Muistatteko Russel Crowen SPQR-tatuoinnin Gladiaattorissa?
Viime viikolla uutisoitiin Newcastlen yliopiston museon järjestämästä näyttelystä, joka kertoo tatuoinnin historiasta Britanniassa. Lindsay Allason-Jonesin mukaan kaikilla legioonalaisilla ja joillakin Hadrianuksen muurilla palvelleilla apujoukkojen miehillä oli tatuointi. Britanniassa ei tuolta ajalta ole kuitenkaan säilynyt yhtään ehjää ruumista. Allason-Jonesin lähde on roomalaisen sotilasteoreetikon Flavius Vegetius Renatuksen 300-luvun lopussa kirjoittama Epitoma rei militaris (tunnettu myös nimellä De Re Militari).
Vegetius neuvoo, ettei alokasta pitänyt merkitä armeijan merkillä (punctis signorum inscribendus) heti värväydyttyään, vaan vasta kun tämä oli riittävästi koeteltu ja katsottu kelvolliseksi. Vegetiuksen epämääräinen ilmaisu on synnyttänyt monenlaisia tulkintoja: Oliko kyseessä tatuointi vai kankaaseen ommeltava irrotettava merkki, kuten jotkut ovat ehdottaneet? Merkkiä on virheellisesti epäilty joskus myös polttomerkiksi.
Käsitellessään asiaa magnum opuksessaan Later Roman Empire edesmennyt A.H.M. Jones muistuttaa miten tatuointeja halveksittiin kreikkalais-roomalaisessa maailmassa: Ne olivat orjien ja rikollisten merkkejä. Roomassa oli yleinen tapa merkitä orjat tatuoimalla omistajan nimi joko päähän tai käsiin. Aiemmin keisariajalla legioonalaiset saivat ilmeisesti samankaltaisen lyijyisen tuntolevyn (signaculum) kuin nykyaikaiset sotilaat. Tuntolevystä on epämäärinen maininta Maximilianuksen marttyyrikertomuksessa (Acta Santi Maximiliani Martyris).
Vuonna 295 käytiin oikeutta Afrikan prokonsuli Dion edessä. Syytettynä seisoi aseistakieltäytyjä Maximilianus, joka vetosi vakaumukseensa kristittynä. ”En voi palvella armeijassa. En voi tehdä pahaa. Minä olen kristitty.” Kutsuntalääkäri totesi Maximilianuksen kuitenkin terveeksi ja palveluskelpoiseksi, joten prokonsuli määräsi hänet ottamaan vastaan armeijan merkin. Maximilianus vastusteli: ”En voi ottaa vastaan tuntolevyä. En voi palvella sotilaana. Minä olen kristitty. En hyväksy kaulaani maallista merkkiä ja jos minulle sellainen annetaan, murran sen. En voi kantaa kaulassani lyijynpalaa, sillä minä kannan jo Herrani omaa tunnusta.”
Yhtään selvästi armeijan tuntolevyksi tunnistettavaa esinettä ei koko Rooman valtakunnan alueelta ole kuitenkaan löytynyt. Hofheimin roomalaisesta linnakkeesta läheltä Moguntiacumia (nykyään Mainz Saksassa) on löytynyt soikea, rei’itetty lyijylevy, jonka kummallekin puolelle on kaiverrettu sotilaan nimi (IUSTINUS) ja hänen sotilasarvonsa (SCORPIONARI eli heittokoneen käyttäjä). Esine voi olla tuntolevy tai yhtä hyvin mikä tahansa kyltti tai merkki jostain Justinuksen omistamasta esineestä, kuten matka-arkusta. Chesteristä Englannista on löytynyt samankaltaisia omistusmerkkejä, joissa myös sotilasosastot on mainittu (VII C TITIANI, LEG XX IULI CANDIDI).
Kenties tatuoinnit korvasivat tuntolevyt 300-luvulla, kun yhä suurempi osa Rooman legioonista muodostui germaaneista, sarmaateista ja muista heimokansoista joilla oli pitkät perinteet tatuointien käyttämisessä. Rooman apujoukoissa tatuointeja on kenties ollut aina. Hollannista löytyneissä bataaviratsumiesten paraatikypärissä on merkillisiä piste- ja rengaskuvioita kypärän anatomisessa kasvosuojuksessa. Ovatko ne pelkkiä koristeita, vai kuvastavatko ne kantajiensa kasvotatuointeja?
Suosituimmiksi tatuointien paikoiksi sotilailla mainitaan kasvot ja kädet, ei esimerkiksi käsivarret kuten nykyään. Vuoden 395 konstituution mukaan kaikki sotilaat ja keisarillisten asetehtaiden työntekijät saivat tatuoinnin. Tuolloin sotilaskarkuruudesta ja asepalveluksen välttelemisestä oli tullut Vegetiuksen mukaan suorastaan yleinen epidemia, joten kenties tatuointipakko kuvaa myös ajan koventuneita asenteita.