Aelia Galla Placidia


Ravenna: Galla Placidian mauseoleumi

Keisarinna Aelia Galla Placidialle (392-450) omistettu ristinmuotoinen tiilimausoleumi nököttää melkein huomaamattoman näköisenä puolitoista metriä nykyistä maanpintaa alempana San Vitalen basilikan nurkilla. Sen sisällä on viileää ja hämärää; ainoa valo lankeaa utumaisen pehmeästi alabasteri-ikkunoiden kivikalvojen läpi ja jättää yleellisen taidokkaat mosaiikit kynttilöitä kaipaavaan puolivaloon.

Kussakin mausoleumin mosaiikkikoristellussa holvissa on kivinen sarkofagi. Vasemmanpuoleiseen on haudattu hänen viimeinen aviomiehensä, kenraali Constantius. Oikeanpuoleinen on kuulunut joko hänen heikkopäiselle velipuolelleen Honoriukselle tai pojalleen Placidus Valentinianukselle. Mausoleumin apsiksessa makaava suuri sarkofagi on menettänyt kaikki marmorikoristeensa. Perimätiedon mukaan Galla Placidia ruumis laskettiin siihen istuma-asennossa, balsamoituna, puettuna silkkiin ja purppuraan. Nyt mahtava kiviarkku on tyhjä, sillä sarkofagin sisällön sanotaan palaneen tapaturmaisesti vuonna 1577. Miten ihmeessä? Kilpailevan perinteen mukaan Galla Placidia haudattiin Roomaan, Ikuiseseen kaupunkiin, jossa hän kuoli 27. päivänä marraskuuta vuonna 450. Kenties ruumis siirrettiin myöhemmin Ravennaan?


Aelia Galla Placidia (392-450)

Päivi Setälän ansiokas teos antiikin naisista ei mainitse Galla Placidiaa. Se on harmi. Koko myöhäisantiikin värikäs tapahtumahistoria tuntuu kiteytyvän tämän hurskaan, kauniin ja oppineen naispoliitikon elämään. Tarina on kuin suoraan elokuvasta: Täynnä juonittelua, romantiikkaa, vaaroja ja eeppisen mittakaavan tapahtumia. Galla Placidian aikalaisia olivat hunni Attila, kuningas Alarik ja sotapäällikkö Vortigern, matemaatikot Synesius Kyreneläinen ja Hypatia Aleksandrialainen sekä pyhät miehet Johannes Krystostomos, pyhä Hieronymus (joka käänsi Raamatun latinaksi) ja kirkkoisä Augustinus, naisvihaaja ja “perisynnin” keksijä. Galla Placidia eli läpi ajan, jolloin läntinen Rooman valtakunta luhistui ja muuttui maahantunkeutuneiden germaaniheimojen väliseksi taistelutantereeksi.

Galla Placidia syntyi Konstantinopolissa vuonna 392. Hänet oli siittänyt vanhoilla päivillään keisari Theodosius I, Välimeren pakanauskontojen leppymätön vihollinen, joka teki kristinopin nikaialaisesta haarasta Rooman ainoan hyväksytyn uskonnon vuonna 380. Hänen äitinsä Galla ja hänen molemmat sisaruksensa kuolivat kun Galla Placidia, joka jo syntyessään oli julistettu “kaikkeinkorkeimmaksi neidoksi” (nobilissima puella), oli vasta oppinut kävelemään. Itse Theodosius menehtyi heti seuraavana vuonna, joten Galla Placidia jäi samantien orvoksi.

Theodosius testamenttasi valtakuntansa ensimmäisestä avioliitostaan syntyneille Honoriukselle ja Arcadiukselle, kahdelle yksinkertaiselle pojalle jotka elivät täysin neuvonantajiensa talutusnuorassa. Galla Placidia lähetettiin Theodosiuksen veljentyttären Serenan hoiviin Roomaan. Serena oli Honoriuksen hovin vaikutusvaltaisin nainen: Hänet oli naitettu vuonna 395 Honoriuksen holhoajalle, länsi-Rooman asevoimien ylipäällikkölle, vandaalikenraali Stilicholle. Serena oli järjestänyt Honoriuksen hovirunoilija Claudiuksen avioliiton ja huolehti samantien myös hoiviinsa asetetusta serkkutytöstään: Pikkuisen Galla Placidian tulevaksi aviomieheksi varattiin Serenan ja Stilichon vastasyntynyt poika Eucherius. Gallasta olisi siis tullut oman serkkunsa miniä, mikäli avioliitto olisi toteutunut.

