{"id":135,"date":"2010-02-06T01:35:48","date_gmt":"2010-02-05T23:35:48","guid":{"rendered":"http:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/?p=135"},"modified":"2010-02-06T20:53:11","modified_gmt":"2010-02-06T18:53:11","slug":"nousu-rappio-uho-ja-tuho-i","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/?p=135","title":{"rendered":"Nousu, rappio ja tuho I: Aatehistoriasta"},"content":{"rendered":"

Historian klassisin kysymys on varmastikin \u201dmiksi Rooma tuhoutui?\u201d Brittil\u00e4inen Edward Gibbon<\/strong> esitti ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa t\u00e4m\u00e4n kysymyksen katsellessaan Capitoliumin raunioita lokakuisena iltana vuonna 1764 ja vastasi siihen kirjoittamalla suurteoksensa The Decline and Fall of the Roman Empire<\/em>. Valistuksen hengess\u00e4 Gibbonin syytt\u00e4v\u00e4 sormi osoitti kristinuskoa ja pasifismia, jotka syrj\u00e4yttiv\u00e4t vanharoomalaiset arvot ja miehekkyyden (virtuus<\/em>).<\/p>\n

Sittemmin jokainen aika ja aatesuunta on synnytt\u00e4nyt omat selityksens\u00e4, joita er\u00e4s tutkija saksalaisella j\u00e4rjestelm\u00e4llisyydell\u00e4 laski olevan jo 210 kappaletta, aakkostettuna n\u00e4pp\u00e4r\u00e4sti Aberglaubesta<\/em> aina Z\u00f6libatiin<\/em> ja Zweifrontenkriegiin<\/em> (A. Demandt: Der Fall Roms.<\/em> M\u00fcnchen, 1984). Jokainen uusi eurooppalaispolvi on miettinyt, miten niin vauras ja kehittynyt kulttuuri saattoi taantua ja kadota. Syyt voidaan jakaa ulkoisiin, kuten kansainvaelluksiin ja luonnonkatastrofeihin, ja sis\u00e4isiin, kuten sosiaalisiin ja taloudellisiin tekij\u00f6ihin. Useimmat selitysyritykset kertovat enemm\u00e4n selitt\u00e4j\u00e4st\u00e4 itsest\u00e4\u00e4n ja h\u00e4nen ajastaan kuin selityksen kohteesta. Vuorollaan ovat syyllisiksi joutuneet diktatuuri, byrokratia, rotupuhtaus, luokkataistelu, eroosio ja luonnonvarojen riisto.<\/p>\n

<\/p>\n

1960-luvulla syntynyt ymp\u00e4ristohistoriallinen koulukunta kiinnitti huomionsa eroosioon, ymp\u00e4rist\u00f6myrkkyihin ja sittemmin v\u00e4\u00e4r\u00e4ksi todistettuun mutta yh\u00e4 sitke\u00e4sti el\u00e4v\u00e4\u00e4n myyttiin lyijymyrkytyksest\u00e4. \u201dSuurmiesteorian\u201d jouduttua huonoon huutoon sodan j\u00e4lkeen tuli muodikkaaksi selitt\u00e4\u00e4 historian suurten kertomusten syntyv\u00e4n luonnonilmi\u00f6iden ja yhteiskunnallisten voimien tuottaman prosessin tuloksena. Antiikin taloushistorian grand old man A.H.M. Jones<\/strong> palasi takaisin Gibbonin teesiin: h\u00e4n tarjosi rappion ja tuhon syyksi v\u00e4henevien verotulojen ja kasvavien menojen aiheuttaman sy\u00f6ksykierteen, jota pahensi pullataikinan lailla paisuva loismainen hengellinen luokka, joukko \u201dhy\u00f6dytt\u00f6mi\u00e4 suita\u201d, joka Konstantinuksen j\u00e4lkeen eli valtion verotuloista nauttien samalla itse verovapautta (A.H.M. Jones: The Later Roman Empire, 284-602: A Social, Economic and Administrative Survey. <\/em>1964).<\/p>\n

Sittemmin itse rappion ja tuhon k\u00e4sitteet ovat joutuneet ankaran kritiikin kohteeksi. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana on angloamerikkalaisessa tiedemaailmassa noussut vallitsevaksi teoriaksi kulttuurirelativismi, jonka mukaan ei ole itsest\u00e4\u00e4n selv\u00e4\u00e4, ett\u00e4 ns. \u201dbarbaarit\u201d ovat kehittym\u00e4tt\u00f6m\u00e4mpi\u00e4 kuin kreikkalaiset ja roomalaiset, tai ett\u00e4 klassinen antiikki on korkeampi kulttuurimuoto vain siksi, ett\u00e4 sit\u00e4 on aina ihailtu. Lis\u00e4ksi \u201drappio\u201d ja \u201dtuho\u201d ovat arvolatautuneita sanoja ja siksi v\u00e4ltett\u00e4vi\u00e4. Oxfordin yliopiston my\u00f6h\u00e4isantiikin professori Dame Averil Cameronin<\/strong> mukaan<\/p>\n

\n

\u201d…there is a kind of consensus today that the concept of crisis<\/span> is somehow no longer appropriate these days, and that instead we should use terms that are value-free, such as change<\/span> or transformation<\/span>.\u201d<\/em> (A. Cameron: The perception of crisis<\/em>. 1998)<\/p>\n<\/blockquote>\n

T\u00e4m\u00e4n aatesuunnan edustajat ovat olleet erityisen tuotteliaita viimeisen kymmenen vuoden aikana, jolloin se on tullut vallitsevaksi my\u00f6s populaarihistoriassa ja tv-dokumenteissa. Uusi historia on ollut mielest\u00e4ni ansiokkainta silloin, kun se on mm. viimeaikaisiin arkeologisiin kaivauksiin pohjautuen tuonut valoa ennen huonosti tunnettuun my\u00f6h\u00e4isantiikin el\u00e4m\u00e4\u00e4n ja ihmisten arkisiin kokemuksiin, mutta se on tuottanut my\u00f6s ylily\u00f6ntej\u00e4, kuten Terry Jonesin<\/a><\/strong> dokumenttisarja <\/a>Barbarians<\/a><\/em> (BBC, 2006).<\/p>\n

Pyrkiess\u00e4\u00e4n osoittamaan \u201dbarbaareina\u201d pidettyjen kansojen erinomaisuuden roomalaisiin verrattuna Jones itse asiassa nujertaa vain koko joukon itse luomiaan olkiukkoja, perustaa teesins\u00e4 muutamaan yksitt\u00e4iseen arkeologiseen l\u00f6yt\u00f6\u00f6n ja j\u00e4tt\u00e4\u00e4 sopivasti huomiotta m\u00e4\u00e4r\u00e4llisesti paljon suuremman todistusaineiston, joka sotii h\u00e4nen teesi\u00e4\u00e4n vastaan. Eiv\u00e4t roomalaiset itsek\u00e4\u00e4n pit\u00e4neet persialaisia \u201dsivistym\u00e4tt\u00f6min\u00e4\u201d, tai germaaneja huonompina ihmisin\u00e4. Tacituksen kaltaiset historioitsijat pitiv\u00e4t itse asiassa barbaareja moraalisessa mieless\u00e4 esikuvallisina. Samoin on vaurauden laita: ei liene kellek\u00e4\u00e4n historiaa lukeneelle ep\u00e4selv\u00e4\u00e4, etteiv\u00e4t roomalaisten kukistamat kansat suinkaan el\u00e4neet puissa ja sy\u00f6neet rupia polvistaan. Paitsi ehk\u00e4 juuri britit \u2013 arkeologisen aineiston mukaan roomalaiset toivat Britanniaan pavut, herneet, linssit, oliivit, viinin ja useimmat viljat.<\/p>\n

Paradigman muutoksen huomaa my\u00f6s kouluopetuksessa. Kun Grimbergin maailmanhistoriassa saatettiin ylist\u00e4\u00e4 vapauttaan puolustaneiden kreikkalaisten voittoa \u201dit\u00e4isest\u00e4 despotiasta\u201d Salamiin ja Marathonin taisteluissa, sama tarina kerrottiin minulle 90-luvulla Ty\u00f6v\u00e4en Akatemiassa \u201dmonikulttuurisuuden edut ymm\u00e4rt\u00e4neiden persialaisten\u201d taisteluna rasistisia kreikkalaisia per\u00e4kammarin poikia vastaan. Aiempi vinouma on korvattu toisella vinoumalla, v\u00e4h\u00e4n niin kuin Peter Brown<\/strong> (Late Antiquity: A Guide to the post-classical world<\/a><\/em>.<\/em> Cambridge, 1999) v\u00e4ist\u00e4\u00e4 sivilisaation romahduksen l\u00e4nness\u00e4 retorisesti siirt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 n\u00e4k\u00f6kulmansa oikealla hetkell\u00e4 Anatoliaan ja Syyriaan, jossa hyvinvointi todellakin lis\u00e4\u00e4ntyi koko 500- ja 600-lukujen ajan my\u00f6s arabivallan alla.<\/p>\n

Brownin ja kumppanien lanseeraama n\u00e4k\u00f6kulman muutos on ollut raikas tuulahdus aiemmin t\u00e4ysin l\u00e4nsikeskeiselle antiikintutkimukselle. En silti menisi niin pitk\u00e4lle, ett\u00e4 julistaisin T.F.X. Noblen<\/strong> tavoin ajatuksen \u201droomalaiset alistaneista vihamielisist\u00e4 valloittajalaumoista olevan nyt turvallisesti lakaistu syrj\u00e4\u00e4n\u201d (Noble: From Roman Provinces to Medieval Kingdoms<\/em>. London, 2006). Vaikka romahdus olisikin koskettanut vain l\u00e4ntisint\u00e4 osaa Euroopasta, se oli silti todellinen ja alkuper\u00e4isl\u00e4hteiden mukaan kokijoilleen dramaattinen tapahtuma. Yritykset sitoa germaanien kansainvaellukset vuorovaikutuksen, rauhanomaisen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden k\u00e4sitteisiin eiv\u00e4t ole saavuttaneet viel\u00e4 mainittavaa kannatusta. Liiallisen relativismin ja ruusuisen my\u00f6h\u00e4isantiikin kriitikoiksi ovat nousseet mm. Bryan Wark-Perkins<\/strong> (The Fall of Rome and the End of Civilization<\/a><\/em>. Oxford, 2005) ja Wolfgang Liebeschuetz<\/strong> (Decline and Change in Late Antiquity<\/a><\/em>.<\/em> Rejection of \u2018decline\u2019 and multiculturalism.<\/em> 2006). Debatti jatkuu.<\/p>\n

Kenties koko kysymyksenasettelu on virheellinen. Erilaiset kulttuurisykliset teoriat olettavat, ett\u00e4 jokainen sivilisaatio kulkee luonnollista elinkaartaan kasvusta kukoistukseen ja rappioon. Sen joka syntyy, on my\u00f6s kuoltava, sanoo my\u00f6s arkikokemuksemme. T\u00e4ll\u00f6in ei ole mielek\u00e4st\u00e4 kysy\u00e4, miksi Rooman valtakunta kukistui, vaan miksi se ei kukistunut aiemmin? Miten yksi valtio saattoi s\u00e4ily\u00e4 elinvoimaisena niin pitk\u00e4\u00e4n?<\/p>\n

Ajatus \u201droomalaisuudesta\u201d ja universaalista keisariudesta hallitsi eurooppalaista poliittista ajattelua viel\u00e4 vuosisatoja sen j\u00e4lkeen kun Caesarien perilliset olivat hallinneet l\u00e4ntt\u00e4 Roomasta k\u00e4sin. Paavien kirkko edusti v\u00e4est\u00f6lle uskonnon, kulttuurin ja kielen jatkuvuutta. Kun Kaarle Suuri kruunattiin frankkien keisariksi vuonna 800, h\u00e4nest\u00e4 tuli nimenomaan Rooman keisari. Latina s\u00e4ilyi oppineiden yhteisen\u00e4 kielen\u00e4 1700-luvulle asti, jolloin ranska ja saksa korvasivat sen. Keskiajan bysanttilaiset pitiv\u00e4t itse\u00e4\u00e4n yh\u00e4 roomalaisina ja valtakuntaansa Romaniana (Basile\u00ed\u0101\u00a0t\u00f4n\u00a0Rh\u014dma\u00ed\u014dn<\/em>). Balkanilla roomalaisvaikutus n\u00e4kyy yh\u00e4 romaanista kielt\u00e4 puhuvina kansansirpaleina, kuten aromaaneina ja romanialaisina. Richard Dawkinsin informaatioteoriaa lainatakseni roomalaisuus oli siis harvinaisen sitke\u00e4 meemi.<\/p>\n

Edward Luttwak<\/strong> on tarttunut ajatukseen ja tarjoaa selitykseksi adaptaatiota, mukautumiskyky\u00e4. Teknisess\u00e4 ja yhteiskunnallisessa mieless\u00e4 roomalaiset eiv\u00e4t olleet mitenk\u00e4\u00e4n edistyksellisempi\u00e4 kuin muut ymp\u00e4r\u00f6iv\u00e4t rautakautiset kulttuurit. Sodassa he usein kohtasivat vihollisia, jotka olivat mies miest\u00e4 vastaan rohkeampia ja paremmin varustettuja taistelijoita. Mutta roomalaisilla oli puolellaan muita parempi logistiikka, organisointitaito ja l\u00e4hes h\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4 kyky selvit\u00e4 tuhoisista vastoink\u00e4ymisist\u00e4 mukautumalla ja oppimalla virheist\u00e4\u00e4n. (E. Luttwak: The Grand Strategy of the Roman Empire. Baltimore<\/em>, 1976. E. Luttwak: The Grand Strategy of the Byzantine Empire. Cambridge,<\/em> 2009).<\/p>\n

Uskonnolliset tapansa ja insin\u00f6\u00f6ritieteens\u00e4 he omaksuivat etruskeilta, taiteet kreikkalaisilta. Legioonalaisten rengaspaidat saatiin gallialaisilta, lyhyt ja ter\u00e4v\u00e4 gladius<\/em>-miekka oli kopio hispanialaisesta vastaavasta. Roomalaiset olivat hellenismin japanilaisia: he omaksuivat innokkaasti kaikki tieteellis-tekniset saavutukset, pitiv\u00e4t ne jotka toimivat, hylk\u00e4siv\u00e4t ne jotka eiv\u00e4t toimineet, ja kehittiv\u00e4t kaikista omat versionsa, jotka olivat hivenen parempia kuin alkuper\u00e4iset. Roomalainen yhteiskunta oli inklusiivinen, se sulki sis\u00e4\u00e4ns\u00e4 kaiken. Tasavallan aikana oli olemassa erityinen evocatio<\/em>-riitti jolla houkuteltiin vihollisen jumalia omalle puolelle lupaamalla n\u00e4ille suitsutusta ja temppeleit\u00e4. Menestyksen my\u00f6t\u00e4 vieraiden palvontamenojen m\u00e4\u00e4r\u00e4 Rooman kaupungissa kasvoi hurjasti. Suvaitsevaisuus ei my\u00f6sk\u00e4\u00e4n ollut sokeaa: kutsumatta ja salavihkaisesti tulleita kultteja rajoitettiin tarvittaessa oikeustoimin (bakkhantit, orfilaiset, kristityt).<\/p>\n

Toinen nyky\u00e4\u00e4n ihailtava piirre roomalaisessa yhteiskunnassa oli sen suhtautuminen rotuun ja syntyper\u00e4\u00e4n. Roomalaisen k\u00e4sityksen mukaan maailmassa oli vain kahdenlaisia ihmisi\u00e4: roomalaisia ja barbaareja. Ensimm\u00e4iseen ryhm\u00e4\u00e4n kuuluivat kaikki ne, jotka puhuivat latinaa ja tunnustivat roomalaisen yhteiskuntaj\u00e4rjestyksen. J\u00e4lkimm\u00e4iseen kuuluivat kaikki muut. S\u00e4\u00e4tykierto oli ripe\u00e4\u00e4. Tunnetaan tapauksia, joissa vapautettujen orjien lapsenlapset ovat nousseet senaattoreiksi. Ihonv\u00e4riin perustuva syrjint\u00e4 oli tuiki tuntematonta. Monet tunnetuimmista toisen ja kolmannen vuosisadan roomalaisista kirjailijoista olivat syntyper\u00e4lt\u00e4\u00e4n pohjois-Afrikan berbereit\u00e4. Keisareiksikin nousi enimm\u00e4kseen provinssien miehi\u00e4: hispanialaisia, illyyrialaisia, puunilaisia, syyrialaisia ja ainakin yksi arabi, mahdollisesti jemenil\u00e4ist\u00e4 syntyper\u00e4\u00e4 ollut pretoriaanikaartin prefekti M. Julius Filippus<\/a><\/strong>.<\/p>\n

Joidenkin tutkijoiden yritykset projisoida rasismin tai nationalismin kaltaisia 1800-luvun ilmi\u00f6it\u00e4 antiikin el\u00e4m\u00e4\u00e4n eiv\u00e4t ole olleet kovin onnistuneita. Sellaiset teokset kuten Benjamin Isaacin<\/strong> The Invention of Racism in Classical Antiquity<\/a><\/em> (Princeton, 2004) syyllistyv\u00e4t usein tahattomiin anakronismeihin ja valikoivaan l\u00e4hdemateriaaliin. Lis\u00e4ksi hukassa on kuva-aineiston tulkitsemiseen tarvittava taidehistoriallinen koulutus: antiikin kuvailmaisussa sukupuolten v\u00e4list\u00e4 eroa korostettiin maalaamalla naisten iho vaaleaksi ja miesten p\u00e4ivettyneeksi. Kyseess\u00e4 on siis kuvallinen topos<\/em>, josta ei pit\u00e4isi tehd\u00e4 mit\u00e4\u00e4n rotuun viittaavia johtop\u00e4\u00e4t\u00f6ksi\u00e4. Ainakin graffitien perusteella voi sanoa, ettei roomatarten uhaksi mielletty mustia miehi\u00e4 vaan mm. vaaleita, \u201disoaseisia traakialaisia\u201d (CIL IV, 439). T\u00e4m\u00e4n kaltaiset etniset stereotypiat ovat koko ihmiskunnan yhteist\u00e4 omaisuutta, eik\u00e4 niill\u00e4 ole mit\u00e4\u00e4n tekemist\u00e4 j\u00e4rjestelm\u00e4llisen sorron kanssa.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Historian klassisin kysymys on varmastikin \u201dmiksi Rooma tuhoutui?\u201d Brittil\u00e4inen Edward Gibbon esitti ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa t\u00e4m\u00e4n kysymyksen katsellessaan Capitoliumin raunioita lokakuisena iltana vuonna 1764 ja vastasi siihen kirjoittamalla suurteoksensa The Decline and Fall of the Roman Empire. Valistuksen hengess\u00e4 Gibbonin syytt\u00e4v\u00e4 sormi osoitti kristinuskoa ja pasifismia, jotka syrj\u00e4yttiv\u00e4t vanharoomalaiset arvot ja miehekkyyden (virtuus). Sittemmin jokainen aika … Jatka artikkeliin Nousu, rappio ja tuho I: Aatehistoriasta<\/span><\/a><\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[7],"tags":[],"class_list":["post-135","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-historia"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/135","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=135"}],"version-history":[{"count":14,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/135\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":153,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/135\/revisions\/153"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=135"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=135"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/antiikki.taivaansusi.net\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=135"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}