“Ennen oli asiat hyvin, nykyään mikään ei ole kunnollista” on yksi muuttumattomista inhimillisistä käsityksistä. Sen takana on kenties ihmisen luontainen aversio kaikkia muutoksia kohtaan. Ei siis ihme, että teknologista kehitystä ja sen seurauksia arvosteltiin jo 2 500 vuotta sitten. Vaikka Hesiodoksen, Sofokleen tai Aiskhyloksen kaltaiset runoilijat ja näytelmäkirjailijat saattoivatkin ihmetellä ja ylistää ihmisen neuvokkuutta ja kehitystä, Platonin ja Aristoteleen kaltaiset raskaan sarjan filosofit halveksuivat tekniikkaa avoimesti. Platon piti maaseudun “luonnollista ja yksinkertaista” elämää mieluisampana kuin “sairaan” kaupunkielämän kompleksisuutta (Valtio, 368e-374e).
Aristoteles halusi erottaa vapaat taidot ”rahvaanomaisista” (banausios). Rahvaanomaisena ja halpamaisena pidettiin niitä taitoja, joiden harjoittaminen piti miehen poissa ”hyveen ja miehekkyyden” tieltä. Tällaisiksi laskettiin kaikki työnteko pajoissa ja kaupoissa, joissa maksettiin palkkaa – Aristoteleen mukaan palkkatyö tyhmensi ja täytti ihmisten mielet epäolennaisuuksilla (Politiikka, 8.2.1). Rahvaanomaista tarkoittanut banausios on johdettu sanasta baunos, työmiehen ahjo. Ksenofon toistaa tämän käsityksen teoksessaan Oeconomicus:
”Niin sanottuja rahvaanomaisia taitoja halveksitaan meidän valtioissamme syystä. Palkkatyö pilaa tekijänsä. Se pakottaa pysymään pitkiä aikoja sisätiloissa ja liikkumatta, jopa tulen ääressä. Sen tekijöiden ruumiit pehmenevät ja aivot rappeutuvat. Palkkatyö ei jätä tekijälleen vapaata aikaa huolehtia ystävistä ja yhteiskunnallisista asioista. Niinpä sen tekjöillä on maine epäluotettavina kumppaneina ja kehnoina maanpuolustajina.” (Oeconomicus 4.2-3, vapaasti suomentaen)