Stilicho ei paljoa kotona viihtynyt; Rooman valtakunta oli tuohon aikaan jatkuvassa sotatilassa. Lähes koko Balkanin niemimaa oli menetetty maahantunkeutuneille gooteille, joita johti pelätty kuningas Alarik. Torjuakseen Alarikin hyökkäyksen Italiaan Stilicho antoi tyhjentää kaikki rajavaruskunnat joukoistaan, mutta taistelut gootteja vastaan eivät johtaneet tulokseen. Alarik saapui talvella 401-402 piirittämään pääkaupunkia, Milanoa. Tämän epämiellyttävän kokemuksen jälkeen 17-vuotias Honorius siirsi keisarillisen residenssinsä soiden ympäröimään Ravennan satamakaupunkiin.

Alarikia ei saatu kuriin tulevinakaan vuosina ja Stilichon uskollisuus esivallalle näytti keisarillisten neuvonantajien ja senaattorien mielestä epäilyttävältä. Isänmaalliset patriisit juonivat vandaalikenraalin hengiltä tämän ollessa eräässä Ravennan kirkoista rukoilemassa ja hänen hopeoitu patsaansa Rooman Forum Romanumilla kaadettiin. Kun tieto kenraalin kuolemasta levisi, Italian kaupungeissa asuneita Stilichon germaanipalkkasoturien lapsia ja vaimoja odotti noutaja. Rotuviha germaanien ja roomalaisten välillä leimahti jälleen liekkehin, mutta germaanit olivat tulleet jäädäkseen. Päällikkönsä ja perheensä menettäneet sotilaat loikkasivat Alarikin puolelle.


Flavius Stilicho (359-408), hänen vaimonsa Serena ja poikansa Eucherius.

Entisestäänkin vahvistunut Alarikin armeija saapui lopulta ryöstellen itsensä Rooman kaupungin porteille talvella 408. Alarik pyrki kiristämään Honoriukselta suojelurahaa, jota ei tippunut. Gootit päättivät periä rahansa itse. Kaaosta lisäsi vielä kymmenien tuhansien orjien karkaaminen piiritetystä kaupungista Alarikin armeijaan. Piiritystä kesti lopulta kolme vuotta ja teini-ikään ehtinyt Galla Placidia sai kestää sen kaikki kärsimykset. Ensin hänen serkkunsa Serena tuomittiin kuolemaan vehkeilystä vihollisen kanssa ja teloitettiin yhdessä poikansa kanssa. Kuulemma teloitus tapahtui Galla Placidian suostumuksella; välit eivät liene olleet kovin hyvät ottotyttären ja kasvatusäidin välillä.

Nälänhätä ja kulkutaudit tappoivat roomalaisia kuin kärpäsiä. Lopulta vanha kristitty aatelisnainen avasi kaupungin portit, sillä hän ei kestänyt katsella enempää kärsimystä. Kun seuraavan kerran kuulemme Galla Placidiasta, on hän jo goottien vankina – mutta aivan yllättäen hän rakastuukin omaan kaappaajaansa, komeaan Ataulf -nimiseen heimopäällikköön joka sattuu vielä olemaan itsensä Alarikin lanko. Katselivatko he yhdessä, miten Rooma paloi? Gallan velipuoli Honorius – joka Pekka Tuomiston sanoin “tuskin osasi kävellä ja syödä oliiveja yhtä aikaa” – ei piitannut entisen maailmanpääkaupungin kärsimyksistä vaan keskittyi ruokkimaan lemmikkikanojaan Ravennassa.

Hävitettyään Ikuisen kaupungin, ryöstettyään vuosisatojen saatossa kerääntyneet aarteet ja otettuaan koko joukon panttivankeja Alarik jatkoi tuhoisaa vaellustaan Italian halki. Galla Placidian lisäksi panttivankeihin kuului useita kunnianarvoisia senaattoreita, kuten Rooman kaupunginprefekti Priscus Attalus, josta Alarik välillä suunnitteli itselleen kuuliaista vastakeisaria. Goottien kuningas menehtyi kuitenkin vielä samana vuonna (410 jKr.) kuumetautiin Calabriassa ja hänen tilalleen gootit valitsivat yksimielisesti Ataulfin. Ataulf johdatti gootit takaisin pohjoiseen ja kaoottiseen Galliaan, jossa länsi-Rooman armeijoiden uusi päällikkö Constantius oli juuri kukistanut brittiläisen vallantavoittelijan Konstantinus III:n. Lisäksi maata hävitti frankkien, alemannien ja muiden germaaniheimojen invaasio.

