Category Archives: marmoria lihaksi

Prima Portan Augustus


Prima Portan Augustus ja rekonstruoidut värit

Syntyessään hänen nimensä oli Gaius Octavius. Kun Caesar adoptoi hänet testamentissaan pojakseen ja perijäkseen hänestä tuli Gaius Julius Caesar Octavianus. Senaatin julistettua hänen ottoisänsä jumalaksi ja myönnettyä Octavianukselle kunnianimen Augustus, hänen lopullinen nimensä tuli olemaan Imperator Ceasar divi filius Augustus, jumalan poika.

Augustus ei ollut keisari samassa mielessä kuin esimerkiksi Persian shaahi, “kuninkaiden kuningas”. Rooma oli edelleen virallisesti tasavalta, sitä hallittiin tasavaltaisen perustuslain puitteissa. Tasavallan puolustajista puhdistettu Rooman senaatti teki kompromissin, jossa Augustukselle myönnettiin henkilökohtaisesti Rooman korkeimpien virkamiesten oikeudet ja auktoriteetti. Tämä teki toisaalta vallanperimyksestä pysyvän ongelman. Keisarius ei ollut perinnöllistä; senaatti oli edelleen muodollisesti päättävä elin, Augustuksella oli vain korkein auctoritas.

Keisarius syntyi siis monien pienempien ja suurempien laillisten valtuuksien ryppäästä. Jatkuvuus ratkaistiin niin että perijälle, oli tämä sitten oma poika tai adoptoitu, myönnettiin pikku hiljaa Augustuksen aikanaan saamat poikkeusvaltuudet, joista tärkeimmät oli kansantribuunin valta (oikeus puhua ensimmäisenä, oikeus esittää asioita senaatille ja kansankokoukselle, veto-oikeus senaatin päätöksiin), censorin valta (oikeus laatia moraalia koskevia sääntöjä, oikeus järjestää väestönlasku ja päättää senaatin jäsenistöstä) sekä prokonsulaarinen imperium maius kaikissa provinsseisa, käytännössä Rooman kaikkien asevoimien ylipäällikkyys.

Augustuksen valtapropaganda oli tehokasta. Hänen tunnetuin säilynyt virallinen muotokuvansa on hänen vaimonsa Livian huvilasta, Rooman Prima Portasta 20.4.1863 löytynyt marmorikopio. Alkuperäinen patsas on ollut pronssia ja todennäköisesti tehty vuonna 15 jKr., vuosi Augustuksen kuoleman jälkeen. Marmoripatsas kuuluu nyt Vatikaanin museon kokoelmiin. Sen pinnasta paljastui punaisia ja sinisiä värihiukkasia, joiden perusteella patsaan ulkonäöstä on tehty arveluita. Eräs versio on täällä, yllä olevan olen tehnyt toisen saksalaisen rekonstruktion perusteella photoshopilla.

Elegantissa kontrapostoasennossa seisova Prima Portan Augustus on hieman luonnollista kokoa suurempi, ikuisesti nuori, voittoisa sotapäällikkö. Hän paljain jaloin, mikä kenties vihjaa paitsi Augustuksen olevan jo kuollut, mutta myös jumalaksi julistettu. Yliluonnolliseen alkuperään viittaa myös pyöriäisellä ratsastava pieni Cupido hänen jaloissaan, sillä hänen ottoisänsä G. Julius Caesar väitti itse Venuksen olevan sukunsa kantaäiti. Rintapanssarissa Parthian kuningas ojentaa Carrhaessa saamansa sotamerkit takaisin roomalaiselle, jota seuraa susi. Ylhäällä taivaan sfäärit aukenevat, Apollo ajaa aurinkovaunuillaan taivaankannen poikki, Diana ratsastaa hirvellä ja Äiti Maa lepää vuoteella runsaudensarvi sylissään. Sellaisena jumalten lellikkinä Augustus halusi tulla muistetuksi.

Kun käytte Roomassa, käykää ehdottomasti Vatikaanin ja Capitoliumin museoissa – mutta muistakaa, että jokainen eteerisen valkoinen marmoripatsas jonka näette, on kerran ollut värillinen. 1800-luvulla British Museumissa antiikin patsaita jopa pestiin puhtaiksi, jotta niiden marmoripinta saataisiin esiin…

Nuori Augustus


Marmoria lihaksi, otos III

Marmoria lihaksi -kokeilu jatkuu. Tällä kertaa uhrina on Octavianusta esittävä rintakuva. Suetonius kertoo että hän oli laiska ajattamaan partaansa ja että hänellä oli sopusuhtaiset piirteet ja vaaleahko mutta hieman kähärä tukka, mitä ikinä se latinalaisten mittapuulla tarkoittaakaan. Kenties minun olisi pitänyt antaa Octavianukselle hiekanvaaleat tai vaaleanruskeat hiukset, mutta tummempi näytti paremmalta. Eivät ihan mustat ole kuitenkaan.

Mithras, tauroktonia väreissä


Mithras, tauroktonia (Terme di Diocleziano, Museo Nazionale Romana).

Suurin osa antiikin veistoksista ja reliefeistä oli alunperin maalattuja; olen ottanut harrastuksekseni värien rekonstruoimisen tietokoneen avulla. Jopa sellaiset värien säilymisen kannalta epäkiitolliset paikat kuten kosteat kylpylät olivat kauttaaltaan maalauskoristelun peitossa. Yhden freskon elinikä saattoi olla vain parikymmentä vuotta, sen jälkeen sitä oli korjailtava. Tämä takasi leivän huomattavan pitkälle erikoistuneille maalarien ammattikunnille.

Useimpien reliefien värit ovat peruuttamattomasti kadonneet, mutta tässä mithralaisessa alttaritaulussa punaisen ja kullan sävyt ovat vielä erotettavissa. Olen yllä ennallistanut reliefin sellaisena kuin Mithralle vihkiytyneet ovat saattaneet sen nähdä pyhäkössään. Joitain epäselviä yksityiskohtia (kuten alareunan kukko) olen joutunut jättämään kokonaan pois.

Siniset ja vihreät olivat muuten tuohon aikaan ylipäätään huonosti säilyviä värejä. Antiikin aikana sinistä väriä saatiin mm. lasimurskasta, lapis lazulista (ns. skyyttalainen sininen) sekä azuriitista (kyproksensininen). Väripigmentit olivat vaikeasti hankittavaa arvotavaraa, jota tuotiin toisinaan myös uhrilahjoina temppeleihin.

Marcus Aurelius Probus

Marmoria lihaksi, osa III. Tein uudelleen keisari Probuksen kasvot. Nyt harittava silmäongelma pitäisi olla ratkaistu. Kasvot ovat hieman erilaiset kuin edellisessä versiossa, mutta sanoisin tämän olevan enemmän näköinen.

Keisari Probus on yksi Rooman unohdettuja suuruuksia, mies jolta olisi voinut odottaa paljon, mikäli hänen hallituskautensa olisi kestänyt yhtään kauemmin. Monet Diocletianukselle ylistystä tuottaneet uudistukset oli itse asiassa pannut palulle hänen edeltäjänsä.

Probus oli yksi valtakunnan 200-luvulla pelastaneista illyrialaisista sotilaskeisareista, sotamiehestä rivien kautta ylimmäksi käskijäksi kohonneista. Toisin kuin niin moni hänen edeltäjistään, Probus ei käyttänyt asemaansa väärin vaan ilmeisesti oli ihan oikeasti kiinnostunut alaistensa hyvinvoinnista ja rauhan säilymisestä. Hän korjautti enemmän linnakkeita kuin Diocletianus, kaivautti auki Egyptin kanavat ensimmäisen kerran sitten Augustuksen, istutti sodan hävittämään Galliaan ja Pannoniaan uusia viinitarhoja ja korjautti invaasioiden ja sisällissotien raunioittamia kaupunkeja omalla kustannuksellaan, tai ainakin niin Historia Augustaan on hänestä satuiltu.

Senaattikin piti hänestä, sillä Probus monista sotilasdiktaattoreista poiketen antoi senaatin hallita ainakin nimellisesti ja kuunteli sen neuvoja. Probus oli kenties viimeinen princeps, ensimmäinen kansalainen. Häntä seuranneet keisarit luopuivat tasavallan viimeisistä jäänteistäkin ja kutsuivat itseään nimellä dominus, herra, ja ottivat hovitapoihin Persian suurkuninkaille kuuluneen proskynesis -tervehdyksen eli suulleen maahan heittäytymisen.

Mutta eikö ole jännää, että tämä hyvistä töistään tunnettu epäitsekäs ja laupias pelastaja-keisari, jota koko kansa suri ja joka kuolemansa jälkeen julistettiin jumalaksi, näyttää varsin paljon samalta kuin eräs toinen hyvin tuntemamme pelastaja, jonka kasvot tunnemme Mandylionin ja Torinon kääreliinojen perusteella?

Constantius Chlorus

Toinen koe, jonka tarkoituksena on muuttaa marmori lihaksi. Kuvassa Constantius Chlorus, keisari Probuksen ja Aurelianuksen henkivartija, myöhemmin Dalmatian maaherra, Britannian dux, Länsi-Rooman caesar ja Konstantinus Suureksi jälkimaailman tituleeraaman äpärän isä. Äiti oli eräs herkkäuskoinen Helena, bithynialainen baarityttö.