Talouskriisi IV: Orjat

Orjakauppa (1882). Gustave Boulangerin orientalisoiva maalaus kuvastaa oman aikansa tirkisteleviä kaunotaiteellisia arvoja. Orjamarkkinat tarjosivat 1800-luvun taiteilijoille aiheen loputtomille eroottisille fantasioille.

Rooman valtakunnan talouskriisejä käsittelevä sarja päättyy – pahaenteisesti – orjuuteen. Kuten hyvin tiedämme, antiikin yhteiskunta oli orjayhteiskunta, jossa lähes kaikki työ tehtiin ihmisvoimin. Ennen kuin voimme mennä itse aiheeseen eli miten 200-luvun kriisi vaikutti  orjuuteen, on valotettava tarkemmin antiikin ajan orjuuden erityispiirteitä.

Orjuus Rooman keisarikunnassa erosi muutamalla olennaisella tavalla uuden ajan orjuudesta Amerikoissa. Ensinnäkään se ei perustunut ihonväriin tai rotuun; orjaa ja isäntää ei voinut erottaa toisistaan ulkonäön perusteella. Toisekseen orjia ei käytetty pelkästään ruumiilliseen työhön, vaan orjuuden piiriin kuului taloudellisen toiminnan kaikki tasot prostituoiduista opettajiin, pankkiireihin ja virkamiehiin asti. Voidaan jopa väittää, että antiikin orjaluokka vastasi modernin yhteiskunnan palkansaajia. Sivumennen sanottuna suomalaisessa ja karjalaisessa kansanrunoudessa orjaa käytetään palkollisen ja palkkalaisen synonyyminä. Roomalaiset ymmärsivät, että orjat työskentelivät paremmin jos osa heidän tuottamastaan lisäarvosta jäi heidän omiin käsiinsä, joten he maksoivat orjille työstä pientä palkkaa. Ylimääräisenä kannustimena orjille tarjottiin myös mahdollisuus ostaa itsensä vapaaksi.(1)

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö orjuus olisi ollut monille kauhea kokemus. Orjat joutuivat kantamaan pientä nimikilpeä tai kaulapantaa, johon oli merkitty omistajan nimi ja osoite. Toisinaan pantaan oli merkitty myös isännän maksaman löytöpalkkion suuruus. Karannut orja polttomerkittiin kirjaimilla FUG, fugitivus. Sekä omistaja että valtio saattoi kohdella orjia julmasti. Oikeustapauksissa orjan antama todistus ei ollut lain edessä pätevä, ellei orjaa oltu kidutettu. Kaikkein julmin kuolemanrangaistuksen muoto, ristiinnaulitseminen, oli varattu orjille, pettureille ja rosvoille.

Kaikkein huonoimmassa asemassa olivat suurten maatilojen ja kaivosten orjat. Latifundioilla orjat asuivat ahtaissa parakeissa kuin keskitysleirivangit. Heitä pidettiin kahleissa,  eivätkä he saaneet päättää edes avioliitostaan. Oli täysin tilanhoitajan tahdosta kiinni, saiko orja ”paritella” toisen orjan kanssa vai ei ja kuka hänen partnerinsa oli. Keisarikunnan kaivoksissa työskenteli orjina lähinnä sotavankeja ja tuomittuja rikollisia. Työ oli erittäin kuluttavaa, eikä kaivosorjalla ollut kenties kuin viisi vuotta elinaikaa odotettavanaan. Callixtus, Rooman piispa vuosina 217-222, joutui nuorena miehenä tuomituksi orjuuteen Sardinian hopeakaivoksiin aiheutettuaan rettelöitä synagogassa. Hänen kristityt ystävänsä keisari Commoduksen hovissa saivat hänet lopulta vapautettua, mutta ennalleen toipumiseen meni vuosia.

Mistä orjia saatiin?

Kansainvälisen oikeuden (Ius gentium) mukaan sodan voittaja saattoi myydä voitetun väestön orjuuteen, kuten Caesar teki Galliassa. Orjuuden kulta-aikaa oli Rooman tasavallan loppu, jolloin valtakunta laajeni nopeasti ja sotavankeja virtasi Italiaan. Joidenkin arvioiden mukaan niemimaan noin 10 miljoonasta tuolloisesta asukkaasta 3–4 miljoonaa oli orjia. Useimmat esimerkit orjien raakalaismaisesta kohtelusta ovat juuri tältä ajalta. Keisariaikana ulkomaisia sotia käytiin harvemmin ja silloinkin ne olivat yleensä paikallisia konflikteja. Kun halpojen orjien aika oli ohi, orjien asema kohentui. Samalla orjuuden koko luonne alkoi hitaasti muuttua.

Enemmistö keisarikunnan orjista tuli valtakunnan rajojen sisäpuolelta, sillä monet roomalaiset syntyivät orjiksi. Lain mukaan orjalle syntyneet lapset olivat automaattisesti isäntänsä omaisuutta. Kotitalouksien orjat olivat suurtilojen ja kaivosten orjia paremmassa asemassa ja verrattavissa myöhempien aikojen piikoihin ja renkeihin. Kotitaloudessa syntynyttä orjaa (verna) kohdeltiin paljon paremmin kuin muita, melkein kuin perheenjäsenenä. Saattoihan hän olla isännän oma jälkeläinen. Orjalla ei näet ollut oikeutta kieltäytyä seksuaalisista palveluista eikä orjien seksuaalista hyväksikäyttöä pidetty aviorikoksena. Orja oli oikeudellisessa mielessä omaisuutta, ”puhuva työkalu” (instrumentum vocalis).

Emme tiedä miten yleistä orjien seksuaalinen hyväksikäyttö oli; ainakin antiikin ajan kirjailijat pitivät sitä itsestäänselvyytenä. Kuitenkin hautakivien perusteella orjien ja heidän isäntiensä välille muodostui jatkuvasti romanttisia suhteita, jotka johtivat vapautukseen ja avioliittoon. Yleisestä paheksunnasta huolimatta myös vapailla naisilla saattoi olla suhteita orjamiesten kanssa. Keisari Claudiuksen aikana säädetyn lain mukaan (Senatusconsulta Claudianum) nainen, joka jakoi säännöllisesti vuoteensa orjan kanssa, saattoi joutua itse orjuuteen mikäli orjan omistaja ei hyväksynyt suhdetta. Mikäli suhteella oli isännän suostumus, liitosta syntyneet lapset saivat Rooman kansalaisuuden.

Vecilia Hilan, entisen orjan, ja hänen vanhemman aviomiehensä Lucius Vibiuksen sekä heidän yhteisen vapaasyntyisen poikansa Lucius Vicius Felicio Felixin hautakivi. Piirtokirjoitus mainitsee myös neljännen perheenjäsenen, Luciuksen vapauttaman orjan Vibia Priman. 13 eaa – 5 jaa. Rooma, Musei Vaticani. Vaimo on kuvattu hyveellisenä roomalaisena matroonana, hiukset peitettynä ja vihkisormus nimettömässä.

Julkisia ja yksityisiä orjia

Kotitalouksien orjat tulivat käytännössä osaksi isäntänsä laajennettua perhettä. Kuoleman sattuessa heidät voitiin haudata samaan sukuhautaan. Orjien ja isäntien välille muodostui ystävyyssuhteita ja jotkut isännät jopa adoptoivat entisen orjansa tai tekivät tästä perillisensä. Kaupunkilaisille orjuus saattoi olla vain väliaikainen vaihe elämässä. Yleisen tavan mukaisesti omistajat joko vapauttivat orjansa testamentissaan, tai sitten orjan kanssa sovittiin kontrahti, jonka mukaan hän saattoi ostaa vapautensa takaisin tuotettuaan omistajalleen riittävästi lisäarvoa. Kun orja vapautettiin (manumissio), hänestä tuli vapauttaneen suvun alempiarvoinen jäsen ja hän omaksui vapauttajansa sukunimen. Rooman kansalaisen vapauttamasta orjasta tuli automaattisesti itsestäänkin Rooman kansalainen.

Aikana jolloin kansalaisuus kaikkine etuoikeuksineen oli vain harvoilla valtakunnan asukkailla, orjuus ja siitä vapautuminen saattoi olla uravaihtoehto. Oli näet mahdollista myydä itse itsensä orjaksi. Ylivelkaantuneelle tai työttömälle tämä oli taloudellisesti järkevä toimenpide, sillä uusi isäntä oli vastedes velvollinen orjansa elättämiseen. Orja ei myöskään ollut verovelvollinen. Ulkomaalaisille ja maahanmuuttajille (peregrini) itsensä orjaksi myyminen oli temppu, jonka avulla tavoiteltiin täyttä kansalaisuutta, sillä pelkkä avioliitto roomalaisen kanssa ei vaikuttanut kansalaisuuteen.

Vapautetut orjat (liberti) olivat Rooman valtakunnan käyttövoima. Monet vapautetut hakeutuivat kaupan ja käsityöläisyyden pariin. Usein he toimivat entisten isäntiensä bulvaaneina, sillä aikansa moraalin mukaan roomalaiselle yläluokalle oli sopimatonta ansaita rahaa liiketoiminnalla. Piirtokirjoitusten perusteella vapautetut olivat erittäin motivoituneita ansaitsemaan rahaa ja etenemään korkealle yhteiskunnan arvoasteikossa. Upporikkaasta mutta moukkamaisesta vapautetusta orjasta tuli kirjallinen arkkityyppi, jonka karikatyyrimäinen malliesimerkki on Petroniuksen Satyricon-romaanissa esiintyvä Trimalchio. Esimerkkeinä menestyneiden ex-orjien  muistomerkeistä mainittakoon esimerkiksi leipätehtailija Eurysaceen hauta Roomassa ja Mazaeuksen ja Mithridateen portti Efesossa.

Kaksi multimiljonääreiksi tullutta entistä orjaa, Mazaeus ja Mithridates, rakennuttivat tämän keisari Augustukselle omistetun monumentaalisen porttirakennelman vuonna 40 jaa. Efeson agoralle johtavan tien varrelle. Portti oli ilmeisesti hengauspaikkana paikallisen nuorison suosiossa, sillä portin vieressä oli piirtokirjoitus: ”Julkinen virtsaaminen kielletty rangaistuksen uhalla”.

Osa orjista oli ns. julkisia orjia, jotka kuuluivat kaupungille, valtiolle tai keisarille. He työskentelivät julkishallinnon palveluksessa kylpylöissä, palokunnissa, puhtaanapitolaitoksissa, elintarvikevarastoissa ja tie- ja sillanrakennustöissä. Rooman keisari oli valtakunnan suurin orjanomistaja. Rooman lain mukaisesti keisarin vapauttamat orjat otettiin keisarin perheeseen, jolloin he olivat asemaltaan huomattavasti tavallisia vapaita kansalaisia korkeammalla. Keisarikunnan varhaisaikoina entiset keisarilliset orjat onnistuivat nousemaan hallitseviin asemiin mm. talousministereinä. Vapautettuja orjia pidettiin kuitenkin taipuvaisina korruptioon, minkä vuoksi heidät syrjäytettiin lopullisesti johtotehtävistä keisari Hadrianuksen aikana.

Orjuus oli siis hyvin monivivahteinen ilmiö. Se saattoi tarkoittaa hengenvaarallista raadantaa rakennustyömaalla ja seksiorjuutta bordellissa, tai  suhteellisen turvattua elämää. Monien erikoisalojen osaajat olivat orjia, kuten alakoulujen opettajat, tulkit ja sihteerit. Keisarillinen hallinto työllisti paljon orjia erilaisissa toimistotehtävissä. On selvää, että korkeakoulutuksen saaneet ja sivistyneet orjat saivat parempaa palkkaa eikä heitä kohdeltu lainkaan niin huonosti kuin tiloilla tai satamissa palvelevia virkaveljiään.

Työvoimapulasta uudenlaiseen orjuuteen

”Miten sitten tällaista orjaa voisi sietää?” Jos olet itse orja, etkö siedä veljeäsi, jonka Zeus on luonut, ja joka sinun laillasi on samaa siementä ja saman suvun poika? Mutta jos olet päässyt korkeampaan asemaan, muututko välittömästi tyranniksi? (Epiktetos, Keskusteluja 1,13)

1800-luvulla ajateltiin, että kristinusko olisi vaikuttanut merkittävästi orjuuden katoamiseen ja tätä selitystä näkee toistettavan välillä vieläkin. Ajatus voi vaikuttaa houkuttelevalle, sillä varhainen kristinusko oli muutenkin monella tavalla napit vastakkain roomalaisen yhteiskunnan kanssa. Kristityt eivät suostuneet tekemään eroa orjan ja vapaan välillä, siunasivat orjien väliset avioliitot (joita  Rooman laki ei tunnustanut) ja saarnasivat yleismaallista laupeuden sanomaa. Nykyään ajatellaan että kristinusko pikemminkin heijasteli kehityksessään aikakauden yleisiä arvoja. Orjuuteen instituutiona sillä ei ollut vaikutusta. Kirkon saadessa taloudellista vaikutusvaltaa siitä tuli samalla merkittävä orjanomistaja, vaikka jotkut kirkkoisät kuten Origenes ja Gregorios Nyssalainen puolsivatkin orjien vapauttamista.

Kristinuskon eettinen ja moraalinen sanoma ei syntynyt tyhjiössä, vaan vuorovaikutuksessa hellenistisen filosofian kanssa. Stooalaiset filosofit kuten Epiktetos ja Dion Khrysostomos arvostelivat keisariajan alkupuolella orjien huonoa kohtelua ja sillä oli oma vaikutuksensa valtakunnan ylimpiin piireihin. Orjien aseman koheneminen tapahtuikin asteittain keisarikunnan kahden ensimmäisen vuosisadan aikana. Augustuksen aikana omistaja ei saanut enää surmata orjaansa. Keisari Claudiuksen säätämän lain mukaan orjan heitteillejättö oli rinnastettava siihen että omistaja oli luopunut omistussuhteestaan orjaan ja tämä oli siten vapaa. Keisari Neron aikana orjat saivat luvan valittaa huonosta kohtelusta oikeuteen. Antoninus Piuksen aikana orjan surmaaminen oli samanlainen rikos kuin vapaan kansalaisen murha.

Yksikään pakanallinen tai kristillinen kirjailija ei kuitenkaan vastustanut orjuutta sinänsä. Kirkkoisä Augustinuksen mielestä orjuus oli Jumalan säätämä osa asioiden luonnollista järjestystä. Kristityt sallivat orjien liittyä kulttiinsa, mutta orjan maanpäällisen aseman ei ollut tarkoitus muuttua. Varhaiskristillisissä kirjeissä kehotettiin orjia tottelemaan isäntiään samalla tavalla kuin he tottelivat Jumalaa ja odottamaan palkintoa taivaassa. Orjan kärsimystä verrattiin Kristuksen kärsimyksiin ristillä; kärsimys itsessään teki orjasta hyvän kristityn.(3)

Kuitenkin orjien suhteellinen osuus väestöstä laski koko ajan ja yhä suurempi osuus orjista oli kotoperäisiä. Keisarillisessa hallinnossa orjat ja vapautetut vaihtuivat palkattuihin ritarisäätyisiin virkamiehiin. Maatilojen ja kaivosten kahleorjista oli pulaa. Käytettävissä olevan työvoiman määrä oli ilmeisesti tasaisesti vähentynyt ns. Antoninusten rutosta lähtien. Työvoimapula saattoi vaikuttaa myönteisesti uusien teknisten innovaatioiden käyttöönottoon. Monet nykytutkijat esittävät vesivoiman käytön lisääntyneen myöhäisantiikissa. Esimerkiksi Fryygian Hierapoliissa paikallinen mylläri Marcus Aurelius Ammianos kehitti 200-luvun lopulla uudenlaisen kivenleikkaamiseen tarkoitetun sahamyllyn, joka on ikuistettu myös hänen hautakiveensä.(4)

200-luvun sotien ja kaaoksen aikana hallitukset olivat jo useaan otteeseen turvautuneet pakkotyövoimaan hätätilan nojalla. Esimerkiksi kuuluisa Aurelianuksen muuri rakennettiin Rooman kaupungin ympärille 271–275 asettamalla kaikille kaupungin korporaatioille ja ammattiyhdistyksille työvelvoite. Keisari Diocletianus otti käyttöön uusia pakkokeinoja tuotantokyvyn suojelemiseksi. Palkka– ja hintasäätelyn lisäksi kaikki vapaat työläiset pakotettiin liittymään korporaatioihin. Seuraavaksi ammateista tehtiin perinnöllisiä. Kehitys jatkui ensimmäisen kristityn keisarin Konstantinuksen aikana.

Konstantinus sääti lain, jonka salli vanhempien myydä lapsensa orjuuteen ja mahdollisti hylättyjen lasten adoptoinnin ja kasvattamisen orjiksi. Kristittyjä naisia kiellettiin ryhtymästä sukupuolisuhteeseen orjan kanssa kuolemanrangaistuksen uhalla. Mutta kaikkein merkittävin muutos joka sai lopullisen muotonsa Konstantiuksen aikana oli vapaan talonpoikaisväestön sitominen kiinni turpeeseen. Suurmaatilat olivat jo pitkään kärsineet orjien saannin tyrehtymisestä. Ratkaisuksi keksittiin maattomien talonpoikien työvelvoite. Myös pientilallisia kiellettiin poistumasta tiloiltaan ja kylät asetettiin yhteisvastuuseen tietyistä tuotantomääristä. Samalla kun varsinaisten orjien määrä väheni, vapaasyntyinen köyhälistö pakotettiin maaorjuuteen (colonus). Tämä ns. kolonaatti säilyikin sitten hyvin vähin muutoksin keskiajan lopulle asti.

Kun itsensä myyminen orjaksi kiellettiin keisari Valensin aikana vuonna 368, ero orjien ja epävapaiden kansalaisten välillä oli jo mitätön. Keisari Justinianuksen lakikokoelmassa molemmat ryhmät rinnastetaan toisiinsa, ja colonuksesta oli tullut kirjaimellisesti maaorja, servus terrae. Aikaisempi orjia koskenut lainsäädäntö menetti merkityksensä, sillä myöhäisantiikin keisarillinen hallinto saattoi sotavoimiensa suosiollisella myötävaikutuksella kantaa verot pakkotyösuorituksina koko väestöltä.

Aiheesta lisää:

  • The Later Roman Colonate and Freedom. Miroslava Mirković, 1997.
  • The Roman Slave Supply. Walter Scheidel, 2007.
  •  The Cambridge World History of Slavery. Jennifer Glancy, 2011.
Sadanpäämies näyttää kaapin paikan talonpojalle. Yksityiskohta mosaiikista, Villa Romana del Casale (Piazza Armerina).
  • (1) Teknisesti ottaen orjan henkilökohtainen palkka tai omaisuus (peculium) oli isännän omaisuutta, mutta orjalla oli siihen lain mukaan täysi nautintaoikeus. Orjia koskevasta juridiikasta enemmän Lacus Curtiuksessa.
  • (2) Portti on ilmeisesti edelleenkin nuorison suosiossa, uudemmista piirtokirjoituksista päätellen (kirjoittajan kuvaama, 23.10.2012).
  • (3) Efesolaiskirje 6:5–8, Kolossalaiskirje 3:22–25, Paavalin ensimmäinen kirje Timoteukselle 6:1, kirje Titukselle 2:9–10, Ensimmäinen Pietarin kirje 2:18.
  • (4) Aikaisemman, erityisesti Moses I. Finleyn ja muiden marxilaisten tutkijoiden kannattaman selityksen mukaan antiikin Rooman talouteen vaikuttivat vain status ja kunnia, eivät rationaaliset pyrkimykset. Valtakuntaa pidettiin teknisesti alikehittyneenä ja jämähtäneenä. Parin viime vuosikymmenen aikana tutkijat ovat tulleet täsmälleen päinvastaisiin päätelmiin. Keskustelusta tarkemmin mm. Kevin Greene: Technological innovation and economic progress in the ancient world: M. I. Finley re-considered.Economic History Review, LIII, 1 (2000).

4 kommenttia artikkeliin ”Talouskriisi IV: Orjat”

  1. Tuossa ylimmässä maalauksessa käy ainakin selväksi, että teoksen maalannut henkilö on tuntenut Rooman valtakunnan historiaa tarkastikin liittämällä kauppatavaran kaulaan plakaatit ym. nippelitietoa. Minua kiehtoo etenkin se, unohtuiko Rooma jossain vaiheessa ihmisiltä. Tarkoitan siis kun esimerkiksi joskus 1600-luvulla talonpoika on käynyt viskaamassa heinälyhteet ”siihen ikivanhaan, mutta ihmeen hienoon rakennukseen”, onko hän tiennyt mitään sen rakennuksen tekijöistä tai milloin se on rakennettu? Minulla on sellainen mielikuva, että tavikset ovat vain kummastelleet miten monimutkaisia ja ehkä loistokkaitakin rakennuksia ym. heidän aikanaan näkyy pelloilla, uusien rakennusten seassa, hiekkaan hautautuneina ja navetoiksi muunnettuina yms., mutta heillä ei ole ollut hajuakaan siitä ketkä ne rakensivat ja koska.

  2. Isäntäni lukitsi minut häkkiin kun en totellut häntä.

  3. Adolf Hitler (20. huhtikuuta 1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari – 30. huhtikuuta 1945 Berliini, Saksa) oli itävaltalaissyntyinen saksalainen poliitikko, joka nousi Saksan valtakunnankansleriksi ja johti natsihallinnon aikana 1933–1945 maata diktaattorina, Saksan valtakunnanjohtajana (Führer).

    Hitlerin politiikka perustui hänen kehittämäänsä kansallissosialismina tunnettuun aatesuuntaan, joka pohjautui nationalismiin, rasistiseen rotuoppiin ja jyrkkään antisemitismiin. Johtamansa Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen avulla Hitler perusti Saksaan totalitaarisen hallinnon, jossa toisinajattelijat kukistettiin väkivalloin. Hitlerin aloittamat valloitussodat johtivat toisen maailmansodan syttymiseen Euroopassa, ja hänen hallintonsa harjoittama hirmuvalta johti rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja holokaustina tunnettuun kansanmurhaan. Tästä huolimatta Hitler oli monien aikalaistensa kannattama ja palvoma johtaja. Hänen valtakautensa päättyi Saksan tappioon ja Hitlerin itsemurhaan keväällä 1945.

    Hitler oli taitava propagandisti ja puhuja, ja hyödyntäen räikeää juutalaisvastaista propagandaa, saksalaisten keskuudessa vallinnutta tyytymättömyyttä ensimmäisen maailmansodan lopputuloksesta sekä 1920-luvun lopun talousvaikeuksia hän kohosi Saksan diktaattoriksi maaliskuussa 1933. Hänen valtakautensa alkoi Versailles’n rauhansopimuksen yksipuolisella mitätöinnillä ja sitä seuranneella asevarustelulla sekä valtiojohtoisilla teollistamishankkeilla, jotka nostivat Saksan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä talouskriisistä. Samalla Saksasta muotoutui yksipuoluediktatuuri.

    Hitlerin aloittamat valloitussodat sytyttivät vuonna 1939 toisen maailmansodan, jonka kestäessä Saksa liittolaisineen valloitti suuren osan Eurooppaa. Sodan uhrien lisäksi Saksan hallitus järjestelmällisesti surmasi noin kuusi miljoonaa juutalaista ja miljoonia muita ihmisiä ”ei-toivottuna” pidetyn rodun, uskonnon, poliittisen vakaumuksen tai vamman vuoksi. Saksan häviön käytyä epäonnistuneen Neuvostoliiton valloitusyrityksen jälkeen väistämättömäksi Hitler teki itsemurhan bunkkerissaan puna-armeijan saartamassa Berliinin hallituskorttelissa sodan viimeisinä päivinä.

    Sisällys
    1 Elämäkerta
    1.1 Lapsuus ja nuoruus
    1.2 Kouluvuodet
    1.2.1 Kansallinen koulutus
    1.2.2 Isän kuolema
    1.2.3 Onnen päivät
    1.3 Vuodet Wienissä
    1.3.1 Äidin kuolema
    1.3.2 Taiteilija
    1.4 Münchenissä ennen suurta sotaa
    1.5 Ensimmäinen maailmansota
    1.5.1 Haavoittumiset
    1.5.2 Sodan loppu
    1.6 Sodan jälkeisessä Saksassa
    1.7 Kansallissosialistisen puolueen synty
    1.7.1 Armeijan vakoilija liittyy puolueeseen
    1.7.2 Poliitikko syntyy
    1.7.3 Puolueen johtajaksi
    1.8 Oluttupavallankaappaus
    1.8.1 Landsbergin vankilassa
    1.8.2 Mein Kampf
    1.9 Nousu valtaan
    1.9.1 Perheongelmia
    1.9.2 Ongelmia puolueessa
    1.9.3 Unelman täyttymys
    1.10 Väkivallan politiikka
    1.10.1 Valtiopäivätalon palo
    1.10.2 Diktaattori
    1.11 Führer
    1.12 Valmistautuminen sotaan
    1.12.1 Blomberg–Fritsch-kriisi
    1.12.2 Itävallan liittäminen Saksaan
    1.12.3 Molotov–Ribbentrop-sopimus
    1.13 Sotapäällikkö
    1.13.1 Sota alkaa
    1.13.2 Hyökkäys länsirintamalla
    1.13.3 Hyökkäys Neuvostoliittoon
    1.13.4 Päätös joukkotuhonnasta
    1.13.5 Sodan käännekohta
    1.13.6 Kahden rintaman loppusota
    1.13.7 Sodan loppu
    1.14 Kuolema
    2 Hitlerin perintö
    3 Hitler taiteilijana
    4 Terveys
    5 Kansalaisuus
    6 Kunnianosoituksia
    7 Katso myös
    8 Huomautukset
    9 Lähteet
    9.1 Viitteet
    10 Kirjallisuutta
    11 Aiheesta muualla
    Elämäkerta
    Pääartikkeli: Adolf Hitlerin elämäkerta
    Lapsuus ja nuoruus

    Adolf Hitlerin syntymäkoti Braunau am Innissä. Talon edessä on nykyään fasismin uhrien muistolaatta.

    Hitler vauvana 1889.
    Adolf Hitlerin isä Alois Hitler loi uransa Saksan ja Itävallan välisellä rajalla tullivirkailijana. Alois Hitler avioitui kolmesti, ensimmäistä kertaa Anna Glasl-Hörerin kanssa. Avioliitto oli lapseton ja erottuaan Annasta Alois nai talouden keittäjättären, Franziska Matzelsbergerin. Franziska synnytti Aloisille pojan Alois junior. Pian tämän jälkeen syntyi toinen lapsi, tytär Angela. Franziskan kuoltua 1883 tuberkuloosiin Alois avioitui piispan erikoisluvalla serkkunsa Klara Pölzlin (s. 1860) kanssa, jonka kanssa hänellä oli ollut suhde vielä toisen vaimonsa eläessä.[1]

    Alois Hitler oli luonteeltaan kova, tiukkaan kuriin ja järjestykseen uskova väkivaltainen mies. Katkeroitunut ja ajan myötä alkoholisoitunut Alois pieksi vaimoaan ja perhettään usein pienimmistäkin syistä. Alois ja Klara saivat yhdessä kuusi lasta, joista kolme ensimmäistä kuolivat alle kaksivuotiaina. Vasta neljäs, Adolf, eli pitempään. Adolfin syntyessä Alois oli 52-vuotias. Miestään 23 vuotta nuorempi Klara Pölzl puolestaan oli siisti, vakava ja ahkera nainen, joka hoiti taloutta parhaansa mukaan miellyttääkseen puolisoaan. Syvästi uskovainen Klara oli onneton ärtyisän ja väkivaltaisen Aloisin puolisona ja suri syvästi kolmea ensimmäistä vauvaiässä kuollutta lastaan.[2] Neljännen lapsen Adolfin jälkeen perheeseen syntyivät myös Edmund, joka kuoli kuusivuotiaana tuhkarokkoon, ja Paula, joka eli sisarusparvesta pisimpään, vuoteen 1960 saakka.[1]

    Adolf Hitler syntyi 20. huhtikuuta 1889 Braunau am Innissä Itävalta-Unkarissa, Salzburger Vorstadt-kadun varrella olevan talon toisessa kerroksessa. Hänet kastettiin katolisen kirkon jäseneksi nimellä Adolfus Hitler.[1][3] Pariskunta pelkäsi, ettei heidän neljäskään lapsensa sisarustensa tapaan selviäisi kovin vanhaksi; pariskunnan kuudesta lapsesta vain Adolf ja hänen nuorempi sisarensa Paula elivät aikuisikään asti. Kun hän kuitenkin jäi henkiin ja kasvoi, hemmotteli Klara poikaansa parhaansa mukaan. Lapsuudessaan Adolf joutui usein hakemaan yhä enemmän juopottelevan isänsä kotiin lähiseudun kapakoista. Kirjassaan Taisteluni (Mein Kampf) Hitler kuvaa isäänsä tiukaksi kurinpitäjäksi, jonka karskin kuoren alla piili lempeä ja perheestään huolehtiva tunnollinen mies. Yksityisesti Hitler, muistellessaan lapsuuttaan, kuvasi isäänsä todellisuudessa sadistiseksi ja väkivaltaiseksi öykkäriksi, joka kulutti perheen rahat alkoholiin.[4]

    Pieni Adolf hakikin kepeillä, vöillä ja remmeillä annettujen selkäsaunojen jälkeen lohtua ja turvaa lempeästä ja rakastavasta äidistään. Selkäsaunoista huolimatta Adolf ei alistunut, vaan pani vastaan isälleen, joka puolestaan rankaisi poikaansa aina vain kovemmin, varsinkin velipuolensa Alois juniorin karattua kotoa 14-vuotiaana. Sisaren Paulan mukaan Adolf sai selkäänsä päivittäin.[1]

    Lapsuutensa leikeissä Hitler pyrki olemaan johtaja. Hän johti joukkonsa muun muassa villin lännen taisteluihin, joihin hän sai mallin suositulta saksalaiselta lännenkirjailijalta Karl Maylta. Samoin buurisodan taistelut innoittivat Hitlerin leikkejä. Niin ikään ”seuraa johtajaa” oli Hitlerin lempileikkejä, jos hän itse sai johtaa.[2] Vaikka Hitlerillä oli lapsena ystäviä, perhe muutti usein ja Hitler joutui toistuvasti erilleen vanhasta kaveripiiristään. Siksi hän vietti välillä yksinäisiä kausia ja joutui joskus myös tappeluihin. Ainoat Hitlerin lapsuuden paikoista, joita hän aikuisena muisteli lämpimästi, olivat Linz ja tämän lähellä sijaitseva maalaiskylä Leonding.[5]

    Kouluvuodet

    Piirros apotti Theoderich Hagnin vaakunasta.
    Hiukan ennen kuudetta ikävuottaan Adolf laitettiin Fischlhamnin kylän kansakouluun. Siellä hän oppi lukemaan ja kiinnostui jo lukutaipaleensa alussa historiasta. Vuonna 1897 Klara laittoi hänet lambachilaiseen luostarikouluun toivoen, että Adolfista tulisi munkki. Hänet kuitenkin erotettiin, koska hänet oli saatu kiinni tupakoinnista luostarin alueella. Lambachin benediktiiniläisen apottiluostarin kirkon pääkulkuväylän varrella oli myös edesmenneen apotti Theoderich Hagnin vaakuna, jonka keskeisin piirre oli hakaristi.[1]

    Perhe muutti pian Linziin, jossa Adolf jatkoi kansakoulua pärjäten vielä hyvin. Eri opettajat ovat kuvanneet häntä eri tavoin, mikä johtuu siitä, että nuori Hitler pärjäsi lempiaineissaan piirtämisessä, historiassa ja liikunnassa hyvin, kun taas vastenmieliset aineet hän läpäisi rimaa hipoen. Pääsääntöisesti opettajien mukaan Hitler oli asenteellinen, omapäinen ja uhmakas, mutta toisaalta ujo ja haaveileva. Vuonna 1900 Alois asetti vastentahtoisen poikansa oppikouluun ja toivoi hänestä tulevan itsensä lailla valtion virkamiehen. Aloisilta tämä oli kuitenkin jonkinlainen huolen ja ohjauksen osoitus poikaansa kohtaan, sillä oppikoulu vaati taloudellista sijoitusta.[1]

    Kansallinen koulutus
    Taisteluni-kirjassaan Hitler kuvailee ensimmäisiä kouluvuosiaan tärkeiksi kansallisen identiteettinsä määrittelemisen kannalta. Eri kansallisuusaatteitten villitsemässä 1800–1900-lukujen vaihteen Itävallassa Saksan vastaisella rajalla ihailtiin eniten juuri saksalaisuutta. ”Saksalainen poika, älä unohda olevasi saksalainen” ja ”Tyttö, muista, että sinusta pitää tulla saksalainen äiti” olivat aikansa isku- ja oppilauseita, joita viljelivät muun muassa innokkaimmat opettajat. Erityisellä lämmöllä Hitler muistelee oppikoulun historianopettajaansa tohtori Leopold Pötschiä, jonka Saksan historiasta pidetyt oppitunnit olivat hänelle ikimuistoisia.[6] Muutoin Hitler vihasi kouluaan ja varsinkin isänsä ajatusta tulevaisuudestaan virkamiehenä. Piirtämistaidoistaan äidiltään, tovereiltaan ja opettajiltaan kehuja saanut Hitler oli vakuuttunut halustaan tulla taiteilijaksi. Hänellä oli kyky katsoa rakennusta ja tallentaa se myöhemmin paperille yksityiskohtaisen tarkasti.[1]

    Isän kuolema

    Alois Hitler tullivirkailijan univormussaan.
    Isän äkillinen kuolema keuhkoverensyöksyyn kodin lähellä sijainneessa oluttuvassa vuoden 1903 alussa vapautti tuolloin 14-vuotiaan Hitlerin unelmoimaan taiteilijanurasta. Äitinsä toiveesta Hitler kuitenkin jatkoi oppikoulussa Steyrissä,[6] jossa hän alkuun pärjäsi hyvin. Hänen keskiarvonsa alkoivat kuitenkin laskea ja 1905 ne olivat jo selvästi keskitasoa huonommat. Steyrissä hän myös joi itsensä humalaan elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran. Opettajiensa mukaan hän oli lahjakas ja älykäs, mutta vastahakoinen, omahyväinen ja laiskahko. Hitler sairastui keuhkotautiin ja lääkärin neuvosta hän joutui ilokseen keskeyttämään opintonsa ainakin vuodeksi. Hitler palasi syksyllä kouluunsa hakemaan todistuksen, mutta vakuuttuneena pärjäämisestään taiteilijana ja opettajiinsa kyllästyneenä, hän lopetti ennen kirjoittamistaan ylioppilaaksi.[7]

    Onnen päivät
    Klara Hitler vei teini-ikäisen poikansa Spitaliin maaseudulle sukulaistensa luo toipilaaksi. Tuon ajan Hitler nautti kiertelemällä kaunista ympäristöä piirtäen ja maalaten. Peltotöitä välttääkseen Hitler vetosi heikkoon kuntoonsa. Samaan aikaan Klara muutti Adolfin sisaren Paulan kanssa Linziin, jonne Hitlerkin palasi maalta. Oopperassa hän tapasi August Kubizekin, nuoren muusikonalun, joka hyvänä kuuntelijana osoittautui täydelliseksi ystäväksi Hitlerille. Nuoret kiertelivät ympäri kaupunkia keskustelemassa arkkitehtuurista ja taiteesta haaveillen loistavasta tulevaisuudesta kulttuurin parissa. Hitler hahmotteli myös ensimmäisiä poliittisia mielipiteitään Kubizekille, joka ajoittain säikähti Hitlerin raivokasta paatosta, hänen päästessään vauhtiin.[8]

    Kubizekin mukaan Hitler myös rakastui nuoreen naiseen nimeltä Stephanie Jansten, jolle hän kirjoitti useita rakkausrunoja, mutta jonka kanssa hän ei koskaan edes keskustellut. Hitler selitti parin viestivän pelkin katsein, mutta Stephanie menikin naimisiin nuoren ratsuväenupseerin kanssa. Tapahtuneen masentama Hitler suunnitteli jopa itsemurhaa, jonka hän suorittaisi Stephanien kanssa. Kuultuaan toisen maailmansodan jälkeen ihailijastaan Stephanie oli järkyttynyt, mutta muisti saaneensa oudon ja nimettömän kosiokirjeen.[8]

    Hitler toipui kuitenkin onnettomasta rakkaudesta nopeasti, otti pianotunteja, luki, sepitti runoja ja maalasi. Myöhemmin Hitler kuvailikin huoletonta aikaa Linzissä elämänsä onnellisimmaksi.[8] Ainoa elämäniloa himmentävä seikka oli äidin sairastelu: Klaralla todettiin rintasyöpä ja hänet leikattiin tammikuussa 1907. Klaran päästyä sairaalasta Hitler hoiti äitiään, siskoaan ja perheen taloutta. Kun äiti loppukesään mennessä näytti voivan paremmin, Hitler jätti äitinsä sisarensa Paulan hoiviin ja matkusti Wieniin pääsykokeisiin.[9]

    Vuodet Wienissä

    Adolf Hitler, Maria ja Jeesus-lapsi, 1913.
    Pikkupojasta asti innokkaasti piirtänyt Hitler keräsi 18-vuotiaana rohkeutensa toteuttaakseen unelmansa ja haki arvostettuun Wienin kuvataideakatemiaan. Hitler oli optimistinen ja itsevarma, mutta pettyi pahasti, sillä hän putosi jo pääsykokeen toisessa vaiheessa. 113 hakijasta Hitler oli niiden 85 joukossa,[5] jotka eivät päässeet sisälle. Hitlerin kyky hahmottaa ja jäljentää rakennuksia huomattiin ja häntä kannustettiin hakemaan akatemian arkkitehtiosastolle. Tullakseen hyväksytyksi arkkitehtiosaston pääsykokeisiin Hitler olisi kuitenkin tarvinnut kahta vuotta aiemmin lopettamansa oppikoulun päästötodistuksen.[10]

    Äidin kuolema

    Adolf Hitlerin äiti, Klara Hitler.
    Vuosi toi lisää murheita. Hitler matkusti takaisin Linziin pitämään huolta äidistään, jonka terveydentila heikkeni. Hitlereiden juutalainen perhelääkäri Eduard Bloch kuvaili Adolfin huolenpitoa myöhemmin vuonna 1938: ”Hän oli mitä hellimmin kiintynyt äitiinsä ja tarkkaili tämän jokaista liikettä voidakseen auttaa häntä pienimmissäkin asioissa”. Hitlerin äiti kuoli muutamaa päivää ennen jouluaattoa. Tohtori Bloch muisteli, ettei 40-vuotisen uransa aikana nähnyt toista niin surun murtamaa nuorta miestä, eikä ottanut kuin pienen palkkion tavallisesti kalliista hoidosta. Hitler oli tästä Blochille ikuisesti kiitollinen ja suojeli häntä poikkeustapauksena myöhempien juutalaisvainojen aikana.[11]

    Loppukesästä 1908 Hitler haki taideakatemiaan toistamiseen, muttei onnistunut tälläkään kertaa. Kubizek vuorostaan menestyi musiikkiopinnoissaan ja kerran palatessaan Linzistä Kubizek huomasi Hitlerin muuttaneen ilmoittamatta pois heidän yhteisestä asunnostaan. Syy oli osittain heikentyneessä rahatilanteessa, mutta ratkaiseva tekijä oli Kubizekin mielestä se, ettei menestymätön Hitler enää kokenut olevansa auktoriteetti ystävyssuhteessa.[12]

    Taiteilija
    Euroopassa elettiin vaikeita aikoja ja unelmiensa lisäksi molemmat vanhempansa menettänyt Hitler ajautui pummiksi. Hän nukkui puistonpenkeillä ja söi hyväntekeväisyyskeittiöiden soppajonoissa. Talvisin hän asui asuntolassa ja köyhien yhteisasumuksissa. Michael Burleigh arvioi näiden kokemusten jäädyttäneen lopullisesti Hitlerin inhimilliset tunteet. Hitler alkoi kohota aallonpohjasta päästyään kaupungin yömajasta laaduk

  4. Abba on ruotsalainen pop-yhtye, joka on yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja tunnetuimmista yhtyeistä.[2] Abba nousi kansainväliseen suosioon vuonna 1974 voitettuaan Euroviisut kappaleellaan ”Waterloo”. Tuon jälkeen yhtye sai suurta menestystä levylistoilla ympäri maailmaa ja se on säilyttänyt suosionsa myös vuonna 1982 tapahtuneen hajoamisensa jälkeen. Vuoteen 2018 mennessä Abban levyjä oli myyty noin 400 miljoonaa kappaletta.

