Category Archives: arki

Herralle Dionysokselle


Roomalainen viinitupa.

Tässä lepään minä, kaikkien tuttu Primus.
Elin Lucrinuksen ostereilla, join Falernumin viiniä.
Vanhenin kera viinin, Venuksen ja kylpyjen.
Niin totta kuin näin tein, olkoon maa kevyt ylläni.
Feniks-lintu vartoo minua Manalassa,
se kanssani kiirehtii syntymään uudelleen.
(Domitius Primuksen hautakivi)

Balnea, vina, Venus: Roomalaisittain hyvään elämään nuo kolme kuuluivat ehdottomasti. Venuksen iloja on näillä sivuilla esitelty enemmänkin, siirrytään siis oraalisista nautinnoista tärkeimpiin: ruokaan ja viiniin. Viinin historia on vanha. 700-luvulla eKr. elänyt varhainen kreikkalainen runoilija Hesiodos kertoo teoksessaan Työt ja päivät, että rypäleet poimittiin ja tuotiin kotiin silloin kun Orion ja Sirius nousevat taivaalle. Niiden annetaan olla auringossa kymmenen vuorokautta, varjossa viisi vuorokautta, minkä jälkeen ne poljetaan mehuksi auloksen soiton tahdissa. Makea rypälemehu siirretään käymisastiaan ja sitten kypsymisastiaan, ja valmis viini avataan talvella tai vasta keväällä.

Roomalaisilla oli tapana kasvattaa viiniköynnöksensä puiden ympärillä. Arvostettu caecubum -viinilaatu kasvoi poppeleiden ympärillä, jotka kuivattivat maata suotuisasti. Toisin kuin nykyään, viinit jaettiin neljään eri väriluokkaan: Mustiin, punaisiin, keltaisiin ja valkoisiin. Mustat viinit olivat erittäin tumman punaisia, voimakastuoksuisia, vahvoja ja täyteläisiä. Viinistä pyrittiin tekemään mahdollisimman väkevää, joten juotavana sitä piti laimentaa yhden suhteessa kahteen, kaikkein väkevimpien viinien tapauksessa peräti yksi osa viiniä kahdeksaan osaan vettä.

Antiikin ajan viinin mausta on paha sanoa mitään varmaa. Ainakaan se ei muistuttanut meidän nykyisiä viinejämme. Viini makeutettiin ilmeisesti säilyvyyssyistä yrteillä, kanelilla, hunajalla tai rusinoilla. Sekoittamaton viini lienee vastannut maultaan ja alkoholipitoisuudeltaan meidän portviiniämme, madeiraa tai sherryä. Makeiden viinien vastapainoksi roomalainen keittiö muistutti huomattavasti nykyistä intialaista tai “itämaista” keittiötä. Ruoka oli vahvasti maustettua. Suosituimmat mausteet olivat hapanimelä kalakastike (garum, liquamen) ja roomankumina eli intialaisittain jeera, joka on garum masala -mausteseoksen tärkein ainesosa. Kumpikin lyötiin pöytään joka aterialla kuin ketsuppipullo tai pippurimylly. Kuka haluaa saada nykyravintolasta mahdollisimman roomalaisen makuelämyksen, tilatkoon siis falafelin ja sen kanssa vesitettyä mausteviiniä.

Tasavallan aikana roomalainen viini oli miltei aina makeaa, mutta 200-luvulla jKr. maku tuntuu muuttuneen kuivempia viinejä suosivaan suuntaan. Joidenkin vanhojen italialaisten köynnösten arvellaan säilyneen meidän päiviimme asti. Vesuviuksen rinteiltä saatavaan vaaleaan Lacryma Christi -viiniin käytettävän coda di volpe -lajikkeen on arveltu olevan samaa, jota Plinius kutsuu nimellä alopecis. Moscato taas lienee sama kuin Pliniuksen ja Columellan mainitsema apiano. Siis “Kristuksen kyyneleitä” lasiin, ja

Herralle Dionysokselle
tahdon kajauttaa
oivan dityrambin
kun tämä viini
salaman lailla lyö
ja mieleni kirkastaa.
(Arkhilokhos, 77)

Viineissä oli toki runsaasti eroa tuolloinkin. Keisari Augustuksen aikana arvostettiin kaikkein eniten jo mainittua caecubumia, jota tuotettiin Roomasta kaakkoon Terracinan ja Sperlongan välisellä alueella. Alue kuitenkin rämettyi ja viininviljely loppui viimeistään Neron aikana. Caecubumin aseman Rooman ykkösviininä peri fiini falernumilaisviini, falernum. Kaikkein parasta oli Opimiuksen konsulivuonna (121 eKr.) valmistettu falernum, joka oli täysin juotavaa yli satavuotiaanakin. Näin vanha falernumilainen, jolla usein maustettiin nuorempaa viiniä, oli väkevän polttavaa. Falernumilainen oli lääkäri Galenoksen mieliviiniä. Athenaioksen mukaan sitä sai kolmena eri versiona: kuivana, makeana ja kevyenä.

Viininviljely oli alun perin Rooman kansalaisten etuoikeus. Vesuviuksen purkautumisen jälkeen 79 jKr. viininviljelyn painopiste levisi läntisiin provinsseihin, Espanjaan ja etelä-Ranskan Narbonensikseen. Keisari Domitianus oli niin huolissaan Italian viininviljelyn tulevaisuudesta, että tukeakseen kotimaista tuotantoa hän kielsi ediktillään vuonna 92 jKr. uusien viljelmien perustamisen ja määräsi ehdottoman katon provinssien viinintuotannolle. Tilanne alkoi helpottua vasta 200-luvulla. Vuonna 212 säädetty Constitutio Antoniniana toi Rooman kansalaisoikeudet kaikille valtakunnan alamaisille, jolloin kuka tahansa saattoi perustaa laillisesti viinitilan. Domitianuksen edikti kumottiin lopullisesti vuonna 280, jolloin illyrialainen keisari M. Aurelius Probus poisti italialaisten viinien tuotesuojan ja antoi määräyksen ekstensiivisten viininviljelysten istuttamisesta Reinin varrelle ja Akvitaniaan jotta alueen taantunut talous saisi uutta potkua. Kiittäköön Ranskan viinintuottajat Probusta iltarukouksissaan.