Toisin kuin Alarik, Ataulf tuntuu olleen jopa idealistinen hahmo. Kirkkoisä Orosius panee hänen suuhunsa seuraavat sanat:

“At first I wanted to erase the Roman name and convert all Roman territory into a Gothic empire: I longed for Romania to become Gothia, and Athaulf to be what Caesar Augustus had been. But long experience has taught me that the ungoverned wildness of the Goths will never submit to laws, and that without law a state is not a state. Therefore I have more prudently chosen the different glory of reviving the Roman name with Gothic vigour, and I hope to be acknowledged by posterity as the initiator of a Roman restoration, since it is impossible for me to alter the character of this Empire.” (Adversum Paganos, translated in Stephen Williams, Diocletian and the Roman Recovery, Routledge, 1985, 2000, p.218)

Ehkä Galla Placidiallakin oli osansa Ataulfin kääntymyksessä roomalaismielisyyteen?

500-luvulla elänyt kronikoitsija Jordanes kertoo että Ataulf ja 19-vuotias Galla viettivät roomalaisen tradition mukaisia häitä vuonna 411 pienessä pohjoisitalialaisessa Forlin kaupungissa (Forum Livii). Toisen version mukaan he menivät virallisesti naimisiin vasta vuonna 414 Narbossa, kun Ataulf lepytti Honoriuksen kukistamalla hänen puolestaan pari gallialaista vallantavoittelijaa. Ataulf joutui torjumaan myös omien maanmiestensä yritykset vallan vaihtamiseksi. Selvästi Ataulfin roomalais-goottilaiset visiot eivät miellyttäneet kaikkia. Lopulta Constantiuksen meriteitse ahdistelema Ataulf vetäytyi gootteineen Hispaniaan sotimaan sinne asettuneita vandaaleja vastaan. Hispaniassa Galla synnytti hänelle pojan, Theodosiuksen. Lapsi ei elänyt montaa kuukautta ja pienen Theodosiuksen mukana kuolivat parin haaveet roomalais-goottilaisesta yhtenäisvaltiosta.

Honorius vaati uudelleen Ataulfia palauttamaan sisarensa, mutta kun Ataulf kieltäytyi, hän jatkoi sotaa gootteja vastaan. Ataulfin kruunu alkoi keinua kiikkerästi hänen kulmillaan: Kuninkaalle ilmestyi haastajia toinen toisensa perään, ja lopulta hänet murhattiin omassa kylpyammeessaan. Vallan kaappasi eräs Sigeric menettääkseen sen kymmentä päivää myöhemmin Wallialle, joka solmi lopullisen rauhan Rooman kanssa. Vuonna 417 Wallia möi Galla Placidian takaisin velipuolelleen Honoriukselle; vaihdossa gootit saivat hedelmällisen Akvitanian maakunnan ja kipeästi kaipaamiaan elintarvikkeita. Honorius antoi siskonsa vaimoksi voittoisalle Constantiukselle.

Mitkään lähteet eivät kerro, mitä Galla Placidia ajatteli uudesta pakkoavioliitostaan. Siitä syntyi kuitenkin laiska ja kykenemätön Valentinianus III – tuleva keisari – sekä itsetietoinen tytär Justa Grata Honoria, joista oli koko länsi-Roomalle (tai sille mitä siitä oli jäljellä) vielä paljon harmia. Galla Placidia korotettiin keisarinnan (augusta) arvoon 8. helmikuuta 421 ja hänen miehestään Constantiuksesta tehtiin Honoriuksen hallituskumppani, mutta Constantius sairastui ja kuoli jo 2. syyskuuta samana vuonna. Muutenkin vajaalla pakalla pelannut Honorius onnistui vielä mustaamaan maineensa lopullisesti alkamalla tuntea suunnatonta himoa leskeksi jäänyttä sisarpuoltaan kohtaan ja lääppimällä tätä irstaasti julkisilla paikoilla. Ravennassa syntyi katutappeluita keisarin ja leskiaugustan kannattajien välillä. Ne rauhoittuivat, kun Honorius karkotti Galla Placidian Konstantinopoliin, jonne tämä muutti lapsineen vuonna 423. Samana vuonna myös Honorius sairastui ja kuoli.


S. Giovanni Evangelista

Länsi-Rooman diadeemi siirtyi 6-vuotiaan Valentinianus III:n pikkuiseen päähän. Poikansa holhoojana Galla Placidia toimi valtionhoitajana kahdentoista vuoden ajan, kunnes Valentinianus tuli täysi-ikäiseksi. Valtakunnan hallitsijana hurskas keisarinna tuli tunnetuksi katolisen uskon puolustajana ja mesenaattina. Hän restauroi ja rakennutti useita kirkkoja. Roomassa hän rahoitti San Paolo fuori le muran basilikan korjaustyöt ja avitti Jerusalemin Pyhän Ristin kirkon koristelussa. Hallituskaupunkiinsa Ravennaan hän rakennutti Pyhän Ristin ja P. Johannes Evankelistan basilikat ja huolehti siitä että Ravenna sai piispanistuimen. Riminiin hän rakennutti P. Stefanuksen kirkon.

Ravennan P. Johanneksen kirkkoa koristaa periroomalainen omistuspiirtokirjoitus: “Galla Placidia, hänen poikansa Placidus Valentinianus Augustus ja tyttärensä Justa Grata Honoria lunastivat valansa pelastuttuaan meren raivolta.” Samalla tavalla, hädän hetkellä tehdyn lupauksen perusteella, olivat syntyneet monet Rooman pakanatemppeleistäkin. 400-luvulla välimeren vanhat pakanauskonnot olivat kuitenkin hitaasti katoamassa valtiollisen vainon vuoksi. Keisari Theodosius oli kieltänyt lailla kaikki muut uskot paitsi kristinuskon; kenraali Stilicho oli tehnyt valtion tahdon selväksi polttamalla Roomassa pyhät Sibyllan ennustuskirjat.

Gallan, hänen poikansa ja teini-ikäisen tyttärensä suhteesta hunni Attilaan kirjoittaa Pekka Tuomisto Rooman keisareissa seuraavasti:

Attilan hyökkäyksen käynnistäjänä toimi yllättävästi keisari Valentinianus III:n sisar Justa Grata Honoria, joka oli joutunut epäsuosioon ja kotiarestiin jäätyään kiinni lemmenseikkailusta tilanhoitajansa Eugeniuksen kanssa. Uusien skandaalien välttämiseksi hänet kihlattiin senaattori Herculanuksen kanssa, mutta Honoria ei uudesta siipastaan pitänyt. Niinpä hän vuonna 449 tai 450 lähetti eunukkinsa mukana kirjeen Attilalle ja pyysi tätä – kunnon korvausta vastaan – kostamaan puolestaan saamansa kohtelun. Varmemmaksi vakuudeksi Honoria liitti kirjeeseen mukaan sinettisormuksensa. Attila ymmärsi oitis, että Honoria kosi häntä, ja lähetti paluupostissa myöntävän vastauksen ja vaatimuksen myötäjäisistä, jotka olisivat puolet Länsi-Rooman alueista. Galla Placidialla oli täysi työ estää Valentinianusta murhaamasta siskoaan, kun tämän punoma kuvio tuli ilmi. Attila sai kohteliaan mutta kieltävän vastauksen […]

Galla Placidia kuoli vuonna 450, joten hänen ei onneksi täytynyt nähdä miten pettynyt sulhasmies Attila hyökkäsi Galliaan ja Italiaan seuraavana vuonna. Hänen tahdoton poikansa Valentinianus III sai jäädä dynastiansa viimeiseksi edustajaksi, jonka jälkeen yö laskeutui länsi-Euroopan ylle.

Epilogi:

Tarinan mukaan goottikuningas Alarik vei Rooman Juppiterin temppelistä Capitoliumilla myös ne aarteet, jotka Titus oli saanut vuonna 73 Jerusalemista kukistettuaan juutalaisten kapinan: Vaskitorvet ja hopeiset kynttilänjalat – kenties myös Liiton Arkin? Kun Alarik kuoli, hänen uskolliset goottinsa patosivat Busento-joen ja hautasivat hänet aarteineen sen pohjaan. Tämän jälkeen joen annettiin taas palata tavalliseen uomaansa. Näin päällysmies sai nukkua ikiunta joen alla kuten kuningas Arthur joissain myöhemmissä taruissa, joihin Alarikin kohtalo on kenties vaikuttanut.

Jerusalemin aarteille on toinenkin ryöstäjäehdokas: Vandaalit, jotka hävittävät Rooman vuonna 452 jKr. ja antoivat nimensä vandalismille. Yksi vandaalien aarrelaivoista upposi paluumatkalla Roomasta Karthagoon, eikä sitä ole vieläkään löytynyt.

2 thoughts on “Aelia Galla Placidia

  1. Kiinnostava kirjoitus. Galla Placidian mausoleumin alabasteri-ikkunasta näkyvän valon vuoksi kannattaa jo mennä Ravennaan.

  2. Minäkin ajattelin mainita kivikalvoikkunoista. Niiden läpi siivilöityvä valo luo kerrassaan mystisen tunnelman. Minutkin voisi haudata noin…;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *