Rooma, avoin kaupunki

Hautakivi Rooman ulkopuolella:
”C. Iulius Caesarin toisena diktaattorivuonna [47 eaa.]
– C. Numitorius C.l. Nicanor, syntyjään teebalainen, silmälääkäri
– Numitoria C.l. Philumina, syntyjään fryygialainen
– C. Numitorius C.l. Stabilio, Stabilio, paikallinen orja
– P. Opitreius C.l. Butas, syntyjään smyrnalainen
– Numitoria C.l. Erotis, syntyjään karthagolainen

Rooman kaupungissa eli keisariaikana pyöreästi arvioituna miljoona asukasta.(1) Koska esimoderneissa kaupungeissa kuolleisuus ylitti aina reippaasti syntyvyyden, Rooma ei olisi voinut kasvaa aikansa suurimmaksi kaupungiksi ilman jatkuvaa muuttoliikettä. Ikuisessa kaupungissa riehuivat tuberkuloosi, malaria ja muut tartuntataudit joita vastaan maahanmuuttajilla ei ollut samanlaista vastustuskykyä kuin paikallisväestöllä. Tacitus mainitsee vuoden 69 jaa. historiateoksessaan ohimennen kaupungin ”epäterveen ilman” ja miten ”germaanit ja gallit olivat herkempiä taudeille”. Miljoonan asukkaan keisarillinen pääkaupunki tarvitsi vuosittain vähintään 10 000 nettomuuttajaa pelkästään säilyttääkseen asukaslukunsa; kuolleisuus huomioiden todellisen maahanmuuttajien määrän on täytynyt olla paljon suurempi. Keitä he olivat ja miten heihin suhtauduttiin?

Tasavallan aikana Rooman kaupungin väestöräjähdys johtui maaltamuutosta, mutta keisariajalla muuttajien oletetaan yleensä tulleen Rooman provinsseista ja vähäisemmässä määrin Italian maaseudulta. Rooman kansalaisilla oli oikeus muuttaa halutessaan Roomaan nauttimaan kansalaisuuden eduista – äänioikeudesta ja ruoka-avustuksesta. Kaupunkiin orjaksi myydyillä ei ollut valinnan vaihtoehtoa, mutta vapauduttuaan heistäkin tuli automaattisesti kansalaisia, oli heidän alkuperänsä mikä hyvänsä. Vapaat ulkomaalaiset (peregrini) olivat laillisessa mielessä heikoimmassa asemassa. Ulkomaalaiset voitiin milloin tahansa karkottaa pois kaupungista. Orjiin verrattuna heidän oli paljon vaikeampaa saada töitä, perustaa yrityksiä tai saavuttaa Rooman kansalaisuus, joka myönnettiin ulkomaalaisille vain erityisistä ansioista.

Vapautettu orja oli aina jonkun mahtavamman miehen klientti, mutta ulkomaalainen ei voinut nauttia isäntä – klienttisuhteen tuomista kytköksistä ja laillisesta suojelusta. Siksi ei ole tavatonta, että monet möivät itsensä orjaksi. David Noy (Foreigners at Rome: Citizens and strangers, 2000) luettelee useita esimerkkejä: Keisarillisen ratsuvartion jäsenen Marcus Ulpius Viatorin hautakiven on pystyttänyt hänen veljensä Marcus Ulpius Dorus, keisarillinen vapautettu orja. Ilmeisesti Viator oli saanut Rooman kansalaisuuden armeijassa, kun taas Dorus oli myynyt itsensä töihin pikkuvirkamieheksi tai palvelusektorille. Eräs Oksyrhynkhoksesta ylä-Egyptistä löytyneistä kirjeistä mainitsee ”Herminoksen, joka lähti Roomaan ja hankkiutui vapautetuksi keisarilliseksi orjaksi voidakseen hakea virkaa”. On mahdollista, että Herminos edisti uraansa lahjomalla jonkun roomalaisen ostamaan hänet ensin orjaksi ja vapauttamaan hänet välittömästi.

Intialaisia Roomassa (HBO:n tv-sarja Rome, 2005)

Tässä vaiheessa on mainittava, että latinan kielessä ei ole varsinaisesti ”maahanmuuttajaa” tai ”ulkomaalaistaustaista” tarkoittavaa sanaa, ainakaan siinä merkityksessä joissa niitä nykyään käytetään. Rooma oli sekä kaupunkivaltio että monikulttuurinen imperiumi, joten roomalaiselle ”ulkomaalaisuus” oli jotain muuta:

– Romani cives oli Rooman kansalainen, vaikka hän olisi syntynyt ja asunut koko elämänsä ulkomailla, kuten Marcus Iulius Philippus Arabs, jonka isä oli Syyrian provinssiin muuttanut arabi.

– Peregrinus oli mies, jolla ei ollut Rooman kansalaisuutta – mutta saattoi silti olla latinaa puhuvasta suvusta joka oli aina asunut Roomassa ja jolla ei ole mitään siteitä kaupungin ulkopuolelle.

– Transmarinus oli kutsumanimi ”merentakaiselle” – henkilö oli tullut Roomaan sen provinsseista. Sanaa käytettiin samaan tapaan kuin Helsingissä puhutaan ”junantuomista”, merkityksessä ”ulkopaikkakuntalainen”. Se ei kuitenkaan viitannut henkilön etniseen alkuperään, eikä siihen että hän olisi tullut valtakunnan ulkopuolelta. Imperiumin ulkopuolella syntyneistä käytettiin joskus harvoin nimeä alienigenus, useammin kreikkalaista lainasanaa barbarus, barbaari.

David Noy arvioi että keisariajalla Rooman kaupungin asukkaista viisi prosenttia oli ulkomaalaisia – siis ihmisiä, jotka olivat muuttaneet kaupunkiin jostain Italian ulkopuolelta. Koska jopa kymmenet tuhannet ihmiset muuttivat vuosittain asumaan imperiumin ytimeen, erittäin suuri osa Rooman kaupungin asukkaista oli itse asiassa jotain mitä nykyään kutsuttaisiin ”ulkomaalaistaustaiseksi”. Se näkyi myös valtakunnan johtoasemissa, sillä sosiaalinen liikkuvuus oli suurta.

Keisariajan alkupuolella useimmat tasavallan ajan senaattorisuvut kuolivat sukupuuttoon. Caesarin ajan 45 patriisisuvusta vain yksi – Corneliukset – oli olemassa keisari Hadrianuksen noustessa valtaan puolitoista vuosisataa myöhemmin. Augustus ja Claudius kohottivat 25 uutta sukua patriisisäätyyn, mutta kaikki paitsi kuusi katosivat olemasta Nervan päiviin mennessä. Vaikka ensimmäisellä vuosisadalla keisarit järjestivätkin useita patriisisäätyyn kohdistuneita puhdistuksia, myös lapsettomuudella täytyi olla kehityksessä oma osansa. Tosiasia on, ettei senaattoriluokka olisi pysynyt olemassa ilman ripeää säätykiertoa jossa luokka täydensi jatkuvasti itseään alhaaltapäin. Kuten keisarit, myös patriisit adoptoivat usein perijänsä, ja useimmat heistä olivat kotoisin provinsseista.

Harva halusi pitää meteliä barbaarisesta alkuperästään tultuaan roomalaiseksi. Uudet kansalaiset ylpeilivät roomalaisella identiteetillään. Hautakivien perusteella voidaan sanoa, että noin puolet lapsista joiden isällä oli kreikkalainen nimi, oli itse saanut latinalaisen nimen, kun taas toisinpäin ilmiö on lähes tuntematon: alle kymmenesosalla latinalaisnimisten perheiden lapsista on kreikkalainen nimi. Erilaisuus ei ollut muodikasta: runoilija Papinius Statius ylisti Lepcis Magnasta kotoisin olevaa pohjoisafrikkalaista puhujaa Septimius Severusta seuraavin sanoin: ”Puheenpartesi ei ole puunilaisen, aatteesi ei ole ulkomaalaisen, olet italialainen! Italialainen!” (2)

Kirjailijoiden ja runoilijoiden mukaan Rooma oli todella maahanmuuttajien kaupunki. Syyt muuttaa Roomaan olivat Senecan mukaan samat jotka ajavat ihmisiä nykyään Lontooseen tai New Yorkiin: kunnianhimo, toivo rikastumisesta ja korkeakoulutus (Ad Helviam, 6). Martialis imarteli keisari Domitianusta runossa, jossa hän kertoo miten traakialaiset ja egyptiläiset, hevostensa verta juovat skyytit, arabit, parfymoidut kilikialaiset, töyhtöpäiset sikambrit ja kiharatukkaiset etiopialaiset ovat kaikki saapuneet Roomaan ylistämään  keisaria.

Juvenalis taas kuvaa kuulussa satiirissaan perusroomalaista Umbriciusta, joka valittaa miten Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat pilaavat Rooman ja miten kaduilla puhutaan enää kreikkaa: ”Kauan on Syyrian Orontes virrannut vetensä Tiberiin”. Roomalaisille ei ole enää tilaa Roomassa, kaikki on kalliimpaa, kaduilla on vaarallista, rehellisiä ihmisiä ei enää ole (ja tämä kaikki on syyrialaisten vika). Umbricius käyttää kreikankielisistä maahanmuuttajista väheksyvää ilmaisua Graeculus, ”pikku kreikkalainen”.

Professori Frank Tenney kävi 1900-luvun alussa läpi 13 900 hautapiirtokirjoitusta Rooman kaupungin hautausmailta ja tuli siihen tulokseen, että kahdella kolmesta orjasta oli ulkomaalainen nimi ja monilla Rooman kansalaisillakin oli kreikkalaisnimiset vanhemmat.  Tästä hän päätteli, että keisariajalla jopa 90 %:lla kaupungin asukkaista saattoi olla juuret Italian ulkopuolella (Tenney Frank: Race mixture in the Roman Empire. American Historical Review, 1916 vol. 21, nro 4.).

Tenneyn päätelmät eivät tosin ole aivan aukottomia. Todellinen kansallisuus mainitaan hautakivissä ani harvoin. On myös muistettava, että orjat olivat myyjiensä omaisuutta ja orjakauppias saattoi markkinointisyistä nimetä kauppatavaransa uudestaan. Kreikkalaisista ja syyrialaisista orjista maksettiin enemmän kuin länsieurooppalaisista, joten on myös mahdollista että orjien nimet olivat yhtä mielivaltaisia kuin nimet, joita ihmiset nykyään antavat lemmikeilleen. Viimeaikaisten DNA-tutkimusten perusteella ei voi sanoa, että Rooman kaupunki kansojen sulatusuunina olisi merkittävästi vaikuttanut italialaisten perimään. Näyttää siltä, että myös keisariajalla suurin osa tulijoista oli kotoisin Italian maaseudulta.

Noyn otanta on huomattavasti pienempi, mutta pitää sisällään vaan tapaukset joissa kotimaasta voi olla varma. Taulukko antaa hieman uskottavamman kuvan antiikin Rooman ulkomaalaisväestön alkuperästä. 48 % muuttajista oli kotoisin idästä, 33 % läntisistä provinsseista (mukaanlukien Afrikka) ja 19 % Balkanilta ja Kreikasta. Tulos ei yllätä, sillä se vastaa melko tarkalleen väestön normaalia jakautumista Rooman valtakunnan provinsseissa.

Provinssi Pakanat Kristityt Yhteensä
Syria, Palestina 48 45 93
Asia 66 11 77
Bithynia 24 9 33
Aegyptus 23 10 33
Galatia 12 21 33
Armenia, Parthia 22 4 26
Cappadocia 11 4 15
Creta, Cyrenaica, Cyprus 4 7 11
Cilicia 9 1 10
Lycia 7 2 9
Pannonia 23 10 33
Thracia 27 3 30
Kreikka (Achaea & Epirus) 18 8 26
Moesia 9 1 10
Dacia 8 1 9
Dalmatia 7 2 9
Noricum 9 0 9
Macedonia 3 2 5
Hispania 60 12 72
Gallia 43 10 53
Africa, Numidia 36 14 50
Germania 24 1 25
Sicilia 5 9 14
Mauretania 10 3 13
Corsica, Sardinia 3 0 3
Raetia 2 1 3
Yhteensä 513 191 704

(1) Arviot Rooman kaupungin väkiluvusta vaihtelevat riippuen siitä, miten muutamaan tunnettuun väestönlaskuun ja Augustuksen testamenttiin sisältyviä lukuja pitäisi tulkita. Morleyn (Metropolis and Hinterland: The city of Rome and the Italian economy, 1996) arvion mukaan kaupungissa eli 870 000  – 970 000 asukasta, joista 750 000 vapaita kansalaisia, 200 000 orjaa ja 20 000 sotilasta, ritaria ja senaattoria. Toiset ovat arvioineet kaupungissa asuneen noin 600 000 kansalaista, 100 000 ulkomaalaista ja vähintään 100 000 orjaa. Orjien määrää on hyvin vaikea arvioida; tasavallan ajan lopulla se on voinut olla jopa 40 % koko kaupungin väkiluvusta, mutta laski tasaisesti keisariajalla. Morleyn arvio orjien kokonaismäärästä Augustuksen aikana on alhainen, vain 10–20 %.

(2) Statius: Silvae 4.5. Kyseessä ei ollut keisari Lucius Septimius Severus (145–211) vaan hänen samanniminen sukulaisensa ja mahdollisesti isoisänsä, ritarisäätyyn kuulunut Septimius Severus, joka oli muuttanut nuorena miehenä Lepciksestä Roomaan ja tullut tunnetuksi juhlapuhujana. Severuksen isä oli ostanut Vejistä maatilan ja hän itsekin rakasti kovasti Italian maaseudun rauhaa (T. D. Barnes:  The Family and Career of Septimius Severus, 1967).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>