SEXTILIANUS JUO JÄLLEEN

Sextilianus, juot kuin viisi penkkirivillistä.
Siitä määrästä humaltuisi
vaikka joisi pelkkää vettä.
Vierustovereittesi annokset kahmit,
juot viinit koko katsomolta.

Tämä viini ei ole mitään Paelignin mehua,
eikä se tuli tuskilaisilta kukkuloiltakaan,
vaan nyt terveydeksi juodaan Opimiuksen vuosikertaa,
Massicus-vuoren kellarissa
mustissa ruukuissa kypsynyttä.

Pyydä juomanlaskijalta laletanalaista litkua
jos juot enemmän kuin kymmenen, Sextilius.

(Martialis, 1,26)

Runojen käännös Arto Kivimäki ja Sampo Vesterinen, teoksessa Lainehtiva malja. Jyväskylä, 2004.

Lupanar – Sudenpesän salaisuuksia

Päivitetty 5.3.2007
The Times raportoi viime lokakuussa Italiasta, että Pompejin kuuluisin bordelli eli Lupanar, kirjaimellisesti Sudenpesä, on avattu uudelleen restauroituna turisteille. Sen kuuluisat eroottiset freskot vetävät väkeä, mutta Sudenpesässä on muutakin mielenkiintoista.

Lupanar on erikoinen kaksikerroksinen rakennus Vico del Lupanaren ja Vico del Balcone Pensilen teräväkulmaisessa risteyksessä. Alakerroksissa on viisi pientä koppia, joista jokaisessa on kivinen sänky. Yläkerroksessa on viisi erikokoista huonetta, joihin on päässyt parvekkeen kautta. Kaikesta päätellen yläkerta on ollut yksityistä tilaa, kenties työntekijöiden nukkumatiloja tai bordellin ylläpitäjän asunto.

Lupanarissa tutkijoita ovat kiinnostaneet erityisesti sen freskot. Jokaisen bordellin kopin yläpuolelle on maalattu erilainen seksuaaliakti. Kuvat hämmensivät Pompejin varhaisia tutkijoita niin että ne päätyivät pitkäksi aikaa kiellettyihin erityiskokoelmiin. Napolin kuninkaan Francisco I:n “salainen huone”, johon Pompejin eroticaa koottiin vuodesta 1815, avattiin yleisölle vasta vuosituhanteen vaihteessa. Asenneilmapiirin vapautuminen ja kiinnostus arjen historiaan on tehnyt Pompejin pornografiastakin salonkikelpoisen tutkimusaiheen. Freskot ovat innostaneet niin monenlaisiin tulkintoihin että Lupanarin graffitit ovat jääneet niiden jalkoihin; kuitenkin juuri graffitit kertovat bordellin toiminnasta enemmän kuin seinien aistikas kuvitus.

Paikka ei ollut mikään yläluokan hurvittelupaikka. Kopit, joissa prostituoidut ottivat vastaan asiakkaitaan, olivat ahtaita, hinnat kohtuullisia. Useiden Lupanarissa työskennelleiden ilotyttöjen nimet tunnetaan graffitien perusteella: Beronice, Cressa, Drauca, Fabia, Faustilla, Felicia, Fortunata, Mola, Marca, kreetalainen Nika, kauniskasvoinen Restituta. Sanoin tyttöjen, sillä nimet kuuluvat naisille, mutta jotkut kirjoitukset tuntuvat vihjaavan myös miehiin rakkauden ammattilaisina.

On esitetty, että ovien yläpuolella näkyvät maalaukset kuvasivat kunkin prostituoidun erikoiskykyä. Sitä on vaikea uskoa. Prostituoitujen vaihtuvuuden on täytynyt olla kuolleisuus, taudit jne. huomioon ottaen suurta. Myös kuvissa esiintyvät suuret ihanat vuoteet, pehmeät tyynyt ja hopeiset viinikannut tuntuvat olevan räikeässä ristiriidassa Sudenpesän tunkkaisen todellisuuden kanssa.

On myös esitetty, että Lupanarin ovien yläpuolella olevilla seksiakteilla olisi ollut toiminnallinen, asiakkaita palveleva funktio: Kielitaidoton turisti tai merimies olisi saattanut osoittaa toivomuksensa suoraan maalauksesta, tarvitsematta turvautua epämääräiseen elekieleen. Maalaukset olisivat siis olleet eräänlainen ”ruokalista”. Lupanarin sadat latinan- ja kreikankieliset seinätöhryt eivät kyllä tunnu todistavan asiakkaiden kielitaidon puutteesta. Todennäköisempää on että puutteellinen kielitaito koski prostituoituja, jotka usein olivat muualta tuotuja orjia.

Ehkä tuttuuden tunne johtaa nyt katsojaa harhaan. Assosiaatiot, joita kuvat herättävät nykyihmisessä, eivät välttämättä olleet samoja aikalaisilla. Lupanarin freskojen kaltaisia eroottisia kuvia löytyy monista viattomistakin paikoista, kuten kylpylöistä. Eräs Stabiaen kylpylästä löytynyt muraali on herättänyt tutkijoiden keskuudessa erityistä huomiota, koska siinä roomalaisittain ”normaali” sukupuolijärjestys (aktiivinen mies, passiivinen nainen) on käännetty päälaelleen. Kun ottaa huomioon roomalaisten mutkattoman suhtautumisen ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen, tulee mieleen että kuvien ensisijainen tarkoitus oli vain viihdyttää.

Eroottinen muraali. Stabiaen kylpylä, 1. vuosisata

Marilyn B. Skinner arvelee kirjassaan Sexuality in Greek and Roman culture, että koska kylpylöiden eroottiset freskot oli sijoitettu pukuhuoneisiin, eli paikkoihin, joissa kylpylävieras joutui riisuutumaan ja näin alttiiksi pahalle silmälle sekä muiden arvioiville katseille, niiden tarkoitus oli hilpeästi rentouttaa ujommatkin vieraat. Tämä kuulostaa minusta paljon uskottavammalta kuin ajatus siitä, että eroottis-hassuja kuvia olisi käytetty esimerkiksi muistuttamaan kylpylävieraita siitä, mihin lokeroon he ovat jättäneet vaatteensa.

Ei välttämättä kannata etsiä pitkälle meneviä yhteyksiä eroottisten kuvien ja bordellin käytäntöjen välillä. Uskon että kuvat olivat virittämässä tunnelmaa ja asiakkaiden mielikuvitusta. Freskojen aiheet tyynyineen, viuhkoineen ja viiniastioineen heijastelivat yläluokkaista luksusta, johon porttolan keskivertoasiakkaalla ei ollut varaa. Omalla tavallaan ne siis heijastivat hivenen glamouria muuten niin karuun ympäristöön.

Seinäkirjoitukset ovat oikeastaan kuviakin mielenkiintoisempia. Toisin kuin voisi olettaa, vain alle kolmasosa graffiteista käsittelee suoraan seksiä. Suurin osa niistä on nimiä ja terveisiä, mutta myös mielipiteitä, kommentteja, välihuomautuksia ja keskusteluita. Raapustukset risteilevät huoneissa ja käytävän seinillä eri suuntiin, tuoden mieleen internetin keskustelupalstat.

Kirjoitukset jakaantuvat epätasaisesti bordellin alueelle. Suurin osa on itäpuolen huoneissa ja lähellä uloskäyntiä. Käytettiinkö joitain huoneita enemmän kuin toisia? Voi myös panna merkille, että tiettyjä seksuaaliakteja kuvaavat sanat löytyvät yleensä samasta huoneesta. Lisäksi on huomattava, että prostituoidut ovat itse kirjoittaneet osan graffiteista.

Seinäkirjoitukset oli tarkoitettu ääneen luettavaksi, ja sellaisina ne saattavat sisältää vitsejä. On esimerkiksi mahdotonta tietää, halusiko joku Phoebus kuuluttaa kaikille harjoittavansa pedicatiota, vai kirjoittiko joku muu sen piloillaan. Samoin viittaukset irrumatioon voivat olla yhtä lailla rivoja vitsejä kuin asiakkaiden toiveitakin. Kirjoitusten joukossa on yksi, jossa mies tunnustaa pitävänsä cunnilinguksesta. Ajan tapojen mukaan tämä olisi ollut miehelle alentavaa ja jopa häpeällistä.

Kaiken kaikkiaan kirjoituksista saa sellaisen kuvan, että bordellissa käyminen oli Pompejin miehille sosiaalista toimintaa. Samalla tavalla kuin julkisissa käymälöissä voitiin esteettä käydä porukalla seurustelemassa, myös bordelleihin mentiin kavereiden kanssa jopa vuoteeseen asti. Siinä yhteydessä asiakkaat ovat voineet kerskailla toisilleen mieskunnollaan, lähettää terveisiä isännilleen ja klienteilleen, seurustella ja luoda siteitä toisiinsa. Lupanar ei siis ollut pelkästään paikka, jossa harjoitettiin seksiä.

Prostituutiolla oli antiikin maailmassa oma vanha ja vakiintunut asemansa. Ilotytöillä ja rattopojilla oli festivaalinsa huhti-toukuun vaihteessa Floralian yhteydessä. Ilotytöt saivat kukkaseppeleitä, papuja heiteltiin ihmisten päälle, Circus Maximukselle laskettiin juoksentelemaan jäniksiä ja teattereissa kansalle tarjottiin eroottista ohjelmaa, kaikki kansan hedelmällisyyden takaamiseksi.

Lupanarien lisäksi prostituoidut parveilivat kievareissa (tabernae), motelleissa (casuaria) ja majataloissa (stabulae, diversorium), kuten nykyäänkin. Forariae olivat maaseudun tyttöjä, jotka kaupittelivat itseään kuuluisten roomalaisten teiden varrella. Halvimmat katutytöt tarjosivat nopeita lihallisia iloja amfiteattereiden ja sirkusten holvikaarten (fornix) varjossa. Holvikaarista johdettiin huorinteolle eufemismi fornicatio, joka periytyi lainasanana myös englantiin.

Meretrix oli nimikkeeltään nainen, joka harjoitti prostituutiota virallisena palkkatyönään. Ero kevytkenkäisyyden ja kaupallisen toiminnan välillä ei ollut kuitenkaan ihan selvä. Prostituutiota ei pidetty niinkään ammattina kuin myös moraalisena tilana. Näyttelijöiden, tanssijoiden, katusoittajien ja tarjoilijattarien uskottiin olevan samalla tavalla löyhämoraalisia ihmisiä – ja prostituoituja. Myöhemmin kristillisessä kirjallisuudessa meretrix-nimitystä voitiin soveltaa kehen tahansa seksuaalisesti aktiiviseen naiseen, ei vain kaupallista seksiä harjoittaviin naisiin. Aktiivisuudellaan nainen osoitti olevansa luonnostaan syntinen.

Muutamat aktiiviset naiset pääsivät kuitenkin pitkälle. Keisari Konstantinuksen kunnioitettu äiti ja myöhempi pyhimys oli hutsuksi haukuttu Helena, alun perin bitynialainen baarityttö ja kapakoitsijan tytär. Keisari Justinianuksen vaimo Theodora oli teatteriperheestä. Hän oli entinen burleskinäyttelijä joka oli kohonnut hovikurtisaaniksi. Keisarinnana hän sittemmin puolusti aborttia ja naisten oikeuksia, suojeli prostituoituja ja sai peräti aikaan lain, joka teki raiskauksen rangaistavaksi kuolemalla.

Ameana puella defututa
tota milia me decem poposcit,
ista turpiculo puella naso,
decoctoris amica Formiani.

Pitkänenäinen formialaisten huora,
puhkipantu Ameana,
väittää olevansa saamassa minulta
kymppitonnin “palveluksista”!

(Catullus LXI)

Arkea ja alhaista tyyliä

eli Pompejin seinäkirjoituksia, osa II.

  • (Keskustelua Priman baarin seinässä)
    [Severus] Successus, se kutoja, rakastaa Iris-nimistä kievarinpitäjän orjatyttöä, mutta Iris ei rakasta häntä. Silti hän anoo tyttöä heltymään edes säälistä… Hänen kilpakosijansa kirjoitti tämän. Moi!
    [Successus] Sinä kateellinen, miksi sekaannut tähän. Tunnusta tappiosi paljon komeammalle miehelle, jota näin kaltoin kohdellaan.
    [Severus] Minulla ei ole muuta sanottavaa. Usko hyvällä: Iris ei rakasta sinua.

  • (Baarissa, oven vasemmalla puolella) Me kaksi miestä, ikuiset ystävykset, kävimme täällä. Jos nimemme kiinnostavat, ne ovat Gaius ja Aulus.
  • (Menanderin talon ulkoseinässä) Satura kävi täällä kolmas syyskuuta
  • (Astyluksen ja Pardaluksen kievarissa) Rakastavaiset ovat kuin mehiläiset: Elävät hunajaista elämää.
  • (Athictuksen baari, oven oikealla puolella) Panin tarjoilijatarta
  • (Gladiaattorien parakissa) Antiochus oli täällä tyttöystävänsä Citheran kanssa
  • (Verecunduksen baarin peristyylissä) Restitutus sanoo: ”Restituta, heitä pois tunikasi ja paljasta meille karvainen häpysi!”
  • (Pascius Hermeksen talo, oven vasemmalla puolella) Sille, joka ulosti tähän: Kirous päällesi! Ja jos tätä kirousta halveksut, pitäköön Jupiter sinua vihamiehenään.
  • (Ulkoseinässä) Gaius Sabinus tervehtii Statiusta. Pompejiin tullaan syömään mutta Nuceriaan mennään juomaan. Nuceriassa viini on parempaa.
  • (Caecilius Iucunduksen talo) Joka rakastaa, kukoistakoon. Joka ei tunne rakkautta, olkoon kirottu. Joka kieltää rakkauden, olkoon kahdesti kirottu.
  • (Vesuviuksen portissa) Marcus rakastaa Spendusaa
  • (Via Consolarella) Gnaeus Alleius Nigidius Maiuksen omistama Arrii Polliin kortteli annetaan vuokrattavaksi 1. kesäkuuta lähtien. Kortteliin kuuluu kauppapuoteja 1. kerroksessa, tasokkaita vuokrahuoneistoja ja laadukas kaupunkitalo. Kiinnostuneita kehotetaan ottamaan yhteyttä Primukseen, Gnaeus Alleius Nigidius Maiuksen orjaan.
  • (Salviuksen baari) Omien juomien nauttiminen kielletty
  • (Potituksen puusepänverstas) Kievarinpitäjä huijaa. Myy vettä viininä ja juo itse sekoittamatonta.
  • (Pinariuksen talon atrium) Jos joku ei usko Venukseen, vilkaiskoon vain minun tyttöäni!
  • (Vibiusten talon seinä, vicolo del Panattiere) Atimetus pani minut paksuksi
  • (Sama seinä) Figulus rakastaa Idaiaa
  • (Hedonen baarin mainos Augustaalien kadulla, porttolan vieressä)
    ”Nyt kolikolla juotavaa,
    kahdella saat parempaa,
    neljällä juot jo falernumilaista!”
  • (Vico d’Eumachia, makuuhuone) Vibius Restitutus makasi täällä yksin ja kaipasi rakastaan Urbanaa
  • (Teatterin ulkoseinässä) Methe, Cominian orjatar Atellasta, rakastaa Chrestusta. Suokoon Venus Pompeiana heille rakkautta, onnea ja harmoniaa!
  • (Meriportin viereisessä penkissä): Atticea antaa 4 sestertiuksella.
  • (Basilika eli oikeustalo) Phileros on eunukki!
  • (sama) Gaius Pumidius Dipilus oli täällä 3.10. (vuonna 78 eKr.)
  • (sama) Pyrrhos kollegalleen Khiokselle: Suren poismenoasi. Jää hyvästi.
  • (sama) Samius Corneliukselle: Painu hirteen!
  • (sama) Lucius Istacidius: Jokainen joka ei kutsu minua syömään on minulle muukalainen
  • (sama) Epaphra on surkea pelimies
  • (sama) Rakkaus hallitsee elämääni ja Eros näyttää minulle tietä, mutta kuolo minut korjatkoon jos jumalat tahtovat että jatkaisin elämääni ilman sinua!
  • (Julkinen käymälä) Secundus kävi täällä paskalla (x 3)
  • (Kylpylä, baaritiskiin raaputettu lasku)
    […] Pähkinät x rahaa,
    Juomat 14
    Leivät 3
    Silava 2
    kolmet leikkeleet 12
    neljä makkaraa 8
    yhteensä 51 rahaa

  • (Vesitornin veinässä) Ulostaminen kadulle kielletty […] denaarin sakon uhalla. Orjat piestään takamukselle.

Pompejin seinäkirjoituksia

Politiikkaa:

  • Alas nucerialaiset!
  • Gaius Iulius Polybius kaupungin—; valonnäyttäjä, pidä tikapuita pystyssä!
  • Holconius Priscusta kannattavat kaupunginjohtajaksi (duumvir) kaikki amfiteatterinäytäntöjen katselijat.
  • Iulius Trebiusta kannattavat kaikki parturit.
  • Kaikki yöjuopot kannattavat Marcus Cerrinius Vatiaa kaupunginsihteeriksi (aedile).
  • Kultasepät kannattavat Gaius Cuspius Pansaa kaupunginsihteeriksi.
  • Lucius Popilius Ampliatusta kannattaa kaupunginsihteeriksi hänen suojattinsa Montanus ja tammipelikerho.
  • Olen sitä mieltä, että yhteiset varat pitäisi jakaa, sillä kaupunkimme kassassa on paljon rahaa.
  • Valitkaa Gaius Iulius Polybius kaupunginsihteeriksi. Hän tuottaa hyvää leipää. (“panem bonum fert” voidaan mahdollisesti ymmärtää myös kuvainnollisesti, ts. takaa hyvinvoinnin)

Ilmoituksia:

  • Kaupunginsihteeri Aulus Suettius Certuksen gladiaattorijoukkue pitää näytännön Pompejissa 31.5. Ohjelmassa on eläintaistelu, ja katsomoon on varattu aurinkokatos.
  • Huhtikuun 30. päivänä panin kanan haudottavaksi munia.
  • Käyttäydy siivosti ja lykkää vastenmieliset riidat tuonnemmaksi tai lähde kotiin!
  • Majatalo. Täällä vuokrataan ruokasali, jossa on kolme ruokailusohvaa ja kaikki mukavuudet.
  • Pronssivaasi on varastettu tästä majatalosta. 65 sestertiuksen palkinto sille joka palauttaa sen. 20 sestertiusta varkaan kiinniottamiseen ja vaasin löytymiseen johtavista tiedoista.
  • Tammikuun 14. päivänä taloomme tuli kokki.
  • Toukokuun 22. päivänä Lamius pitää huutokaupan.
  • Asiaton oleskelu kielletty. Hus pois, vetelehtijät!

Elämää:

  • Cestilia, Pompejin kuningatar, voi hyvin, suloinen sielu!
  • Crispinuksen morsian on täysin kelvoton naikkonen!
  • Glyco ja Martialis olivat täällä. Aurinko porotti hehkuvan kuumana, ja heidän oli jano.
  • Eulalus, voi hyvin vaimosi Veran kanssa!
  • Jokainen, joka rakastaa, olkoon kirottu!
  • Krouvari Seius, teit kunnon työn lainatessasi minulle tuolin.
  • Kusin sänkyyn. Isännöitsijä, myönnän että tein väärin. Jos kysyt miksi, huoneessa ei ollut yöastiaa.
  • Marcellus rakastaa praenesteläistä tyttöä, mutta tämä ei hänestä välitä.
  • Marcus rakastaa Spendusaa.
  • Mitä minä oikein tekisin teille, te säkenöivät silmät!
  • Nimeni on Montanus, ja olen voittanut kymmenen gladiaattoritaistelua.
  • Perarius, sinä olet varas!
  • Pieni paha kasvaa hyvin suureksi onnettomuudeksi, jos siihen suhtautuu välinpitämättömästi.
  • Pitäkää te hauskaa, minä laulelen! Näin on. Voi hyvin!
  • Primigenius lähettää Successalle terveisiä: voi hyvin, kalaseni!
  • Restitutus on pettänyt useasti monta tyttöä.
  • Saakoon jumalilta kaiken pyytämänsä se, joka maksaa minulle opetustyöstäni palkan!
  • Samius lähettää Corneliukselle terveisiä: painu hirteen!
  • Sarra, et tee kauniisti jättäessäsi minut yksin.
  • Serena inhoaa Isidorusta.
  • Stronnius ei tiedä mitään.
  • Terve, olemme täynnä viiniä kuin leilit!
  • Tyttöjen unelma: traakialainen Celadus.
  • Täällä meitä oli kaksi kaverusta, jotka emme eroa koskaan.
  • Vielä malja setinolaista!
  • Voi minua onnen poikaa!
  • Voikoon hyvin jokainen, joka kutsuu minut syömään!
  • Seinä, ihmettelen ettet ole jo tyystin hajonnut kaikesta siitä paskasta mitä sinuun on raapustettu.

Mark of the Legion


Muistatteko Russel Crowen SPQR-tatuoinnin Gladiaattorissa?

Viime viikolla uutisoitiin Newcastlen yliopiston museon järjestämästä näyttelystä, joka kertoo tatuoinnin historiasta Britanniassa. Lindsay Allason-Jonesin mukaan kaikilla legioonalaisilla ja joillakin Hadrianuksen muurilla palvelleilla apujoukkojen miehillä oli tatuointi. Britanniassa ei tuolta ajalta ole kuitenkaan säilynyt yhtään ehjää ruumista. Allason-Jonesin lähde on roomalaisen sotilasteoreetikon Flavius Vegetius Renatuksen 300-luvun lopussa kirjoittama Epitoma rei militaris (tunnettu myös nimellä De Re Militari).

Vegetius neuvoo, ettei alokasta pitänyt merkitä armeijan merkillä (punctis signorum inscribendus) heti värväydyttyään, vaan vasta kun tämä oli riittävästi koeteltu ja katsottu kelvolliseksi. Vegetiuksen epämääräinen ilmaisu on synnyttänyt monenlaisia tulkintoja: Oliko kyseessä tatuointi vai kankaaseen ommeltava irrotettava merkki, kuten jotkut ovat ehdottaneet? Merkkiä on virheellisesti epäilty joskus myös polttomerkiksi.

Käsitellessään asiaa magnum opuksessaan Later Roman Empire edesmennyt A.H.M. Jones muistuttaa miten tatuointeja halveksittiin kreikkalais-roomalaisessa maailmassa: Ne olivat orjien ja rikollisten merkkejä. Roomassa oli yleinen tapa merkitä orjat tatuoimalla omistajan nimi joko päähän tai käsiin. Aiemmin keisariajalla legioonalaiset saivat ilmeisesti samankaltaisen lyijyisen tuntolevyn (signaculum) kuin nykyaikaiset sotilaat. Tuntolevystä on epämäärinen maininta Maximilianuksen marttyyrikertomuksessa (Acta Santi Maximiliani Martyris).

Vuonna 295 käytiin oikeutta Afrikan prokonsuli Dion edessä. Syytettynä seisoi aseistakieltäytyjä Maximilianus, joka vetosi vakaumukseensa kristittynä. ”En voi palvella armeijassa. En voi tehdä pahaa. Minä olen kristitty.” Kutsuntalääkäri totesi Maximilianuksen kuitenkin terveeksi ja palveluskelpoiseksi, joten prokonsuli määräsi hänet ottamaan vastaan armeijan merkin. Maximilianus vastusteli: ”En voi ottaa vastaan tuntolevyä. En voi palvella sotilaana. Minä olen kristitty. En hyväksy kaulaani maallista merkkiä ja jos minulle sellainen annetaan, murran sen. En voi kantaa kaulassani lyijynpalaa, sillä minä kannan jo Herrani omaa tunnusta.”

Yhtään selvästi armeijan tuntolevyksi tunnistettavaa esinettä ei koko Rooman valtakunnan alueelta ole kuitenkaan löytynyt. Hofheimin roomalaisesta linnakkeesta läheltä Moguntiacumia (nykyään Mainz Saksassa) on löytynyt soikea, rei’itetty lyijylevy, jonka kummallekin puolelle on kaiverrettu sotilaan nimi (IUSTINUS) ja hänen sotilasarvonsa (SCORPIONARI eli heittokoneen käyttäjä). Esine voi olla tuntolevy tai yhtä hyvin mikä tahansa kyltti tai merkki jostain Justinuksen omistamasta esineestä, kuten matka-arkusta. Chesteristä Englannista on löytynyt samankaltaisia omistusmerkkejä, joissa myös sotilasosastot on mainittu (VII C TITIANI, LEG XX IULI CANDIDI).

Kenties tatuoinnit korvasivat tuntolevyt 300-luvulla, kun yhä suurempi osa Rooman legioonista muodostui germaaneista, sarmaateista ja muista heimokansoista joilla oli pitkät perinteet tatuointien käyttämisessä. Rooman apujoukoissa tatuointeja on kenties ollut aina. Hollannista löytyneissä bataaviratsumiesten paraatikypärissä on merkillisiä piste- ja rengaskuvioita kypärän anatomisessa kasvosuojuksessa. Ovatko ne pelkkiä koristeita, vai kuvastavatko ne kantajiensa kasvotatuointeja?

Suosituimmiksi tatuointien paikoiksi sotilailla mainitaan kasvot ja kädet, ei esimerkiksi käsivarret kuten nykyään. Vuoden 395 konstituution mukaan kaikki sotilaat ja keisarillisten asetehtaiden työntekijät saivat tatuoinnin. Tuolloin sotilaskarkuruudesta ja asepalveluksen välttelemisestä oli tullut Vegetiuksen mukaan suorastaan yleinen epidemia, joten kenties tatuointipakko kuvaa myös ajan koventuneita asenteita.

Omne animal post coitum triste praeter gallum mulieremque…

…eli “jokainen elollinen on yhdynnän jälkeen surullinen, paitsi nainen ja kukko”. Sanonta on keskiajalta, mutta ajatus itse antiikin filosofeilta. Itse Aristoteles oli vakuuttunut siemennesteen menetyksen uuvuttavasta vaikutuksesta. Ja kuten me kaikki tiedämme, lapsihan saa alkunsa siemennesteen ja kuukautisveren sekoituksesta: “Siemenestä lapsi saa muodon, verestä ruumiin. Mikäli lapsi on tyttö, se tarkoittaa että siemenen ylempi muoto ei ole onnistunut hallitsemaan alempaa ruumista.” Jatkan tässä kirjoituksessa antiikin seksuaalisuuden repostelua selvittämällä hieman tarkemmin keisariajan Rooman seksitapoja.

Vaan miten lähestyä näin kutkuttavaa aihetta? Riippuen siitä käytämmekö kirjallista vai kuvallista lähdeaineistoa, silmiemme eteen piirtyvä kuva muodostuu aivan erilaiseksi.

Kirjallisen lähdeaineiston ovat tuottaneet lähinnä yläluokkaan kuuluvat miehet. Naisten ääni ja kokemukset – orjista puhumattakaan – puuttuvat siitä käytännössä kokonaan. Yläluokan miesten ylläpitämiin ihanteisiin kuului käsitys naisten siveyden puolustamisen ehdottomasta välttämättömyydestä ja coituksesta miehen ja vaimon välillä pelkkänä lisääntymistoimenpiteenä johon ei liity minkäänlaista nautinnonhakuisuutta. Nautinnonhakuinen mies on heikko ja naismainen; naisethan eivät Aristoteleen mukaan pysty heikompina ja alempina olentoina hillitsemään eläimellisiä viettejään. Keisari Augustus, joka propagandaohjelmassaan esiintyi Rooman muinaisen kulta-ajan palauttajana ja valtakunnan ylimpänä moraalinvartijana, esitti julkisesti edustavansa juuri näitä vanhoja periroomalaisia hyveitä. Hän ei kuitenkaan itse näyttänyt kovin hyvää esimerkkiä, vaan harjoitti – niin sanotaan – yksityiselämässään kaikkia paheita joista hänen ottoisänsä Julius Caesarkin oli kuuluisa. Caesarhan oli “jokaisen naisen mies ja jokaisen miehen nainen”, huorintekijöiden ja hurvittelijoiden kruunaamaton kuningas.

Vaikka naisten siveydestä haluttiinkin pitää huolta, miehille avioliiton ulkopuoliset suhteet erityisesti prostituoitujen ja orjatarten kanssa olivat sallittuja ja luonnollisia, vaikka moniavioisuutta toisaalta paheksuttiin itämaisena rappiona. Ihanteellinen nainen oli monen miehen mielestä varmasti Scipio Africanuksen vaimo, joka aviomiehensä kuoltua elätti myös tämän lempiorjattaren ja aviottomat lapset. Aviorikokseksi laskettiin ainoastaan naituun naiseen sekaantuminen. Myöhäiskeisariajalla aviorikoslainsäädäntö tiukkeni niin että myös avioon astunut mies saattoi tulla tuomituksi aviorikoksesta; tämä liittyy yleiseen kehitykseen jossa lasten heitteillejättö kriminalisoitiin ja orjien oikeudellinen asema parani pikku hiljaa kunnes vähenevä orjaväestö sekoittui kurjistuvaan vapaaseen rahvaaseen muodostaen uuden alaluokan.

Vallitsiko Roomassa siis seksuaalinen kaksinaismoralismi? Antiikin moralistit paheksuvat hekumoiden myöhäistasavallan ja varhaiskeisariajan seksuaaliorgioita, mutta ovatko nämä tarinat lähteinä yhtään sen luotettavampia? Moralistien kuvauksia hallitsee myös aristotelinen naiskuva. Erityisesti keisarillinen juorukirjailija Suetonius (omansa aikansa “Alibi” ja “Seitsemän päivää” -lehdet yhdessä persoonassa) ei näytä uskoneen ylhäisten roomatarten pystyvän muuhun kuin myrkyttämään aviomiehiään ja harrastamaan kaikenlaista riettautta vieraiden miesten, jopa orjienkin kanssa. Mysteeri on myös miksi Ceasarin ja Augustuksen irstailut painettiin villaisella tai toivat kovan jätkän maineen, mutta Tiberiuksen kunnian ne veivät etenkin jälkipolvien silmissä täydellisesti? Claudiuksesta mainitaan pikanttina yksityiskohtana, että hän oli edeltäjistään poiketen kiinnostunut ainoastaan naisista. Kirjallisuudesta ei loppujen lopuksi ole kauheasti apua arjen seksuaalisuuden selvittämisessä. Lähteiden hiljaisuutta selittää sekin seikka, että aviopuolisojen keskinäisten hellyydenosoitusten julkista näyttämistä pidettiin epäsopivana. Niinpä kirjallisessa aineistossa tuntuvat korostuvan vain eri ääripäät.

Iloinen ja luonnollinen arjen seksuaalisuus näkyy parhaiten arkeologisessa materiaalissa, erityisesti Pompejin kaupungin lukuisissa eroottisissa maalauksissa, veistoksissa, mosaiikeissa ja käyttöesineissä. Seksuaalisuutta ei hävetty, vaan sitä pidettiin ihmisen luonnollisena tarpeena. Koska roomalaisessa talossa ei ollut yksityisyyttä nimeksikään, ihmiset lienevät tottuneet harrastamaan seksiä muiden nähden. Paikalla saattoi olla orja tai parikin, mutta orjiin ei yleensä suhtauduttu ihmisinä vaan omaisuutena. Kuvissa naiset ja miehet nauttivat seksistä yhtä lailla; nainen päällä näyttää olevan yksi yleisimmistä asennoista. Yksiselitteisiä hetero-, homo- ja biseksuaalisuuden kategorioita ei ollut vielä olemassa. Roomalaisille tärkeämpi kysymys oli kumppanin sosiaalinen status. Perinteisen käsityksen mukaan seksissä ylempiarvoinen mies penetroituu alempiarvoiseen partneriin, naiseen tai mieheen. Ilman penetraatiota ei ole seksiäkään, joten tytöt saattoivat pelehtiä keskenään seuraamuksitta. Toisaalta lesboseksikuvauksissa on toiselle naiselle kuvattu usein apuvälineeksi penis. Joko mielikuva penetraation välttämättömyydestä seksissä eli vahvana kuvittajien mielikuvituksessa tai sitten kuva esittää sitä itseään. Uskottiin, että lesbolaisilla naisilla oli ylikehittynyt, peniksen kaltainen klitoris.

Roomalainen mies saattoi siis vapaasti harjoittaa seksiä niin naisten kuin miestenkin kanssa, mielitekojensa mukaan, kunhan ei tehnyt mitään sellaista joka olisi tuottanut häpeää hänen sosiaalisen asemansa vuoksi. Aikuiselle, asemansa saavuttaneelle miehelle oli äärimmäisen nöyryyttävää olla antavana osapuolena niin fellaatiossa kuin homoseksuaalisessa yhdynnässä. Kun runoilija Catullus haluaa todella rienata jotakuta, hän vihjailee tähän sävyyn:

 

Mistä muuten, Gellius, johtuu, että rusohuulesi
ovat lumenvalkoiset,
kun kahdeksas hetki on tullut
ja nouset päivälevolta?
Mikä mahtaa olla?
Huhu tietää kertoa,
että imet miestä.
Huulesi ovat vaikeat.
Mies näyttää nääntyneeltä.
Mikä mahtaa olla?
(Catullus LXXX, käännös Jukka Kemppisen)

Naisen asema oli ambivalentti: Toisaalta hänen siveyttään vahdattiin tiukemmin, toisaalta alempana olentona minkäänlaiset seksuaaliset leikit eivät olleet naiselle lähtökohtaisesti nöyryyttäviä tai häpeällisiä. Kun immenkalvon olemassaoloa ei tunnettu, neitsyys oli yhtä paljon sosiaalinen kuin fysiologinen ilmiö. Neitsyt oli sukukypsyyden saavuttanut, mutta vielä naimaton tyttö.

Tämän jutun aloittaneessa marmorikuvassa on naisen karvaton häpy selvästi nähtävissä. Ihokarvojen poisto oli osa roomalaista hygieniaa; tätä tekivät toisinaan myös miehet. Augustuksen kerrotaan pehmentäneen ihokarvansa kuumennetuilla pähkinänkuorilla. Depilaatiossa käytettiin joko öljyä ja vahausta tai sitten tarkoitukseen valmistettuja pronssisia pinsettejä. Kylpylöissä on ollut jopa tähän toimenpiteeseen erikoistuneita orjia. Edellisessä kirjoituksessa oli jo puhetta erilaisista lääketieteellisistä ja mekaanisista ehkäisykeinoista. Kondomin olemassaolo tiedetään, mutta niiden yleisyydestä ja luotettavuudesta ei ole tietoja. Suojaa ei tarvittu pelkästään ei-toivotuilta raskauksilta: Herpes, klamydia ja kondylooma kiusasivat myös roomalaisten elämää. Sen sijaan kuppaa ei tunnettu antiikin luuaneiston perusteella lainkaan. Kenties se tuli Eurooppaan vasta “intiaanien kostona” Kolumbuksen ja konkistadorien mukana, vaikka taudin alkuperästä kiistellään yhä kiivaasti.

Osattiin sitä ennenkin

J. Tuomas Harviainen lähetti ystävällisesti minulle tiedustelemani keskiaikaisen reseptin, joka liittyy kuukautisten kontrollointiin ja mahdollisesti raskauden keskeytykseen:

Noin vuodelta 800, Lorschin benediktiiniläisluostarissa tehdystä yleislääketieteen kirjasta, folio 19 ”Lääke kaikenlaisille vatsakivuille”:

8 unssia valkopippuria
8 unssia inkivääriä
6 unssia persiljaa
2 unssia sellerinsiemeniä
6 unssia ”caregium” (oletettavasti kyseessä on kumina)
6 unssia ”libesticium” siemeniä (ilmeisesti karhunjuuren siemeniä)
2 unssia fenkolia
2 unssia ”amonum” (mahdollisesti joko jättiläisfenkoli [ferula tingitana] tai joku kurjenpolvikasveista)
8 unssia juustokuminaa
6 unssia anista
6 unssia oopiumiunikkoa

Kuvauksensa mukaan ”niillä naisilla, jotka eivät kykene ruumiinsa puhdistamiseen (haitallisista aineista), tämä saa menstruaation liikkeelle.” Valkopippurin sisältämä piperiini aiheuttaa keskenmenoja eläimillä ja ihmisillä, ja sitä tiedetään käytetyn ”katumuspillerinä” antiikin Roomassa. Modernien tutkimusten mukaan inkivääri on raskautta ehkäisevä. Persiljan on lääkekirjoissa sanottu edistävän kuukautisia, aina vuoteen 1939 asti. Vuonna 1983 tehdyssä kokeessa sellerinsiementen todettiin aiheuttavan varhaisia keskenmenoja rotille. Kuminansiemeniä juodaan yhä Intiassa kuukautisapuna, mutta eläinkokeissa niillä ei ole todettu mitään raskauteen liittyviä ominaisuuksia. Intiassa myös käytetään karhunjuurta ehkäisykeinona. Amonum on niin epävarma määritykseltään ettei sitä kommentoida. Kolme lopuista neljästä ovat ehkäiseviä kasveja, unikko luultavasti mukana puuduttavana ainesosana.

Suurin osa aineista on tunnettu jo antiikissa, mutta tämä resepti on historiallisesti uniikki eikä sitä tunneta muualta. Poikkeavat mausteet ovat fenkoli, joka tässä mainitaan ensi kertaa naistenvaivojen yhteydessä, ja sellerinsiemenet, jotka löytyvät jo Berliinin papyruksesta (n. 1300 eKr, mutta pohjautuu vielä vanhempaan, kadonneeseen tekstiin). Oletettavaa on, että kirjojen sijaan tieto on periytynyt kansanviisauksina, ”naisten salaisuuksina” läpi koko varhaiskeskiajan.

Lähde:
Riddle, John M. (1996): Contraception and Early Adoption in the Middle Ages. Teoksessa Bullough & Brundage (eds.): Handbook of Medieval Sexuality. Garland, New York.

Tiedetään, että keisariajan Roomassa sekä tunnettiin ja käytettiin yleisesti useita syntyvyydensäännöstelymenetelmiä. Keisari Augustus yritti monin eri keinoin tukea roomalaisten lisääntymistä ja antoi verohelpotuksia monilapsisille perheille; tällaisten yritysten toistuminen myöhempinä vuosikymmeninä kertoo, ettei toimenpiteistä ollut apua. Keisarien huoli roomalaisen yläluokan verenperinnön ehtymisestä ei ollut aivan perusteeton, sillä kuudestasadasta Caesarin aikaisesta senaattorisuvusta oli Trajanuksen aikana olemassa enää kourallinen. Plinius nuorempi totesi, että hänen aikansa ylhäisöperheet pitivät yhtäkin lasta taakkana ja satiirikko Juvenaliksen mukaan naiset käyttivät lääkkeitä niin raskauden ehkäisemiseksi kuin sen keskeyttämiseksi silkkaa “turhamaisuuttaan”.

Lorschin manuskriptin kuvaaman kaltaiset yrttilääkkeet ovat olleet todennäköisesti siis roomatarten saatavilla. Roomalaiset tunsivat myös pessaarin ja kondomin, joka valmistettiin lampaan suolesta. Tehokkaaksi uskottiin myös emättimen huuhtominen merivedellä yhdynnän jälkeen. Keisarien väestöpoliittisista murheista huolimatta ylivoimainen enemmistö valtakunnan asukkaista piti ehkäisyä luonnollisena ja siunauksellisena asiana. Vasta kristityt kirjailijat tuomitsivat toden teolla sekä ehkäisyn että abortin.

Rooman keisariajan lääketieteen valistuneisuuden tasosta kertoo paljon se, että säilyneiden tekstien joukossa on myös gynekologisia kysymyksiä käsittelevää lääketieteellistä kirjallisuutta, tunnetuimpana Hadrianuksen henkilääkärin Soranoksen naistentautioppi, joka on osoitettu arvostetulle kätilöiden ammattikunnalle.