Juppiter ja lohikäärme

Eli nehän ovat kuin kaksi marjaa, osa 2.

Kaikki muuttuu, ja mikään ei muutu. Katolinen kirkko peri roomalaiselta uskonnolta paitsi tiiviit kytkökset politiikkaan, myös roomalaisen synkretismin lahjan. Esittelin jo aikaisemmin joitakin esimerkkejä Välimeren uskontojen ikonografisesta yhteensulautumisesta. Tällä kertaa näkökulma on Alppien pohjoispuolella.

Kun roomalaiset valloittivat Gallian ja Reinin länsipuolelle jäävän Germanian, he toimivat samalla tavalla kuin pohjolan katoliset ristiretkeilijät tuhat vuotta myöhemmin: Ottivat haltuunsa keskeiset kultti- ja markkinapaikat, joiden kautta roomalainen kulttuuri ja valtahierarkia levisi vaikuttamaan kaiken kansan keskuuteen.

Ala-Germanian limes-linjan vartiotorneista ja linnakkeista suuri osa on rakennettu tällaisille paikoille. Bataavien tärkeimpien rautakautisten kulttikeskusten, Elstin ja Empelin pyhien lehtojen, päälle rakennettiin Augustuksen hallituskautena roomalaistyyliset temppelit. Viisisataa vuotta myöhemmin samojen temppelien päälle rakennettiin kirkot. Pyhyys on ikuista.

Sivumennen sanottuna, Suomessa pakanallisia pyhiä paikkoja voi yhä paikantaa vanhimpien kirkkojen ja pappiloiden perusteella. Vuonna 1229 paavi Gregorius IX vahvisti bullallaan kirkon omaisuudeksi kristinuskoon kääntyneiden suomalaisten luovuttamat uhrilehdot, pyhäköt, kalmistot ja palvontapaikat. Vanhan sanonnan mukaan edellisen uskonnon jumalista tulee seuraavan perkeleitä. Usein käy kuitenkin niin, että vanha traditio jatkuu uuden sisällä, pienenä traditiona suuren rinnalla.

Rautakautisten henkivoimien ominaisuudet siirtyivät roomalaisille jumalille, joiden tunnusmerkit siirtyivät puolestaan katolisille pyhimyksille. Suomessa käännytystyötä onnistuneesti tehneet dominikaanimunkit osallistuivat toisinaan myös pakanallisiin juhliin. He eivät torjuneet vanhoja tapoja ja käytänteitä, vaan menivät niihin mukaan ja muuttivat ne kristillisiksi.

Roomalaisilla oli tapana samastaa vieraiden kansojen jumalat omiinsa. Julius Caesar kertoo roomalaisille lukijoilleen gallien palvovan mm. Merkuriusta, Marsia, Minervaa ja polveutuvan Dis Paterista. Provinsseissa vanhat jumalat sulautuvat uusiin, synnyttäen yhdistelmäjumalia: Apollo Grannus, Mars Lenus, Mercurius Cissonius, Juppiter Taranis. Idässä syntyi sellaisiakin synteesejä kuin Juppiter-Zeus-Helios-Serapis.

Elstissä bataavien arvellaan kunnioittaneen heimonsa omaa jumalaa Hercules Magusanusta, ihmisten suojelijaa ja vaurauden antajaa. Välimeren piirissä Hercules ei tiettävästi ole toiminut hedelmällisyydenhaltijana; Elstistä on kuitenkin löytynyt jäänteitä periroomalaisesta suovetaurilia-uhrista, joka tavallisesti annettiin ainoastaan hedelmällisyydenjumalille Marsille ja Mater Matutalle.

Reinin varrelta on löytynyt satoja ylijumala Juppiteria esittäviä pylväspatsaita (Juppitersäule). Pylväspatsaiden prototyyppi on nykyisessä Mainzissa eli roomalaisessa Moguntiacumissa. Kaupungin asukkaat tilasivat sen joskus vuosina 59-67 keisari Neron kunniaksi. Reliefikoristeltu pylväs on lajissaan ensimmäinen ja kenties ennakoi myöhempiä Trajanuksen ja Marcus Aureliuksen muistopylväitä Roomassa. Mainzin Juppiter on kuvattu parrakkaaksi, aseistetuksi atleetiksi elegantissa kontrapostoasennossa.

Sen sijaan huomio kiinnittyy Germanian toiseen Juppiter-tyyppiin, jossa jumala on esitetty ratsailla tallomassa jalkoihinsa jättiläisiä ja lohikäärmeitä, jotka kenties symbolisoivat kaaosta ja maan ktoonisia voimia. Missään muualla ei tiemmä Juppiteria ole kuvattu hevosen selässä, joten herää kysymys, kätkeekö parakkaan ylijumalan tuttu hahmo jonkin tuntemattoman, paikallisen jumalan.

Kansainvaellusaikaa edeltäviä germaanisia uskomuksia tunnetaan huonosti. Hevonen tuo mieleen heti ensimmäisenä Wodanin (*Wōdanaz), sodan, runouden, shamanistisen taikuuden, parantamisen ja manalan jumalan. Caesarin sanotaan kuitenkin samastaneen Wodanin Mercuriukseen; jättiläisten tai hirviöiden tuhoaminen voisi sopia paremmin ukkosenjumala Donarille.

On vain sopivaa, että hirviöitä tuhoavaan Donar/Wodan-Juppiteriin helposti samastettavissa olevasta Pyhästa Yrjöstä tuli Germaniassa sotureiden ja Alankomaiden suojeluspyhimys. Pylväspatsaatkin saivat uuden merkityksen. Jollakin tavalla ne yhdistyivät 800-luvulla uutena roomalaisena keisarina esiintyneeseen Kaarle Suureen ja hänen kulttiinsa. Sydänkeskiajalla ns. Roland-pylväistä (Rolandsäule) tuli tiettyjen vanhojen kauppakaupunkien itsenäisyyden symboleja.

Mainzin pylvästä suuresti muistuttava hahmo löytyy muuten myös kaiverrettuna Nousiaisten P. Henrikin kenotafiin, jossa se esiintyy Suomen rannikolle projisoituna. Pakanuuden symbolina, vai osoituksena Varsinais-Suomen tunnustetusta asemasta, kuten Matti Klinge esittää? Ken tietää. Mutta se on varmaa, että kenotafin kaiverrukset valmistettiin Alankomaissa, Flanderissa joskus vuonna 1429.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *