{"id":892,"date":"2024-09-17T19:11:56","date_gmt":"2024-09-17T17:11:56","guid":{"rendered":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/?p=892"},"modified":"2024-09-17T21:21:21","modified_gmt":"2024-09-17T19:21:21","slug":"jumalten-tuho-osa-iii-yhteenveto","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/?p=892","title":{"rendered":"Jumalten tuho, osa III: Yhteenveto"},"content":{"rendered":"\n

Olen n\u00e4hnyt toistuvasti esitett\u00e4v\u00e4n sellaisia n\u00e4kemyksi\u00e4, ett\u00e4 vanha kreikkalais-roomalainen polyteismi veteli jo hellenistisell\u00e4 ajalla viimeisi\u00e4\u00e4n ja ett\u00e4 ihmiset olisivat menett\u00e4neet uskonsa vanhoihin jumaliin. T\u00e4m\u00e4n selityksen mukaan kristinusko olisi levinnyt suoraan hengelliseen tyhji\u00f6\u00f6n. Mielest\u00e4ni t\u00e4m\u00e4 tulkinta nojaa muutamien kreikkalaisten filosofien mielipiteille annettuun liialliseen painoarvoon ja puhtaaseen polyteismin v\u00e4\u00e4rintulkintaan, toisin sanoen polyteismi\u00e4 on arvioitu samoilla kriteereill\u00e4 kuin monoteismia, vaikka kyse on t\u00e4ysin erilaisesta uskomusj\u00e4rjestelmist\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Antiikin uskonnosta olen kirjoittanut n\u00e4ill\u00e4 sivuilla paljon aiemminkin, mutta yrit\u00e4n t\u00e4ss\u00e4 kirjoituksessa tiivist\u00e4\u00e4, mist\u00e4 Rooman valtakunnan uskonnoissa oli kyse ja todistaa, etteiv\u00e4t ihmiset suinkaan olleet menett\u00e4neet luottamustaan vanhoihin jumaliin ennen suurta 200-luvun kriisi\u00e4, eiv\u00e4tk\u00e4 usein silloinkaan. Lopuksi kuvataan, millainen 200-luvun kristillinen uskonyhteis\u00f6 oli. Tilanpuutteen vuoksi olen j\u00e4tt\u00e4nyt kokonaa pois joitakin alueellisia ilmi\u00f6it\u00e4, kuten gallialaisen ja egyptil\u00e4isen uskonnon.<\/p>\n\n\n\n

\"\"\n\t\t\t\n\t\t\t\t\n\t\t\t<\/svg>\n\t\t<\/button>
Vasemmalla: Capitoliumin Juppiter, Rooma (1. vuosisadan loppu). Oikealla: Muurikruunuinen Efeson Artemis (roomalainen kopio 2. vuosisadalta), Farnesen kokoelmat, Napolin arkeologinen museo.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Miten uskonto ymm\u00e4rrettiin ennen kristinuskoa? <\/h3>\n\n\n\n

Latinan sana religio<\/em> <\/strong>tarkoitti muutakin kuin vain uskontoa tai uskonnollista toimitusta. Sill\u00e4 tarkoitettiin muun muassa uskollisuutta, velvollisuutta, kunnioitusta, moraalista velvollisuutta, jumalten pelkoa, valaa ja sopimusta. Sek\u00e4 monet antiikin kirjailijat (Servius, Lactantius, Augustinus) ett\u00e4 modernit tutkijat ovat yhdist\u00e4neet religion <\/em>sanaan religare<\/em>, sitoa: kyse on ihmisten ja jumalten v\u00e4lisest\u00e4 sidonnaisuudesta. Toinen vaihtoehto olisi religiens<\/em>, huolellisuus, vastakohtana negligens<\/em>, laiminly\u00f6nti.<\/p>\n\n\n\n

Ciceron<\/a> <\/strong>(106\u201343 eaa.) m\u00e4\u00e4ritelm\u00e4n mukaan religiossa <\/em>kyse oli kultista (cultus<\/em>), joka on ”jumalien vaalimista”. Cultus <\/em>on verbin colo <\/em>(viljell\u00e4, hoitaa) johdannainen ja samaa juurta kuin cultura <\/em>(viljely, kulttuuri). Uskonnossa on siis kyse jumalsuhteiden vaalimisesta ja kultivoimisesta. Religio <\/em>jakautui pyhiin toimituksiin (sacra<\/em>) ja ennusmerkkeihin (auspicia<\/em>). Monikossa religiones <\/em>viittasi erilaisiin kulttitoimituksiin, ei eri uskontoihin. Ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n polyteistille n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 olleen t\u00e4ysin mahdotonta ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 ajatusta erillisist\u00e4 uskonnoista<\/em>. Monoteistille uskonnollinen vakaumus oli pohjimmiltaan henkil\u00f6kohtainen valinta. Polyteistien n\u00e4k\u00f6kulmasta taas oikeiden jumalsuhteiden vaalimisella oli kansakunnallista merkityst\u00e4<\/em> ja siksi se kuului kaikille.<\/p>\n\n\n\n

Henkil\u00f6kohtainen vakaumus ei ollut peruste laiminly\u00f6d\u00e4 uskonnollisia toimituksia. Religio <\/em>oli ennen kaikkea yhteis\u00f6llinen ja yhteiskunnallinen asia. Varhaisen roomalaisen uskonnon perusluonne oli kaikkea muuta kuin mystisen harras: se oli lainopillinen uskonto, jonka m\u00e4\u00e4r\u00e4ykset roomalainen t\u00e4ytti samalla t\u00e4sm\u00e4llisyydell\u00e4 kuin kauppasitoumuksensa ja asevelvollisuutensa. Polyteisti k\u00e4vi n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6mien luonnonvoimien kanssa jatkuvaa kauppaneuvottelua. Jos jumala ei ollut suosiollinen, se johtui siit\u00e4, ett\u00e4 ihmiset olivat tavalla tai toisella rikkoneet sopimustaan jumalia kohtaan ja joutuivat k\u00e4rsim\u00e4\u00e4n sopimussakkoa.<\/p>\n\n\n\n

Roomalaisten jumaltarustossa ei muutoinkaan ollut sijaa mielikuvituksen lennolle. Roomalaiset jumalat eiv\u00e4t olleet kreikkalaisen mytologian inhimillisi\u00e4 olentoja kaikkine ihmisten heikkouksineen, vaan etruskilaisen hahmottomia ja arvaamattomia luonnonlakeja, jotka hallitsivat ihmisten tekoja mutta eiv\u00e4t ottaneet osaa heid\u00e4n k\u00e4rsimyksiins\u00e4. Tosin on sanottava, ett\u00e4 my\u00f6s kreikkalaisten jumalat pohjimmiltaan merkitsiv\u00e4t luonnonvoimia ja ilmi\u00f6it\u00e4 \u2013 kuten esimerkiksi Afrodite rakkautta ja Poseidon merta \u2013 ja heid\u00e4t esitettiin ihmishahmoisina ainoastaan vertauskuvallisessa mieless\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

Vaikka jotkut filosofit tekiv\u00e4t pilkkaa kulttikuvista, monet puolustivat niit\u00e4: kuvia itse\u00e4\u00e4n ei palvottu jumalina, vaan ne symboloivat jumalia, joita palvottiin. Uusplatonisti Porfyrios<\/a><\/strong> (233\u2013305) esitti, ett\u00e4 kuvat olivat n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6m\u00e4n todellisuuden n\u00e4kyvi\u00e4 ilmentymi\u00e4, ihmisen aivoille ymm\u00e4rrett\u00e4v\u00e4ksi tehtyj\u00e4 sirpaleita jumaluuden k\u00e4sitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myydest\u00e4. Kristityt ja muslimit toistivat filosofien esitt\u00e4m\u00e4n kritiikin jumalankuvia kohtaan taistelussaan polyteismi\u00e4 vastaan. V\u00e4itt\u00e4ess\u00e4\u00e4n pakanoiden palvovan taikauskoisesti elottomia kuvapatsaita he tahallaan ymm\u00e4rsiv\u00e4t v\u00e4\u00e4rin kulttikuvien merkityksen. Toisaalta kristityt harvoin kyseenalaistivat jumalien olemassaoloa, mutta selittiv\u00e4t niiden olevan Saatanasta siinneit\u00e4 pahoja henki\u00e4. Kristityt k\u00e4yttiv\u00e4t n\u00e4ist\u00e4 hengist\u00e4 samaa sanaa kuin polyteistitkin, daimon<\/em>. Kristitty Justinos<\/a> <\/strong>(100\u2013165) esitti, ett\u00e4 daimonit olivat langenneita enkeleit\u00e4 tai n\u00e4iden j\u00e4lkel\u00e4isi\u00e4, jotka olivat petkuttaneet ihmiset palvomaan itse\u00e4\u00e4n jumalana. Monoteistien inho kuvainpalvontaa kohtaan johti sittemmin ikonoklasmiin<\/em>, jossa tuhottiin joukottain pakanallisten patsaiden lis\u00e4ksi my\u00f6s kristillisi\u00e4 pyh\u00e4inkuvia.<\/p>\n\n\n\n

Roomalaisten uskonnosta ja historiasta kirjoittanut kreikkalainen historioitsija Polybios<\/a> <\/strong>(203\u2013118 eaa.) sanoi, ett\u00e4 ”roomalaiset olivat uskonnollisempia kuin jumalat itse.”<\/em> Roomalaiset itsekin olivat ylpeit\u00e4 s\u00e4ntillisyydest\u00e4, jolla he hoitivat jumalsuhteitaan. T\u00e4m\u00e4 ei kuitenkaan tarkoita ett\u00e4 roomalaiset olisivat olleet erityisen kiinnostuneita tuonpuoleisesta tai jumaluusopista \u2013 se oli juutalaisten alaa. Polyteismi ei edellytt\u00e4nyt oikein uskomista<\/strong> (ortodoksia<\/em>), vaan oikein tekemist\u00e4<\/strong> (ortopraksia<\/em>): niin kauan kun yhteiskunta piti jumalsuhteista huolta lain kirjaimen mukaisesti, jumalat pitiv\u00e4t kiinni omista sitoumuksistaan. Osanottajilta ei miss\u00e4\u00e4n vaiheessa edellytetty varsinaista uskoa<\/em>, mink\u00e4 huomaamme my\u00f6hemmin Rooman valtionuskonnon t\u00f6rm\u00e4tess\u00e4 kristittyjen itsep\u00e4isyyteen. Aiempaa lakivertausta k\u00e4ytt\u00e4en ei oikeusistuimiakaan kiinnosta, mit\u00e4 filosofisia k\u00e4sityksi\u00e4 syytetyll\u00e4 p\u00e4\u00e4ns\u00e4 sis\u00e4ll\u00e4 on oikeasta ja v\u00e4\u00e4r\u00e4st\u00e4, vaan onko h\u00e4n noudattanut lakia vai ei. Kuten kirjoitussarjan edellisess\u00e4 osassa todettiin<\/a>, polyteistit erottivat toisistaan logismoksen<\/em>, perustellun vakaumuksen, ja pistiksen<\/em>, sokean uskon, jota pidettiin ajattelun kaikkein alkeellisimpana ja rahvaanomaisimpana muotona. Kristittyj\u00e4 arvosteltiin toistuvasti juuri t\u00e4st\u00e4 sokeasta uskosta.<\/p>\n\n\n\n

Uskonnontutkijat ovat aiemmilla vuosisadoilla tutkineet ja arvottaneet uskontoja er\u00e4\u00e4nlaisen evoluutioajattelun kautta. Siin\u00e4 uskontojen ajatellaan kehittyneen koko ajan alkukantaisesta kehittyneemmiksi ja samalla my\u00f6s moraalisesti korkeatasoisemmiksi. Maaginen ajattelu, jossa mekaanisesti pyrit\u00e4\u00e4n vaikuttamaan korkeampiin voimiin, on erotettu varsinaisesta uskonnosta, jota pidet\u00e4\u00e4n moraalisen toiminnan l\u00e4hteen\u00e4 ja s\u00e4\u00e4telij\u00e4n\u00e4. Juuri t\u00e4h\u00e4n uskontoevolutiiviseen teoriaan pohjautuu monien humanistien vaalima ajatus kreikkalais-roomalaisesta polyteismista ”henkens\u00e4 menett\u00e4neen\u00e4”. Alkuper\u00e4isiin talonpoikaisiin perinteisiin sekoittuneet vieraat it\u00e4maiset vaikutteet ja pappien virkaty\u00f6n\u00e4 toteuttamien rituaalien mekanistinen hengett\u00f6myys olisivat t\u00e4m\u00e4n k\u00e4sityksen mukaan saaneet antiikin kaupunkilaisv\u00e4est\u00f6n vieraantumaan vanhasta uskonnosta.<\/p>\n\n\n\n

T\u00e4llaiset tulkinnat eiv\u00e4t tee oikeutta sille uskonnollisen ajattelun ja kokemusten moninaisuudelle, joka vallitsi V\u00e4limerell\u00e4 ajanlaskun alun molemmin puolin. Emme voi tuomita muinoin el\u00e4neiden ihmisten hengellisten kokemusten laatua tai v\u00e4kevyytt\u00e4 vain siksi, ett\u00e4 ne olivat erilaisia kuin omamme. Emme muutenkaan p\u00e4\u00e4se kauan sitten el\u00e4neiden ihmisten p\u00e4\u00e4n sis\u00e4lle ja tied\u00e4, mit\u00e4 he kokivat suorittaessaan uhrirituaaleja, elleiv\u00e4t he sattuneet itse kirjoittamaan siit\u00e4. Vuotuismenojen ja niihin kuuluvien laulujen ja rukousten toistaminen saattoi olla vuorossa olleelle kunnalliselle virkamiehelle ik\u00e4vystytt\u00e4v\u00e4 velvollisuus, jota varten oli pakko hikoilla auringossa raskas villakankainen tooga niskassa, vaikka paljon mieluummin h\u00e4n olisi ollut tabernassa <\/em>kylm\u00e4 valkoviinimalja k\u00e4dess\u00e4. Tai sitten h\u00e4n koki olevansa el\u00e4v\u00e4 lenkki sukupolvien lakkaamattomassa ketjussa, joka varmisti yhteis\u00f6n hyvinvoinnin jatkuvuuden. Kenties k\u00e4ristyvien uhriel\u00e4inten veden kielelle herauttava suloinen tuoksu, suitsukkeiden huumaava k\u00e4ry, sekakuorojen polyhymnia ja kansanjoukkojen innostuksesta tarttuva joukkohulluus sai virkamiehen kokemaan jumalten numeenisen l\u00e4sn\u00e4olon kehossaan. Ep\u00e4ilem\u00e4tt\u00e4 molempia tapauksia mahtui joukkoon.<\/p>\n\n\n\n

Roomalainen uskonto oli niin erottamattomasti nivoutunut osaksi yhteiskunnallista el\u00e4m\u00e4\u00e4, ett\u00e4 keisariajalla jopa esitettiin, ett\u00e4 Rooman maailmanmahdin syntyminen oli ollut roomalaisten hurskauden (pietas<\/em>) ansiota. Pietas <\/em>ei tarkoittanut pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n ihmisten velvollisuuksia jumalia kohtaan, vaan my\u00f6s lasten velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan, vanhempien velvollisuuksia esi-isi\u00e4\u00e4n kohtaan ja kansalaisen velvollisuuksia valtiota kohtaan. Sen vastakohta eli impietas <\/em>oli rikollista v\u00e4linpit\u00e4m\u00e4tt\u00f6myytt\u00e4, joka oli loukkaus koko yhteiskuntaa eli res publicaa <\/em>kohtaan. Laiminly\u00f6nnit suhteissa jumaliin (religio neglecta<\/em>) aiheuttivat valtiolle vastoink\u00e4ymisi\u00e4. Rooman maailmanvallan luhistuminen 400-luvulla sattui yhteen kristinuskon valtaannousun kanssa, mihin pakanalliset filosofit vetiv\u00e4t nopeasti yht\u00e4l\u00e4isyysmerkin. Polyteistit olivat esitt\u00e4neet vastaavanlaisia syyt\u00f6ksi\u00e4 jo 100- ja 200-luvulla kulkutautiepidemioiden, katovuosien ja sotilaallisten tappioiden yhteydess\u00e4, ja kristityt apologeetat, kuten Tertullianus ja Cyprianus, olivat kiirehtineet kumoamaan n\u00e4it\u00e4 syyt\u00f6ksi\u00e4. Rooman kaupungin h\u00e4vitys vuonna 410 sai kirkkois\u00e4 Augustinuksen <\/a><\/strong>kirjoittamaan kokonaisen kirjan (De civitate dei<\/em>) todistaakseen, ettei vika ollut kristittyjen \u2013 sit\u00e4 paitsi maallisen Rooman kuuluikin menn\u00e4 taivaallisen Jerusalemin tielt\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Uskonnolliset velvollisuudet eiv\u00e4t olleet mink\u00e4\u00e4n hengellisen s\u00e4\u00e4dyn erioikeuksia, vaan niist\u00e4 vastasivat perheenp\u00e4\u00e4t puolisoineen, vaaleilla valitut virkamiehet ja valtionp\u00e4\u00e4miehet. Naisilla oli omia, pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n naisille varattuja kulttiyhteis\u00f6j\u00e4\u00e4n. Apuna saatettiin k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 uskonnollisia spesialisteja, kuten pappiskollegioiden j\u00e4seni\u00e4 tai ennusmerkkien tuntijoita. Papeilla oli my\u00f6s yksinoikeus tulkita tiettyj\u00e4 pyhi\u00e4 kirjoituksia, kuten Capitoliumilla s\u00e4ilytettyj\u00e4 ns. Sibyllan ennuskirjoja. T\u00e4m\u00e4 ei kuitenkaan tarkoita, etteik\u00f6 my\u00f6s yksityist\u00e4 uskonnollisuutta olisi ollut olemassa. Yksityinen ihminen saattoi koska vain l\u00e4hesty\u00e4 jumalia, karkottaa pahoja henki\u00e4 ja ennusmerkkej\u00e4, sek\u00e4 k\u00e4\u00e4nty\u00e4 taivaan ilmi\u00f6iden selitt\u00e4j\u00e4n tai oraakkelin puoleen h\u00e4d\u00e4ss\u00e4\u00e4n. Koko antiikin ajan tyypillisimpi\u00e4 uskonnollisuuden muotoja oliva ex voto <\/em>-tyyppiset lupaukset, jossa ihminen lupasi jumalalle jotakin, mik\u00e4li jumala p\u00e4\u00e4st\u00e4isi h\u00e4net h\u00e4d\u00e4st\u00e4\u00e4n (parantaisi sairauden, est\u00e4isi laivaa uppoamasta, auttaisi liiketoimissa jne.). Unien ajateltiin olevan suoria viestej\u00e4 jumalilta, joten taitavilla unienselitt\u00e4jill\u00e4 oli aina t\u00f6it\u00e4. Keisariajalla yleistyi Babyloniasta per\u00e4isin ollut usko astrologiaan, taivaankappaleiden vaikutukseen ihmisten el\u00e4m\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

\"\"\n\t\t\t\n\t\t\t\t\n\t\t\t<\/svg>\n\t\t<\/button>
Vasemmalla: Temppeleiss\u00e4 s\u00e4ilytettyj\u00e4 roomalaisia votiivilahjoja (Pitt Rivers Museum, Oxford). Oikealla: Kristittyjen votiivilahjoja Pyh\u00e4n Tituksen kirkossa Kreetan Heraklionissa.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Miten uskontoa harjoitettiin keisarikunnassa?<\/h3>\n\n\n\n

Yksinkertaistaen voisi sanoa, ett\u00e4 pakana uskoi maailmassa vaikuttavaan jumalien moninaisuuteen, jossa yksi ei ollut toiselta pois (polyteismi<\/em>). Sen vastakohtana kristitty, muslimi ja manikealainen tunnusti uskon vain yhteen jumaluuteen ja sulki kaikki muut pois (monoteismi<\/em>). Juutalainen uskoi ett\u00e4 Jahve oli yksin juutalaisten jumala, mutta ei kielt\u00e4nyt muiden jumalien olemassaoloa (henoteismi<\/em>). K\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 erot olivat h\u00e4m\u00e4r\u00e4mm\u00e4t. Ensimm\u00e4iselt\u00e4 vuosisadalta l\u00e4htien pakanallisissa hymneiss\u00e4, amuleteissa ja piirtokirjoituksissa n\u00e4kyy viittauksia yhteen jumalaan, joka on muita korkeampi, oli kyseess\u00e4 sitten Zeus, Helios tai Serapis. T\u00e4m\u00e4n on tulkittu olleen joko juutalaista vaikutusta tai synkretismin ansiota. Keisariajan uskonnon tutkijat ovat usein keskittyneet vierasmaalaisiin ja eksoottisiin jumaliin, mutta synkretismi ei ollut keisariajan yksinoikeus. Antiikin polyteismi ei koskaan el\u00e4nyt umpiossa, vaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa ymp\u00e4r\u00f6iv\u00e4n kulttuurin kanssa. Samaa on sanottava my\u00f6s kristinuskosta, joka kehittyi ja levisi pakanallisessa yhteiskunnassa silt\u00e4 vaikutteita imien, mik\u00e4 n\u00e4kyy esimerkiksi kristittyjen pyhimyksenpalvonnassa ja edelleen jatkuvissa ex voto <\/em>-k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6iss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Kreikkalaiset filosofit olivat esitt\u00e4neet ajatuksia yhden ainoan korkeimman jumaluuden olemassaolosta jo 400-luvulta eaa. l\u00e4htien. Korkein jumaluus ymm\u00e4rrettiin transsendentiksi eli yliluonnolliseksi, mink\u00e4 vuoksi h\u00e4nt\u00e4 oli mahdotonta kuvailla. Siksi jumalaa kuvattiin niin sanotun negatiivisen teologian kautta m\u00e4\u00e4rittelem\u00e4ll\u00e4, mit\u00e4 h\u00e4n ei ollut<\/em>. Jumalalla ei ollut ruumista, ei sukupuolta, ei alkua eik\u00e4 loppua. Er\u00e4\u00e4ss\u00e4 200-luvun oraakkelissa Apollo kertoo, ett\u00e4 korkein jumaluus on ”itsest\u00e4\u00e4nsyntynyt, kasvattamaton ja \u00e4idit\u00f6n”<\/em> ja muut jumalat ovat vain korkeimman l\u00e4hett\u00e4mi\u00e4 sanansaattajia (angeloi<\/em>). Filosofi Plutarkhos<\/a><\/strong> (45\u2013125 jaa.) kirjoitti, ettei ollut eri jumalia eri kansoja varten, vaan kuten sama aurinko paistoi kaikille kansoille, yksi ja sama kaitselmus hallitsi heit\u00e4 kaikkia. Mahdollisesti joskus 100-luvulla kirjoitetussa Isis-jumalattaren itseilmoituksessa Ukkonen, t\u00e4ydellinen j\u00e4rki<\/a><\/em> sanotaan:<\/p>\n\n\n\n

\n

”Min\u00e4 olen ensimm\u00e4inen ja viimeinen.
Min\u00e4 olen kunnioitettu ja halveksittu.
Min\u00e4 olen huora ja pyh\u00e4,
min\u00e4 olen vaimo ja neitsyt.” <\/em><\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Roomalaisilla oli monta jumaluutta tarkoittavaa sanaa. Sanaa deus<\/em>\/dea<\/em> k\u00e4ytettiin tarkoitettaessa tosi jumalia<\/strong>, ajattomia taivaan ja manalan valtiaita, joilla on taivaan t\u00e4hdist\u00f6ss\u00e4 huoneensa ja luonnossa omat kasvinsa tai el\u00e4imens\u00e4. Divus\/diva<\/em> oli taas inhimillinen, aikaan ja paikkaan sidottu pyhimys, jollaiseksi saattoi tulla senaatin asetuksella. T\u00e4m\u00e4n kunnianosoituksen saivat keisareista parhaimmat ja my\u00f6hemmin kristityt pyhimykset. Sanalla on sellaisia merkityksi\u00e4 kuten pyh\u00e4<\/em> tai autuas<\/em>: t\u00e4m\u00e4n takia Nikaian uskontunnustuksessa selitet\u00e4\u00e4n Jeesuksen olevan nimenomaan ”tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu”<\/em>. Jeesus ei siis ollut jumalten joukkoon noussut ihminen vaan ajaton jumaluus. Maailmassa ilmenev\u00e4, l\u00e4sn\u00e4 olevaksi koettu jumalan valta oli taas nimelt\u00e4\u00e4n numen<\/em>, ”jumalan mahti tai tahto”.<\/p>\n\n\n\n

Perheen ja sukuyhteis\u00f6n pysyvyys oli yksi religion <\/em>perimm\u00e4isist\u00e4 pyrkimyksist\u00e4. Sen takaajana kunnioitettiin perheenp\u00e4\u00e4n suojelushenke\u00e4 eli geniusta<\/em>, my\u00f6t\u00e4syntyist\u00e4 olemusta tai elinvoimaa, josta kreikkalaiset k\u00e4yttiv\u00e4t termi\u00e4 daimon<\/em>. Koska keisari oli koko valtion ylin perheenp\u00e4\u00e4, m\u00e4\u00e4r\u00e4ttiin, ett\u00e4 kaikkien ihmisten tuli osoittaa kunnioitustaan h\u00e4nelle palvomalla jumalaksi julistetun Augustuksen henke\u00e4, keisarillista geniusta<\/em>. Hallitsijaksi voideltaessa t\u00e4m\u00e4 keisarillinen daimon<\/em> asettui ihmiseen, joka syntyi uudelleen ja valtaannousun hetkest\u00e4 tuli h\u00e4nelle uusi syntym\u00e4p\u00e4iv\u00e4. Keisarikultilla oli omat Augustales<\/em>-pappinsa ja koska kultti nautti huomattavaa valtion taloudellista tukea, siit\u00e4 tuli yksi n\u00e4kyvimmist\u00e4 julkisen uskonnonharjoituksen muodoista Rooman valtakunnassa.<\/p>\n\n\n\n

Ajateltiin my\u00f6s, ett\u00e4 hallitsijalla saattoi olla erityinen, henkil\u00f6kohtainen jumalsuhde, jonka ansiosta taivaallinen ”tosi jumala” samastui h\u00e4nen henkil\u00f6\u00f6ns\u00e4. Caesar tunnettiin Venuksen <\/strong>lellikkin\u00e4, Augustuksen valittu jumala oli Apollo<\/strong>. Aurelianus ja Probus valitsivat auringonjumala Sol Invictuksen<\/strong> kumppanikseen ja ly\u00f6t\u00e4ttiv\u00e4t rahoja, joissa he esiintyiv\u00e4t jumalan rinnalla tasaveroisena partnerina \u2013 n\u00e4in teki my\u00f6s Konstantinus ennen k\u00e4\u00e4ntymist\u00e4\u00e4n kristityksi. Diocletianus piti itse\u00e4\u00e4n Juppiterin <\/strong>poikana ja id\u00e4ss\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 kunnioitettiin nimell\u00e4 dominus et deus<\/em>, herra ja totinen jumala. El\u00e4v\u00e4 keisari ei kuitenkaan ollut jumala, ainoastaan kunnioituksessa jumalan kaltainen (kreikaksi isotheos<\/em>).<\/p>\n\n\n\n

Polyteistien maailma oli t\u00e4ynn\u00e4 henki\u00e4, tonttuja ja haltioita. Niit\u00e4 asui kaikkialla metsiss\u00e4, joissa, lehdoissa, pelloilla, kuruissa, hedelm\u00e4tarhoissa ja rajapyykeiss\u00e4. Daimonit <\/em>saattoivat olla sek\u00e4 hy\u00f6dyllisi\u00e4 ett\u00e4 ongelmia aiheuttavia. Suojelushenget kykeniv\u00e4t esiintym\u00e4\u00e4n n\u00e4kyv\u00e4ss\u00e4 muodossa mm. siivekk\u00e4\u00e4n\u00e4 ihmishahmona tai k\u00e4\u00e4rmeen\u00e4. Daimonien ajateltiin asuvan my\u00f6s patsaissa, kulttikuvissa ja taikaesineiss\u00e4. Antamalla hengen tulla itseens\u00e4 possessiotranssin avulla ihminen kykeni profetoimaan ja tekem\u00e4\u00e4n ihmetekoja. My\u00f6s filosofien uskottiin keisariajalla kykenev\u00e4n hallitsemaan henkivoimia. <\/p>\n\n\n\n

Daimoniopista tuli sittemmin keskeinen osa uusplatonilaista ja gnostilaista filosofiaa. Valentinolaisten mukaan kaikilla paikoilla, yhteis\u00f6ill\u00e4, kaupungeilla ja kansoillakin on omat suojelushenkens\u00e4. Kristityt yhdistiv\u00e4t hyv\u00e4t daimonit Raamatun enkeleihin (angeloi<\/em>), mutta pitiv\u00e4t muuten daimoneja Saatanan apureina ja vihollisinaan, jotka oli tuhottava tavattaessa. T\u00e4st\u00e4 syntyi jo mainittu kristittyjen innokkuus kaataa vanhoja puita, kuivattaa l\u00e4hteit\u00e4 ja tuhota kuvapatsaita. Toisaalta my\u00f6s pakanalliset roomalaiset olivat h\u00e4vitt\u00e4neet aiemmin gallien pyh\u00e4t lehdot, koska ”barbaarista” luonnonuskontoa ei pidetty oikeana religiona<\/em>.<\/p>\n\n\n\n

P\u00e4\u00e4asiassa uskontoa harjoitettiin kulttiyhteis\u00f6n kautta. Ihminen kuului el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 aikana useisiin kulttiyhteis\u00f6ihin ammattinsa ja asuinpaikkansa mukaisesti. Pienin yhteis\u00f6 oli perhe, jonka rituaalit suoritti perheen p\u00e4\u00e4. Roomalaiset kodinhenget eli laarit <\/strong><\/em>suojelivat sek\u00e4 perheenj\u00e4seni\u00e4 ett\u00e4 sen orjia, mutta niiden joukossa oli my\u00f6s pahantahtoisia henki\u00e4 eli lemuureita<\/strong><\/em>, jotka saattoivat kummitella. Varastoaitoista ja tulisijoista vastasivat tontut eli penaatit<\/strong><\/em>, joita esitt\u00e4v\u00e4t pienet fallosmaiset patsaat kansoittivat pihat ja talojen katot. Penaatit olivat kotijumalina roomalaisen perinteisen uskonnon erikoisuus. Ne vahtivat, ettei hiillos p\u00e4\u00e4ssyt sammumaan eiv\u00e4tk\u00e4 rotat tunkeutumaan maustevarastoon. N\u00e4m\u00e4 kotihenget my\u00f6s innoittivat ruoanlaittajaa valmistamaan maukkaampia aterioita.<\/p>\n\n\n\n

Esi-isien muistaminen oli keskeinen osa perheen uskonnonharjoitusta. Polyteistien uskomukset tuonpuoleisesta vaihtelivat. Roomalaisten k\u00e4sityksen mukaan ihmisen kuollessa my\u00f6s h\u00e4nen persoonansa kuoli ja sielunsa sulautui osaksi esi-isien numeenista massaa (di manes<\/em>). Kreikkalaiset ajattelivat kuolleiden joutuvan ikiajoiksi synkk\u00e4\u00e4n manalaan, paitsi harvat ja valitut sankarit, jotka jumalat valitsivat Elysionin kentille viett\u00e4m\u00e4\u00e4n kanssaan ikuista nuoruutta. Kuoleman ahdistavuus ajoi monet etsim\u00e4\u00e4n pelastusta erilaisista mysteereist\u00e4 kuten orfilaisuudesta. Orfeuksen palvojat s\u00f6iv\u00e4t ehtoollisateriassaan raakaa h\u00e4r\u00e4nlihaa Dionysoksen muistoksi ja tullakseen osallisiksi jumalallisesta uudelleensyntymisest\u00e4. Orfilaisuuden mukaan sielu joutui kuoleman j\u00e4lkeen manalan tuomittavaksi, mink\u00e4 kristityt lainasivat my\u00f6s omaan helvettik\u00e4sitykseens\u00e4. Osa orfilaisista omaksui sielunvaellusopin: sielu syntyi yh\u00e4 uudelleen ja uudelleen, sen el\u00e4m\u00e4 oli parempaa tai huonompaa sen mukaan, kuinka puhdas tai ep\u00e4puhdas se oli ollut edellisess\u00e4 olomuodossaan.<\/p>\n\n\n\n

Muut kulttiyhteis\u00f6t m\u00e4\u00e4r\u00e4si ihmisen asuinpaikka ja asema yhteiskunnassa. Roomalainen yhteiskunta muodostui oikeustoimikelpoisista yhteis\u00f6ist\u00e4 ja seurakunnista (collegia<\/em>). Jokainen collegia <\/em>oli samalla kulttiyhteis\u00f6, joka oli vastuussa omalta osaltaan jumalsuhteiden yll\u00e4pidosta. Jokainen sotilasosasto, jokainen kaupunki, kyl\u00e4 ja heimo muodosti oman kulttiyhteis\u00f6ns\u00e4, jossa kunnioitettiin yhteis\u00f6n jumalallista suojelijaa tai esi-is\u00e4\u00e4 siin\u00e4 miss\u00e4 maallisiakin hyv\u00e4ntekij\u00f6it\u00e4. Kristityt sopeutuivat n\u00e4ihin lainopillisiin puitteisiin ja rekister\u00f6iv\u00e4t alunperin omat seurakuntansa Rooman valtakunnassa laillisiksi hautausapuyhdistyksiksi. Hyv\u00e4 esimerkki yhdistyksest\u00e4 kulttiyhteis\u00f6n\u00e4 on seuraava piirtokirjoitus Rooman kaupungista, joka on ajoitettu vuodelle 150:<\/p>\n\n\n\n

\n

”Keisari Tiberius Aelius Hadrianus Antoninus Augustus Piuksen, is\u00e4nmaan is\u00e4n, ja Marcus Aurelius Caesarin ja heid\u00e4n lastensa terveydeksi, Juppiter Dolichenuksen k\u00e4skyst\u00e4. T\u00e4m\u00e4n alttarin lahjoitti Herkuleen ammattiyhdistys, joka koostuu nestepainojen tarkastajista ja kokoontuu pajun luona veroista vapautetun Quintus Philumenuksen johdolla.”<\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

\"\"\n\t\t\t\n\t\t\t\t\n\t\t\t<\/svg>\n\t\t<\/button>
Jumalatar runsaudensarvineen ja pyhien esineiden s\u00e4ilytyslippaineen ottaa vastaan h\u00e4rk\u00e4uhrin. Pergen teatterin arkkitraavi (Antalya M\u00fczesi).<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n
\"\"\n\t\t\t\n\t\t\t\t\n\t\t\t<\/svg>\n\t\t<\/button>
Hierapoliin pyh\u00e4n kaupungin raunioita (nyk. Pamukkale).<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n
\"\"\n\t\t\t\n\t\t\t\t\n\t\t\t<\/svg>\n\t\t<\/button>
Vasemmalla:
Juppiter Dolichenus<\/em>, rautakautinen syyrialainen jumaluus, jonka palvonta levisi ymp\u00e4ri valtakuntaa keisariajalla roomalaistuneessa muodossa. Oikealla: Sol Invictus<\/em>, josta keisari Aurelianus teki Rooman p\u00e4\u00e4jumalan vuonna 274. Pronssiveistos 200-luvun lopulta (Louvren kokoelmat).<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Polyteismin jatkuvuus keisariajalla<\/h3>\n\n\n\n

Vuonna 242 nousussa ollut Persian suurvalta poltti ja h\u00e4vitti Syyrian kaupunkeja. Nuori keisari Gordianus III<\/strong> valmistautui marssimaan armeijoineen kohti it\u00e4\u00e4. Ennen l\u00e4ht\u00f6\u00e4\u00e4n Roomasta Gordianus avasi muinaisen perinteen mukaisesti Januksen temppelin ovet. Sen j\u00e4lkeen h\u00e4n ilmoitti j\u00e4rjest\u00e4v\u00e4ns\u00e4 festivaalin ja urheilukisat jumalatar Pallas Athenen kunniaksi. Sassanidien hallitsema Persia piti itse\u00e4\u00e4n muinaisen Persian seuraajana, Kserkseen ja Dareioksen perillisen\u00e4, joten Gordianus vastasi haasteeseen vetoamalla samaan soturijumalattareen joka oli pelastanut Ateenan persialaisilta 720 vuotta aiemmin. Ajallisesti t\u00e4t\u00e4 voisi verrata siihen, ett\u00e4 Mannerheim olisi vuonna 1939 vedonnut kolmanteen ristiretkeen ja Torkkeli Knuutinpoikaan puolustaessaan Pietaria ven\u00e4l\u00e4isilt\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Kristinuskon levitess\u00e4 polyteistien jumalat olivat jo toistatuhatta vuotta vanhoja. Ik\u00e4 antoi niille auktoriteettia. Gordianusten senaattorisuku oli kreikankielisest\u00e4 V\u00e4h\u00e4st\u00e4-Aasiasta, mahdollisesti Kappadokiasta; h\u00e4nen is\u00e4ns\u00e4 oli opiskellut Ateenassa, jossa Platonin kuuluisa akatemia oli toiminut jo 600 vuoden ajan \u2013 pitemp\u00e4\u00e4n kuin suurin osa l\u00e4nsimaisista yliopistoista. Gordianus otettiin id\u00e4ss\u00e4 vastaan riemusaatossa. Efesossa h\u00e4nt\u00e4 kunnioitettiin ”uutena Aurinkona”, miehen\u00e4 joka on palauttanut universumin ennalleen (restitutor orbis<\/em>). Kaikkialla h\u00e4nen marssireittins\u00e4 varrella pakanalliset napamiehet ylistiv\u00e4t jumalia h\u00e4nen kunniakseen ja omistivat h\u00e4nelle alttareita. Piirtokirjoitukset ja votiivilahjat ovatkin parhaita esimerkkej\u00e4 pakanallisen uskonharjoituksen jatkuvasta elinvoimasta.<\/p>\n\n\n\n

Pieness\u00e4 Cibyra Minorin<\/a> pit\u00e4j\u00e4ss\u00e4 Pamfyliassa virkamiehen\u00e4 toimineen Aurelius Longinuksen<\/strong> vaimo omisti noina aikoina alttarin ja kaksi patsasta miehens\u00e4 ja tytt\u00e4rens\u00e4 kunniaksi. Piirtokirjoituksen mukaan perhe omisti maata pit\u00e4j\u00e4ss\u00e4, mutta Aurelius Longinuksen ura oli vienyt h\u00e4net l\u00e4heiseen Siden kaupunkiin, jossa h\u00e4n oli toiminut ”hurskaasti ja anteliaasti” keisarikultin ylipappina. Kaupunginvaltuutettuna Longinus oli uhrannut koko neuvoston puolesta Siden suojelusjumalattarelle Pallas Athenelle ja huolehtinut kolme kertaa henkil\u00f6kohtaisesti kaupungin viljatoimituksista Gordianuksen armeijalle Syyriassa. H\u00e4n oli my\u00f6s toiminut pyhiss\u00e4 teht\u00e4viss\u00e4 Apollolle omistetuissa urheilukisoissa, jotka Gordianus oli my\u00f6nt\u00e4nyt kaupungille. Longinus on vain yksi lukemattomiasta oman aikansa silm\u00e4\u00e4tekevist\u00e4, joille vanha uskonto oli selv\u00e4sti yht\u00e4 el\u00e4v\u00e4\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4 kuin tuhat vuotta aiemminkin.<\/p>\n\n\n\n

Jo kauan ennen kristittyjen pyhiinvaelluksia pakanat olivat k\u00e4velleet pitki\u00e4 matkoja pyhiin paikkoihin. Nemi-j\u00e4rven <\/em>kaltaiset pyh\u00e4t lehdot, Delfoin, Siwan, Didyman, Kolofonin ja Hierapoliin oraakkelit, parantavat l\u00e4hteet, Afroditeen ja Asklepioksen er\u00e4maapyh\u00e4k\u00f6t, maanalaiset luolat (plutonium)<\/em> \u2013 kaikki vetiv\u00e4t puoleensa suuria m\u00e4\u00e4ri\u00e4 k\u00e4vij\u00f6it\u00e4, joiden kuluttamilla rahoilla ja lahjoituksilla pyh\u00e4k\u00f6it\u00e4 yll\u00e4pidettiin. Fryygian Dokimeionissa pyhiinvaeltajille selitettiin marmorilohkareiden punaisten juovien olevan kuolevan Attis-jumalan verta. Kreetan Ida-vuorelta aina Fryygian Aizaniin kreikkalainen maailma oli t\u00e4ynn\u00e4 luolia, joita mainostettiin Zeuksen syntym\u00e4paikkana, ja oppaita, jotka pient\u00e4 maksua vastaan olivat valmiita n\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n niit\u00e4. 260-luvulla syrj\u00e4isen Oinoandan kaupungin asukkaat Lyykiassa l\u00e4hettiv\u00e4t joukon pyhiinvaeltajia Kolofonin Apollon pyh\u00e4tt\u00f6\u00f6n Klarokseen etsim\u00e4\u00e4n vastausta kysymykseen: \u201dMik\u00e4 on Jumala?\u201d<\/em>. Apollon oraakkelin vastaus ikuistettiin Oinoandan vanhaan kaupunginmuuriin:<\/p>\n\n\n\n

\n

Jumala on itsesyntyinen, \u00e4idit\u00f6n, itseoppinut, horjumaton, nimet\u00f6n ja moniniminen, tulessa-asuva: me, h\u00e4nen sanansaattajansa, olemme osa Jumalaa. N\u00e4in vastasi kysyjille Jumalan luonnosta jumala, puhutellen h\u00e4nt\u00e4 kaikkin\u00e4kev\u00e4ksi Eetteriksi: H\u00e4neen turvaa ja rukoile aamunkoitteessa katsoen it\u00e4\u00e4n.<\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

 Zarathustralaisten tavoin olivat oinoandalaiset her\u00e4nneet aina ennen kukonlaulua ruokkimaan pyh\u00e4\u00e4 tulta ja rukoilemaan kohti aamunkajoa, kohti nousevaa Jumalaa, eiv\u00e4tk\u00e4 he olleet yksin: suurin Apollo, Apollo Megistos<\/em>, oli jo satojen vuosien ajan saanut ihmiset pyhiinvaeltamaan oraakkeleidensa luokse, julkaisemaan jumalan antamat vastaukset ja ripustamaan Apollon kuvan kaupunginporttinsa yl\u00e4puolelle kuin pyh\u00e4n ikonin, uskoen sen pit\u00e4v\u00e4n taudit ja viholliset loitolla. Anatoliassa oli tapana, ett\u00e4 temppeleiden lapsikuorot tekiv\u00e4t kuoronjohtajansa opastuksella vuosittaisen pyhiinvaelluksen johonkin Apollon suurista palvontakeskuksista, kuten Miletokseen tai Kolofoniin. Joillekin pyhiinvaeltamisesta tuli suorastaan el\u00e4m\u00e4ntapa. Klaroksen piirtokirjoituksista tunnetaan miehi\u00e4, jotka olivat 200-luvulla k\u00e4yneet Apollon temppeliss\u00e4 ensin lapsina kuoron mukana ja palanneet my\u00f6hemmin kuoronjohtajina tai kaupunkinsa l\u00e4hettil\u00e4in\u00e4 ja tehneet pyhiinvaelluksen v\u00e4hint\u00e4\u00e4n 29 kertaa ja heid\u00e4n lapsensakin ainakin viisitoista kertaa: suoritus jolle keskiajan hurskainkin munkki olisi kateellinen.<\/p>\n\n\n\n

Ajatusta siit\u00e4, ett\u00e4 polyteismi olisi keisariaikana jotenkin rappeutunut tai muuttunut sis\u00e4ll\u00f6tt\u00f6m\u00e4ksi on t\u00e4t\u00e4 kaikkea vasten mahdotonta sulattaa. Oraakkeleiden suosio tuntuu kokeneen suoranaisen renessanssin 100-luvulla, jolloin my\u00f6s temppeleit\u00e4 rakennettiin enemm\u00e4n kuin koskaan. 100-luvun alkupuolella er\u00e4s anatolialaisen Herakleian kaupungin pyh\u00e4kuoron j\u00e4sen Titus Statilius Solon teki kuoronsa mukana useita pyhiinvaelluksia Apollon pyh\u00e4tt\u00f6\u00f6n Klarokseen. Aikuistuttuaan t\u00e4m\u00e4 nuori mies liittyi Rooman armeijaan ja sadanp\u00e4\u00e4mieheksi ylenneen\u00e4 kaiversi luotetulle jumalalleen piirtokirjoituksen Hadrianuksen muuriin. Kaksikymment\u00e4 vuotta sateisessa ja kylm\u00e4ss\u00e4 Skotlannissa ei ollut vienyt kaarialaisen Solonin luottamusta auringonjumalan suojelukseen, ja se on todellista uskon v\u00e4kevyytt\u00e4 se.<\/p>\n\n\n\n

\"\"\n\t\t\t\n\t\t\t\t\n\t\t\t<\/svg>\n\t\t<\/button>
Vasemmalla:
Santa Costanza<\/em>, Konstantinuksen rakennuttama kirkko Roomassa. Restauroitu mosaiikki apsiksessa n. 400-luvulta kuvaa parratonta, vaaleahiuksista Jeesusta ojentamassa lakik\u00e4\u00e4r\u00f6\u00e4 Pietarille ja Paavalille. Oikealla: nuori Jeesus hyv\u00e4n\u00e4 paimenena. Freskomaalaus 200-luvulta Priscillan katakombeissa Roomassa.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Kristinusko ja pakanuus vastakkain<\/h3>\n\n\n\n

Kaikki 200-luvun koulutetun eliitin j\u00e4senet eiv\u00e4t olleet en\u00e4\u00e4 polyteisteja kuten Gordianukset tai Aurelius Longinus. Yksi heid\u00e4n aikalaisistansa oli Karthagossa retoriikan opettajana ja asianajana toiminut Thascius Cyprianus<\/a><\/strong> (210\u2013258), joka 240-luvun puoliv\u00e4liss\u00e4 luopui ammatistaan, myi kaiken omaisuutensa ja lahjoitti suurimman osan siit\u00e4 k\u00f6yhille. S\u00e4ilyneess\u00e4 kirjeess\u00e4\u00e4n er\u00e4\u00e4lle koulukaverilleen Cyprianus selitti mielenmuutostaan. Varallisuuden ja kunnian jahtaaminen, joka motivoi kaikkia Longinuksen kaltaisia miehi\u00e4, oli alkanut \u00e4ll\u00f6tt\u00e4\u00e4 h\u00e4nt\u00e4. Siell\u00e4 miss\u00e4 oli rikkauksia, h\u00e4n n\u00e4ki vain korruptiota ja m\u00e4d\u00e4nn\u00e4isyytt\u00e4. Teatteriesitykset ja gladiaattorin\u00e4yt\u00e4nn\u00f6t olivat h\u00e4nest\u00e4 t\u00e4ynn\u00e4 siveett\u00f6myytt\u00e4. Cyprianus ei mainitse lainkaan Karthagoa vaivanneita poliittisia levottomuuksia, vaan selitt\u00e4\u00e4 k\u00e4\u00e4ntymyksens\u00e4 johtuvan henkil\u00f6kohtaisesta valaistumisesta, mink\u00e4 h\u00e4n ei aiemmin uskonut olevan edes mahdollista: Cyprianus kuvaa itse\u00e4\u00e4n ”uudestisyntyneeksi kristityksi” (Joh. 3:3 \u201dTotisesti, totisesti min\u00e4 sanon sinulle: joka ei synny uudesti, se ei voi n\u00e4hd\u00e4 Jumalan valtakuntaa.\u201d<\/em>).<\/p>\n\n\n\n

Cyprianus n\u00e4ki maailman rappeutuneena ja t\u00e4ynn\u00e4 onnettomuutta, mutta uusi usko antoi h\u00e4nelle toivoa ja selityksen maailman pahuudelle. Naimattomana miehen\u00e4 Cyprianus p\u00e4\u00e4tti uskoon tultuaan pysy\u00e4 selibaatissa lopun ik\u00e4\u00e4ns\u00e4. Luovuttuaan omaisuudestaan kristittyjen hyv\u00e4ksi h\u00e4n nousi muutamassa vuodessa kirkon sis\u00e4isess\u00e4 hierarkiassa Karthagon piispaksi ja paimensi kirjeill\u00e4\u00e4n seurakuntia Galliasta Kappadokiaan asti. Cyprianus antoi k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6llisi\u00e4 ohjeita neitsyiden pukeutumisesta, marttyyrien muistamisesta ja viinin oikeasta sekoitussuhteesta pyh\u00e4ll\u00e4 ehtoollisella. Jumalan tahdon h\u00e4n uskoi v\u00e4littyv\u00e4n itselleen unien ja ilmestysten kautta. Vanha pakanallinen kaunopuheisuus katosi h\u00e4nen kirjoituksistaan ja korvautui vanhatestamentillisella jyrkkyydell\u00e4. Aurelius Longinukselle varojen k\u00e4ytt\u00e4minen yhteis\u00f6n hyv\u00e4ksi toi mainetta ja kunniaa, mutta Cyprianus ylisti anteliaisuutta, koska sill\u00e4 saattoi saada syntins\u00e4 anteeksi.<\/p>\n\n\n\n

Cyprianus eli ensimm\u00e4isten kristittyjen vainojen aikana ja joutui niiden uhriksi itsekin. Vuonna 250 keisari Decius <\/strong>m\u00e4\u00e4r\u00e4si piispat ja muut kirkon johtohenkil\u00f6t osallistumaan Rooman valtionuskonnon menoihin uhraamalla keisarille uskollisuuden osoituksena. Kristityt pitiv\u00e4t t\u00e4t\u00e4 loukkaavana ja kielt\u00e4ytyiv\u00e4t. T\u00e4m\u00e4n j\u00e4lkeen jokainen kristitty m\u00e4\u00e4r\u00e4ttiin uhraamaan keisarille viranomaisten n\u00e4hden ja ne, jotka kielt\u00e4ytiv\u00e4t, vangittiin. Cyprianus pakeni Karthagosta maaseudulle. Seurakunnat jakautuivat pian kahtia niihin, jotka nousivat vastarintaan ja vastustivat k\u00e4skyj\u00e4 hinnasta huolimatta, ja niihin, jotka my\u00f6ntyiv\u00e4t sanoissa ja teoissa vaan ei ajatuksissaan, ja saivat uhrauksestaan merkiksi libellumin<\/em>, er\u00e4\u00e4nlaisen kuitin joka todisti uskollisuudesta keisarille.<\/p>\n\n\n\n

Cyprianuksen vastustajat tulkitsivat h\u00e4nen salaisen pakonsa pelkuruudeksi ja uskottomuudeksi, ja j\u00e4rjestiv\u00e4t h\u00e4net syytteeseen Roomassa asti. Tiukkaa linjaa vet\u00e4neet Karthagon seurakunnanvahimmat er\u00e4iden Novatianuksen ja Felicissimuksen johdolla eiv\u00e4t suostuneet en\u00e4\u00e4 ottamaan pakallisiin uhrimenoihin osallistuneita takaisin osaksi seurakuntaa. Kun Cyprianus erotti heid\u00e4t ja julisti heid\u00e4t kirkonkiroukseen, Novatianuksen seuraajat perustivat oman kirkon ja Novatianus itse huudettiin Roomassa antipaaviksi. N\u00e4it\u00e4 novatianisteja kutsuttiin sittemmin nimell\u00e4 katharoi<\/em>, ”puhtaat”. Vuonna 257 keisari Valerianus <\/strong>aloitti uudet vainot, joissa kaikkia kristittyj\u00e4 vaaditiin osallistumaan uhrimenoihin kuolemanrangaistuksen uhalla. Kuten aiemmin on kerrottu<\/a>, kuolemanrangaistus oli viimesijainen seuraus toistuvasta lainrikkomisesta. Cyprianus valitsi t\u00e4ll\u00e4 kertaa mieluummin kuolemantuomion kuin mink\u00e4\u00e4nlaisten my\u00f6nnytysten tekemisen esivallalle. <\/p>\n\n\n\n

Cyprianuksen teloituksesta Karthagossa tuli julkinen spektaakkeli. Ensin h\u00e4n m\u00e4\u00e4r\u00e4si mestaajalleen annettavaksi 25 kultarahaa. Sitten diakonit auttoivat ylt\u00e4\u00e4n h\u00e4nen kauniisti kirjaillun p\u00e4\u00e4llysvaatteensa. Viime hetkell\u00e4 teloitusta seuraamaan ker\u00e4\u00e4ntyneet kristityt heittiv\u00e4t morbidin kiihkon vallassa omatkin vaatteensa Cyprianuksen jalkoihin jotta veri roiskuisi niiden p\u00e4\u00e4lle ja ne muuttuisivat pyh\u00e4inj\u00e4\u00e4nn\u00f6ksiksi. Tuskin kukaan teloitusta seuraamaan ker\u00e4\u00e4ntyneist\u00e4 pakanoista tai Pallas Athenen lippujen alla marssineista Gordianuksen legioonalaisista olisi voinut kuvitella, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 kiivas ja kuolemaa rakastanut, maallista halveksunut ja tuonpuoleiseen suuntautunut, selibaattia kannattanut kultti olisi vain yht\u00e4 miehenik\u00e4\u00e4 my\u00f6hemmin Rooman keisareiden suosima ja kannattama valtauskonto.<\/p>\n\n\n\n

Keit\u00e4 n\u00e4m\u00e4 200-luvun kristityt sitten olivat? Heid\u00e4n joukossaan oli Titus Flavius Clemensin<\/a>, Cyprianuksen ja Tertullianuksen kaltaisia varkkaita ja korkeasti koulutettuja miehi\u00e4, jotka nousivat nopeasti seurakuntiensa johtajiksi, mutta he olivat tietenkin pieni v\u00e4hemmist\u00f6. My\u00f6s keisarillisen orjien (jotka toimittivat v\u00e4h\u00e4isempien valtion virkamiesten teht\u00e4vi\u00e4) joukossa oli jo varhain paljon kristittyj\u00e4. Koska kirkko opetti k\u00f6yhyyden olevan autuasta, suuri enemmist\u00f6 seurakuntalaista kuului ep\u00e4ilem\u00e4tt\u00e4 yhteiskunnan alimpiin luokkiin. T\u00e4m\u00e4 ei est\u00e4nyt kirkkoa houkuttelemasta rikkaita liittym\u00e4\u00e4n mukaan, kunhan he lahjoittivat ensin omaisuutensa seurakunnalle k\u00f6yhien, leskien ja orpojen auttamiseksi.<\/p>\n\n\n\n

Kaikkein eniten kristinusko n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 vedonneen naisiin. Piispa Callixtuksen ajalta Roomasta 200-luvun alusta tied\u00e4mme, ett\u00e4 suuri enemmist\u00f6 seurakunnan j\u00e4senist\u00e4 oli naisia. T\u00e4m\u00e4 muodosti luonnollisen ongelman my\u00f6s parinmuodostuksen kannalta. Callixtus, itsekin entinen orja, antoi siunauksensa ylh\u00e4issyntyisille kristityille naisille el\u00e4\u00e4 avoliitossa kristittyjen miesten kanssa. T\u00e4m\u00e4 selittyy Rooman laink\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ll\u00e4, jossa ylh\u00e4issyntyinen nainen menetti kaikki etuoikeutensa naidessaan orjan tai vapautetun orjan. Historiallisissa l\u00e4hteiss\u00e4 mainitaan useita korkea-arvoisia pakanallisia miehi\u00e4 joilla oli kristitty vaimo, mutta ei yht\u00e4\u00e4n kristitty\u00e4 miest\u00e4 jonka vaimo olisi ollut pakana.<\/p>\n\n\n\n

Seurakunnat tukivat taloudellisesti leski\u00e4 ja kannustivat heit\u00e4 olemaan menem\u00e4tt\u00e4 uudestaan naimisiin. Oletus oli, ett\u00e4 lesket testamenttasivat omaisuutensa perint\u00f6n\u00e4 kirkolle. Rikkaiden rouvien rahoista kertyv\u00e4t omaisuudet tekiv\u00e4t kirkosta pikku hiljaa taloudellisen mahtitekij\u00e4n, joka vuonna 251 saattoi ylpeill\u00e4 el\u00e4tt\u00e4v\u00e4ns\u00e4 pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n Rooman kaupungissa 1500 k\u00f6yh\u00e4\u00e4 leske\u00e4. Siin\u00e4 miss\u00e4 pakanallinen, yhteis\u00f6n jatkuvuutta painottava religio<\/em> arvosti naisissa eniten naimisiinmenoa ja lastentekoa, kristinusko kannusti selibaattiin ja neitsyen\u00e4 pysymiseen. Lastensaannin kaikki riskit huomioiden t\u00e4m\u00e4 saattoi olla monille nuorille naisille houkutteleva vaihtoehto.<\/p>\n\n\n\n

Naisten suuresta enemmist\u00f6st\u00e4 kristittyjen keskuudessa kertoo my\u00f6s inventaario, joka laaditiin Diocletianuksen vainojen aikana Pohjois-Afrikan Cirtan seurakuntaan tehdyss\u00e4 ratsiassa. Takavarikoidun omaisuuden joukossa oli vain 16 miesten tunikaa, mutta per\u00e4ti 38 huntua, 82 naisten pitk\u00e4\u00e4 mekkoa ja 47 paria naisten tohveleita. Ilmeisesti 200-luvun kriisi polarisoi yhteiskuntaa sukupuolirajoja noudattaen: miehet k\u00e4\u00e4ntyiv\u00e4t vanhojen jumalien puoleen, naiset ryhtyiv\u00e4t kannattamaan kristinuskoa ja sen saarnaamaa radikaalia tasa-arvoa.<\/p>\n\n\n\n

\"\"\n\t\t\t\n\t\t\t\t\n\t\t\t<\/svg>\n\t\t<\/button>
Sarkofagi Konstantinopolin Hagia Sofiassa (n. vuodelta 430) kuvaa sek\u00e4 miehen ett\u00e4 naisen toimimassa pappeina kristillisen alttarin vieress\u00e4.
Ally Kateusz\/Wijngaards Institute of Catholic Research<\/em>.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Kristillinen uskonyhteis\u00f6 200-luvulla<\/h3>\n\n\n\n

Kolmannen vuosisadan kristillinen yhteis\u00f6 oli viel\u00e4 hyvin erilainen kuin tulevien vuosisatojen kristinusko. Universaalia kirkkoa (catholicam<\/em>) ei viel\u00e4 ollut, eik\u00e4 yhteist\u00e4 oppia. Kirkolta puuttui yhteinen hierarkkinen johto. Jokainen seurakunta vastasi omista asioistaan ja sovitteli riitojaan tarvittaessa maallisten virkamiesten ja keisarin v\u00e4lityksell\u00e4. Kilpailevat kristilliset seurakunnat vertautuivat aikalaisten silmiss\u00e4 yht\u00e4 lailla pelastusta lupailleiden gnostilaisten ja manikealaisten seurakuntien toimintaan, kuten my\u00f6s moniin polyteistisiin mysteerikultteihin. Apostolinen kristinusko perustui yhteen Jumalaan ja yhteen herraan, Jeesus Kristukseen, Voideltuun, joka oli v\u00e4litt\u00e4j\u00e4 ihmisten ja Jumalan v\u00e4lill\u00e4 ja ”joka antoi itsens\u00e4 lunnaiksi kaikkien puolesta, todistukseksi Jumalan tarkoituksesta, kun oikea aika on tullut”<\/em> (1 Tim. 2:5-6). Kristus oli itsekin mysteeri, lihaksi tullut tosi Jumala, jonka lunastuskuolema aloitti uuden aikakauden.<\/p>\n\n\n\n

Pelastuksen mysteeri ei syntynyt tyhj\u00e4st\u00e4; se oli vanhan L\u00e4hi-id\u00e4n myytin pintaanpulpahtamo, joka esiintyi jo zarathustralaisilla ja babylonialaisilla. Vapahtaja, kreikkalaisittain soter<\/strong><\/em>, oli polyteisteille ennalta tuttu Zeuksen epiteettin\u00e4 ja useiden hellenististen monarkkien kunnianimen\u00e4. Jeesuksen hartioille asetettuna soter <\/em>kiinnittyi it\u00e4iseen kulttuuritraditioon, jossa vapahtaja meni vapaaehtoisesti kuolemaan. Zarathustra tiesi alttarin \u00e4\u00e4reen menness\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 takaa tuleva murhaaja surmaa h\u00e4net tikarin pistolla. Mithra tiesi kuolevansa surmatessaan kosmisen alkuh\u00e4r\u00e4n. Vapahtajamyytin kaikuja on jopa jumalaksi julistetun Julius Caesarin k\u00e4rsimysn\u00e4ytelm\u00e4ss\u00e4: Caesar tiesi ennusmerkeist\u00e4 kuolevansa, mik\u00e4li h\u00e4n osallistuisi kohtalokkaaseen senaatin istuntoon. Samoin Jeesus Nasaretilainen tiesi etuk\u00e4teen kuolevansa ratsastaessaan Jerusalemiin.<\/p>\n\n\n\n

Kristityt kutsuivat itse\u00e4\u00e4n pyhiksi<\/strong> ja yhteis\u00f6\u00e4\u00e4n seurakunnaksi (ecclesia<\/em>). Yhdess\u00e4 kaikki kristityt muodostivat Kristuksen perheen tai -heimon. Sellaisena heill\u00e4 olisi Rooman lain mukaan ollut oikeus palvella omaa jumalaansa, mutta sellainen ”Jumalan perhe”, johon kelpuutetaan kaikki ihmiset, ovatpa he sitten orjia tai herroja, ymp\u00e4rileikattuja tai -leikkaamattomia, barbaareja kuin roomalaisiakin, ei ollut l\u00e4hell\u00e4k\u00e4\u00e4n lain tarkoittamaa k\u00e4sityst\u00e4 heimosta. K\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 seurakunnat eiv\u00e4t voineet asettua osaksi yhteiskuntaa ennen keisarillisen lains\u00e4\u00e4d\u00e4nn\u00f6n muutosta, joka salli yhteiskunnan v\u00e4h\u00e4osaisten perustaa hautausapuyhdistyksi\u00e4 (collegium funeraticum<\/em>) ilman lupaa. Yhdistykset mahdollistivat varainkeruun (deposita pietas<\/em>) ja toimitilojen vuokraamisen.<\/p>\n\n\n\n

Kristittyjen yhteis\u00f6 eli corpus Christi<\/em> hyv\u00e4ksyi j\u00e4senekseen kaikki ihmiset sukupuoleen ja sosiaaliluokkaan katsomatta. ”Yhdentekev\u00e4\u00e4, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sill\u00e4 Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yht\u00e4”<\/em> (Gal. 3: 28). Jumalanpalvelusmenot jakaantuivat kahteen osaan. Ensimm\u00e4inen osa, saarna, oli avoin kaikille, mutta j\u00e4lkimm\u00e4iseen osaan saavat osallistua vain mysteeriin vihityt. Joka sunnuntai oli lis\u00e4ksi rakkaudenateria eli agape<\/em>, joka oli avoin kaikille. Agapella <\/em>seurakunnan esimies jakoi siunattua kevytt\u00e4 kasvisruokaa, vett\u00e4 ja tilkkasen viini\u00e4 kaikille halukkaille.<\/p>\n\n\n\n

Vihkimys eli kaste oli muiden mysteerikulttien tavoin tarkimmin varjeltu kaikista pyhist\u00e4 toimituksista. Vihkimyksen saattoi saada vasta pitk\u00e4llisen koeajan j\u00e4lkeen, jonka aikana kokelas sai opetusta seurakunnan vanhimmilta. Toisaalta Cyprianuksen el\u00e4m\u00e4 todistaa, ett\u00e4 poikkeuksellisen lahjakkaat ja varakkaat saattoivat saada t\u00e4ss\u00e4 suhteessa erityiskohtelun. Kastetta edelsi vigilia<\/em>, paasto, syntien tunnustaminen ja paholaisen kielt\u00e4minen. Vihitt\u00e4v\u00e4 laskeutui kastealtaaseen ja h\u00e4nen p\u00e4\u00e4lleen kaadettiin pyh\u00e4\u00e4 vett\u00e4. Seuraavaksi kokelaasta manattiin ulos h\u00e4nen sukunsa genius <\/em>eli suojeleva daimon. K\u00e4tten p\u00e4\u00e4lle panemisen ja voitelun yhteydess\u00e4 daimonin tilalle tuli Pyh\u00e4 Henki. Vihkimys voitiin suorittaa vain p\u00e4\u00e4si\u00e4isen\u00e4 tai helluntaina.<\/p>\n\n\n\n

Vihityt kokoontuvat kiitospalvelukseksi (eucharistia<\/em>) kutsutuille aterioille, jossa pyh\u00e4t jakoivat kesken\u00e4\u00e4n leiv\u00e4n, viinin ja veden. Ne seurakunnan j\u00e4senet, jotka eiv\u00e4t olleet viel\u00e4 saaneet vihkimyst\u00e4 kasteen muodossa, saivat ainoastaan kuunnella opetusta. Viini symboloi veriveljeytt\u00e4, toisin sanoen yhdess\u00e4 vannottua, yhteen liitt\u00e4v\u00e4\u00e4 hengellist\u00e4 sotilasvalaa (sacramentum<\/em>). Leip\u00e4 symboloi Kristuksen ”ruumista” eli jakamatonta kristittyjen yhteis\u00f6\u00e4 (corpus<\/em>). Juutalaisten tapaan kristityt pyhittiv\u00e4t sapatin eli lauantain, jolloin ty\u00f6nteko oli kielletty. Vuoden t\u00e4rkeimm\u00e4t juhlapyh\u00e4t olivat helluntai (pentecost<\/em>) eli Pyh\u00e4n Hengen vuodattaminen ja Kristuksen ilmestysjuhla eli loppiainen (epifania<\/em>).<\/p>\n\n\n\n

Kristityt miehet ajelivat hiuksensa lyhyiksi, kun taas naisten oli pidett\u00e4v\u00e4 hiuksensa pitkin\u00e4. Rukoiltaessa miesten kuului ottaa hattu pois p\u00e4\u00e4st\u00e4, naisen taas peitt\u00e4\u00e4 p\u00e4\u00e4ns\u00e4 (1. Kor. 11). Seurakuntien johtomiehill\u00e4 ja -naisilla uskottiin yleisesti olevan kyky ajaa pois pahoja henki\u00e4 ja parantaa kaikenlaisia sairauksia. Tarkoitusta varten vuokratuissa yksityistaloissa tai julkisissa rukoushuoneissa kokoontuneet seurakunnat olivat pieni\u00e4, mutta tiukasti organisoituneita: seitsem\u00e4n vihkimysastetta olivat ovenvartija, laulaja, esilukija, alidiakoni, diakoni, presbyteeri ja kaitsija (episcopos <\/em>eli piispa). Jerusalemin, Antiokian, Aleksandrian, Karthagon ja Rooman seurakuntien piispoja pidettiin muita korkeampina ja heit\u00e4 kutsuttiin patriarkoiksi. Aleksandrian patriarkka Heraklonas<\/strong><\/a> (virassa 232\u2013248) oli ensimm\u00e4inen, josta k\u00e4ytettiin erityist\u00e4 kunnianime\u00e4 isien is\u00e4<\/em> eli paavi, jonka Rooman piispat omivat itselleen 300-luvulla.<\/p>\n\n\n\n

Kreikankielisest\u00e4 terminologiasta huolimatta papiston rakenne seuraili roomalaisten kulttiyhteis\u00f6jen antamaa mallia. Diakonit vastasivat roomalaisten ministereit\u00e4<\/em>, presbyteerit magistereita<\/em>, piispat rinnastuivat uhritoimituksista vastaaviin ylipappeihin (sacerdos<\/em>). Naiset saattoivat saada vihkimyksen presbyteeriksi asti, naispuolisia piispoja tunnetaan sen sijaan vain joistakin kristinuskon lahkoista kuten montanisteista<\/a>. On mahdollista, ett\u00e4 kristinuskon muututtua Rooman valtionuskonnoksi naiset yksinkertaisesti syrj\u00e4ytettiin ja sensuroitiin kirkon johtopaikoilta.<\/p>\n\n\n\n

Pappisvihkimyksen vastaanottajan oli oltava ”nuhteeton, perheest\u00e4\u00e4n huolehtiva ja ainoastaan kerran naimisissa ollut” <\/em>(1. Tim. 3:1-13). Diakoneja kutsuttiin varsinaisiksi Jeesuksen ty\u00f6n jatkajiksi. He huolehtivat ruoan ja vaatteiden jakamisesta k\u00f6yhille, seurakuntien taloudenpidosta ja rahojen s\u00e4ilytt\u00e4misest\u00e4. 200-luvulta s\u00e4ilyneen dokumentin perusteella Rooman seurakunnassa ty\u00f6skenteli 46 presbyteeri\u00e4, 7 diakonia, 7 apulaisdiakonia, 42 akolyytti\u00e4 eli alttaripalvelijaa, 52 eksorsistia eli manaajaa ja 155 lukijaa ja ovenvartijaa. Kun muistaa ett\u00e4 Rooman kaupungissa asui tuohon aikaan v\u00e4hint\u00e4\u00e4nkin miljoona ihmist\u00e4, luku ei ole suuren suuri. Parhaimmankin arvion mukaan kristittyjen lukum\u00e4\u00e4r\u00e4 koko valtakunnassa oli vuosisadan lopulla vain noin kymmenen prosenttia.<\/p>\n\n\n\n

Uutta testamenttia ei ollut viel\u00e4 olemassa. Seurakuntien k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4 oli septuaginta <\/em>eli kreikankielinen vanha testamentti sek\u00e4 ep\u00e4lukuinen m\u00e4\u00e4r\u00e4 evankeliumitekstej\u00e4 (euangelion<\/em>, ”ilosanoma”) kuten Tuomas, Markus, Luukas, Matteus, Johannes, Juudas, Filippus, Maria, Nikodemus ja Pietari. Muita olennaisia kirjoituksia olivat mm. Apostolien teot, Johanneksen teot, Andreaan teot, Barnabaan kirjeet ja Hermaan paimen<\/a>, apokalyptinen allegoria, jolla oli suuri vaikutus toisen ja kolmannen vuosisadan kristinuskoon. Oman harhaoppiseksi tuomitun kirkkonsa perustanut Markion Sinopelainen<\/strong><\/a> (85\u2013160) oli ensimm\u00e4inen, joka suhtautui kriittisesti villisti levi\u00e4viin ja r\u00f6nsyileviin evakeliumiteksteihin ja loi ensimm\u00e4isen kaanonin, johon h\u00e4n hyv\u00e4ksyi vain muokatun version Luukkaan evankeliumista ja osan Paavalin kirjeist\u00e4. Markionin mielest\u00e4 kristillinen oppi oli Paavalin j\u00e4lkeen p\u00e4\u00e4ssyt saastumaan. Markion toisaalta innoitti muitakin arvioimaan evankeliumitekstien luotettavuutta, joka lopulta johti nelj\u00e4n kanonisen evankeliumin valintaan.<\/p>\n\n\n\n

Markionistit pyrkiv\u00e4t omien sanojensa mukaan tavoittamaan Jeesuksen alkuper\u00e4isen sanoman. He kuitenkin hylk\u00e4siv\u00e4t t\u00e4ydellisesti Jeesuksen juutalaisen alkuper\u00e4n. Vanhan testamentin Jahve oli julma ja verenhimoinen jumala, mutta Jeesus opetti rakkautta ja anteeksiantoa. Jeesus siis ei voinut olla Messias, juutalaisten odottama valloittajasankari. Markionin mukaan h\u00e4n oli toisen, Elohim <\/em>-nimisen jumalan l\u00e4hett\u00e4m\u00e4 taivaallinen sanansaattaja. H\u00e4n ei my\u00f6sk\u00e4\u00e4n syntynyt naisesta, vaan ilmestyi maailmaan t\u00e4ysi-ik\u00e4isen\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Markionistien t\u00e4ydellisen\u00e4 vastakohtana olivat ebioniitit<\/strong>, kristityt juutalaiset, jotka uskoivat Jeesuksen olleen tavallinen juutalainen, jonka Jumala adoptoi lunastuskuoleman yhteydess\u00e4 messiaaksi. Doketistit <\/strong>taas uskoivat, ett\u00e4 Kristus oli jumala, joka oli ottanut galilealaisen Jeesuksen hahmon. H\u00e4n ei todellisuudessa ollut ruumiillinen olento eik\u00e4 siten my\u00f6sk\u00e4\u00e4n k\u00e4rsinyt ristill\u00e4, vaan kaikki oli pelkk\u00e4\u00e4 n\u00e4ytelm\u00e4\u00e4. Eih\u00e4n h\u00e4nell\u00e4 ollut edes ruumista, joka olisi voinut k\u00e4rsi\u00e4. Montanistit <\/strong>saivat oppinsa fryygialaiselta Montanukselta, joka v\u00e4itti Pyh\u00e4n Hengen puhuvan h\u00e4nelle. Montanusta tuki kaksi naisprofeettaa, Prisca ja Maximilla, jotka harjoittivat ekstaattista loveen lankeemista ja puhuivat kielill\u00e4. Montanistit uskoivat Is\u00e4\u00e4n, Sanaan (logos<\/em>) ja Totuuden Henkeen (parakletos<\/em>), joka puhui ihmisten kautta. Lis\u00e4ksi he kannattivat selibaattia ja ankaraa kirkkokuria.<\/p>\n\n\n\n

Kesti aikaa, ennen kuin kaikista n\u00e4ist\u00e4 villisti eri suuntiin virranneista puroista syntyi yksi joki, yksi yhteinen kristinusko, joka kykeni my\u00f6s muodostamaan yhteisymm\u00e4rrykseen oikeasta opista. Ilman keisari Konstatinuksen alullepanevaa sys\u00e4yst\u00e4 n\u00e4in ei v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 olisi koskaan k\u00e4ynyt. Varhaisilla kristillisill\u00e4 seurakunnilla oli kuitenkin opillisesta heterodoksiastaan huolimatta omat, ep\u00e4\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4t vahvuutensa: luja kannatus naisten parissa, ryysyk\u00f6yh\u00e4list\u00f6\u00f6n vetoava hyv\u00e4ntekev\u00e4isyys, oppineiden k\u00e4\u00e4nnynn\u00e4isten taitavat kirjoitukset, joilla vedottiin aikansa sivistyneist\u00f6\u00f6n \u2013 ja ennen kaikkea j\u00e4rk\u00e4ht\u00e4m\u00e4t\u00f6n, kuolemaa halveksuva vakaumus olla tekem\u00e4tt\u00e4 mink\u00e4\u00e4nlaisia my\u00f6nnytyksi\u00e4 ja ly\u00f6d\u00e4 alas koko vanha maailma.<\/p>\n\n\n\n

Tatu Vaaskiven<\/strong> (1912\u20131942) sanoin, mysteeri on uuden, syntyv\u00e4n uskonnon alku:<\/p>\n\n\n\n

\n

”Syntyv\u00e4n uskonnon henki on aina perin sotaisa. Tarvitaan innostunutta sadismia, joka lakaisee vanhoja uskojia pois. Samoin kasvava kirkkokunta edellytt\u00e4\u00e4 masokistisia ihmisyksil\u00f6it\u00e4, joiden nautiskeleva jumalainen itsekidutus pukeutuu marttyyriuden muotoon.”<\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Olen n\u00e4hnyt toistuvasti esitett\u00e4v\u00e4n sellaisia n\u00e4kemyksi\u00e4, ett\u00e4 vanha kreikkalais-roomalainen polyteismi veteli jo hellenistisell\u00e4 ajalla viimeisi\u00e4\u00e4n ja ett\u00e4 ihmiset olisivat menett\u00e4neet uskonsa vanhoihin jumaliin. T\u00e4m\u00e4n selityksen mukaan kristinusko olisi levinnyt suoraan hengelliseen tyhji\u00f6\u00f6n. Mielest\u00e4ni t\u00e4m\u00e4 tulkinta nojaa muutamien kreikkalaisten filosofien mielipiteille annettuun liialliseen painoarvoon ja puhtaaseen polyteismin v\u00e4\u00e4rintulkintaan, toisin sanoen polyteismi\u00e4 on arvioitu samoilla kriteereill\u00e4 kuin … Jatka artikkeliin Jumalten tuho, osa III: Yhteenveto<\/span><\/a><\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[17],"tags":[],"class_list":["post-892","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-uskonto"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/892","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=892"}],"version-history":[{"count":25,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/892\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":939,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/892\/revisions\/939"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=892"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=892"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=892"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}