    Yhtyeen jäsenet, Agnetha Fältskog, Björn Ulvaeus, Benny Andersson ja Anni-Frid ”Frida” Lyngstad, esiintyivät yhdessä jo vuonna 1970 nimellä Festfolk. Yhtyeen ensimmäinen single vuonna 1972 julkaistiin nimellä Björn & Benny, Agnetha & Anni-Frid. Vuonna 1973 he esiintyivät nimellä Björn & Benny, Agnetha & Frida. Nimi Abba syntyi, kun yhtyeen manageri Stig ”Stikkan” Anderson loi sen jäsenten etunimien etukirjaimista.[3]

    Abban musiikkiin perustuvan Mamma Mia! -musikaalin vuodelta 1999 on nähnyt yli 60 miljoonaa ihmistä,[4] mikä tekee siitä yhden maailman menestyneimmistä musikaaleista. Musikaalin elokuvaversio vuodelta 2008 oli myös suurmenestys. Elokuvan jatko-osa sai ensi-iltansa vuonna 2018.

    Huhtikuussa 2018 uutisoitiin yhtyeen äänittäneen uutta musiikkia.[5] Abban manageri Görel Hanser kertoi tiedotustilaisuudessa, että yhtyeeltä ilmestyy kaksi uutta kappaletta.[6] Yhtye ilmoitti virallisesti 2. syyskuuta 2021 paluustaan sekä julkaisevansa uutta musiikkia.[7]

    Sisällys
    1 Historia
    1.1 Alkuvaiheet
    1.2 Kultakausi
    1.3 Tauolle vetäytyminen
    1.4 Comeback-huhut
    1.5 Uutta musiikkia
    2 Suosio ja merkitys
    3 Esiintymiset Suomessa
    4 Diskografia
    4.1 Albumit
    4.2 Viralliset kokoelmat
    4.3 Singlet
    5 Pelit
    6 Katso myös
    7 Lähteet
    8 Kirjallisuutta
    9 Aiheesta muualla
    Historia
    Alkuvaiheet

    Ennen Abbaa yhtye käytti nimeä ”Björn & Benny, Agnetha & Anni-Frid”. Kuvassa yhtye esiintymässä kesäkuussa 1973.
    Abban tulevat muusikot Björn Ulvaeus ja Benny Andersson tapasivat ensimmäisen kerran kesäkuussa 1966. Ulvaeus oli menestyksekkään folkyhtye Hootenanny Singersin jäsen, kun taas Andersson soitti kosketinsoittimia Ruotsin suosituimmassa popyhtyeessä The Hep Starsissa. Kaksikko kirjoitti ensimmäiset laulunsa myöhemmin samana vuonna, ja vuosikymmenen loppuun mennessä he olivat vakiinnuttaneet asemansa lauluntekijäkaksikkona. Näihin aikoihin Andersson oli jo lähtenyt Hep Starsista, ja Ulvaeuksen Hootenanny Singers työskenteli ainoastaan studiossa. Se levytti Polar Music -nimiselle yhtiölle, jota johti Stig ”Stikkan” Anderson. Hänestä tuli myöhemmin Abban manageri, joka yhtyeen ensimmäisinä vuosina myös sanoitti monia sen kappaleita.[8]

    Ulvaeus ja Andersson tapasivat keväällä 1969 kaksi naista, joista tuli Abban toinen puolisko sekä myöhemmin heidän aviopuolisonsa. Agnetha Fältskog oli ollut menestyksekkäällä soolouralla vuonna 1967 julkaistusta ensisinglestään lähtien. Hän ja Björn Ulvaeus avioituivat heinäkuussa 1971. Anni-Frid ”Frida” Lyngstad oli aloittanut oman soolouransa hieman ennen Fältskogia. Hän oli syntynyt Norjassa, mutta muuttanut jo lapsena Ruotsiin. Benny Andersson avioitui Lyngstadin kanssa lokakuussa 1978.[8]

    Vuonna 1970 nelikon lauluäänien hyvä yhteissointi innoitti Festfolk-nimisen kabareeyhtyeen perustamiseen. Yritys epäonnistui, mutta keväällä 1972 he levyttivät kappaleen ”People Need Love”, josta tuli kohtalaisen iso hitti Ruotsissa. Yhtye käytti tuolloin itsestään nimeä Björn & Benny, Agnetha & Anni-Frid. Suosion innoittamana se osallistui myös vuoden 1973 Ruotsin euroviisukarsintaan kappaleella ”Ring Ring”. Se jäi karsinnan kolmanneksi, mutta maan myyntilistoilla ”Ring Ring” ja samanniminen albumi menestyivät erittäin hyvin. ”Ring Ring” -kappale saavutti menestystä myös muissa Euroopan maissa.[8]

    Kultakausi

    Abba Alankomaiden televisiossa 26. huhtikuuta 1974.
    Yhtye muutti nimensä vuonna 1974 Abbaksi jäsenten etunimien ensimmäisten kirjaimien mukaan. Abba oli myös ruotsalainen purkitettua kalaa valmistanut yhtiö, joka antoi yhtyeelle luvan käyttää nimeä. Samana vuonna yhtye osallistui jälleen Ruotsin euroviisukarsintoihin, tällä kertaa kappaleella ”Waterloo”. Tällä kertaa Abba valittiin Ruotsin edustajaksi 6. huhtikuuta Ison-Britannian Brightonissa järjestettyyn loppukilpailuun, jonka se myös voitti.[8] ”Waterloo” nousi listojen kärkeen ympäri Eurooppaa sekä Yhdysvaltain top 10:een. Myös samanniminen albumi oli suuri menestys Ruotsissa.[8]

    Euroviisuvoitto aiheutti kuitenkin myös sen, ettei yhtyettä tahdottu ottaa vakavasti. Abba joutuikin odottamaan seuraavaa suurta hittiään puolentoista vuoden ajan, kunnes ”SOS” muodostui kansainväliseksi menestykseksi. Se julkaistiin yhtyeen nimikkoalbumilla Abba. Toinen siltä peräisin oleva kappale, ”Mamma Mia”, palautti Abban Britannian listaykköseksi. ”Mamma Mia” nousi kärkeen myös Australiassa, jossa yhtyeellä oli seuraavina vuosina kaikkiaan kuusi listaykköstä.[8]

    Abba vakiinnutti paikkansa yhtenä maailman suosituimmista yhtyeistä vuonna 1976. Kyseisenä vuonna Britanniassa ja Australiassa julkaistut kokoelmat Greatest Hits ja The Best of Abba ovat edelleen näiden maiden kaikkien aikojen myydyimpiä albumeja. Suuria hittejä maailmalla olivat ”Fernando” ja ”Dancing Queen”. Jälkimmäisestä muodostui lisäksi yhtyeen ainoa listaykkönen Yhdysvalloissa. ”Dancing Queen” sisältyi vuoden 1976 lopulla julkaistulle menestyksekkäälle Arrival-albumille, jonka muita hittejä olivat ”Money, Money, Money” ja ”Knowing Me, Knowing You”. Arrivalin julkaisua seurasi suosittu konserttikiertue Euroopassa ja Australiassa vuoden 1977 alussa. Australiassa aloitettiin myös yhtyeestä kertovan Abba: The Movie -elokuvan kuvaukset. Sen ensi-ilta oli joulukuussa 1977, jolloin julkaistiin myös yhtyeen uusi levy The Album. Sillä olivat hitit ”The Name of the Game” ja ”Take a Chance on Me”.[8]

    Yhtyettä alettiin vahvasti promotoida Yhdysvalloissa keväällä 1978, minkä myötä ”Take a Chance on Me” nousi listan kärkisijoille ja The Album top 20:een. Yhtye oli siirtymässä diskotyylisempään ilmaisuun, mistä esimerkkinä vuoden 1978 single ”Summer Night City”. Vuonna 1979 ilmestyi ensin single ”Chiquitita”, jota seurasi huhtikuussa kuudes studioalbumi Voulez-Vous. Se jatkoi diskotyylistä linjaa ja sisälsi listahitit ”Does Your Mother Know”, ”Chiquitita”, ”Voulez-Vous” ja ”I Have a Dream”.[8][9] Björn Ulvaeuksen ja Agnetha Fältskogin avioero oli astunut voimaan aiemmin samana vuonna. Se ei merkinnyt Abban loppua, mutta loi särön yhtyeen imagoon, jossa kaksi onnellista paria teki yhdessä musiikkia. Syksyllä ilmestyi single ”Gimme! Gimme! Gimme! (A Man After Midnight)”, jota seurasi kiertue Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Samoihin aikoihin julkaistiin myös yhtyeen järjestyksessään toinen kokoelma Greatest Hits Vol. 2.[8]

    Abba Rotterdamissa 24. lokakuuta 1979.
    Abba aloitti maaliskuussa 1980 kiertueen Japanissa, missä se piti samalla viimeiset konserttinsa. Loput vuodesta käytettiin uuden Super Trouper -albumin työstämiseen. Sen kuuluisia kappaleita ovat ”Super Trouper” ja ”The Winner Takes It All”.[8] Myös ”Lay All Your Love on Me” saavutti menestystä. Uuden vuosikymmenen myötä yhtyeen musiikillinen ilmaisu oli muuttunut runsaampien syntetisaattoreiden myötä. Myös sanoitukset olivat aiempaa henkilökohtaisempia.[9]

    Benny Anderssonin ja Anni-Frid Lyngstadin avioero astui voimaan helmikuussa 1981. Se oli samalla viimeinen isku Abban imagolle, joka koostui kahdesta onnellisesta parista. Musiikin teko kuitenkin jatkui. Vuoden lopulla ilmestyi yhtyeen kahdeksas ja viimeinen studioalbumi The Visitors, jonka suurin hitti oli ”One of Us”.[8] Se saavutti maailmanlaajuista menestystä joulukuussa 1981.[9]

    Abban jäsenten kiinnostus yhtyeeseen alkoi hiipua vuonna 1982, ja Björn Ulvaeus ja Benny Andersson käsikirjoittivat Chess-nimisen musikaalin. Agnetha Fältskog ja Anni-Frid Lyngstad puolestaan alkoivat luoda uudelleen soolouriaan.[10] Vuoden ainoa Abba-albumi oli kokoelma The Singles: The First Ten Years, joka sisälsi myös kaksi uutta kappaletta. Niistä ”The Day Before You Came” on myöhemmin luettu Abban parhaiden sävellysten joukkoon, mutta sen kaupallinen menestys oli verrattain heikkoa.[8]

    Vuoden 1982 lopulla Abba päätti jäädä tauolle. Yhtyeen jäsenet järkeilivät, että halutessaan he voisivat palata muutaman vuoden päästä.[8]

    Tauolle vetäytyminen
    Tauon alettua yhtyeen naisjäsenet lähtivät soolourille ja miesjäsenet ryhtyivät kirjoittamaan musikaaleja (Chess, Kristina från Duvemåla). Viimeisen kerran Abba levytti touko–elokuussa 1982. Osa levytyksistä, kuten ”Under Attack” julkaistiin singleinä, jotka päätyivät myös yhtyeen marraskuussa 1982 ilmestyneelle kokoelmalle The Singles: The First Ten Years. Loput julkaistiin 11 vuotta myöhemmin. Vuonna 1986 yhtye teki lyhyen paluun esittämällä ruotsalaisessa tv-ohjelmassa kappaleen nimeltä ”Tivedshambo”.

    Abban suosion toinen aalto alkoi vuonna 1992, kun kokoelma Abba Gold julkaistiin. Abba Gold on Britanniassa toiseksi myydyin levy (5,1 miljoonaa myytyä levyä; myydyin on Queen-yhtyeen Greatest Hits 6 miljoonalla).[11] Musikaali Mamma Mia! sai ensi-iltansa Lontoossa vuonna 1999, ja siitä tuli menestys. Uusi Abba-video Our Last Video Ever nähtiin Istanbulin Eurovision laulukilpailun semifinaalissa vuonna 2004.

    Vuonna 2008 ruotsalainen yhtye The Airwaves levytti kappaleen ”Hey You, Ring Me Tonight”, joka on kunnianosoitus Abba-yhtyeelle. Laulun on kirjoittanut englantilaisen Black Widow -yhtyeen jäsen Clive Jones.

    Comeback-huhut

    Abba-yhtyeen jäsenet ensi kertaa ryhmäkuvassa sitten vuoden 1986 yhdessä Mamma Mia! -elokuvamusikaalin näyttelijöiden kanssa (2008).
    Keväällä 2004 Istanbulin Euroviisujen semifinaalissa nähtiin Abban uusi video Our Last Video Ever. Uutuusvideon vuoksi lehdistö alkoi spekuloida comebackilla. Huhuista huolimatta yhtye ei tehnyt comebackia, vaikka heille on tiettävästi vuonna 1999 tarjottu comeback-kiertueesta miljardi dollaria.[12] Björn Ulvaeus on toistuvasti sanonut, että Abban paluu olisi ennen kaikkea pettymys faneille, koska lavalla olisi neljä yli 60-vuotiasta laulajaa. Björn haluaa fanien muistavan Abban sellaisena kuin se oli 1970-luvulla.

    Mamma Mia -musikaali sai Ruotsin-ensi-iltansa helmikuussa 2005 Tukholman Cirkus-teatterissa. Kaikki Abban neljä jäsentä saapuivat esitykseen. Se oli ensimmäinen kerta, kun Abban jäsenet ilmestyivät samaan tilaisuuteen julkisesti sitten vuoden 1986. He tosin eivät nousseet lavalle yhdessä. Abba lauloi yhdessä vuonna 1999 entisen yhteistyökumppaninsa 50-vuotispäivillä Tukholman Skeppsholmenilla, mutta tapahtuma ei ollut julkinen. Abba esitti tuolloin vain yhden kappaleen, ruotsalaisen onnittelulaulun ”Med en enkel tulipan”.

    Benny Andersson vihjasi keväällä 2010 The Times -lehdelle, että paluu olisi mahdollinen.[13] Joulukuussa 2010 myös Agnetha Fältskog sanoi M-magasinille antamassaan haastattelussa, että Abba voisi vielä esiintyä yhdessä kerran: ”Yksittäinen tilaisuus, ehkä jonkin aatteellisen asian yhteydessä.” Lausuma herätti Ruotsissa runsaasti huomiota, ja iltapäivälehdissä sitä siteerattiin jo ennen kuin lehti oli ehtinyt ilmestyä.[14]

    Uutta musiikkia
    Huhtikuussa 2018 Abba ilmoitti levyttäneensä kaksi uutta kappaletta 35 vuoden tauon jälkeen. Kappaleet ovat ”I Still Have Faith in You” ja ”Don’t Shut Me Down”.[15][16] Abba julkaisi kappaleet syyskuussa 2021 ja uutuusalbumi Voyage julkaistiin 5. marraskuuta 2021. Albumilla kuullaan yhteensä kymmenen uutta kappaletta. Björn Ulvaeusin ja Benny Anderssonin mukaan yhtye ei kuitenkaan enää aio tehdä fyysisesti konsertteja, mutta sen sijaan Abba nähdään Lontoossa vuonna 2022 virtuaalisesti Abba Voyage -nimisissä konserteissa,[16] jotka alkoivat 27. toukokuuta 2022. Ensi-illassa olivat he myös itse paikalla, mutta eivät esiintyneet.[17]

    Suosio ja merkitys

    Abban saavuttamia kulta- ja platinalevyjä Abba-museossa Tukholmassa.
    Abba oli 1970-luvun kaupallisesti suosituin popyhtye.[18] Vuoteen 2018 mennessä sen levyjä oli myyty noin 400 miljoonaa kappaletta.[16] Rock and Roll Hall of Fameen Abba valittiin maaliskuussa 2010.[19] Tukholman Djurgårdeniin avattiin toukokuussa 2013 Abba-museo.[20]

    Esiintymiset Suomessa
    Kaikki Abban jäsenet olivat esiintyneet Suomessa jo ennen Abba-uraansa; Agnetha ja Frida sooloartisteina, Benny Hep Stars -yhtyeessään ja Björn Hootenanny Singers -yhtyeessään.[21]

    Abba on esiintynyt Suomessa kerran, konsertissa osana Pohjoismaista kiertuettaan 20. tammikuuta 1975, Finlandia-talossa Helsingissä.[22] Konsertissa Abba esitti kappaleet ”Gonna Sing You My Love Song”, ”Hasta Mañana”, ”He Is Your Brother”, ”Hey, Hey Helen”, ”Honey, Honey”, ”Intermezzo No. 1”, ”I’ve Been Waiting for You”, ”King Kong Song”, ”Ring Ring”, ”Rock’n Roll Band”, ”Rock Me”, ”Sitting in the Palmtree”, ”So Long”, ”Watch Out”, encorena ”Waterloo”.[23] Varsinaisen konsertin jälkeen yhtye astui lavalle myös Hesperian yökerhossa.[24]

    Abban hajottua on yksittäisistä jäsenistä Frida Lyngstad esiintynyt Suomessa kahdesti: Helsingissä vuosina 1984 ja 1996. Ensimmäinen esiintyminen oli osa Shine-albumin promootiokiertuetta, jälkimmäinen puolestaan Svenska Teaternin järjestämässä hyväntekeväisyysiltamassa.

    Diskografia
    Abba teki 10 albumia, minkä lisäksi tähän mennessämilloin? on julkaistu 12 kokoelmaa. 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa nuorisoyhtye A*Teens sai luvan levyttää Abban vanhoja kappaleita uudestaan, ja uudelleenlevytykset nousivat musiikkilistoille ympäri maailman. Vuonna 2005 poplaulaja Madonna sai luvan käyttää ”Gimme Gimme Gimme (A Man After Midnight)” -kappaleen huilusamplea kappaleessaan ”Hung Up”. Myös ruotsalainen kitaristi Yngwie Malmsteen on tehnyt cover-version kyseisestä kappaleesta. Mike Oldfield teki ”Arrival”-kappaleesta version albumilleen QE 2.

    Albumit
    Ring Ring (1973)
    Waterloo (1974)
    Abba (1975)
    Arrival (1976)
    The Album (1977)
    Voulez-Vous (1979)
    Super Trouper (1980)
    Gracias Por La Música (1980)
    The Visitors (1981)
    Abba – Live (1986)
    Abba Live At Wembley Arena (2014)
    Voyage (2021)
    Viralliset kokoelmat
    Greatest hits (1975)
    Greatest hits vol. 2. (1979)
    The Singles – The First Ten Years (1982)
    Abba Gold – Greatest Hits (1992)
    Oro – Grandes Exitos (1993)
    More Gold: More Abba Hits (1993)
    Thank You For The Music (4 cd box) (1994)
    The Defintive Collection (2001)
    The ABBA Story (2004)
    The Complete Studio Recordings (2005)
    18 Hits (2005)
    Number Ones (2006)
    The Albums (2008) (ABBAn kokoelmaboksi, josta löytyvät ABBAn kaikki studiolevyt)
    Singlet
    People Need Love / Merry Go Round (1972)
    He’s Your Brother / Santa Rosa (1972)
    Love Isn’t Easy / I Am Just A Girl (1973)
    Ring, Ring / Rock’n Roll Band (1973)
    Waterloo / Watch Out (1974)
    Honey, Honey / King Kong Song (1974)
    So Long / I’ve Been Waiting For You (1974)
    I Do, I Do, I Do, I Do, I Do / Rock Me (1975)
    SOS / Man In Ihe Middle (1975)
    Mamma Mia / Intermezzo No.1 (1975)
    Fernando / Hey Hey Helen (1976)
    Dancing Queen / That’s Me (1976)
    Money, Money, Money / Crazy World (1976)
    Knowing Me, Knowing You / Happy Hawaii (1977)
    The Name of The Game / I Wonder (1977)
    Take A Chance On Me / I’m A Marionette (1977)
    Eagle / Thank You For The Music (1977)
    Summer Night City / Medley (1978)
    Chiquitita / Lovelight (1979)
    Does Your Mother Know / Kisses of Fire (1979)
    Voulez-Vous / Angel-eyes (1979)
    Gimme! Gimme! Gimme! (A Man After Midnight) / The King Has Lost His Crown (1979)
    I Have A Dream / Take A Chance On Me (Live) (1979)
    The Winner Takes It All / Elaine (1980)
    Super Trouper / The Piper (1980)
    One Of Us / Should I laugh Or Cry (1981)
    Head Over Heels / The Visitors (1982)
    The Day Before You Came / Cassandra (1982)
    Under Attack / You Owe Me one (1982)
    Dancing Queen / Lay all Your Love On Me (1992)
    Voulez-Vous / Summer Night City (1992)
    Thank You For The Music / Happy New Year (1992)
    Happy New Year (1999)
    I Still Have Faith In You (2021)
    Don’t Shut Me Down (2021)
    Little Things 2021
    Just a Notion (2021)
    Pelit
    SingStar ABBA, 2008 PS2 & PS3
    ABBA: You can Dance, 2011 Wii
    Katso myös
    Luettelo Abban kappaleista
    Lähteet
    ABBA Encyclopædia Britannica. Viitattu 30.5.2016. (englanniksi)
    It’s Abba on the phone making a lot more money, money, money The Times. Viitattu 19.4.2006. (englanniksi)
    Leppänen, Timo: Merkilliset nimet. Tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-720-1.
    Jalo, Satu: Toimittajalta: Mamma Mia vei jalat alta Keski-Uusimaa. 2.6.2018. Keskisuomalainen Oyj. Viitattu 12.6.2018.
    Stubin, Teemu: Nyt jysähti uutispommi – ABBA tekee uutta musiikkia! Iltalehti. Viitattu 2.9.2020.
    Makkonen, Nita: Jymyuutinen: Megayhtye Abba tekee uutta musiikkia 35 vuoden jälkeen – kaksi kokonaan uutta kappaletta Ilta-Sanomat. Viitattu 2.9.2020.
    YLE: Huhut ovat totta – Abba tekee paluun ja julkaisee uutta musiikkia
    ABBA – The Story Abbasite.com. Viitattu 15.10.2018. (englanniksi)
    Biography: Abba Lifetimetv.co.uk. Arkistoitu 11.11.2014. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
    Ankeny, Jason: Abba Biography Allmusic.com. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
    BBC Queen reach six million album sales in UK, Abba Gold second, 11. helmikuuta 2014
    Abba sing at private reunion BBC. (englanniksi)
    Abba lämpenemässä paluukonsertille Yle Uutiset. 26.3.2010. Viitattu 31.10.2014.
    Pirkko Kotirinta, Valokuvamalli pudotti uutispommin, Helsingin Sanomat, 31.12.2010 sivu c 2
    [https://yle.fi/uutiset/3-10181711 Abbalta tulossa uusi levytys 35:n vuoden tauon jälkeen – ”Kuin olisimme olleet lyhyellä lomalla”] Yle Uutiset. Viitattu 27.4.2018.
    Kirssi, Elina: Tiesitkö tätä? Suomella erityinen rooli ABBA:n menestyksessä: ”Suomi on suurin syy siihen, miksi olemme tässä” Iltalehti. 18.7.2018. Viitattu 15.10.2018.
    Nousiainen, Janna: Abban jäsenet poseerasivat ensimmäisissä kertaa 36 vuoteen yhdessä punaisella matolla – tältä he näyttävät nyt Ilta-Sanomat. 27.5.2022. Sanoma Oy. Viitattu 28.5.2022.
    Ankeny, Jason: ABBA – Biography & History Allmusic.com. Viitattu 15.10.2018. (englanniksi)
    Abba pääsi Hall of Fameen Yle Uutiset. 16.3.2010. Viitattu 31.10.2014.
    Abba-museo avasi ovensa Tukholmassa
    Uusi Maailma, 1975, tammikuu.
    Mikael Huhtamäki: Live In Finland – Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
    Setlists.fm Abba consert setlist at Finlandia-talo
    Abba Annual 1975 abbaannual1975.blogspot.fi. Viitattu 31.10.2014. (englanniksi)
    Kirjallisuutta
    Andersson, Benny & Ulvaeus, Björn & Craymer Judy: Mamma Mia! How Can I Resist You? The Inside Story of Mamma Mia! And the Songs of ABBA, Phoenix, 2008.
    Biaciotto, Jordi: ABBA, Editorial La Mascara, 2000.
    Bingham, Pete & Dolan, Bernadette & Clough, Michael: ABBAMANIA Volume 1: The Singles, Vinyl Addicts, 1997.
    Bingham, Pete & Dolan, Bernadette & Clough, Michael: ABBAMANIA Volume 2: Agnetha & Frida, Vinyl Addicts, 1997.
    Edgington, Harry: ABBA, Everest, 1977.
    French, Karl: ABBA Unplugged, Portrait, 2004.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *