Parentalia

Päivitetty 6.3.2007

On helmikuu Idus. Helmikuu on muinaisena vuoden viimeisenä kuuna sovitus- ja hedelmällisyysriittien aikaa, jolloin on järjestettävä suhteet esivanhempiin kuntoon ja turvattava tulevan vuoden hedelmällisyys. Vanhat menot elävät osittain vielä kristillisessä laskiaisperinteessäkin. 13.-21. olivat parentaliaksi (dies parentales) kutsuttua vainajien lepytysjuhlien aikaa.

Veljeni, tulin maitten ja merien takaa
puhumaan sinulle aliseen maailmaan.
Uhraan sinulle, vaikka hauta ei vastaa.
Kohtalo repäisi minut itsestäni
viemällä sinut, veljeni. En viivy kauan.
Toimitan säädetyn uhrin ja itken.
Voi hyvin. jää hyvästi.
(Catullus CI, käännös Jukka Kemppisen)

Jokainen vainajien lepyttämiseen käytetty päivä oli dies religiosus, pahaenteinen päivä, jolloin yksityisten ihmisten ei kannattanut hoitaa mitään tärkeitä asioita. Pahaenteisyys johtui tietenkin vainajien läsnäolosta. Kaikki temppelit pysyivät kiinni parentalia-juhlien ajan eikä häitä saanut viettää. Vaikka parentalia-juhlat alkoivatkin 13. päivänä Vestan neitsyen toimittamalla julkisella uhrilla kuolleiden kunniaksi, niitä vietettiin yksityisesti perhepiirissä. Esivanhempia muisteltiin viemällä haudoille seppeleitä ja uhriksi hieman viljaa, leipä, suolaa, vähän viiniä ja kenties koristukseksi muutaman orvokin. Muistopäiviä vietettiin sukulaisten ja perheen kanssa yhdessä vetäytyen, rauhallisesti ja hiljaisuudessa. Haudoilla käymisestä saattoi muodostua myös suvun yhteinen piknik-retki, kuten karjaisilla on ollut tapana aivan meidän aikoihimme asti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *