Antalyan yöt II: Oinoandan jumala

Lycia et Pamphylia 300 ADVertaillessani kristinuskoa ja pakanuutta olen aikaisemmin (mm. Kuin kaksi marjaa, Juppiter ja lohikäärme) kiinnittänyt huomiota siihen miten kristityt ovat omaksuneet myyttejä, kuvia ja käytäntöjä aikansa polyteistisestä valtauskonnosta. On kuitenkin hyvä muistaa että myös pakanuus oli elävä uskomusmaailma joka muuttui ja kehittyi jatkuvasti ihmisten tarpeiden ja ajan vaatimusten mukaan. Kristinuskon merkityksen kasvaessa 200-luvulla Rooman valtakunnassa myös pakanallinen ajattelu sai monoteistisia piirteitä.

Ajatus korkeimmasta jumalasta ei ollut aikalaisille sinänsä vieras. Juutalaisten yksi jumala, Jahve, oli yleisesti tunnettu ja ajoittain jopa muodikas, sillä kerrotaan “jumalaapelkäävistä” roomalaisista jotka kiinnostuneina notkuivat synagogan liepeillä seuraten palvontamenoja ja rabbien väittelyitä. Juutalaiset olivat levittäytyneet menestykselliesesti kaikkiin Välimeren ja Lähi-idän kaupunkeihin. On epäselvää, harjoittivatko juutalaiset proselytismiä. Villeimpien väitteiden mukaan keisariajalla jopa kymmenesosa valtakunnan asukkaista olisi harjoittanut juutalaista uskoa.

Kulttitoimituksissa ja mysteereissä kulloistakin jumalaa puhuteltiin usein “korkeimpina”. Jumaltensynnyttäjä   Isis, Demeter, Apollo, Dionysos ja Mithras ovat kaikki kulttitoimitustensa ja rukoustensa ajan ylimpiä jumalia, mutta paradoksaalisesti eivät sulkeneet toisiaan pois: Pakanallinen teologia ei ollut sen johdonmukaisempaa kuin kristityidenkään. Roomalaisten ankara isä Juppiter oli optimus maximus, mutta ei sen takia että hän olisi luonut maailman tai säätänyt miten kuuluu elää, kuten Marcus Tullius Cicero kirjoittaa (de natura deorum, 3,87.3):

Emme sano Juppiteria parhaaksi ja suurimmaksi siksi, että hän tekisi meistä oikeudenmukaisia, vakavamielisiä tai viisaita, vaan siksi, että hän tekee meidät terveiksi, rikkaiksi ja kukoistaviksi.

Toisaalta helleeninen filosofia oli jo vuosisatojen ajan puhunut ensimmäisestä liikuttajasta, korkeimmasta jumalasta tai maailman luojasta, demiurgista, eräänlaisesta käsityöläisestä joka muovasi maailman saaden vaikutteensa platonilaisesta ideamaailmasta. Toisin kuin zarathustralaisuudesta vaikutteita saaneet gnostikot, jotka uskoivat demiurgin pahuuttaan tai tietämättömyyttään luoneen turmeltuneen maailman, pakanat uskoivat maailman olevan kaunein ja paras mahdollinen.

Monoteistiset pyrkimykset nousevat pintaan samoihin aikoihin kun hajanaisesta Rooman valtapiiristä alkaa muotoutua ensi kertaa yksi valtio, jolla on selkeät rajat, kieli ja identiteetti. Kriisissä olevan valtakunnan yhtenäisyyden takeeksi valjastettiin myös uskonto. Oli totuttu ajattelemaan, että jokaisen keisarin mahtavuuden ja kyvykkyyden takana oli jumalallinen suojelija. Caesar oli ollut Venuksen lempilapsi, Augustus otti johtotähdekseen Apollon. 200-luvulla vakautta haettiin sekä jumalallisen keisarin kultista että auringonpalvonnasta. Keisari Aurelianus kohotti voittamattoman auringon (Sol Invictus) Rooman korkeimmaksi jumalaksi, jota kaikki alamaiset voisivat palvoa pettämättä omia perinteitään.

Jo aikaisemmin 260-luvulla keisari Gallienus oli omaksunut hallintonsa ideologiaksi uusplatonismin, joka opetti Ykseyden olevan kaiken olevaisen takana (Porfyrios, Vita Plotini). Uusplatonismi oli liian monimutkainen filosofia vedotakseen massoihin, mutta vaikutti merkittävästi oman aikansa jumaluusopillisiin pohdintoihin., niin pakanoihin kuin kristittyihin. Samaisella 260-luvulla syrjäisen Oinoandan kaupungin asukkaat Lyykiassa lähettivät joukon pyhiinvaeltajia Kolofonin Apollon pyhättöön Klarokseen etsimään vastausta kysymykseen: “Mikä on Jumala?”. Oraakkelin vastaus ikuistettiin Oinoandan vanhaan kaupunginmuuriin:

Jumala on itsesynty, äiditön, itseoppinut, horjumaton,
nimetön ja moni-niminen, tulessa-asuva:
me, hänen enkelinsä, olemme osa Jumalaa.
Näin vastasi kysyjille Jumalan luonnosta jumala,
puhutellen häntä kaikennäkeväksi Eetteriksi:
Häneen turvaa ja rukoile aamunkoitteessa
katsoen itään.

Piirtokirjoituksen alle on Kromatis-niminen nainen omistanut lampunpidikkeen ja alttarin Kaikkein Korkeimmalle Jumalalle. Zarathustralaisten tavoin ovat oinoandalaiset heränneet ennen kukonlaulua ruokkimaan pyhää tulta ja rukoilemaan kohti aamunkajoa, kohti nousevaa Jumalaa, eivätkä he olleet yksin: Suurin Apollo, Apollo Megistos, oli jo usean sadan vuoden ajan saanut anatolialaiset pyhiinvaeltamaan oraakkeleidensa luokse, julkaisemaan jumalan antamat vastaukset ja ripustamaan Apollon kuvan kaupunginporttinsa yläpuolelle kuin pyhän ikonin, uskoen sen pitävän taudit ja viholliset loitolla (Robin Lane Fox: Pagans and Christians, 1987).

Apollo vastaa oinoandalaisille sanankääntein jotka ovat yhteisiä myös juutalaisille ja kristityille. Itsesyntyisyys, itseoppineisuus ja itseriittoisuus ovat jumalan luonnehdintoina vanhoja kuin Herakleitos. Enkelitkään eivät ole tavattomia: Oraattori Aelius Aristides käyttää sanaa “angeloi” vähäisemmistä jumalista, joille Athene antaa käskyjään. Platonistit taas käyttivät sitä niistä olennoista jotka liikkuvat ihmisten ja jumalten maailman välissä. Useita roomalaisia ja anatolialaisia abstrakteja jumaluuksia voi hyvällä syyllä kutsua enkeleiksi.

Apollo samastui keisarilliseen auringonjumalaan, joka samastui filosofien korkeimpaan jumalaan, joka taas samastui kristittyjen ja juutalaisten Jumalaan. Kuten muistamme, myös Konstantinus oli alunperin auringonpalvoja ja sai näkyjä Apollolta. Jäljestäpäin katsottuna näyttää siltä, kuin kaikki purot virtaisivat yhteen suureen jokeen. Se herättää ajatuksen: jos kristinusko ei olisi voittanut – tai se olisi kukistettu samalla tavalla kuin buddhalaisuus Tang-dynastian Kiinassa, olisiko Roomasta silti voinut tulla lopulta yksijumalainen valtakunta?

3 thoughts on “Antalyan yöt II: Oinoandan jumala

  1. Mielenkiintoista. Mielenkiintoista myös, miten päädyit kuvaan Garnista…? Oletko käynyt paikalla?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>