00e4r\u00e4 tuntuu lis\u00e4\u00e4ntyneen r\u00e4j\u00e4hdysm\u00e4isesti sosiaalisessa mediassa. Suuri osa on tehty todenn\u00e4k\u00f6isesti tarkoituksellisesti kerrytt\u00e4m\u00e4\u00e4n reaktioita ja siten mainostuloja. Sen inspiroimana tekaisin t\u00e4m\u00e4n p\u00f6typuhebingon ja lupasin my\u00f6s avata ajatteluani, miksi n\u00e4m\u00e4 v\u00e4itteet ovat p\u00f6ty\u00e4. Osaa on k\u00e4sitelty t\u00e4ll\u00e4 sivustolla aiemminkin.<\/p>\n\n\n\n

1. Antiikki oli valkoinen<\/h3>\n\n\n
\n
\"\"<\/a><\/figure>\n<\/div>\n\n\n

Antiikin valkoisuus on ehk\u00e4 parhaiten tiedetty nyky\u00e4\u00e4n v\u00e4\u00e4rink\u00e4sitykseksi. Antiikin aikana monet veistokset maalattiin moniv\u00e4risiksi. V\u00e4\u00e4rink\u00e4sitys l\u00e4hti liikkeelle toisaalta renessanssin kuvanveist\u00e4j\u00e4mestareista, toisaalta taas kulttuurihistorian ja modernin arkeologian uranuurtajasta Johann Joachim Winckelmannista (1717\u20131768), joka ylisti antiikin ajan rakennusten ja veistosten puhtaan valkoista pintaa.<\/p>\n\n\n\n

Arkeologiset ja historialliset l\u00e4hteet todistavat aukottomasti, ett\u00e4 sek\u00e4 kreikkalaisilla ett\u00e4 roomalaisilla oli tapana maalata veistokset joko kokonaan tai osittain. V\u00e4rien lis\u00e4ksi taiteilijat k\u00e4yttiv\u00e4t patsaskoristelussa hyv\u00e4ksi kultausta, hopeointia ja kalliita kivi\u00e4. Antiikin ajoista on s\u00e4ilynyt sek\u00e4 veistosten kuvauksia ett\u00e4 kuvia siit\u00e4, kun niit\u00e4 maalataan. Vuodesta 1981 l\u00e4htien antiikin veistoksien v\u00e4rij\u00e4\u00e4mi\u00e4 on tutkittu huolellisesti monispektrikuvantamisella, kemiallisella pigmenttianalyysill\u00e4 ja mikroskoopeilla. Tulokset puhuvat puolestaan<\/a>.<\/p>\n\n\n\n

\n
\n
\"\"<\/a>
Taiteilija maalaa Herakleen patsasta. Terrakotta-krateeri, 360\u2013350 eaa.<\/figcaption><\/figure>\n<\/div>\n\n\n\n
\n
\"\"<\/a>
P. Fannius Synistorin huvilan makuuhuone Boscorealessa vuodelta 79 jaa. Sein\u00e4maalaukset kuvaavat v\u00e4rikk\u00e4it\u00e4 kaupunkimaisemia veistoksineen ja alttareineen.<\/figcaption><\/figure>\n<\/div>\n<\/div>\n\n\n\n

2. Vesiputket aiheuttivat lyijymyrkytyksen<\/h3>\n\n\n\n

Mahdollista lyijymyrkytyst\u00e4 on v\u00e4lill\u00e4 tarjottu syyksi koko Rooman valtakunnan rappiolle. Roomalaiset vesijohtoputket tehtiin lyijyst\u00e4, joka on pehme\u00e4, helposti ty\u00f6stett\u00e4v\u00e4 metalli, ja jota syntyi suuria m\u00e4\u00e4ri\u00e4 hopeakaivosten sivutuotteena. Lyijy liukeni putkista juomaveteen ja myrkytti pahaa-aavistamattomat janoiset, kuuluu teoria. Mutta onko asia n\u00e4in?<\/p>\n\n\n\n

Vesi, joka virtasi antiikin vesijohtoverkostoissa, oli sek\u00e4 kalkkipitoista ett\u00e4 liev\u00e4sti hapanta. Hiilihappo reagoi kalsiumhydroksidin kanssa muodostaen kalsiumkarbonaattia, jonka Roomassa koskaan ruokaa laittaneet tuntevat valkoisena kerrostumana kattilan sis\u00e4pinnassa. Antiikin vesijohtojen sis\u00e4pintoja peitti paksu kerros kalsiumkarbonaattia, est\u00e4en lyijy\u00e4 liukenemasta veteen mutta aiheuttaen v\u00e4lill\u00e4 ik\u00e4vi\u00e4 tukoksia (Sextus Julius Frontinus, De aquaeductu CXXII.1<\/em><\/a>).<\/p>\n\n\n\n

Vaikka putket olisivat olleet uusia, veden virtausnopeus oli riitt\u00e4v\u00e4n suuri est\u00e4\u00e4kseen lyijyn liukenemisen. Lis\u00e4ksi osa vesijohtoputkista ei ollut lyijy\u00e4 vaan savea: roomalaiset eiv\u00e4t suinkaan olleet tiet\u00e4m\u00e4tt\u00f6mi\u00e4 lyijyn vaaroista. Arkkitehti ja insin\u00f6\u00f6ri Marcus Vitruvius Pollio varoittaa kirjassaan De architectura<\/em><\/a> lyijyn vaaroista ja suosittelee k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n terrakottaputkia aina kuin mahdollista (VIII.6.10-11<\/a>).<\/p>\n\n\n\n

3. Vomitorium <\/em>oli oksentamista varten<\/h3>\n\n\n\n

Kukapa ei olisi joskus kuullut tarinaa roomalaisista orgioista, joissa m\u00e4ss\u00e4iltiin \u00e4hkyyn asti ja annettiin sitten orjan kutittaa h\u00f6yhenell\u00e4 kitalakea tai k\u00e4v\u00e4istiin vartavasten tarkoitusta varten rakennetussa vomitoriumissa<\/em> tyhjent\u00e4m\u00e4ss\u00e4 vatsalaukun sis\u00e4lt\u00f6. <\/p>\n\n\n\n

Useimpien orgiatarinoiden alkuper\u00e4 on roomalaisen kirjailijan Petronius Arbiterin veijariromaanissa Satyricon<\/em>, joka satiirina kertoo omasta ajastaan yht\u00e4 v\u00e4h\u00e4n kuin Manillak\u00f6ysi<\/em> Jatkosodasta. Vomitorium<\/a><\/em> on kuitenkin t\u00e4ydellinen v\u00e4\u00e4rink\u00e4sitys. Oikea vomitorium<\/em> on stadioneilla tai teatterissa oleva katettu kulkuv\u00e4yl\u00e4, jonka kautta suuret katsojam\u00e4\u00e4r\u00e4t voivat poistua nopeasti esityksen j\u00e4lkeen. Itse termi esiintyy ensimm\u00e4isen kerran vasta my\u00f6h\u00e4isantiikissa, jolloin er\u00e4s Macrobius Ambrosius Theodosius<\/a> \u2013 paremmin tunnettu \u201dScipion unen\u201d  <\/em>kommentaarien kirjoittajana \u2013 k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 sit\u00e4 vitsikk\u00e4\u00e4n\u00e4 luonnehdintana kirjassaan (Saturnalia 6.4.3.<\/em>).<\/p>\n\n\n\n

En tied\u00e4, mist\u00e4 t\u00e4m\u00e4 v\u00e4\u00e4rink\u00e4sitys on alunperin kotoisin. Wikipedia syytt\u00e4\u00e4 Aldous Huxleya<\/a>.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a>
\u00a9 Thomas G. hines, Whitman College (k\u00e4ytetty tekij\u00e4n luvalla)<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

4. Vandaalit ylittiv\u00e4t j\u00e4\u00e4tyneen Reinin 31.12.406<\/h3>\n\n\n\n
\"\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Kun sama tarina toistuu identtisen\u00e4 historiankirjasta toiseen, on selv\u00e4\u00e4 ett\u00e4 kirjoittajat kopioivat sit\u00e4 toisiltaan. Mutta mist\u00e4 ihmeest\u00e4 me tied\u00e4mme, ett\u00e4 Rein j\u00e4\u00e4tyi tuona nimenomaisena uudenvuoden aattona? Tai tiettyjen germaaniheimojen hy\u00f6k\u00e4nneen sen yli?<\/p>\n\n\n\n

Lista hy\u00f6kk\u00e4\u00e4jist\u00e4 on per\u00e4isin er\u00e4\u00e4st\u00e4 kirkkois\u00e4 Hieronymuksen<\/a> (347\u2013420) kirjeest\u00e4, jonka h\u00e4n kirjoitti\u2026 Betlehemiss\u00e4! H\u00e4nt\u00e4 ei siis voi hyv\u00e4ll\u00e4 tahdollakaan v\u00e4itt\u00e4\u00e4 silminn\u00e4kij\u00e4ksi (Hier. Epistola 123<\/em>). J\u00e4\u00e4tyneest\u00e4 Reinist\u00e4 Hieronymus ei pukahda. Kun asiaa hieman tonkii, paljastuu my\u00f6s koko tarinan ainoa \u201dl\u00e4hde\u201d. Suuri historioitsija Edward Gibbon<\/a> kirjoitti vuonna 1781 kirjaansa History of the Decline and Fall of the Roman Empire <\/em>seuraavat sanat:<\/p>\n\n\n\n

\n

\u201dOn the last day of the year, in a season when the waters of the Rhine were most probably frozen, they entered without opposition the defenceless provinces of Gaul.\u201d<\/em><\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Gibbon tunsi alkuper\u00e4istekstins\u00e4 hyvin, joten h\u00e4n on voinut saada inspiraation olettamukseensa Ammianus Marcellinukselta, joka kirjoitti alemannien heimon ylitt\u00e4neen j\u00e4\u00e4tyneen Reinin vuonna 378 (Res gestae, XXXI, 10, 4<\/em>). Reinin tiedet\u00e4\u00e4n j\u00e4\u00e4tyneen osittain my\u00f6s vuonna 302. S\u00e4ilyneess\u00e4 gallialaisessa juhlapuheessa kerrotaan miten \u201dsuuri lauma germaaneja joka heimosta ylitti j\u00e4\u00e4tyneen Reinin ja nousi maihin er\u00e4\u00e4ll\u00e4 saarella\u2026\u201d (XII Panegyrici Latini, VI.6.4<\/em>). N\u00e4in k\u00f6yk\u00e4isist\u00e4 l\u00e4ht\u00f6kohdista on ponnistanut dramaattinen tarina vandaalien ja kvaadien maahantunkeutumisesta ja sen motiiveista, j\u00e4\u00e4kuuraisesta Reinist\u00e4 ja uudenvuoden 406 enn\u00e4tyspakkasista.<\/p>\n\n\n\n

5. Roomalaiset numerot: IV vai IIII?<\/h3>\n\n\n\n

Kaikki jotka ovat saaneet kotoaan klassillisen sivistyksen tuntevat roomalaiset numerot, joiden logiikka on samankaltainen kuin roomalaisissa p\u00e4iv\u00e4m\u00e4\u00e4riss\u00e4: IV on yksi pois viidest\u00e4, VIII on viisi plus kolme, ja niin edesp\u00e4in. T\u00e4m\u00e4 tukkimiehen kirjanpidosta tai k\u00e4sieleist\u00e4 alkunsa saanut, alkujaan etruskilainen numeroj\u00e4rjestelm\u00e4 vakiintui kuitenkin vasta renessanssin aikana.<\/p>\n\n\n\n

Roomalaiset eiv\u00e4t itse pit\u00e4neet kiinni s\u00e4\u00e4nn\u00f6ist\u00e4\u00e4n. Luku nelj\u00e4 esiintyy useimmin muodossa IIII, kuten legioonan nimess\u00e4 IIII Macedonica<\/em><\/a>; samoin yhdeks\u00e4s legioona kirjoitetaan Legio VIIII<\/em><\/a>, ei IX. Luku kahdeksantoista saatettiin kirjoittaa XVIII:n sijasta XIIX, kuten esimerkiksi Secundinuksen haudassa Via Appialla tai t\u00e4ss\u00e4 Marcus Caeliuksen hautakivess\u00e4<\/a>. XIIX oli sik\u00e4li loogisempi kuin XVIII, sill\u00e4 kahdeksantoista luettiin duod\u0113v\u012bgint\u012b<\/em>, kaksi pois kahdestakymmenest\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Luku viisikymment\u00e4 kirjoitettiin pitk\u00e4\u00e4n \u22a5<\/strong>, ennen kuin se muuttui L-kirjaimeksi. Vanhoissa piirtokirjoituksissa luku sata saatettiin kirjoittaa \u0186IC tai \u0186. Keskiajan kirjanpidossa CI\u0186 alkoi tarkoittaa tuhatta ja I\u0186 viitt\u00e4sataa, kuten t\u00e4ss\u00e4 esimerkiss\u00e4<\/a>. Tuhat eli M oli Augustuksen aikana viel\u00e4 \u2180.<\/p>\n\n\n\n

6. ”Peukku alas” tarkoitti kuolemaa<\/h3>\n\n\n\n
\"\"\/
”Pollice verso<\/em>”, Jean-L\u00e9on G\u00e9r\u00f4me (1872)<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Elokuvista ja tv-sarjoista tuttu kohtaus gladiaattoriareenalla: kaksi hikist\u00e4, puolialastonta gladiaattoria kamppailee hiekalla, kunnes toisen ase kirpoaa k\u00e4dest\u00e4 ja h\u00e4n makaa avuttomana maassa. Ottelijoiden katseet k\u00e4\u00e4ntyv\u00e4t kohti yleis\u00f6\u00e4 ja keisarillista aitiota. N\u00e4ytet\u00e4\u00e4nk\u00f6 peukaloa yl\u00f6s vai alas? Saako h\u00e4vinnyt pit\u00e4\u00e4 henkens\u00e4, vai surmataanko h\u00e4net? Harva kuitenkin tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 koko visuaalinen mielikuva enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n yll\u00e4 olevaan Jean-L\u00e9on G\u00e9r\u00f4men<\/a> vuonna 1872 tekem\u00e4\u00e4n maalaukseen<\/a>.<\/p>\n\n\n\n

Juvenalis<\/a> kertoo Satiireissaan, ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4 ja kuolema areenalla ratkaistiin \u201dk\u00e4\u00e4nt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 peukaloa\u201d, pollice verso<\/em>, mutta koska kyseess\u00e4 oli itsest\u00e4\u00e4nselvyys, h\u00e4nelle ei tullut mieleen selvent\u00e4\u00e4 miten peukaloa tarkkaan ottaen k\u00e4\u00e4nnettiin. Peukalo yl\u00f6s, peukalo alas, peukalo sivulle vai peukalo keskell\u00e4 k\u00e4mment\u00e4? Kukaan ei oikeasti tied\u00e4 (Satiirit<\/em> 3.34\u201337). Tutkijat v\u00e4ittelev\u00e4t asiasta viel\u00e4 t\u00e4n\u00e4kin p\u00e4iv\u00e4n\u00e4. Yksi alan keskeisist\u00e4 teoksista Anthony Corbeillen Thumbs in ancient Rome: pollex as index<\/em> (1997), jossa k\u00e4yd\u00e4\u00e4n l\u00e4pi peukalonk\u00e4yt\u00f6n monia merkityksi\u00e4. Peukalolla saatettiin toivoa hyv\u00e4\u00e4 onnea, tai torjua pahaa h\u00e4vytt\u00f6m\u00e4ll\u00e4 ”viikunaeleell\u00e4”<\/a> (peukalo etu- ja keskisormen v\u00e4liss\u00e4).<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/a><\/figure>\n<\/div>\n\n\n

Corbeille tulee siihen loppup\u00e4\u00e4telm\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 kuoleman merkki olikin peukalo yl\u00f6sp\u00e4in tai peukalo pystyss\u00e4 ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n. Armon merkki oli h\u00e4nen mukaansa taas peukalo nyrkin sis\u00e4ll\u00e4. T\u00e4m\u00e4nkaltainen ele on n\u00e4ht\u00e4viss\u00e4 Cavillarguen medaljongissa<\/a>, joka on 200\u2013300 -luvuilta oleva terrakottakoriste. Medaljonki kuvaa kahta gladiaattoria, kevyesti aseistettua retiariusta<\/em> nimelt\u00e4 Xantus (15 voittoa) ja panssaroitua secutoria<\/em> nimelt\u00e4 Eros (16 voittoa). Ottelun tuomari vieress\u00e4 tekee k\u00e4sieleen. Koristeessa on my\u00f6s teksti stant\u0113s miss\u012b<\/em>, mik\u00e4 tarkoittaa ett\u00e4 ottelu oli p\u00e4\u00e4ttynyt tasapeliin kun molemmat olivat viel\u00e4 tolpillaan. Roomalainen puhetaidon opettaja Quintilianus mainitsee k\u00e4sieleist\u00e4 kirjoittaessaan, miten ”yleis\u00f6 uhkaa gladiaattoria ojennetuilla peukaloillaan” (XI Institutio Oratorio<\/em>). T\u00e4m\u00e4 tukee Corbeillen ajatusta siit\u00e4, ett\u00e4 peukalon suunnalla ei varsinaisesti ollut v\u00e4li\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

7. Gladiaattoriottelut p\u00e4\u00e4ttyiv\u00e4t kuolemaan<\/h3>\n\n\n\n

Joissakin Cavillarguen medaljongin kaltaisissa gladiaattoriotteluita esitt\u00e4viss\u00e4 kuvissa on lueteltu ottelijoiden voittojen lis\u00e4ksi my\u00f6s tappiot, mik\u00e4 antaisi ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 etteiv\u00e4t gladiaattorin\u00e4yt\u00e4nn\u00f6t p\u00e4\u00e4ttyneet kuolemaan<\/a>. Ja miksip\u00e4 olisivatkaan. Rooman keisariajan ammattimaiset gladiaattorit olivat oman aikanasa vapaapainijoita, urheilusankareita ja julkkiksia. Heid\u00e4n nimill\u00e4\u00e4n ja kuvillaan myytiin yleis\u00f6lle tuotteita; heid\u00e4n uroteoistaan valmistettiin jo mainitun medaljongin kaltaisia fanituotteita. Kuolema areenalla oli poikkeus, ei s\u00e4\u00e4nt\u00f6. Pompejin sein\u00e4kirjoitusten perusteella vain yksi viidest\u00e4 taistelusta p\u00e4\u00e4ttyi kuolemaan.<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/a>
Haavoittunut retiarius <\/em>antautuu. Zlitenin mosaiikki Libyasta, 1. vuosisata jaa.<\/figcaption><\/figure>\n<\/div>\n\n\n

Mariottin mukaan suurin osa gladiaattoriotteluihin liittyvist\u00e4 kuolemantapauksista tapahtui my\u00f6hemmin otteluissa saatujen vammojen seurauksena. Vammoja pyrittiin tietenkin v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4\u00e4n kaikin keinoin. Ottelut k\u00e4ytiin alasti, koska haavaan sis\u00e4\u00e4n p\u00e4\u00e4tynyt tekstiilikuitu saattaisi aiheuttaa tulehduksen. Gladiaattoreiden luurangoille tehdyt tutkimukset ovat paljastaneet hyvin parantuneita vammoja. Gladiattoritalleilla oli k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4\u00e4n alan parhaat l\u00e4\u00e4k\u00e4rit ja kirurgit. T\u00e4m\u00e4 oli mahdollista, koska gladiaattoritaistelujen s\u00e4\u00e4nt\u00f6j\u00e4 muutettiin vuoden 27 eaa. j\u00e4lkeen. Gladiaattori saattoi luovuttaa milloin hyv\u00e4ns\u00e4 pudottamalla kilpens\u00e4 ja nostamalla etusormensa. Lis\u00e4ksi ottelun tuomari (summa rudis<\/em>) valvoi, ettei taistelussa k\u00e4ytet\u00e4 laittomia ly\u00f6ntej\u00e4 ja saattoi keskeytt\u00e4\u00e4 ottelun milloin vain, jos toinen ottelijoista oli vaarassa kuolla. <\/p>\n\n\n\n

Gladiaattorit eiv\u00e4t my\u00f6sk\u00e4\u00e4n tervehtineet keisaria sanoilla Ave, Caesar, morituri te salutant <\/em>(\u201dterve, Caesar, kuolemaan menev\u00e4t tervehtiv\u00e4t sinua\u201d). Se on per\u00e4isin Suetonius Tranquilluksen<\/a> teoksesta De vita caesarum<\/em> (Rooman keisareiden el\u00e4m\u00e4kertoja). Tervehdyst\u00e4 k\u00e4ytettiin vuonna 52, jolloin keisari Claudius j\u00e4rjesti laivastotaistelun\u00e4yt\u00f6ksen Fucinus-j\u00e4rvell\u00e4. Ottelijat olivat sotavankeja tai kuolemaantuomittuja rikollisia, ja Claudius vastasi tervehdykseen nokkelasti Aut non \u2013 \u201d<\/em>tai sitten ei\u201d.<\/p>\n\n\n\n

8. \u201c<\/em>Roomalainen tervehdys\u201d<\/h3>\n\n\n\n
\"\"<\/a>
Horatiusten vala<\/em>, Jacques-Louis David (1785)<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

”Roomalainen tervehdys”, jonka Mussolini teki tunnetuksi ja jonka Hitler itselleen apinoi, ei oikeastaan ole roomalainen, niin hyv\u00e4lt\u00e4 kuin se n\u00e4ytt\u00e4\u00e4kin historiallisissa elokuvissa. Tosiasiassa tervehdyksen keksi ranskalainen taidemaalari Jacques-Louis David<\/a> (1748\u20131825) maalauksessaan Horatiusten vala<\/em>. My\u00f6hemm\u00e4t taidemaalarit kopioivat eleen Davidilta ja varhaisen historialliset elokuvat, kuten Cabiria<\/em><\/a> (1914), tekiv\u00e4t siit\u00e4 yleisesti tunnetun.<\/p>\n\n\n\n

Roomalaistervehdys oli k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4 muun muassa Yhdysvalloissa lippuvalan yhteydess\u00e4. Gabriele d\u2019Annunzion<\/a> johtamat squadristit k\u00e4yttiv\u00e4t sit\u00e4 Fiumen valtauksessa vuonna 1919, Mussolinin fascistit kopioivat sen d\u2019Annunziolta vuonna 1923 ja lopulta Hitler Mussolinilta vuonna 1926 tunnetuin seuraamuksin. Nyky\u00e4\u00e4n roomalaistervehdyksen tekeminen on muuttunut tahdittomaksi ja on Saksassa per\u00e4ti laitonta.<\/p>\n\n\n\n

Yksik\u00e4\u00e4n roomalainen kirjailija ei mainitse t\u00e4llaista tervehdyst\u00e4, eik\u00e4 se esiinny aikakauden taiteessa. Oikealla k\u00e4dell\u00e4 tervehtiminen oli toki yleisinhimillinen ele, joka n\u00e4kyy muun muassa t\u00e4ss\u00e4 Trajanuksen pylv\u00e4\u00e4n paneelissa<\/a>. Roomalaisten virkamiesten ja hallitsijoiden k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4 ele<\/a> yleis\u00f6n huomion her\u00e4tt\u00e4miseksi muistuttaa hieman roomalaista tervehdyst\u00e4, mutta sit\u00e4 ei tehd\u00e4 sormet yhdess\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

9. Kristittyj\u00e4 surmattiin Colosseumilla<\/h3>\n\n\n\n
\"\"<\/a>
Veritodistajien viimeinen rukous, Jean-L\u00e9on G\u00e9r\u00f4me (1883)<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Mielikuva kristityist\u00e4 marttyyreist\u00e4 Colosseumilla el\u00e4\u00e4 sitke\u00e4sti ihmisten mielikuvituksessa. Yksi v\u00e4\u00e4rink\u00e4sityksen aiheuttajista on ehk\u00e4 ollut Jean-L\u00e9on G\u00e9r\u00f4men<\/a> maalaus Veritodistajien viimeinen rukous<\/em>, jonka h\u00e4n teki William T. Waltersin tilauksesta vuosina 1863-1883. Siin\u00e4 kristityt ovat kokoontuneet viimeiseen yhteisrukoukseen ennen kuin heid\u00e4t sy\u00f6tet\u00e4\u00e4n villiel\u00e4imille. Sosiaalisessa mediassa kiert\u00e4vien tarinoiden mukaan tuhansia kristittyj\u00e4 surmattiin Colosseumilla, jonka paavi Benedictus XIV<\/a> (1740\u20131758) pyhitti marttyyrien muistolle. T\u00e4m\u00e4 on kuitenkin p\u00f6ty\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Edes maalaus ei kuvaa Colosseumia eli Flaviusten amfiteatteria<\/a>, vaan Rooman suurinta areenaa Circus Maximusta. On todenn\u00e4k\u00f6ist\u00e4, ettei Colosseumilla vuotanut koskaan kristityn veri, sill\u00e4 sit\u00e4 ei mainita yhdess\u00e4k\u00e4\u00e4n pyhimyskertomuksessa (esimerkiksi P. Sebastianus teloitettiin Palatiumilla, P. Agnes Domitianuksen stadionilla<\/a> ja P. Pietari Neron sirkuksessa<\/a>). Marttyyrien kuolinpaikoille perustettiin kaikkialla kappeleita, mutta Colosseumin raunioita ei pidetty my\u00f6hemmink\u00e4\u00e4n pyh\u00e4n\u00e4. Sit\u00e4 ei mainita pyhiinvaeltajille suunnatuissa keskiaikaisissa matkaoppaissa ja mielikuvituksellisissa legendakokoelmissa kuten Mirabilia Urbis Romaessa<\/em><\/a>.<\/p>\n\n\n\n

Kuka sitten on vastuussa v\u00e4\u00e4rink\u00e4sityksest\u00e4? Ilmeisesti paavi Pius V<\/a> (1566\u20131572), joka keksi myyd\u00e4 pyhiinvaeltajille Colosseumin hiekkaa reliikkin\u00e4 sill\u00e4 perusteella, ett\u00e4 se oli marttyyrien veren pyhitt\u00e4m\u00e4\u00e4. Siihen asti Colosseum oli toiminut ensin linnoituksena ja sitten paavillisena kivilouhoksena. Fioravante Martinellin sata vuotta my\u00f6hemmin kirjoittama kirja popularisoi ajatuksen lukevalle kansanosalle, eik\u00e4 virhett\u00e4 ole sittemmin voitu korjata.<\/p>\n\n\n\n

Muutenkin keskiajan kirjallisuus on suuresti liioitellut vainojen mittakaavaa. Vuonna 354 laaditussa luettelossa vuosittaisista kristillisist\u00e4 muistop\u00e4ivist\u00e4 mainitaan vain kolmekymment\u00e4kaksi marttyyri\u00e4. Jopa Kesarean piispa Eusebios<\/a> (275\u2013339) joutui my\u00f6nt\u00e4m\u00e4\u00e4n kirjoittamassaan Kirkkohistoriassa<\/em><\/a>, ett\u00e4 Rooman valtakunnan virkamiesten toimeenpanevat vainot olivat satunnaisia ja paikallisia ja ne liittyiv\u00e4t enemm\u00e4n paikallisiin levottomuuksiin. Nykytutkimus on liikkunut enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n t\u00e4h\u00e4n suuntaan, eik\u00e4 Rooman valtiokoneiston en\u00e4\u00e4 uskota vainonneen kristittyj\u00e4 ennen vuotta 250 (H\u00e4nninen \u2013 Kahlos \u2013 Lehtonen 2012: Uskonnot antiikin Roomassa<\/em>).<\/p>\n\n\n\n

On varmaa, ett\u00e4 monet kristityt joutuivat todella kokemaan k\u00e4rsimyksi\u00e4 keisariajalla. Kuinka laajoja vainot olivat ja kuinka useat joutuivat niiden uhriksi, on mahdotonta sanoa varmuudella. Kulttuurihistorian professori Veikko Litzen<\/a> piti oikeansuuntaisena arviota, ett\u00e4 kaiken kaikkiaan kristittyjen marttyyrien m\u00e4\u00e4r\u00e4 oli korkeintaan kaksi tuhatta \u2013 siis v\u00e4hemm\u00e4n kuin seitsem\u00e4n henke\u00e4 vuodessa valtakunnassa, jossa oli 60 miljoonaa asukasta (Litzen 2009: Tie Nikeaan<\/a><\/em>).<\/p>\n\n\n\n

10. Kleopatra oli musta<\/strong><\/h3>\n\n\n\n
\"\"
Vasemmalla: Kleopatraa esitt\u00e4v\u00e4st\u00e4 veistoksesta tehty digitaalinen ennallistus. Oikealla: AI-videoilla esiintyv\u00e4 ”musta Kleopatra”<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Oikeanpuolimmaisen kuvan kaltaista tarkoituksellista v\u00e4\u00e4ristely\u00e4 on sosiaalinen media pullollaan. Tyypillinen provosoiva salaliittoteoria v\u00e4itt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 rasistiset eurooppalaiset ovat v\u00e4\u00e4rent\u00e4neet Afrikan historian ja pimitt\u00e4neet sen, ett\u00e4 monet historian keskeiset henkil\u00f6t, kuten kuningatar Kleopatra, ovat olleet mustaihoisia afrikkalaisia. T\u00e4llaisille tarinoille luo kysynt\u00e4\u00e4 my\u00f6s rotupakkomielteisen aikamme kolonialismi- ja valkoisuusdiskurssit. Netflix-sarjojen roolitusta perusteellaan historiallisten v\u00e4\u00e4ryyksien korjaamisella tai monimuotoisuudella silloinkin, kun ne tiedet\u00e4\u00e4n valheiksi.<\/p>\n\n\n\n

Egyptin kuningatar Kleopatra VII oli makedonialaisen Ptolemaiosten hallitsijasuvun viimeisi\u00e4 edustajia. H\u00e4nen sukupuunsa on, miten sen nyt sanoisi, hieman visto mutta varmasti puhdasverinen \u2013 h\u00e4n oli n\u00e4et tulos insestist\u00e4 sisarusten kesken kuudennessa sukupolvessa. Makedonialaisen verenperinn\u00f6n lis\u00e4ksi Kleopatran esivanhemmissa on mukana hippunen Syyriaa. Sukupuu ei ole aivan sataprosenttisen varma, koska dynastiassa oli tapana nimet\u00e4 melkein kaikki miehet Ptolemaioksiksi eik\u00e4 identifioimisensa ole t\u00e4ysin yksiselitteist\u00e4 (j\u00e4rjestysnumerot ovat moderni keksint\u00f6). Kleopatraa esitt\u00e4vi\u00e4 rahoja<\/a>, kameekoruja, veistoksia ja patsaita<\/a> on s\u00e4ilynyt useita.<\/p>\n\n\n\n

Sivumennen sanottuna Kleopatran suku ei sammunut h\u00e4nen mukanaan. Marcus Antoniuksen ja Kleopatran lapsista Kleopatra Selene naitettiin Rooman kansalaisuuden saaneelle Mauretanian kuninkaalle Juba II:lle. Joko he tai heid\u00e4n poikansa Gaius Julius Ptolemaios sai tytt\u00e4ren nimelt\u00e4 Julia Drusilla, joka oli naimisissa Juudean prokuraattorin Antonius Felixin kanssa (Tacitus Hist. 5.9<\/a><\/em>). Heid\u00e4n j\u00e4likasvustaan ei ole tietoa, mutta viel\u00e4 kaksi sataa vuotta my\u00f6hemmin Palmyran kuningatar Zenobian kerrotaan v\u00e4itt\u00e4neen olleen Kleopatran j\u00e4lkel\u00e4inen.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a><\/figure>\n\n\n\n

11. Caligula teki hevosestaan konsulin<\/h3>\n\n\n\n

Tarina hullusta keisari Caligulasta joka nimitti lempihevosensa Incitatuksen konsuliksi on tullut monille tutuksi BBC:n draamasarjasta Min\u00e4, Claudius<\/em><\/a>. Siihen t\u00f6rm\u00e4\u00e4 jatkuvasti my\u00f6s internetiss\u00e4. Antiikin kirjalliset l\u00e4hteet ovat kuitenkin yksimielisi\u00e4 siit\u00e4, ett\u00e4 kyseess\u00e4 oli pelkk\u00e4 aikomus, vitsi tai juoru. Suetonius, joka syntyi kolmekymment\u00e4 vuotta Caligulan kuoleman j\u00e4lkeen, kirjoittaa teoksessaan De Vita Caesarum<\/em> seuraavasti:<\/p>\n\n\n\n

\n

”Marmoritallin, norsunluuseimen, purppuraloimien ja jalokivist\u00e4 tehdyn kaulaketjun lis\u00e4ksi h\u00e4n antoi hevoselleen talon, joukon palvelevia orjia ja kaluston, jotta sen nimess\u00e4 kutsutut vieraat voitiin ottaa tavallista hienommin vastaan; sanotaanpa viel\u00e4 ett\u00e4 Caligula aikoi tehd\u00e4 t\u00e4st\u00e4 suosikistaan konsulin.” <\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Sata vuotta my\u00f6hemmin el\u00e4nyt Dion Kassios toistaa omassa historiassaan Suetoniuksen v\u00e4itteen ja lis\u00e4\u00e4 siihen, ett\u00e4 ”jos Caligula olisi saanut el\u00e4\u00e4 pidemp\u00e4\u00e4n, h\u00e4n olisi varmasti toteuttanut uhkauksensa”. Caligulalla oli erityisen huonot v\u00e4lit senaattiin, jota h\u00e4n ei arvostanut lainkaan. Caligulan on tulkittu sanoneen, ett\u00e4 senaatissa oli jo niin monta aasia, ett\u00e4 Incitatuksen kaltainen jalo el\u00e4in sopisi sinne paremmin kuin hyvin. Historioitsija David Woods on ehdottanut, ett\u00e4 murjaisu oli kohdistettu erityisesti vuoden 38 konsuliin Servius Asinius Celeriin (Asinius Celer = ”Nopsa Aasi”). Incitatus tarkoittaa my\u00f6s ”nopeaa”.<\/p>\n\n\n\n

Huomionarvoista on, ett\u00e4 edes Suetonius ei v\u00e4itt\u00e4nyt tarinaa todeksi, kertoipa vaan t\u00e4llaistakin tarinaa Caligulasta kerrotun. Idea hevosen nimitt\u00e4misest\u00e4 hallitukseen on kuitenkin niin hauska ja kutkuttava, ett\u00e4 tarina j\u00e4i el\u00e4m\u00e4\u00e4n halki vuosisatojen. London Magazinen<\/em> numerossa 6. helmikuuta 1742 julkaistiin satiiri, jossa kirjoittaja vertasi luottamus\u00e4\u00e4nestyksen h\u00e4vinnytt\u00e4 p\u00e4\u00e4ministeri Robert Walpolea Incitatukseen, eik\u00e4 edukseen:<\/p>\n\n\n\n

\n

What a happiness \u2026 must it have been to have liv\u2019d under the auspicious Reign of the Emperor Caligula, who had so great a Regard to Merit wherever he found it, and took such a fatherly Care in providing for the Happiness of his People, that he made his Horse a Minister of the State. \u2013 \u2013 Whoever considers these Things with an unprejudiced Judgement, will upon an impartial Comparison with another whom I have in my Eye, be obliged to own, that the Horse was not only the honestest, but by far the wisest Minister of the two.<\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Incitatus sai jopa tapauksessa kuolemattoman maineen: harvalla ratsulla on omaa wikipedia-sivua<\/a>. <\/p>\n\n\n\n

12. Orjat soutivat kaleereita<\/h3>\n\n\n\n
\"\"
Kohtaus elokuvasta BEN HUR (1959). Kuva: Getty Images<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Ajatus onnettomista kaleeriorjista soutamassa roomalaisia kaleereita on per\u00e4isin populaarikulttuurista, kuten Asterixista <\/em>tai elokuvasta Ben Hur<\/em>. Todellisuudessa antiikin ajan merimiehet olivat palkattuja ammattilaisia. Ateenan laivastoissa soutivat alempien tuloluokkien vapaat kansalaiset ja palkatut ulkomaalaiset. Orjiin turvauduttiin ainoastaan \u00e4\u00e4rimm\u00e4isess\u00e4 h\u00e4t\u00e4tilanteessa. Toisen puunilaissodan massiiviset miestappiot johtivat siihen ett\u00e4 sek\u00e4 Karthago ett\u00e4 Rooma joutuivat hetkellisesti turvautumaan osittain orjasoutajiin, mutta silloinkin heille luvattiin palkkioksi vapaus heti sodan j\u00e4lkeen (Lionel Casson: Galley Slaves<\/em>, 1966).<\/p>\n\n\n\n

Orjien k\u00e4ytt\u00f6 kaleerilaivastoissa yleistyi vasta renessanssin aikana. Ranskassa k\u00e4yt\u00e4nt\u00f6 rangaistusvankien sijoittamisesta kaleereihin kirjattiin lakiin vuonna 1561. Johanniittaritarit k\u00e4yttiv\u00e4t soutajina sek\u00e4 orjia ett\u00e4 velkavankeja (buonavoglia<\/em>). Osmanien sotalaivastoja soutivat orjat, joita muslimiorjakauppiaat ja merirosvot kaappasivat Euroopasta Islantia my\u00f6ten. Lepanton meritaistelun j\u00e4lkeen voittajien kerrotaan vapauttaneet kymmenen tuhatta kristitty\u00e4 kaleeriorjaa. Heid\u00e4n joukossaan oli my\u00f6s muuan Miguel de Cervantes (1547\u20131616), joka tuli my\u00f6hemmin tunneksi Don Quijote<\/em>n <\/em>kirjoittajana. <\/p>\n\n\n\n

13. Naisilla ei ollut asiaa liike-el\u00e4m\u00e4\u00e4n<\/h3>\n\n\n\n
\"\"<\/a><\/figure>\n\n\n\n

Monet kuvittelevat, ett\u00e4 naisten asema ty\u00f6- ja liike-el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 on nykyajan peruja ja ett\u00e4 antiikissa naiset olivat alistetussa asemassa. Kreikassa n\u00e4in ehk\u00e4 olikin, mutta naisten asema keisariajan Roomassa oli verrattaen hyv\u00e4. Keisari Augustuksen laki ius liberorum<\/em> vapautti kolmen lapsen \u00e4idit holhouksesta (tutela mulierium<\/em>), mik\u00e4 tarkoitti ett\u00e4 perheelliset naiset saattoivat hoitaa liiketoimiaan ilman miespuoleisen sukulaisen hyv\u00e4ksynt\u00e4\u00e4. Roomalainen lainoppinut Gaius (n. 130\u2013180) piti h\u00f6lynp\u00f6lyn\u00e4 sellaisia v\u00e4itteit\u00e4, ett\u00e4 naiset olisivat jotenkin miehi\u00e4 heikkomielisempi\u00e4 ja alttiimpia huijatuksi tulemiselle, mill\u00e4 holhouksenalaisuutta oli joskus perusteltu. Gaius tulkitsi oman aikansa lains\u00e4\u00e4d\u00e4nt\u00f6\u00e4 niin, ett\u00e4 jokaisella t\u00e4ysi-ik\u00e4isell\u00e4 naisella oli oikeus hoitaa liiketoimiaan itse ja holhoojan my\u00f6ntymys oli puhdas muotoseikka.<\/p>\n\n\n\n

Toinen naisten asemaa vahistanut tekij\u00e4 oli avioliittok\u00e4yt\u00e4nt\u00f6jen muutos. Aiemmin roomalaiset olivat menneet naimisiin cum manu<\/em>, jolloin is\u00e4nvalta tytt\u00e4reen ja t\u00e4m\u00e4n omaisuuteen siirtyi laillisessa mieless\u00e4 aviomiehelle. Keisariajalla tuli tavaksi solmia avioliitto sine manu,<\/em> jolloin vaimo pysyi osana is\u00e4ns\u00e4 sukua, s\u00e4ilytti omaisuutensa erill\u00e4\u00e4n aviomiehest\u00e4\u00e4n ja itsem\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4misoikeutensa koskemattomana. Yl\u00e4luokan naiset kartuttivat omaisuuttaan paitsi perim\u00e4ll\u00e4, my\u00f6s sijoittamalla. Ciceron yst\u00e4v\u00e4 Caerellia ja Plinius nuoremman anoppi Pompeia Celerina sijoittivat kiinteist\u00f6ihin ja lainoittivat pienyritt\u00e4ji\u00e4. Puteolista (nyk. Pozzuoli) l\u00f6ytyneet pankkiirin tilikirjat todistavat, ett\u00e4 naiset lainasivat rahaa liiketoimiaan varten. Tilikirjoissa mainitaan mm. Domitia Lepida, joka vuokrasi tonttimaata viljamakasiinien rakentamista varten, ja Caesia Priscilla, jolla oli huomattava luotto: lainoja ja k\u00e4teistalletuksia 24 000 sestertiuksen edest\u00e4 (ty\u00f6l\u00e4isen 17 vuoden palkka).<\/p>\n\n\n\n

Iunia Libertan hautakivi kertoo, ett\u00e4 h\u00e4n ker\u00e4si el\u00e4ess\u00e4\u00e4n huomattavan omaisuuden kiinteist\u00f6sijoittajana; h\u00e4n testamenttasi puutarhakortteliensa ja kauppahuoneistojensa tuotot entisille orjilleen. Ciceron vaimo Terentia omisti mets\u00e4palstoja ja kerrostalon, jonka h\u00e4n oli antanut vuokralle. Marcus Terentius Varron t\u00e4dill\u00e4 oli laululintujen kasvattamiseen erikoistunut maatila. Naiset omistivat usein my\u00f6s teollisuusyrityksi\u00e4. Tiilileimojen perusteella voidaan arvioida, ett\u00e4 kolmasosa antiikin tiilentuottajista oli naisia. Kroatian rannikolla Parentiumissa (nyk. Pore\u010d) asunut Calvia Crispinilla omisti merkitt\u00e4v\u00e4n oliivi\u00f6ljyn vienti- ja tuontiyrityksen vuoden 70 jaa. tienovilla; t\u00e4m\u00e4 on paljastunut oliivi\u00f6ljyamforoiden sineteist\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

14. Kuuluisat viimeiset sanat<\/h3>\n\n\n\n

Kuuluisien ihmisten viimeiset sanat ovat j\u00e4\u00e4neet usein el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Gaius Julius Caesar sanoi kuolemansa hetkell\u00e4 Et tu, Brute<\/em> (\u201dsin\u00e4kin, Brutukseni!\u201d). Keisari Vespasianus vitsaili tulevan apoteoosinsa kustannuksella sanoilla Vae, puto deus fio (<\/em>\u201dhitto, minusta taitaa tulla jumala\u201d).<\/p>\n\n\n\n

Paitsi ettei ihan niink\u00e4\u00e4n. Caesarin kuuluisat viimeiset sanat on keksinyt William Shakespeare (Julius Caesar, 3. n\u00e4yt\u00f6s, 1. kohtaus<\/a>). Suetoniuksen kirjoittaman el\u00e4m\u00e4kerran mukaan Caesar sanoi ensin \u201dt\u00e4m\u00e4h\u00e4n on v\u00e4kivaltaa\u201d, sitten huusi apua, ja heitt\u00e4ess\u00e4\u00e4n henkens\u00e4 h\u00e4n kykeni ainoastaan korahtelemaan, vaikka toiset v\u00e4itt\u00e4v\u00e4t ett\u00e4 h\u00e4n ehti sanoa kreikaksi \u2013 joka oli sivistyneist\u00f6n kieli tuohon aikaan \u2013 \u03ba\u03b1\u1f76 \u03c3\u1f7a \u03c4\u03ad\u03ba\u03bd\u03bf\u03bd (\u201dsin\u00e4kin, poikani?\u201d). (Suetonius, 82.1<\/em>)<\/p>\n\n\n\n

Suetoniusta saamme kiitt\u00e4\u00e4 my\u00f6s Vespasianuksen viimeisist\u00e4 sanoista. On totta, ett\u00e4 h\u00e4n vitsaili<\/a> tulevalla kohoamisellaan jumalten joukkoon, mutta el\u00e4m\u00e4kerran mukaan h\u00e4nen viimeiset sanansa olivat \u201dkeisarin pit\u00e4isi kuolla seisaaltaan\u201d<\/a><\/em>.<\/p>\n\n\n\n

15. Gladiaattorin\u00e4yt\u00e4nn\u00f6t olivat roomalaisten suosikkiurheilua<\/h3>\n\n\n\n
\"\"<\/a>
Kilpa-ajot<\/em>, Jean L\u00e9on G\u00e9r\u00f4me (1876)<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Gladiaattorit ovat aina mieless\u00e4 kun ajatellaan antiikin Roomaa, mutta todellisuudessa suosituin urheilulaji kansan keskuudessa oli kilpa-ajot (ludi circenses<\/em>). Rooman Circus Maximus<\/em> on yksi suurimmista koskaan rakennetuista areenoista \u2013 Plinius vanhemman mukaan sinne mahtui 250 000 katsojaa. Suuren sirkuksen lis\u00e4ksi Rooman kaupungissa oli kolme muuta kilpa-ajoille pyhitetty\u00e4 areenaa: Neron sirkus<\/a>, Circus Varianus<\/a> <\/em>ja Maxentiuksen sirkus<\/a>. Rahvaalle kilpa-areena oli ”koti, temppeli ja is\u00e4nmaa”: satiirikko Juvenaliksen mielest\u00e4 Rooma oli yht\u00e4 kuin sirkuksessa vellova massa. Valta, joka alun perin kuului kansalle, katosi rikkaiden taskuihin; kansa prostituoi valtansa ja antoi vaihtaa sen leip\u00e4\u00e4n ja sirkushuveihin (panem et circenses<\/em>).<\/p>\n\n\n\n

Silti roomalainen proletariaatti ei yksinvaltiuden aikana antanut t\u00e4ysin kastroida itse\u00e4\u00e4n. Sirkuksella oli poliittinen kaksoisrooli: siell\u00e4 kansa kohtasi keisarin ja keisari oli kosketuksissa kansaan, eik\u00e4 kilpa-ajojen ylenkatsominen tuonut suosiota. Areenalla kansalaiset saattoivat esitt\u00e4\u00e4 vetoomuksensa ja protestinsakin suoraan hallitsijalle. Sirkus korvasi comitiumin<\/em>, kansankokouksen. Sek\u00e4\u00e4n ei ollut sattumaa, ett\u00e4 keisarillinen palatsi oli sek\u00e4 Roomassa ett\u00e4 my\u00f6hemmin Konstantinopolissa suoraan yhteydess\u00e4 areenaan.<\/p>\n\n\n\n

Vaunukilpa-ajojen j\u00e4rjestelyist\u00e4, hevosten hankinnasta ja kilpailijoiden valmennuksesta vastasivat ryhmittym\u00e4t, joita kutsuttiin faktioiksi (factiones<\/em>). Keisariajalla faktioita oli nelj\u00e4: valkoiset, punaiset, siniset ja vihre\u00e4t. Faktioiden kannattajat muodostivat omia kannatusorganisaatioitaan, joita on kutsuttu historiankirjoituksessa sirkuspuolueiksi. Sirkuspuolueet muistuttivat nykyp\u00e4iv\u00e4n jalkapallojoukkueiden kannattajaj\u00e4rjest\u00f6j\u00e4 omine v\u00e4kivaltaan aina valmiine ”ultrineen”. Kilpa-ajot olivat niin suosittuja, ett\u00e4 huippuajajat olivat kuin formulat\u00e4hti\u00e4, joille maksettiin huimia summia. Juvenaliksen mukaan parhaimmat kilpa-ajajat ansaitsivat satakertaisesti asianajajaan verrattuna.<\/p>\n\n\n\n

400-luvun puoliv\u00e4lin j\u00e4lkeen sirkuspuolueidein keskin\u00e4iset k\u00e4hin\u00e4t yleistyiv\u00e4t v\u00e4kivaltaisiksi mellakoiksi. Kilpa-ajoihin liittyv\u00e4n poliittisen j\u00e4nnitteen huipennus oli vuoden 532 Nika-kapina, jossa vihreiden ja sinisten tyytym\u00e4tt\u00f6m\u00e4t kannattajat yhdistiv\u00e4t voimansa v\u00e4kivaltaiseen mellakkaan ja vallankumousyritykseen. Mellakoita rauhoittamaan jouduttiin kutsumaan armeijan yksik\u00f6it\u00e4 ja r\u00e4hin\u00f6inniss\u00e4 arvioidaan kuolleen noin 30 000 \u2013 50 000 ihmist\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

16. Kaikki legioonalaiset pukeutuivat punaiseen<\/h3>\n\n\n\n
\"\"<\/a>
Freskomaalaus L\u00e4\u00e4k\u00e4rin talossa<\/em>, Pompeji. Toinen sotilaista on pukeutunut valkoiseen, toinen punaiseen.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Elokuvissa roomalaiset sotilaat on aina puettu punaisiin tunikoihin. Sotilasvaatteiden kankaan v\u00e4rist\u00e4 on kuitenkin k\u00e4yty viimeiset vuosikymmenet akateemista debattia sek\u00e4 tutkijoiden ett\u00e4 historiael\u00e4v\u00f6itt\u00e4jien parissa. Punaisen puolesta puhuvat useat seikat: punainen oli sodan jumalan ja Romuluksen is\u00e4n Marsin v\u00e4ri. Punaisesta kankaasta veri erottuu huonosti. Yksi Martialiksen epigrammista (14, XCCIX) mainitsee, ett\u00e4 sotilaat suosivat punaista:<\/p>\n\n\n\n

\n

Roma magis fuscis vestitur, Gallia rufis,
Et placet hic pueris militibusque colos.<\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Plutarkhoksen kirjoittamassa Fabius Maximuksen el\u00e4m\u00e4kerrassa<\/a> kenraalin teltan yl\u00e4puolelle nostetaan helakanpunainen tunika taistelun merkiksi. Polybius kertoo, miten Caesar teki samoin ennen taistelua. Ainakin sotap\u00e4\u00e4llik\u00f6t k\u00e4yttiv\u00e4t punaisia vaatteita ja punaista viittaa (paludamentum<\/em>), mutta se ei viel\u00e4 kerro mit\u00e4\u00e4n tavallisten sotilaiden vaateparresta.<\/p>\n\n\n\n

Suurimman osan historiaa Rooman legioonalaiset joutuivat ostamaan omat varusteensa. Hankinnat oli Augustuksen ajoista eteenp\u00e4in kuitenkin keskitetty suurille toimittajille ja varusteiden hinta ainoastaan v\u00e4hennettiin sotilaan palkasta. Antiikin ajalta s\u00e4ilyneiden kirjeiden ja kuittien joukossa on mainintoja armeijalle toimitetuista suurista tunikaerist\u00e4. Keisari Diocletianuksen aikana sotilasvaatteiden tuotanto keskitettiin valtion vaatetehtaisiin. On siis todenn\u00e4k\u00f6ist\u00e4, ett\u00e4 sotilaat pukeutuivat ainakin yksikk\u00f6tasolla yhten\u00e4iseen tapaan. Mutta emme tied\u00e4 mink\u00e4 v\u00e4risi\u00e4 nuo tunikat olivat; emme edes sit\u00e4, olivatko ne kaikki saman v\u00e4risi\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Egyptist\u00e4 s\u00e4ilyneiden papyruskirjeiden perusteella tied\u00e4mme, ett\u00e4 valtion toimittamien vaatteiden lis\u00e4ksi sotilaat saivat vaatekappaleita perheilt\u00e4\u00e4n ja omaisiltaan. Aleksandrian laivastossa palvellut Claudius Terentianus rukoilee is\u00e4\u00e4ns\u00e4 l\u00e4hett\u00e4m\u00e4\u00e4n h\u00e4nelle uuden tunikan, sill\u00e4 h\u00e4nen oma tunikansa on kulunut puhki jo alokasaikana. Punainen olisi ollut yksi helpommista ja halvimmista v\u00e4reist\u00e4 v\u00e4rj\u00e4t\u00e4, mutta viel\u00e4 halvempaa tietysti olisi ollut, jos armeijan tilaamat vaatteet olisi tehty v\u00e4rj\u00e4\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4st\u00e4 tai valkaistusta villasta tai pellavasta. Jatkuva peseminen olisi joka tapauksessa muuttanut punaiset tunikat ajan my\u00f6t\u00e4 samean vaaleanpunaisiksi. <\/p>\n\n\n\n

Tacituksen kuvauksessa <\/a>Vitelliuksen triumfista mainitaan valkoiset tunikat:<\/p>\n\n\n\n

\n

”Jottei n\u00e4ytt\u00e4isi silt\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4n oli tullut kaupunkiin valloittajana, h\u00e4n yst\u00e4vien neuvosta puki ylleen purppurareunuksisen toogan, ja sotajoukko pantiin j\u00e4rjestykseen. \u2013 \u2013 Kotkamerkkien edell\u00e4 kulkivat valkoisiin puettuna sotilasleirien prefektit ja tribuunit sek\u00e4 vanhimmat kenturiot, ja muut kenturiot kulkivat kukin oman joukko-osastonsa vieress\u00e4 aseiden ja kunniamerkkien kimaltaessa.” <\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

On helppo olettaa, ett\u00e4 herk\u00e4sti likaantuvat kirkkaan valkoiset tunikat olivat etup\u00e4\u00e4ss\u00e4 paraateja ja sis\u00e4palvelusta varten. Vegetius, jonka teos on 300-luvulta, mainitsee ett\u00e4 Britannian laivaston merimiehet v\u00e4rj\u00e4siv\u00e4t tunikansa meren v\u00e4risiksi, joten ainakin osa merisotilaista suosi sinist\u00e4 v\u00e4ri\u00e4. Graham Sumnerin Roman military clothing<\/em> (2002) k\u00e4y l\u00e4pi kaikki tunnetut roomalaiset freskomaalaukset, joista sotilaiden vaatteiden v\u00e4ri on erotettavissa. Enemmist\u00f6 sotilaista on esitetty valkoisissa vaatteissa, mutta my\u00f6s joitain punaisia tunikoita ja viittoja esiintyy.<\/p>\n\n\n\n

17. My\u00f6h\u00e4isantiikin Rooman armeija oli heikko<\/h3>\n\n\n\n
\"\"<\/a><\/figure>\n\n\n\n

Populaarihistorian v\u00e4litt\u00e4m\u00e4 mielikuva Rooman armeijasta on yll\u00e4olevan meemin kaltainen. Prinsipaatin legioonat olivat sotilaallisesti ja teknologisesti ylivertaisia, mutta my\u00f6h\u00e4isantiikin aikana Rooman armeija babarisoitui ja veltostui, kunnes se ei en\u00e4\u00e4 kyennyt pit\u00e4m\u00e4\u00e4n puoliaan maahantunkeutujia vastaan. Mutta onko asia todella n\u00e4in?<\/p>\n\n\n\n

Kun Caesarin murhaa seuranneiden sis\u00e4llissotien aika oli ohi, keisari Augustus kotiutti yli puolet sotilaistaan. Armeijan kokoa supistettiin 60 legioonasta 28 legioonaan. J\u00e4ljelle j\u00e4\u00e4neet legioonat muutettiin pysyviksi ammattimaisiksi joukko-osastoiksi. N\u00e4ist\u00e4 kolme tuhoutui Germaniassa eik\u00e4 niit\u00e4 koskaan perustettu uudelleen. J\u00e4ljelle j\u00e4i 25 legioonaa ja 250 apujoukkojen (auxilia<\/em>) kohorttia, yhteens\u00e4 noin 250 000 miest\u00e4. T\u00e4m\u00e4 on h\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4n pieni armeija valtakunnalle, joka k\u00e4sitti koko V\u00e4limeren tienoon Galliasta Juudeaan. Legioonien p\u00e4\u00e4asiallinen teht\u00e4v\u00e4 ei ollut niink\u00e4\u00e4n puolustaa imperiumia sen ulkoisilta vihollisilta kuin pit\u00e4\u00e4 valloitetut kansakunnat kurissa.<\/p>\n\n\n\n

Augustuksen j\u00e4lkeen armeijaa vahvistettiin koko prinsipaatin ajan. Daakialais\u2013, parthialais\u2013 ja markomannisotien j\u00e4lkeen se saavutti huippunsa vuonna 211, jolloin Rooman armeijaan kuului 33 legioonaa ja noin 400 apujoukkojen kohorttia, yhteens\u00e4 450 000 miest\u00e4. Seuraavan seitsem\u00e4nkymmenen vuoden ajan tuo mahtava sotakone vuodatti verens\u00e4 loputtomissa sis\u00e4llissodissa ja torjuessaan maahantunkeutuneita germaaneja. Roomalaiset olivat aiemmin kopioineet miekkansa hispaaneilta ja kyp\u00e4r\u00e4ns\u00e4 gallialaisilta. My\u00f6s 200-luvulla he omaksuivat vihollistensa varusteita ja taistelutapoja, kuten pidemm\u00e4n germaanisen miekan (spatha<\/em>) ja persialaisen raskaan ratsuv\u00e4en (clibanarii<\/em>\/cataphractarii<\/em>).<\/p>\n\n\n\n

My\u00f6h\u00e4isantiikin Rooman armeijan keskeiset historialliset l\u00e4hteet ovat Notitia Dignitatum<\/a><\/em>, vuosina 395\u2013420 koottu sotilas- ja siviiliviranomaisten k\u00e4sikirja, ja Ammianus Marcellinuksen historiateos Res Gestae<\/em>. Kolmas hy\u00f6dyllinen l\u00e4hde on roomalaiset lakikokoelmat (Corpus Iuris Civilis<\/em> ja Codex Theodosianus<\/em>), joissa on s\u00e4ilynyt useita armeijaa koskevia asetuksia tuolta ajalta. Tutkijoiden arviot armeijan koosta vaihtelevat kolmensadan tuhannen ja kuudensadan tuhannen v\u00e4lill\u00e4. 300-luvun Rooman armeija ei ollut ainakaan miesvahvuudeltaan heikompi kuin mit\u00e4 se Augustuksen aikana oli ollut.<\/p>\n\n\n\n

Organisaatioltaan my\u00f6h\u00e4isantiikin ajan armeija oli paljon joustavampi. Sen joukko-osastot olivat pienempi\u00e4; legioonien pysyv\u00e4t asemapaikat muuttuivat pelkiksi koulutusyksik\u00f6iksi ja varsinaiset taisteluosastot liikkuivat ymp\u00e4ri valtakuntaa erillisosastoina, joista kentt\u00e4armeijat koottiin. My\u00f6h\u00e4isantiikin Roomalla oli k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4\u00e4n my\u00f6s ratsuv\u00e4est\u00e4 koostuva liikkuva reservi, jonka keisari Gallienus oli luonut 200-luvun puoliv\u00e4liss\u00e4. Aseistus monipuolistui. Raskaiden heittokeih\u00e4iden ja lyhyiden miekkojen lis\u00e4ksi armeija k\u00e4ytti useita erilaisia ty\u00f6nt\u00f6- ja heittokeih\u00e4it\u00e4, lyijypainotettuja tikkoja (plumbata<\/em>), pitki\u00e4 miekkoja ja varsijousia. My\u00f6h\u00e4isantiikin legioonalaiset olivat my\u00f6s paremmin panssaroituja.<\/p>\n\n\n\n

Ajatus barbarisoituneesta Rooman armeijasta on per\u00e4isin Edward Gibbonin teoksesta Decline and Fall of the Roman Empire<\/em>, eik\u00e4 hypoteesi pid\u00e4 merivett\u00e4. Ennen valtakunnan poliittista hajoamista 400-luvun puoliv\u00e4liss\u00e4 Rooman armeija voitti edelleen useimmat taistelut. Ammianus Marcellinuksen mukaan Rooman armeijassa palvelleet barbaarit taistelivat v\u00e4hint\u00e4\u00e4n yht\u00e4 urheasti ja uskollisesti kuin syntyper\u00e4iset roomalaiset. Germaaneja pidettiin niin hyvin\u00e4 sotilaina, ett\u00e4 heit\u00e4 erityisesti suosittiin eliittijoukoissa (auxilia palatina<\/em>).<\/p>\n\n\n\n

18. Karthagon pelloille kylvettiin suolaa<\/h3>\n\n\n\n
\"\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Tarina kertoo, miten miten kolmannen puunilaissodan j\u00e4lkeen vuonna 146 jaa. roomalaiset h\u00e4vittiv\u00e4t ikiaikaisen vihollisensa Karthagon perinpohjaisesti. Konsuli Scipio Aemilianus antoi pappien toimittaa rituaalin, jolla itse maa kirottiin niin ettei kukaan voisi en\u00e4\u00e4 asua siell\u00e4. Rituaalin tehostamiseksi pellot kylvettiin t\u00e4yteen suolaa, jotta maanviljelys olisi mahdotonta. <\/p>\n\n\n\n

Paitsi ett\u00e4 koko juttu on vedetty hatusta. Yhdest\u00e4k\u00e4\u00e4n antiikin ajan l\u00e4hteest\u00e4 ei l\u00f6ydy maan suolaamisesta mit\u00e4\u00e4n mainintaa. Polybios, Livius, Plutarkhos, Appianos, Cicero, Florus ja Macrobius ovat kaikki hiljaa. Karthagoa ei suinkaan hyl\u00e4tty, vaan se rakennettiin nopeasti uudelleen. Kaupungin sijainti oli kauppareittej\u00e4 ajatellen erinomainen ja vaihtoehdoksi esitetyn Utican satama t\u00e4yttyi lietteest\u00e4 ja muuttui k\u00e4ytt\u00f6kelvottomaksi.<\/p>\n\n\n\n

Tarinan todellinen l\u00e4hde on 1800-luvun historioitsijat, jotka saivat inspiraationsa Sikemin kaupungin kohtalosta Raamatun Tuomarien kirjassa (9:45): \u201dKoko p\u00e4iv\u00e4n kest\u00e4neen taistelun j\u00e4lkeen Abimelek valloitti kaupungin ja surmasi sen asukkaat. H\u00e4n h\u00e4vitti kaupungin maan tasalle ja kylvi sen paikalle suolaa.\u201d<\/em> Bertrand Hallward otti tarinan mukaan Cambridge Ancient History<\/a><\/em>n ensimm\u00e4iseen laitokseen (1930) ja sielt\u00e4 se j\u00e4i sitke\u00e4sti el\u00e4m\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

19. Gladiaattorit olivat orjia (ja miehi\u00e4)<\/h3>\n\n\n\n
\"\"<\/a>
Amatsonit ratsuineen. Mosaiikki Soussesta, Tunisiasta.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Oikeat gladiaattorit eiv\u00e4t useinkaan olleet kuolemaantuomittuja vaan ammattilaisia, joita voisi verrata meid\u00e4n aikojemme vapaapainijoihin. Otteluita k\u00e4sikirjoitettiin ja harjoiteltiin etuk\u00e4teen. Kaikki gladiaattorit eiv\u00e4t my\u00f6sk\u00e4\u00e4n olleet miehi\u00e4. Vaikka naisgladiaattoreita oli v\u00e4hemm\u00e4n kuin miehi\u00e4, he eiv\u00e4t olleet mill\u00e4\u00e4n tavalla poikkeuksellisia. Keisari Tiberiuksen aikana piti s\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4 erikseen laki joka kielsi aatelisnaisia ryhtym\u00e4st\u00e4 gladiaattoreiksi tai niiden kouluttajiksi.<\/p>\n\n\n\n

Naisgladiaattoreita osallistui useimpiin tunnettuihin n\u00e4yt\u00f6ksiin, mik\u00e4 aiheutti aikansa konservatiiveissa tietenkin moraalista n\u00e4rk\u00e4styst\u00e4. Juvenalis paheksui asiaa suunnattomasti<\/a>. H\u00e4n syytti heit\u00e4 hemmotelluiksi yl\u00e4luokan tytt\u00e4riksi, jotka vain etsiv\u00e4t halpaa hupia ja j\u00e4nnityst\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4. Libyalaissyntyinen keisari Septimius Severus kielsi vuoden 200 tienovilla kaikkia naisia toimimasta gladiaattoreina, mutta kiellolla ei ollut mainittavaa vaikutusta, koskapa Ostian kaupungista on l\u00f6ytynyt paljon my\u00f6hempi naisgladiaattorien mainos.<\/p>\n\n\n\n

20. Roomalaiset pyyhkiv\u00e4t takalistonsa yhteisell\u00e4 sienell\u00e4<\/h3>\n\n\n\n
\"\"<\/a><\/figure>\n\n\n\n

Kakkajutut hihitytt\u00e4v\u00e4t paitsi lapsia, my\u00f6s lapsenmielisi\u00e4 aikuisia. Yleinen tarina kertoo, ett\u00e4 roomalaiset julkisissa vessoissa pyyhkiv\u00e4t takalistonsa yhteisell\u00e4 tikunnokkaan pistetyll\u00e4 vessasienell\u00e4, joka v\u00e4lill\u00e4 huljutettiin etikassa sen puhdistamiseksi. Todellisuudessa l\u00e4hteet vessasienen eli xylospongiumin <\/em>k\u00e4yt\u00f6st\u00e4 ovat eritt\u00e4in huterat. Kyseinen sieni mainitaan kaiken kaikkiaan vain nelj\u00e4ss\u00e4 latinankielisess\u00e4 kirjoituksessa, joista on kirjoitettu pidemmin t\u00e4\u00e4ll\u00e4<\/a>.<\/p>\n\n\n\n

Tied\u00e4mme tikunnokkaan pujotetun sienen olleen olennainen osa vessan kalustoa kaikkialla Rooman valtakunnassa, mutta kukaan ei t\u00e4sm\u00e4llisesti tied\u00e4, mihin sit\u00e4 k\u00e4ytettiin \u2013 kirjoittajat olettivat kaikkien tiet\u00e4v\u00e4n, mik\u00e4 vessasieni on. Arkeologia tarjoaa kuitenkin jonkinlaista valoa roomalaisten vessak\u00e4ytt\u00e4ytymiseen. Herculaneumin kaupungin viem\u00e4rist\u00e4 on l\u00f6ytynyt jos jonkinlaista pyyhinv\u00e4linett\u00e4, kuten pellavatukkoja, lehti\u00e4 ja sileit\u00e4 kivi\u00e4, mutta ei yht\u00e4\u00e4n sient\u00e4. Oman suosikkiteoriani mukaan xylospongium <\/em>oli milt\u00e4 se n\u00e4ytt\u00e4\u00e4kin, eli vessaharja siivoamista varten.<\/p>\n\n\n\n

21. Bysantti<\/h3>\n\n\n\n

Ainoastaan L\u00e4nsi\u2013Rooman valtakunta lakkasi olemasta vuonna 476 jaa., kun viimeinen keisari ja nukkehallitsija Romulus Augustus luovutti virallisesti kruununsa germaanikuningas Odovakarille. T\u00e4m\u00e4n j\u00e4lkeen oli olemassa vain yksi Rooman valtakunta, jota johdettiin Konstantinopolista k\u00e4sin \u2013 mutta tavalliset ihmiset tuskin huomasivat mink\u00e4\u00e4n radikaalisti muuttuneen juuri tuolloin. L\u00e4nsi oli jo jaettu germaanien kuningaskuntiin. Lis\u00e4ksi osa Rooman vallan ajan poliittisista instituutioista, kuten kirkko, senaatti ja paikallishallinto, jatkoivat olemassaoloaan. <\/p>\n\n\n\n

Kreikankielisest\u00e4 It\u00e4-Roomasta on yleisesti k\u00e4ytetty nimityst\u00e4 Bysantti, vaikka koko termi on uuden ajan keksint\u00f6 \u2013 valistusfilosofien historiaan projisoima kummitus. Sen loivat de Montesquieu pamfletissaan Consideration sur les causes de la grandeur des Romains et de leur d\u00e9cadence<\/em> ja Gibbonin Decline and Fall of the Roman Empire<\/em>, ja niiss\u00e4 moukaroitiin l\u00e4nsimaiseen tietoisuuteen ajatus rappeutuvasta Roomasta joka jatkoi dekadenssiaan l\u00e4pi keskiajan ja joka oli t\u00e4ysin vastakkainen niille arvoille, joita l\u00e4nsieurooppalainen valistus arvosti.<\/p>\n\n\n\n

\u201dBysanttia\u201d ei siis historiallisessa mieless\u00e4 koskaan ollut. Konstantinopolin asukkaat viel\u00e4 tuhat vuotta my\u00f6hemmin mielsiv\u00e4t itsens\u00e4 roomalaisiksi (rhomaioi)<\/em> ja valtakuntansa Romania<\/em>ksi, mill\u00e4 nimell\u00e4 se oli tunnettu jostain 200-luvun lopulta l\u00e4htien. Arvelen, ett\u00e4 se tapahtui siin\u00e4 vaiheessa kun keisari Caracalla lahjoitti Rooman kansalaisuuden kaikille valtakunnan vapaille asukkaille ja Rooma kaupunkina menetti sen etuoikeutetun aseman, joka sill\u00e4 oli pitk\u00e4\u00e4n ollut. Vuoden 476 j\u00e4lkeen oli vain yksi Rooman valtakunta, basileia t\u00f4n r\u00f4mai\u00f4n<\/em>, joka oli luonteeltaan ikuinen ja jakamaton, ja joka ei miss\u00e4\u00e4n vaiheessa lakannut vaatimasta takaisin menett\u00e4mi\u00e4\u00e4n alueita.<\/p>\n\n\n\n

22. L\u00e4nsi-Rooma ei luhistunut, se vain muuttui<\/h3>\n\n\n\n
\"\"<\/a>
The Course of Empire<\/em>: Destruction<\/em>. Thomas Cole, 1836.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Medievalistien ja my\u00f6h\u00e4isantiikin tutkijoiden parissa on ollut muotia sanoa, ettei Rooman valtakunta koskaan luhistunut, se vain hitaasti muutti muotoaan. V\u00e4itet\u00e4\u00e4n, ettei mit\u00e4\u00e4n ”pime\u00e4\u00e4 keskiaikaa” ollutkaan, vaan kehitys jatkui tasaisesti eteenp\u00e4in. Ajatus siit\u00e4 ett\u00e4 ”barbaarit” olisivat tuhonneet Rooman haiskahtaa heid\u00e4n mielest\u00e4\u00e4n ep\u00e4asialliselta, ehk\u00e4p\u00e4 jopa rasistiselta. T\u00e4m\u00e4 kulttuurirelativistinen tulkinta sai alkunsa amerikkalaisen Peter Brownin klassikkoteoksesta The World of Late Antiquity<\/em> (1971). Brownin tavoite oli uudelleenkirjoittaa aikakauden historia positiivisessa valossa, turvautumatta kertaakaan \u201drappion\u201d tai \u201dkriisin\u201d k\u00e4sitteisiin. Samaa mielt\u00e4 oli Oxfordin yliopiston my\u00f6h\u00e4isantiikin professori Averil Cameron, jonka mukaan<\/p>\n\n\n\n

\n

\u201d\u2026there is a kind of consensus today that the concept of crisis is somehow no longer appropriate these days, and that instead we should use terms that are value-free, such as change or transformation.\u201d (A. Cameron: <\/em>The perception of crisis, 1998)<\/em><\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Populaarikulttuurin puolella barbaarien erinomaisuuden evankeliumia on julistanut mm. ex-Monty Python Terry Jones BBC:n historiasarjassa Barbarians <\/em>(2006). Viitaten my\u00f6s nykyisiin maahanmuuttokeskusteluihin, amerikkalainen historian professori Thomas Noble saattoi tyytyv\u00e4isesti lasua ett\u00e4 ”ajatus roomalaiset alistaneista vihamielisist\u00e4 valloittajalaumoista on nyt turvallisesti lakaistu syrj\u00e4\u00e4n”. (From Roman Provinces to Medieval Kingdoms<\/em>, 2006). Brown onnistui kuvaamaan aikaa ilman rappiota tai kriisej\u00e4 k\u00e4\u00e4nt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 katseensa oikealla hetkell\u00e4 pois L\u00e4nsi-Euroopasta ja materiaalisista oloista, kohti L\u00e4hi-it\u00e4\u00e4 ja hengellist\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4, mutta jos kansainvaellusaikaa katselee arkeologian lasien l\u00e4pi, ”valoisa keskiaika” ei pid\u00e4 lainkaan merivett\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Aikalaiset itse kokivat el\u00e4v\u00e4ns\u00e4 poikkeuksellista aikaa. ”Luhistuminen” ja ”rappio” ovat ehk\u00e4 arvov\u00e4ritteisi\u00e4 sanoja, mutta ne ihmiset, jotka syntyiv\u00e4t maailmaan jossa juokseva vesi, kylpyl\u00e4t, turismi ja postilaitos olivat arkip\u00e4iv\u00e4\u00e4 mutta kuolivat maailmassa, jossa kattotiili\u00e4 ei en\u00e4\u00e4 valmistettu, vesijohdot olivat poissa k\u00e4yt\u00f6st\u00e4, teill\u00e4 vaanivat murhamiehet ja naapuriprovinssi muuttui vieraaksi maaksi omine lakeineen, eiv\u00e4t tuskin olisi keksineet parempaa sanaa. Kun muutos huonompaa oli ripe\u00e4\u00e4, kuten kolmannella vuosisadalla, ihmiset selv\u00e4sti tiedostivat el\u00e4v\u00e4ns\u00e4 keskell\u00e4 kriisi\u00e4 (G. Alf\u00f6ldy: The crisis of the third century as seen by contemporaries<\/em>, 1974 ja B. Ward-Perkins: The Fall of Rome and the End of Civilization<\/em>, 2005).<\/p>\n\n\n\n

Sivilisaation luhistuminen on kuvattu prosessiksi, jossa yhteiskunta siirtyy vakiintuneelta sosiopoliittisen monimutkaisuuden tasolta yksinkertaisemmalle. Luhistumisessa poliittinen yksikk\u00f6 on alueellisesti pienempi ja keskusvalta heikompi; yhteiskunta on v\u00e4hemm\u00e4n kerrostunut ja siin\u00e4 on v\u00e4hemm\u00e4n ty\u00f6njakoa, koordinaatio, voimavarojen uudelleen jako ja tiedon ja tavaroiden kulku v\u00e4henee, talousyksikk\u00f6 tuottaa itse sen mit\u00e4 kuluttaa, vanha rakennuskanta rappeutuu tai mukautetaan vaatimattomampaan k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n, lukutaito harvinaistuu, turvattomuus lis\u00e4\u00e4ntyy, vahvat pit\u00e4v\u00e4t huolen itsest\u00e4\u00e4n, v\u00e4est\u00f6m\u00e4\u00e4r\u00e4 pienenee, ja j\u00e4ljelle j\u00e4\u00e4vien ihmisten tuntema maailma kutistuu.<\/p>\n\n\n\n

Aineelliset merkit luhistumisesta ovat selv\u00e4t:<\/p>\n\n\n\n